Vaihdon vuoden 2009 alusta Osuuspankin asiakkaaksi, koska olin kyllästynyt Sampo-pankin surkeaan toimintaa. Sampo mm. teki katevarauksia, otti sitten rahat tililtä ja jätti katevarauksen voimaan, nettipankki toimi jos toimi.
Päätin siis vaihtaa Osuuspankkiin tammikuun 2009 alussa. Siirsin pankkiin asuntolainani sekä otin pankista Visa-debit maksukortin. Pankissa kävin asiakaspalvelijan kanssa läpi kortin käyttöä ja hän kertoi että eräpäivä on kuun viimeinen päivä ja laskutuskuukausi on kuun ensimmäisestä päivästä kuun viimeiseen päivään. Luottoraja tuhat euroa. Eka kuukausi meni hienosti.
Sitten jouduin maaliskuun 7:nä päivänä maksamaan yllättäen kalliin 800 euron lääkäri maksun. Edellisen kuun Visa -lasku oli vähän yli 400 euroa ja koska uusi kuukausi oli alkanut oletin että minulla on siellä se 1000 euroa käyttämätöntä. Yllätys olikin suuri kun ei ollutkaan, vaan Visa-kortin laskutusaika olikin muuttunut kuun 9:stä päivästä seuraavan kuun 9:een päivään, mutta eräpäivä edelleen sama.
Soitin asiasta OP/Visan asiakaspalveluun, josta kylmästi todettiin että asiasta lähetetty kirje syksyllä 2008 kaikille asiakkaille. No, ei minulle koska olin ollut Op:n asiakas vasta tammikuusta 2009. Puhelimessa minulle sitten sanottiin, että tämä muutos on ollut niissä kortin sopimusehdoissa. Minulla ei ollut sopimusehtoja käsilläni sinä hetkenä. Kerroin mitä pankissa oli suullisesti sovittu. No puhelinasiakaspalvelija myönsi, että heillä oli ollut ongelmia tässä asiassa uusien asiakkaiden kanssa. Hän oli kuitenkin niin ystävällinen, että nosti rajaa siksi päiväksi, että sain laskun maksettua.
Kotona katsoin näitä sopimusehtoja ja siellä ei todellakaan ole minkäänlaista merkintää tästä uudesta laskutuskaudesta. Eli puhelinasiakaspalveljia valehteli minulle.
Seuraavaksi sitten kysyin pankista asuntolainani maksuohjelmaan muutosta, koska pelkäsin jääväni työttömäksi. Minulle sanottiin että kyllä se käy, mutta pelkän kiinteän maksun(40E)lisäksi pankissa onkin päätetty muuttaa sopimusehtoja yksipuolisesti. Eli maksuohjelman pidentämisen yhteydessä viitekorkoa nostetaan lisäksi 0,4 prosenttiyksikköä.
Toisin sanoen kun ihminen on "hädässä" pankki käyttää tilaisuutta hyväkseen ja parantaa ehdot omalta osaltaan paremmaksi. Mielestäni tämä on käsittömän härskiä toimintaa. No, onneksi minulla on jo uusi työpaikka tiedossa, joten päätin pitää maksusuunnitelmani ennallaan.
Op-verkkopankin sivuilla mainostetaan että Käyttämällä Visa-korttia saa keskimäärin 35 päivää korotonta maksuaikaa. Tämähän ei pidä lainkaan paikkaansa, koska laskutusväli on kuun kuun yhdeksännestä seuraavan kuun yhdeksänteen ja eräpäivä on kuun viimeinen. Eli jos ostat kuun kahdeksas päivä jotain, niin laskun siitä maksat kuun vika päivä. Tällöin maksuaikaa jää 21-22 päivää kuusta riippuen. Kuullostaa aika harhaanjohtavalta markkinoinnilta.
Tekisi mieli taas vaihtaa pankkia, mutta jotenkin alkaa tuntua siltä, että löytyykö tästä maasta yhtään pankkia, jossa palvelu oikeasti toimisi ja asiakkaita kohdeltaisiin reilusti?
Osuuspankin sekoilut
ei toimi
92867
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei ota normaaleista pankkitoiminnoista maksua.Esim:tililtä maksu pankin tiskillä ilmainen.Huom,Nordeassa 8 euroa ellei enemmänkin.Nettipankki ilmainen jne...
"Paikallisosuuspankki on hyvä 18.4.2009 klo 10.09 ei ota normaaleista pankkitoiminnoista maksua.Esim:tililtä maksu pankin tiskillä ilmainen" Kertoisitkos Pankin Nimen tai vaikka kaksikin, en löytänyt sellaisia, eikä linkkikään haittaa. kolme katsoin, tuo Lammin oli halvin, ainahan saa sopimalla ilmaiseksi, mutta niin saa muuallakin sopimalla ilmaiseksi ja varsinaiset Osuuspankit ovat maksaneet jo vuosia aina parempaa korkoa ja niitä Bonuksia joka on 9,25 % korkoa. Halusin vain oikaista käsityksen, on ole enää op palvelujen käyttäjä muuta kuin sijoitusmielessä. https://www.paikallisosuuspankit.fi/VerkkopalvelutWeb/portaali/index.jsp?sivu=palveluhinnasto HINNASTO / PÄIVITTÄISASIAT 1.9.2007 Talletuspalvelut Käyttelytili (yksi tili maksuton) 0,50 euroa Yksi tililtäotto viikossa Otto-automaatilta 0,00 euroa - Seuraavat nostot viikossa 0,50 euroa Tilitietoja Tiliotteet Paperitiliote kerran kuukaudessa 1,00 euroa Paperitiliote kaksi kertaa kuukaudessa 2,00 euroa Internet-tiliote ja postitettava tiliote 1,00 euroa Tiliotteen uusintatilaus 10,00 euroa Tapahtumakysely Tapahtumakysely OTTO-automaatilla 0,50 euroa/kysely Saldokysely OTTO-automaatilla 0,50 euroa/kysely Tapahtumakysely Palveluautomaatilla 0,35 euroa/kysely Tapahtumakysely Konttorissa toimihenkilöpalveluna 1,00 euroa Tilinkäyttövälineet Kortit Kuvallinen Visakortti 10,00 euroa Pankkikortti 2,00 euroa/kk Visa-electronkortti 2,00 euroa/kk Kadonneen kortin uusiminen 10,00 euroa Kadonneen kortin löytöpalkkio 10,00 euroa Katteettomat pankkikorttimaksut 10,00 euroa * Luottokunta perii maksun omista korteistaan. Maksamisen palvelut Maksupalvelu: Kuititon maksupalvelu 1,50 euroa/kpl Maksupalvelu: Pyydetty erillinen kuitti 2,00 euroa/kpl Tililtä maksu Palveluautomaatilla 0,35 euroa/kpl Maksupalvelu on maksuton mikäli käyttötilillä on vähintään 4.000 koko kuukauden ajan. Suoraveloitus on maksuton vähintään vuoteen 2010 saakka. Kassapalvelut Laskun maksaminen käteisellä kotimaan maksuna tai EU-maksuna 3,50 euroa/kpl Laskun maksaminen tilisiirtona kotimaan maksuna tai EU 2,50 euroa/kpl Laskun maksaminen pikasiirtona 10,00 euroa/kpl
Halusit avata lainasopimuksen ja muuttaa sitä omalta kannaltasi edullisemmaksi. Pankki suostui tähän sillä ehdolla, että sopimusta muutetaan joiltakin osin pankillekin edullisemmaksi. On se kummallista, kun asiakas ei voi yksipuolisesti muuttaa sopimuksia miten tahtoo. Käsittämättömän härskiä toimintaa, vai mitä?
Tosiasia on se, että vaihdat sinä mihin pankkiin hyvänsä tulet löytämään aina edestäsi ison kasan ongelmia. Miksi? Siksi, koska suurimman osan niistä aiheutat itse. Keskimäärin maksuaika on sen 35 pv. Se on sinun oma häpeä, jos olet niin tyhmä, että laitat eräpäivän kuun viimeiselle jos laskutuskausi on 9 päivästä 9 päivään. Turha kitista asioista mitkä eivät pankkia vaihtamalla muuttuisi mihinkään. Keskity.
lainaus alku ================= Seuraavaksi sitten kysyin pankista asuntolainani maksuohjelmaan muutosta, koska pelkäsin jääväni työttömäksi. Minulle sanottiin että kyllä se käy, mutta pelkän kiinteän maksun(40E)lisäksi pankissa onkin päätetty muuttaa sopimusehtoja yksipuolisesti. Eli maksuohjelman pidentämisen yhteydessä viitekorkoa nostetaan lisäksi 0,4 prosenttiyksikköä. Toisin sanoen kun ihminen on "hädässä" pankki käyttää tilaisuutta hyväkseen ja parantaa ehdot omalta osaltaan paremmaksi. Mielestäni tämä on käsittömän härskiä toimintaa. No, onneksi minulla on jo uusi työpaikka tiedossa, joten päätin pitää maksusuunnitelmani ennallaan. ====================== lainaus loppu Sorry vaan, tuo ei ole mahdollista. Pankki ei voi yksintertaisesti tehdä noin. Osuuspankin asuntolainaehdoissa on aivan selväkielinen reunaehtopykälä, jossa sanotaan, että viitekorkoa voi vaihtaa kerran vuodessa, esim. 3kk->1kk euriboriksi (1 kk euribori poistui nyt valittavista hiljattain), ja lainanmaksuerää voi kerran vuodessa muuttaa maksutta. Eli millaisenhan sopimuksen sinä nyt oikein olet mennyt pankin kanssa allekirjoittamaan? Ehdotan, että luet sopimustekstit rauhassa ja tarkasti.
Olisikkohan 0,4 % lisää marginaaliiin, eikä viitekorkoon. Pankkien oma varainhankinta on kallistunut ja ei taida mikään pankki Suomessa saada enää pitkäaikaista rahaoitusta alle euribor + 1,0 % markkinoilta. Pankkien on pakko nostaa marginaaleja jotta liiketoiminta on kannattavaa. Pankki ei voi yksipuolisesti muuttaa ehtoja, mutta mikäli ehtoja muutetaan asiakkaan aloitteesta, eli muutetaan takaisinmaksu suunnitelmaa tai vaihdetaan viitekorkoa voi pankki puuttua sopimukseen ja hinnoitella sen uusiksi.
> mikäli ehtoja muutetaan asiakkaan aloitteesta, eli muutetaan takaisinmaksu suunnitelmaa tai vaihdetaan viitekorkoa voi pankki puuttua sopimukseen ja hinnoitella sen uusiksi =========== Tämä on yleinen, mutta paikkaansa pitämätön kaupunkilegenda. Samoin kuin se, että pankki voi "alkaa vaatia lisää vakuuksia".
Lähdin itsekin vaihtamaan OP:hen ja olen katunut sitä. Jotenkin tahkeaa ja vanhanaikaista. Monissa muissa pankeissa saman asian voi hoitaa kotoa netin kautta, mutta OP juoksuttaa ihmisen konttoriin jonottamaan samaa asiaa. Olen todella pettynyt. Olen nyt etsimässä pankkia, johon aion vaihtaa. En olisi koskaan lähtenyt Sampopankista pois, jos siellä ei olisi tullut se tietokonesekoilu.
Itse asioin konttorissa mielelläni, saan olla oikean ihmisen kanssa tekemisissä, ja jutella myös samalla vähän kuulumisia. Ilman kiireen kierää... Ala sinäkin elää ja hiljennä vähän vauhtiasi.. Älä hosu, ettet väsy! Ja OP konttoreissa, niissä on ystävällinen palvelu. Tee jopa joitain sellaisia asiointeja konttorissa, mitkä voisi tehdä verkkopankissa. En myöskään koskaan käytä sähköpostia, vaan soitan puhelimella asiakaspalveluun, se on mukavampaa ja henkilökohtaisempaa.