Citikka järjestelee meille kivoja ylimääräisiä käyntejä pajalla pienin väliajoin. Ensin vaihdettiin ajotietokoneen näyttö, sitten moottoriin jotain ja nyt taas kaikki 9 levypyörää vaihtoon. On hienoa että on laadunvarmistuspolitiikka mutta sitä voisi käyttää myös ennen kun paskaa lähetetään maailmalle, rupeaa nimittäin nyppimään tuo ylimääräinen hyppiminen pajalle työaikana ja aina parin tunnin venttaaminen.
C5 vanteet vaihtoon maahantuojan toimesta
Cötikkä
302755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kyseessä on yksi valmistuserä vanteita jotka ovat saksalaisen Kronprinzin tuotantoa. Michelin huomasi testeissään että kyseinen erä on pulmallinen, joten siksi vaihtoon. Ei koske kaikkia Suomeen toimitettuja C5:oja.
olis vissiin parempi, ettei korjaisi takuuseen, niin saisi itkeä tällä palstalla, että cötikkä ei korjaa takuuseen mitään ja aina menee työpäiviä hukkaan huollon kanssa tapellessa takuuasioista.
kerralla hyvä niin ei tarvitse jatkuvasti takuuhuollossa juosta. Laatu ei tule sillä että paikkaillaan jälkikäteen, YMMÄRSITKÖ! Juokse sinä siellä huolloissa jos haluat mutta minä odotan autolta laatua enkä jälkikäteen parsimista.
päätellen odottelet itse edelleen ajokortti-ikää ;).
Tottakai huollossa käynnit harmittavat, mutta eikös se silti ole mukavampaa, kuin tienpäälle jäänti?
Kerroppas viisana Citikan tehtaalle ne alihankkijat, jotka eivät tee koskaan virheitä...
Luuletkos saavasi komenteillesi uskottavuutta uhoamalla ja kuvailemalla muiden ulkonäköä (jotka ilmeisen hyvin tunnet!)
Onneksi et ole vielä löytänyt Patonkia;)
ja tuohan se lohduttaa kun noin kauniisti kirjoitat. Pyydän syvimmin anteeksi jos loukkasin sinua mutta lienee citikan itse jo ennakkoon varmistuttava alihankkijoistaan vai onko se asiakkaan tehtävä?
"Onneksi et ole vielä löytänyt Patonkia;)"
Tuota en kyllä ymmärtänyt mutta toivotvasti sinä olet edes joskus siitä päässyt nauttimaan;)
kun kerran molopää-linjalle lähdettiin, niin pysytään sillä sitten, ääliö!
Minä käyttäisin riemusta kiljuen kotteroni takuuhuollossa, mutta tämän hetkisen elämäntilanteeni takia joudun ajamaan liki arvottomalla kotterolla, jonka vikoja ei takuuseen pistetä, on vain oman rahapussin takuu.
Minä en käsitä ihmisiä, jotka vinkuu takuuhuolloista. Pistäkööt vaikka koko auton palasiksi ja kasatkoon uudestaan, kunhan omistajalle ei tule kuluja.
Olen ollut monilla aloilla töissä, eikä yhdessäkään firmassa ole onnistuttu kerralla tekemään täydellistä/viatonta tuotetta/palvelua. Siinä sinulla on vielä oppimista, että tuon älyät, pösilö.
p.s. ja riisipussi on autona, ei tarvii ruveta vittuilemaan baskeripäisestä rättärikuskista.
Näinhän se on. Itse työskentelen myyjänä alalla, jossa laadukkaana pidetyn markkinajohtajan tuotteista 60% joutuu syystä tai toisesta ensimmäisenä vuotena huoltoon. On muuten alansa surkein tuossa suhteessa. Ja kyseisen tuotemerkin takuuehdot ovat kaikenlisäksi kilpailijoihin verrattuna suoraansanoen perseestä.
Mutta kas ... kun suomalaisilla mielikuvat on niin vakiintuneita, ei siinä paljon faktat paina. Ei Mersunkaan takuuhuolloista vinguta, "sehän on kiva kun huolta pitävät". Mutta jos Michelinin tytäryhtiö myy automerkille X viallisia vanteita, sehän on sen autotehtaan vika.
mikä teille kelpaa ei kelpaa kaikille. Vedotkaa vaikka maksamakkaran virheisiin mutta minä en pidä siitä että auton juuri huollosta saaneena tulee kirje että olisi taas tultava pariksi tunniksi roikkumaan pajalle kun korjataan taas jotain takuuseen. Toisille sen on normaalia mutta minä odotan tuotteelta jonka hankin että se palvelee niinkuin kuuluu eikä sitä parsita kuin vanhaa sukkaa.kun suomalaisilla mielikuvat on niin vakiintuneita, ei siinä paljon faktat paina.
Ei Mersunkaan takuuhuolloista vinguta, "sehän on kiva kun huolta pitävät".
Jepjepille vaan tiedoksi että vaikka allani olisi mersu olisi vastaava kirjoitus tullut myös ao. palstalle. Rahalla ostettu se on mersukin ja siinä on neljä mustaa pyörää alla ei sen tabumpi tuote ole mulle, ehkä sinä näät siitä märkiä unia, nauti niistä.
tyytyväisiä vaikka ei saada laatua. Tuntuu olevan toisille sama mitä raha saa ja mikäli siinä on vikaa se kuuluu heidän mielestä asiaan. Kun sijoittaa rahaa odottaa myös että saa virheettömän tuotteen eikä jatkuvaa takuuhuollossa juoksemista, on sitten kysymyksessä mersu tai mikä tahansa muu merkki. On hyvä että takuuhuoltoja tehdään mutta jos samalle autolle niitä tulee yhtenään on vika kyllä jossakin muualla kuin asiasta valittavassa. Sääli että ihmiset tyytyvät huono laatuiseen tavaraan ja nielevät kaikki mukisematta.
Pötikkä:
"Olen ollut monilla aloilla töissä, eikä yhdessäkään firmassa ole onnistuttu kerralla tekemään täydellistä/viatonta tuotetta/palvelua."
Ei taida nuo yritykset enää olla markkinoilla tai jos ovat, ovat asiakkaatkin juuri sellaisia joille kelpaa kaikki, kunhan lasku on oikein, laadulla ei väliä!
niin ei kun kortsuja ostaa niistä 97 prossaa toimii ei tuu lisää ...päisiäkakaroita
Oletteko koskaan ajatelleet, että valmistusprosessissa ei välttämättä aina tule esille KAIKKIA MAHDOLLISIA VIRHEITÄ. Mistä löytyy sellainen fakiiri, joka osaa ennustaa tulevat ongelmat? Minä voisin sellaisen fakiirin ja kristallipallon itselleni hommata.
kutsu takuukorjaukseen.
Kielenkäytöstä päätellen olet itse siellä märkien unien asteella, mutta jätätn tuon tason jutut Sinulle, koska sen näytät parhaiten osaavan.
Asennettasi vain ihmettelen, ilmeisesti Sinulla ei juurikaan ole kokemusta jälkimarkkinoinnin toimivuudesta. Olen työssäni tekemisissä jälkimarkkinoinnin, huollon ja kuluttajansuojan kanssa, enkä voi kuin ihmetellä Sinun käsitystäsi teknisen lopputuotteen laadusta tai sen takuuhuollon toimivuudesta. Kaikki mitä tähän asti olet kertonut on harvinaisen normaalia merkin kuin merkin kohdalla, mitä siis valitat? Varsinkin kun asiat on hoidettu, mikä ei läheskään joka automerkillä onnistu.
Jokainen joka muuten on ollut teollisuusautomaation ja -säätötekniikan kanssa tekemisissä, ei voi kuin ihmetellä miten niinkin edullisesti autosta saadaan tehtyä niinkin toimiva.
Ja yleensä ihminen, jolla on perusteltua asiaa, osaa tuoda sen esiin myös asiallisesti. Ja lukee tekstin jota kommentoi edes sen verran läpi että erottaa nimimerkin otsikosta. Onnistuuko?
Kyllä PSA tuotteissa on keskimääräistä enemmn maanantaikappleita, joika toista väittää, todistakoon tietonsa.
Ei se auto sillä hyväksi tule, että kieltää laatuongelmat, hammasta purren.
Sikäli ihme, että näitä menee silti kaupaksi.
Ennen kuin pyydät todisteita, voisit esittää omasi..
Esitä faktat mikä on keskimääräistä enemmän juuri PSA tuotteissa, ehkä saat asiallisempia vastauksia typerään provoosi.
Miksi ostit, tai isäsi, nimimerkkisi kaltaisen kulkineen? Etkö jo silloin, tai isäsi, tiennyt että PSA tuotteet ovat niin kovin maanantaikappaleita...
Paitsi, kun lukee tekstiäsi, olisiko näppiksesikin PSA tuote...=:o)
liikkeelle.
"Asennettasi vain ihmettelen, ilmeisesti Sinulla ei juurikaan ole kokemusta jälkimarkkinoinnin toimivuudesta. Olen työssäni tekemisissä jälkimarkkinoinnin, huollon ja kuluttajansuojan kanssa, enkä voi kuin ihmetellä Sinun käsitystäsi teknisen lopputuotteen laadusta tai sen takuuhuollon toimivuudesta. Kaikki mitä tähän asti olet kertonut on harvinaisen normaalia merkin kuin merkin kohdalla, mitä siis valitat?"
Kokemusta viidestä (5) uutena hankitusta eri automerkistä joista yhtään ei ole tarvinnut käyttää maahantuojan kutsusta korjauksessa. Ihmettelen edelleenkin asennettasi siihen että laatu saa olla mitä sattuu kun se parsitaan myöhemmin kuntoon. Sinä voit sen hyväksyä mutta älä odota kaikkien olevan samanlaisia lampaita kuin sinä olet!
"Jokainen joka muuten on ollut teollisuusautomaation ja -säätötekniikan kanssa tekemisissä, ei voi kuin ihmetellä miten niinkin edullisesti autosta saadaan tehtyä niinkin toimiva."
Olen hankkinut auton ja odottanut sen toimivan odotusten kaltaisesti, en trukkia tai paperikonetta!
Toistan vielä: Käytä aikaasi jos haluat juoksemiseen huonon laadun parsimisessa mutta anna muiden olla hyväksymättä sitä, ajan voi käyttää hyödyllisemmin. Sinullekkin jää enemmän aikaa hoitaa niitä työpaikkasi takuukorjauksia.
Ymmärrän että autosi on sinulle asia josta ei pahaa sanaa saa sanoa mutta yritä ymmärtää, kaikki eivät pidä sisällään asioita jotka vaikeuttavat normaalia elämää ja ajankäyttöä.
Ihme tosiaan, että C5 on niin yleinen taksina jos se muka yleisesti on joku vikapesäke...
mm. Jyväskylässä ei ole yhtään citikkaa taksissa. Mitä se kertoo vikapesäkkeistä,,,,,,
No keksikaupunkihan onkin maailman napa.
cee vitosia on paljon niinkuin väitit, Ypäjällä vai?
No pääkaupunkiseudulla kohtalaisen runsaasti.
Kielenkäyttö ainakin siistiytyi.
No ... Citroënin kanssa en ole koskaan merkkihuollossa, tai ylipäänsä missään huollossa joutunut käymään. Jakohihnan- ja öljynvaihdot yms pikkurempat teen itse, ihan vaan koska tiedän minkätasoista työtä huollot tekevät. Ja varmuuden vuoksi teen ne huolto-ohjelmaa tiheämmin. Saksalaismerkkien kanssa kylläkin on huolloissa vierailtu. Tosin ihan uusista ei ole ollut kysymys. Kokemuksensa kullakin, mutta itsellä kokemuksia on kahdeksasta automerkistä omassa omistuksessa, joista Citroën on ollut helpoin. Tänään katsastettu viimeisin ilman huomautuksia.
Työpaikan autoina sitten uudempaa kalustoa, joista MB A 140, MB ML 270, Renault Laguna, Volvo V70 seisseet korjaamolla ihan kiitettävästi. Tuo Volvo on nyt puolitoista vuotta (=puolet iästään) ollut huollon tutkinnan alla, noin kerran kuukaudessa akku on yllättäen tyhjä eikä käynnisty, eikä syytä löydy. Löytyy myös 3 Xsaraa, C5, ja Picasso ... ja jostakin syystä kokemukseen perustuen firman viimeiset autot olleet juuri nämä, ja Citroëniä on tulossa lisää. Tuo C5 on käytössä kaverilla joka firmassa eniten saa kilsoja aikaiseksi (Itä-Suomen aluemyyntipäällikkö) ... syynsä tuohonkin.
Olen ehkä tullut väärinymmärretyksi, mutta ylipäänäsä en jaksa edes osallistua tämän foorumin keskusteluihin kuin keskustelun tason kannalta, faktoja täällä ei ole käsitelty enää aikoihin. Niiden käsittely siirtyi jo kauan sitten patongille, jota onneksi et ole edelleenkään löytänyt. Ja sitä keskustelun ja faktojen esittämisen tasoa tälläkin kertaa peräänkuulutin. Totta on se että teen sen argumentoimalla, jolloin yksinkertaisempi ei välttämättä huomaa että se on pelkkää vittuilua vastineena tekstille, joka on kirjoitettu alatyylillä. Sisältö siis ei ole se fokus, vaan sävy.
Eikä minulla ole mitään ongelmaa sattumalta valitsemani automerkin arvostelun suhteen, päinvastoin, terve itseironia on näissä piireissä päivittäistä hupia. Se mikä häiritsee on asian kuin asian käsittely lapsellisella tasolla. Jos keskusteluun osallistuu henkilö, jonka "argumentit" keskustelussa rajoittuvat vastapuolen kutsumiseen kulliposkiksi, on tuon henkilön aika turha odottaa tulevansa vakavasti otetuksi. Mietipä tuota ensi kerralla.
P.S. Myönnettäköön vielä kuitenkin se ikävä totuus, että Xantia oli toistaiseksi viimeinen aito Citroën. C5 on, ikävä kyllä, hydropneumaattisen jousituksen adaptoinut Peugeot. Asiantuntijalle tuon paljastaa jarru- ja ohjaustehostuksen toteutus. Toivotaan PSA-yhtymältä asiallisempaa suhtautumista Kärkimerkkiin tulevaisuudessa.
asioista kirjoitella että me juntit ei tajuta sinun vittuilevan! Taito sinänsä, mutta sivistyneisyytesi ei poista sitä kuuluttamaasi faktaa, että hallussani oleva citroen on kutsuttu kolmesti maahantuojan toimesta huoltoon edellämainittujen syiden takia ja olen puolusteluistasi huolimatta edellenkin syvästi vittuuntunut viettämään aikaan pajalla kun vikoja parsitaan kasaan. Minua ei lohduta pätkääkään jos teillä joku volvo tms. seisoo pajalla, valita siitä volvo palstalla, ajattelen tässä asiassa vain ja ainoastaan omaa ajankäyttöäni.
"se mikä häiritsee on asian kuin asian käsittely lapsellisella tasolla. Jos keskusteluun osallistuu henkilö, jonka "argumentit" keskustelussa rajoittuvat vastapuolen kutsumiseen kulliposkiksi, on tuon henkilön aika turha odottaa tulevansa vakavasti otetuksi. Mietipä tuota ensi kerralla."
Argumentit esitettiin heti ensimmäisesessä avauksessa ja sieltä rupesi vastineeksi tulemaan sellaisia lapsellisia kommentteja "ole tyytyväinen kun korjataan yms" tai "meidän firmassa 60% tuotteista vaatii takuukorjauksia". Tälläisten kommenttien kirjoittajaa ei voi ottaa vakavasti, niissä ei sitä kuuluttamaasi faktaa ole vaan pelkkä lammasmaista nöyristelyä valmistajaa kohtaa.
Mietipä tuota ensi kerralla.
Minulla on tällä hetkellä kaksi sitikkaa Xantia ja Xsara. Xsarassa pientä ongelmaa takajarrujen jäätymisen kanssa viime talvena,mutta asiaan. Sen takuukorjauksen voi hoitaa ihan ilman ressiäkin. Auto viedään huoltoon tai sitten se haetaan kotoa (minun tapauksessani matkaa 70km) ja saadaan tilalle toinen auto veloituksetta siksi aikaa kun omaa korjataan. Auto palautuu kunnostettuna sitten kun se on valmis. Miksi tehdä toisten ihmisen tekemisistä niin suuri numero omaan elämäänsä, ajele vaikka sieltä pajalta tekemään jotain hyödyllistä omalle työpaikallesi. Vara-auton saanee käyttöönsä takuujutuissa muualtakin kuin vain meilläpäin. Toisaalta peltivanteet on mahottoman hyviä ja laatu kohdallaan , riittää kun puuttuu näyttämisen halu että kehtaa laittaa ne autonsa alle. Vielä yksi etu , niitä ei varasta kukaan.
On muuten Nokia. Onneksi vain myymme, emme itse valmista, enkä itse suostu edes käyttämään. SonyEricsson sentään toimii. Silti, tälläkin alalla, oikeasti kaivattaisiin huoltokutsuja, etenkin tuon N-alkuisen merkin kohdalla. Viat on tiedossa mutta valmistaja kieltää, sitäkö haluat ?
varaauto eikä nouto.
tarvitaanko nokian puhelimiin huoltokutsu, minä en tuohon voi vastata kun ei ole tarvis ollut käyttämääni nokiaa huollossa käyttää. Puhutaan kuitenkin aikalailla erihintaisista tuotteista.
Tietääkö kukaan, miksi tähän pyörien takuuvaihto-operaatioon on päädytty?
Minulla (2001 C5 SX Break 1,8) etupyörät ravistivat, menin tasapainottamaan renkaat ja rengasliikkeessä sanoivat että etuvanteet ovat soikeat. Arvelivat että edellinen omistaja oli ajanut esim. terävään kuoppaan tai jalkakäytävän reunaan kovalla nopeudella.
Vika saatiin joten kuten korjattua kääntämällä kahta rengasta vanteen suhteen.
Voisiko tämä kuitenkin olla oiretta noiden pyörien vaihtoon johtaneista ongelmista?
Siinä huonossa erässä voi syntyä halkemia ympyräreikien kohdalla jotka voivat aiheutaa ilman pakenemisen pyörästä. Ilmeisesti materiaali/valuongelma. Se huono erä pitäisi löytyä pääasiallisesti 2003 vuoden mallista.
c5 vanteissa ei ole kuluttajilla todettu mitään vikaa vai citroenin testi radalla 500000 km ajetussa c5 dessä havaittu yhdessä vanteessa
hiushalkeama .