Jyrki kuuleppas. Miten niin ei veroja koroteta

- Hallituksella, johon myös Pekkarinen on sitoutunut, on ollut semmoinen linja, että tämän talouskriisin aikana ei nosteta veroja, kommentoi Katainen. Totuus on, että niitä korotetaan. Päätökset on tehty tässä hallituksessa kyselemättä kansan mielipidettä. Valtio korottaa: Ympäristö- ja energiaveroja. Oikeistohallitus on varsinaisesti siirtänyt likaisen työn kuntiin. Tasavero aiheuttaa sen, että verojen ja maksujen korotukset kohtaavat pahiten köyhiä tai pientä palkkaa tai eläkettä saavia. Lisäksi palveluita supistetaan. Kouluissa luokkakokoja suureennetaan. Että semmoista taloustaantumaa. Talouskriisi jatkuu vuoteen 2020.
5232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

paskaa eli valehtelee vantastisesti...

Äänestä
  • Jyrkin mielestä vain köyhät ja pienipalkkaiset saava kunnian osallistu lamatalkoisiin. Silloinha Katainen on syyllistynyt toista kansan osaa vastaan, terroristiseen toimintaan.

    Äänestä

  • Juoksupoika on Katainen kirjoitti:

    Jyrkin mielestä vain köyhät ja pienipalkkaiset saava kunnian osallistu lamatalkoisiin. Silloinha Katainen on syyllistynyt toista kansan osaa vastaan, terroristiseen toimintaan.

    eikä tämä juoksupoika muuhun pysty, kun käskyt tulevat sieltä korkealta. Hän varmaan käsitti lamatalkootkin väärin, sekosi sanoissa roskatalkoot/lamatalkoot. Ei ollut vielä paljon sanottavaa haastattelussa Jyrki-boy:lla, kun käsketys ei ollut vielä ehtinyt panemaan sanoja suuhun Pekkarisen yllättävän esiintulon johdosta.

    Äänestä

Kunnat ovat Suomen suurin työnantaja ja palkat maksetaan perityistä veroista. Toinen puoli kansasta joka veroeurot tuottaa alkaa olla irtisanaottu tai lomautettu ja elää säästöistä tai veroista. Velalla sitä jatketaan elämistä. Ruotsissa palkat laskivat lähes 20% ja ovat nyt matalammat kuin yleensä Suomessa, kruunun arvon pudottua - eikä mielenosoitukset ole alkaneet. Pitäisikö vastuullisen hallituksen siis sanoa miten kuntien on henkilökuntansa kanssa meneteltävä ja riittääkö taito? Talouskriisi jatkuu vuoteen 2020.

Äänestä
  • ellei se kysy sitä kansalta etelärannan sijaan. Tuoksahtaa siltä täällä kansan parissa, että tuloveron kevennykset suurituloisilta pitää perua ja omaisuustuloveroa pitää nostaa muun tuloveron tasolle. Pekkarisen ehdotus hyvätuloisten osallistumisesta lamatalkoisiin pitää ottaa todesta eikä vain vaalipropakandana. Siihen on olemassa monia keinoja verotuksen kautta ja muullakin tavalla, kun vain niitä halutaan etsiä. Jos hallituksesta ei löydy tarpeeksi viisautta, on käytettävä asiantuntijoita, joita kyllä Suomesta löytyy. Valtion on tuettava kuntia palveluiden säilyttämissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

- Hallituksella, johon myös Pekkarinen on sitoutunut, on ollut semmoinen linja, että tämän talouskriisin aikana ei nosteta veroja, kommentoi Katainen. Totuus on, että niitä korotetaan. Päätökset on tehty tässä hallituksessa kyselemättä kansan mielipidettä. Valtio korottaa: Ympäristö- ja energiaveroja. Oikeistohallitus on varsinaisesti siirtänyt likaisen työn kuntiin. Tasavero aiheuttaa sen, että verojen ja maksujen korotukset kohtaavat pahiten köyhiä tai pientä palkkaa tai eläkettä saavia. Lisäksi palveluita supistetaan. Kouluissa luokkakokoja suureennetaan. Että semmoista taloustaantumaa. Talouskriisi jatkuu vuoteen 2020.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu