Kumpi sopisi paremmin aloittelevalle koiraihmiselle, jackrussellinterrieri vai norwichinterrieri? Minä ja perheeni olisimme nyt hankkimassa koiraa ja nuo kaksi rotua ovat harkinnassamme. Siis jompi kumpi niistä, mutta kumpi olisi parempi ensimmäiseksi koiraksi?
Kumpi sopisi aloittelijalle
jompi kumpi
101007
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mutta omaa myös dominanssia mutta parempi aloittelijalle..oletko katsonut myös ceskyn ja dandyn ne voisi olla myös. :)
Haluammekin juuri energisen koiran, koska haluaisimme harrastaa sen kanssa agilitya ja käymme paljon metsissä, jossa koira pääsisi liikkumaan vapaana meidän mukanamme pitkiä matkoja hankalia reittejä. Energisen ja aktiivisen, mutta pienen, koiran perheeni haluaisi. Meillä on iso pihakin, johon ajattelimme rakentaa itse agilityradan. Rupeaisimme kyllä harrastamaan koiran kanssa agilitya oikein kursseillakin ja olisi hyvä, jos koira myös tykkäisi uimisesta.
sittenkin. :)
Olet varmaan oikeassa.
Eli russelilla tuota viettiä on jonkin verran, joten saattaa metsäreissuilla haluta lähteä omille teilleen jonkun eläimen perässä. p.s. muistathan, että pentua voi alkaa hyppyyttää vasta n. vuoden iässä
>>p.s. muistathan, että pentua voi alkaa hyppyyttää vasta n. vuoden iässä>> Kiitos tiedosta! Ja päästäisimmekin koiramme metsässä vapaaksi vain kaukana liikenteestä.
Ei ole muuta kuin russelista omakohtaisia kokemuksia, ja suunnitelmiasi lukien, uskoisin russelin viihtyvän teillä mainiosti.. :) Tekeminen ja meneminen on russelin sydäntä lähellä. Metsä, vesi ja ajatuspulmat, saavat russelin tyytyväiseksi. Toki, russelit ovat persoonia, kaikki eivät vältämättä jaksa vedestä innostua...Vosisiko paksumpi turkin laatu olla eduksi.. Tärkeintä on johdonmukaisuus ja vahva johtajuus. Oli sitten kumpi tahansa rotu kyseessä. Sen avulla koira pysyy metsässä mukana, ettei se viis veisaa teistä ja lähde omille teille. Minä annan ääneni russelin puolesta... :)
Olen ehkä puolueellinen norwichin omistaja mutta itse valitsin norwichin sen vähäisen haukkumisen vuoksi. Lisäksi se tuntuu pärjäävän paremmin toisten koirien kanssa. Riippuu mitä hakee. Norwichin kanssa voi hyvin harrastaa agilitya mutta tuskin siitä saa voittajayksilöä.. Aivan ihana rotu ja jaksaa lenkkeillä metsässä loputtomiin.
Meillä russeli eikä hauku juuri ollenkaan ja pärjää aivan loistavasti toisten koirien kanssa! Ja lenkilläkään ei hyydy ;D Paljon on siis persoonia roduissa eikä mielestäni ominaisuuksia voi yleistää...
kyllä minä kallistun norwichinterrierin puolelle. Norwichi jaksaa kyllä juosta metsässä vaikka loputtomiin, eikä riistaviettiä juurikaan ole. Mukavan energinen ja tulinen vauva. Suosittelen! :)