Jos ette

Niin perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Järvenpäästä, tai todennäköisemmin hänen apurinsa on levitellyt netissä tietoa muka pedofiilistä joka ei pidä paikkaansa. Kyseinen valtuutettu on julkaissut henkilötiedot omalla nettisivullaan 4.6., ja luovuttanut ne eteenpäin ja tämä apuri on keksinyt herjaukset. Vastaavaa tietoa valtuutettu on ostanut kahdesta muusta henkilöstä, ja luovuttanut niitä eteenpäin. Taloyhtiön lakimies otti tänään minuun yhteyttä. Mukana oli sanktio naapuriin rakennettavan uuden talon ja asunto-osakeyhtiön lakimieheltä. Kiistin kaiken, asia menee oikeuteen ja 150 naapuria on myös informoitu. Heistäkin suurin osa lähtee mukaan. RKP-palstalla asiasta tiedetään enemmän. Herjatut eivät ole RKP:n jäseniä. En olisi vienyt asiaa näin pitkälle, elleivät taloyhtiöt olisi vaatineet selvitystä. Uuden taloyhtiön asuntojen myynti on keskeytetty siihen asti kunnes asia ratkaistaan.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tiedä täällä kirjoitti:

Niin perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Järvenpäästä, tai todennäköisemmin hänen apurinsa on levitellyt netissä tietoa muka pedofiilistä joka ei pidä paikkaansa. Kyseinen valtuutettu on julkaissut henkilötiedot omalla nettisivullaan 4.6., ja luovuttanut ne eteenpäin ja tämä apuri on keksinyt herjaukset. Vastaavaa tietoa valtuutettu on ostanut kahdesta muusta henkilöstä, ja luovuttanut niitä eteenpäin. Taloyhtiön lakimies otti tänään minuun yhteyttä. Mukana oli sanktio naapuriin rakennettavan uuden talon ja asunto-osakeyhtiön lakimieheltä. Kiistin kaiken, asia menee oikeuteen ja 150 naapuria on myös informoitu. Heistäkin suurin osa lähtee mukaan. RKP-palstalla asiasta tiedetään enemmän. Herjatut eivät ole RKP:n jäseniä. En olisi vienyt asiaa näin pitkälle, elleivät taloyhtiöt olisi vaatineet selvitystä. Uuden taloyhtiön asuntojen myynti on keskeytetty siihen asti kunnes asia ratkaistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu