Nyt se nähtiin.
Viime päivinä on nähty miten MEDIASOTAA käydään,
kun laitetaan ammattilaiset asialle.
Pari viikkoa sitten Jari hoiti homman hienosti kertomalla koko Suomelle "ANTAKAA MEIDÄN HAUHASSA RIKASTUA".Tämä viesti meni täysin perille ja asia on todella oikein.
Suomi tarvitsee juuri nyt niitä joka näkevät sen mitä täällä "oikeasti kannataa tehdä".
Onneksi Piippo tuli asiassa esille ja kertoi,että kysymys olikin vain"SUKUNIMIEN SUOMETTUMISESTA"
"Jälkisuomettumien"olisi tässä asiassa ihan kohdallaan.Olisi jo korkea aika"SUOMETTUA".
Sitten "KOLMANNEN VUOSITUHANNEN MEDIA TEKO"
Tornien kaatamien oli jenkeille kova paikka josta oli vaikea nousta,kun ei oltu pidetty omaa mediaväkeä tarpeeksi tiukoilla ja maailmalle pääsi leviämään livenä koko tapahtuma.
Valaistu kuva Saddamin suusta tulee varmuudella elämään seuraavat viisikymmentävuotta.
Kuvana se menee kepeästi yli "ALASTOMASTA TYTÖSTÄ VIETNAMISTA".
Mediataitojen hallitseminen onkin oppiala johon Suomessa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Onkohan meillä jo oma palkinto tätä varten.
Jos ei ole niin ehdotan "MEDIAFINLAND" palkintolautakunnan perustamista välittömästi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Viime aikoina olen huomannut itsessäni kovastikin epäileviä ajatuksia siitä miten mediaa viedään talutushihnassa ja sitäkautta koko maailmaa !! Mr. US presidentti kävi Irakissa ihan salaa ?!? Ilman että yksikään maa koko matkalla sai tuosta mitään tietoa ?!?! Mitenkä ihmeessä on mahdollista lintää Air Force One- Boeing 747-400 maiden yli ilman, että yksikään lennonjohtaja tiesi ko. koneen siirtymisestä ilmatilaansa ?? EI MUUTEN OLE MAHDOLLISTA.
Siitä tulikin mieleen, että tuo IRAK olikin esim. NEW YORK:issa filmi-studiolla ja visiitti olikin vain suurta teatteria. Jokainen meistä tietää, että kyllä ne jenkit elokuvia osaa tehdä ja jokainen myös tietää, että nykyään saadaan jopa yksi vuotias vauva tanssimaan ripaskaa ja samaan aikaan laulamaan suomen kansallislaulua ruotsiksi takaperin. Siis... Mihin voi enää luottaa mitä USA:n uutisissa esitetään ?!?
USA:ssa on 100% varmuudella osasto puolustusvoimien alaisuudessa, joka pystyy hoitamaan 'ylimääräistä' filmituotantoa! Suomella ei varmastikaan ole, eihän täällä oikein saada yhtä kokopitkää elokuvaa tehtyä edes vuodessa; ja silloinkin laatu on ihan mitä sattuu.
Olisikohan syytä avata keskustelu epäilyttävästä uutisoinnista ?