Isä-Mitro

Nyt kaikki voivat äänestää elämää ja ihmisiä ymmärtävää Isä-Mitroa. Kepun listalla: - presidentiltä ja eduskunnalta potkut saanut ex-pääministeri - kepulaislehdestä pikapotkut saanut "lehtimies" - Karjalan liiton puheenjohtajana Karjalaa venäläisille tyrkyttävä kummajainen. Ei Euroopan parlamentin pitäisi olla poliittisen ongelmajätteen loppusijoituspaikka tai -välivarasto.
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomen ortodoksisessa kirkossa on 61.000 jäsentä, joista kaiketi noin viidennes alle 18-vuotiaita, joten hänen perusäänestäjiensä määrä on vain 48.000. Kun lisäksi otetaan huomioon, että viime EU-vaaleissa äänestysprosentti oli vain 41, eikä nytkään ylittäne 50 prosenttia, Isä Mitron "omiltaankin" eli ortodokseilta sataprosenttisestikin saama äänimäärä jäisi korkeintaan 25.000:een. Varmaankin Isä Mitro saa ääniä myös luterilaisilta, mutta ei hän toisaalta niitä sataprosenttisesti ortodokseiltakaan saa. Vuonna 2004 SDP sai viimeisen edustajansa europarlamenttiin 47.000 äänellä, joten aika hyvän kampanjan Isä Mitro joutuu vetämään päästääkseen läpi. Joku voi sanoa, että onhan Isä Mitro sentään jonkinlainen tv:stä tuttu julkkisehdokas, mutta sellainen oli Lasse Lehtinenkin, joka viime vaaleissa oli SDP:stä se viimeinen läpi päässyt ehdokas tuolla 47.000 äänellä. En pitäisi itsestään selvänä, että vierailut Uutisvuodossa ovat parempaa mainosta ehdokkaalle kuin oman tietokilpailun vetäminen. SDP:n julkkisehdokkaista Jani Sievinen korjannee suuremman äänipotin kuin Isä Mitro. Kyllä kultamitali painaa politiikassakin enemmän kuin pastorin risti. Mutta ei siinäkään mitään, vaikka SDP:n edustajiksi europarlamenttiin pääsisisi niin entinen uimari kuin omille vitseilleen naurava pappikin. Jäähän siinä paikka tai kaksi myös kokeneelle demaripoliitikolle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Suomen ääniharava kirjoitti:

Nyt kaikki voivat äänestää elämää ja ihmisiä ymmärtävää Isä-Mitroa. Kepun listalla: - presidentiltä ja eduskunnalta potkut saanut ex-pääministeri - kepulaislehdestä pikapotkut saanut "lehtimies" - Karjalan liiton puheenjohtajana Karjalaa venäläisille tyrkyttävä kummajainen. Ei Euroopan parlamentin pitäisi olla poliittisen ongelmajätteen loppusijoituspaikka tai -välivarasto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu