Aloin taas mietiskelemään, huonon esiintymis- ja vuorovaikutus-kurssin arvostelun ajamana...
Minusta tuntuu, että yleisestikin sosiaaliset ja sitä kautta elämäntaitoni ansaitsisivat numeron 2 (1-5 asteikolla).
Vuorovaikutustaidot hallitsevat koko elämää ja määrittelee miten menestyväksi tulee: joutuuko elämään yksin, menestyykö urallaan... Entäpä sitten kun sitä eniten arvostamaansa ominaisuutta ei omista? Ok, voi miettiä muita hyviä ominaisuuksiaan, mutta mitä iloa sitten on jos esim. on nopea konekirjoittaja tai hyvä puhaltamaan purkkapalloja? Ensimmäiseksi kaikki arvostavat vuorovaikutustaitoja, sosiaalisuutta, puheliaisuutta. Miten voi elää sen kanssa että koko elämäntaidon numero on luokkaa 2, välttävä/tyydyttävä? Luonteeni on arvosana 2.
Ei elämässä pärjää hyvin ilman
hyviä sosiaalisia taitoja...
71192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ikävää ajatella noin. Esiintymistaidot varmasti ovat arvostettuja, mutta ei loppujen lopuksi autuaaksi tekeviä. Luonne on kuitenkin lopulta se, mikä merkkaa eniten, väitän minä. Mullakin on tosi ikäviä muistoja esiintymisestä. Juurikin nuo arvosteltavat suoritukset. Voit varmaan kuvitella, miltä tuntuu, kun kaverit ja ystävät ovat laittaneet "minut" asteikolle. Palaute oli hankalinta käsitellä. Siitähän näki suoraan, mitä minusta ajatellaan. Se sai mut tuntemaan itseni todella huonoksi, vaikken jännitykseltäni ollut pystynyt parempaan. Onneksi en enää ajattele noin ja olen enemmän sinut vuorovaikutustaitojeni kanssa. Hyvää kesänodotusta!
...Luonne ei tule lainkaan edes esille juuri siksi, että ei tule otettua kontaktia ihmisiin tai se kontakti on lähes olematonta? Jos ujous on ollut riesana jo 12-vuotiaasta asti ja sitten kun siitä haluaisi eroon, sepä ei onnistukaan koska ei ole oppinut niitä taitoja koskaan. Minulla on se ongelma...
Niin vaikeintahan on varmasti päästä alkuun, mutta jos olet palstaa lukenut, niin olet voinut havaita että kyllä sosiaalisia taitoja voi kehittää myöhemmällä iälläkin ja hyvin tuloksin. Vähän kerrallaan. Ja ei pidä menettää toivoaan, vaan uskoa muiden huomaavan, että on hyvä tyyppi.
Olen samaa mieltä aloituksen kanssa. En ole palstaa lukenut, löysin sen vasta toissapäivänä... Mutta huomaan että täällä on myös muitakin kaltaisiani joten uskon mahdollisuuteen enkä menetä toivoani vaikka välillä ahdistaakin. Kuitenkin suurin ongelma on lähinnä että sosiaaliset lähentymisyritykseni voivat vaikuttaa hyvinkin kömpelöiltä ja saan kerättyä tarpeeksi rohkeutta vain välillä... Mutta harjoitus tekee ilmeisesti hiljalleen mestarin tässäkin asiassa... Olen ainakin tiedostanut nyt ongelmani ja alkanut "lääkitä" sitä heittäytymällä paremmin tilanteisiin, harjoitellut silmiin katsomista (mikä on minulle vaikeaa ja voidaan tulkita epärehellisyydeksi kun niin ei tee ja mitä se ei minun tapauksessani ole) ja juttelua ja yrittänyt saada uusia kavereita jne. Pidän ihmisistä valtavasti mutta haluan ehdottomasti oppia myös näyttämään sen...
Ainakin minulla se on ollut sellaista. Kolmevuosikymmentä jo elämää takana, eikä oikein mitään saavutuksia taikka asemaa missään. No, on mulla kohta toinen ammatti, yo-tutkinto ja inttikin käytynä, mutta siihen ne jäävätkin. En ole kyennyt löytämään vieläkään työuraa, parisuhteesta tai omasta perheestä puhumattakaan. Sosiaalisesti estyneenä on vaikea tutustua uusiin ihmisiin ja kun kärsin vielä sosiaalisesta pelosta. Sosiaaliset taidot (ilman pelkoa) olisivat todellakin ovi normaaliin elämään. Ei vaan pääse mukaan mihinkään kun tuntee niin voimakasta ulkopuolisuuden tunnetta. Toki minullakin on joitakin hyviä ominaisuuksia, esim. käsialaani on kehuttu hyväksi (etenkin mieheksi). Joku on sanonut minua hyväksi kuuntelijaksi. Ehkä kuuntelen kun en ole kovin rohkea johtamaan keskustelua tai ottamaan liian suurta huomiota osakseni.
Niimpä, kaikki keksii sinusta aina jotain arvosteltavaa. Ei riitä että osaat tehdä työn hyvin pitää myös osata pelata sosiaalisia pelejä ja puhua ummet ja lammet.
onhan sosiaalisuus tärkeä osa ihmistä, sosiaalinen eläin ihminen kun on. uskoakseni kyse on nopeudesta. kun pitäisi nykyään olla sosiaalisesti nokkela, nopea, hauska, pitää yllä sosiaalista kulissia. on nopearytmisempiä ja hidasrytmisempiä ihmisiä. nopearytmiset (ulospäinsuuntautuneet) tykkäävät nopeista ryhmätilanteista, hidasrytmiset (sisäänpäinkääntyneet) kahdenkeskisistä syvistä keskusteluista. nopearytmiset ja hidasrytmiset ovat erilaisia ihmisiä, kumpikaan ei toista parempi. nopearytmiset pyörittävät kuitenkin maailmaa.