Mikä vasemmiston

Leonid setä ollut haudassa jo pitkään. Ketä enään on perestroikan jälkeen ! Mihin kumarretaan enään. Tyhjään kolisevaan tunnyriin päin. Kuka...missä ? Tuskin nyt papinpoika idoli olisi. Taistolaisillakin samaa hapatusta enään tarjolla. Mitä tai mikä se on ? Kertokaa itse ! Ja teille itsellenne. Oikeistolla omat idolinsa. Mutta nyt kyse teistä. Kuka kumma se olisi ? Halonen ? Gustafsson ? Taistolais Tennilä ? ... kertokaa itse ! Lipponen P se ei ole, koska on liian oikeistolainen teille. L Jaakonsaari ei myöskään, liiaksi Natoon kallellaan. Isä Mitro, voisiko hän olla uusi idoli.
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

murha-Kustu, josta joku kahjo koittaa tehdä elokuvaakin.

Äänestä

Mietipä vähän mitä kasinotalous ja sen asianajaja puolue "Isänmaan Toivo" puolue eli Kokoomus on tehnyt hallituskaudellaan Suomessa: 750.000 pienituloista, yli 250.000 työtöntä, joista suurin osa jää pitkäaikaistyöttömiksi kuten edellisen laman aikana -90 luvun alussa. Tuon laman järjesti suomalaisille myös sini-vihreä hallitus. Mietipä vähän mitä kasinotalous on saanut aikaan USA:ssa. Katastrofi on melkoinen, siellä keskituloisten luokka on pudonnut köyhyyteen. Taloja saa siellä ostaa kuin kananmunia! Mietipä mitä kasinokunkku Lilius on saanut aikaan Suomessa, samoin kuin muut HV (Hyvä Veli) rinkiin kuuluvat kasinokunkut. Raimo Ilaskivi (kok.) ilmoitti TV:ssa, että samat yritysjohtajat työskentelevät yritysten hallituksissa ja päättävät ristiin johdon palkkioista, kuten myös erittäin suurista hallituten jäsenten omista palkkioistaan "Hyvä Veli" periaatteella. Samasta aiheesta on kirjoittanut myös Suomen Kuvalehti. Näin yritysjohtajien rinki päättää ja suunnittelee yritysjohdon palkkioista ja muista eduista. Jos yritysten hallitusten jäsenet saavat palkkiota 60.000 euroa vuodessa ja hallitusten jäsenyyksiä on useita, jopa kymmenia eri yrityksissä, voi helposti hallitustyöskentelystä ansaista (muutama kokous vuodessa) satoja tuhansia euroja. Nämä veijarit sitten vertailevat omia ja muiden rinkiin kuuluvien palkkioita ja omahan ei saa pienempi kuin muiden vastaavien. Yrityten hallitukset ja omistajat yhtiökokouksissa (kahvituskokoukset) siunaavat palkkiojärjestelmät ja palkat tietämättömyyttään ja tyhmyyttään. Parempia johtajia, asiantuntijajohtajia, hyvin koulutettuja johtajia, vähemmän ahneita, innovatiivisia ja yrityksen tulevaisuuden kannalta tärkeitä johtajia olisi saatavilla vaikka kuinka.... mutta "liituraitakäärmeet" jyräävät valitettavasti vaatimattomat osaajat ja erityisasiantuntijat. Kannattaa lukea Robert d'Haren kirja "Käärmeet liituraidassa", jotta ymmärrämme näitä "liliuksia". Pörssiromahdus tapahtuu kasinotaloudessa säännöllisesti. Pörssit shortteeraavat yritysten osakkeilla... spekuloidaan, huijataan... Yritysjohdolle maksetaan - työntekijöitä irtisanotaan ja lomautellaan. Myydään ja ostetaan kuin viimeistä päivää... Tulevaisuuteen ei sijoiteta. Yritykset voitot jaetaan omistajille ja laman tullessa ... ei ole omia pääomia eikä rahoitusta löydy... Hallitus lisäsi yritysten ahdinkoa alentamalla sijoitustuottojen verotusta tuntuvasti. Ennen laman alkua yritykset jakoivat alhaisen verotuksen vuoksi ennätyssuuret osingot ja yritysten kassat olivat tyhjiä laman alkaessa. Lopuksi, mitkä ne ovat ne Kokoomuksen idolit? Missä Kokoomuksen ideologia "mahdollisuuksien tasa-arvo" näkyy? Näkyykö tasa-arvo yritysjohtajien miljoona palkkioissa samaan aikaan kun ko. yritykset irtisanovat ja lomauttavat? Näkyykö tasa-arvo leipäjonoissa? Onko työttömien perillisillä samat mahdollisuudet elämänhallintaan, opiskeluun, yrittämiseen, työssäkäyntiin kuin rikkaiden lapsilla, jotka perivät suuret omaisuudet verottomina. Mikä on yhteiskunnan ja hallituksen rooli? Nykyinen hallitus on täydellisesti epäonnistunut. Eriarvoisuus on kasvanut hälyttävän suureksi. Suomessa valitsee syvä lama ja hätätila: yli 250.000 työtöntä. Hallituksen työskentelyn onnistumista pitää arvioida sen mukaan, mitä se on tehnyt suomalaisen yhteiskunnan huono-osaisten hyväksi. Ja kun perusturvaa (500 €/kk) paikataan leipäjonoilla, voidaan sanoa, että hallitus on täydellisesti epäonnistunut. Samaan aikaan hallitus työskentelee ökyrikkaiden 0-verotuksen saavuttamiseksi. Hallitusohjelmaan sisältyi yritysten omistajien perintöveron poistaminen vaikka heiltä on jo varallisuusvero poistettu. Verot pitää kerätä veronmaksukykyisiltä - ei köyhiltä ja pienituloisilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


idoli enään kirjoitti:

Leonid setä ollut haudassa jo pitkään. Ketä enään on perestroikan jälkeen ! Mihin kumarretaan enään. Tyhjään kolisevaan tunnyriin päin. Kuka...missä ? Tuskin nyt papinpoika idoli olisi. Taistolaisillakin samaa hapatusta enään tarjolla. Mitä tai mikä se on ? Kertokaa itse ! Ja teille itsellenne. Oikeistolla omat idolinsa. Mutta nyt kyse teistä. Kuka kumma se olisi ? Halonen ? Gustafsson ? Taistolais Tennilä ? ... kertokaa itse ! Lipponen P se ei ole, koska on liian oikeistolainen teille. L Jaakonsaari ei myöskään, liiaksi Natoon kallellaan. Isä Mitro, voisiko hän olla uusi idoli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu