Vanhasen ja Stubbin

Molemmat ovat menettäneet SDP:n luottamuksen: http://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=44707234
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

joka ajaa koko maan etua todella hyvin, ei ole kyyräämässä omaan pussiin. Nostan hattua. Tämän hallituskauden kolme parasta politiikkoa on ihan ylivoimaisesti Vanhanen, Stubb ja Pekkarinen. Ainoita, joihin enää luotan!

Äänestä

odottaa kieli vyön alla että hallitus joutuisi eroamaan. En kuitenkaan usko että Demarit olisi nyt valmis hallitukseen koska on taas lama. Demareilla on ollut taipumusta vetäytyä vastuusta silloin kun kansakunnan talous on ollut vaikeuksissa. sitten ollaan valmiita remmiin kun nousukausi on alkanut niin päästään kehua retostelemaan kuinka taloutta osataan hoitaa. kuitenkin tämäkin lama on asittaisn myös kotikutoista. Sitä on rakennettu jo -90-luvulta estämällä Demereiden toimesta kasvuyritysten kehittäminen muualla kuin ns. kasvuikeskuksissa. Tiedän Pohjpois-Suomessa monta yritystä joilla olisi ollut potentiaalia kasvaa kansainväliseksi kasvuyritykseksi mutta kehittämismahdollisuudet keskitetiin ainoastaan telän suuriin keskuksiin. Ne jäivät rerussipulan vuoksi pienyrityksisksi, koska ei voineet siirtää toimintaansa kasvukeskukseen. Varsinkin konet mikroyritykset jäivät mikroyrityksiksi. Nyt en ole kuullut yhtään yritystä joilla olisi kehittämisrahoista pulaa täällä Pohjoi-Suomessakaan. Tuomioja puhuu potaskaa. Vanhanen on parhaita pääministereitä joita Suomessa on ollut koskaan. Vaikka eihän täydellistä ihmistä ole olemassa. Mm. se mistä Pekkarinen mainitsi eilen. Ilmastokokouksen anti Suomelle oli valtiomiesteko Vanhaselta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erottava! kirjoitti:

Molemmat ovat menettäneet SDP:n luottamuksen: http://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=44707234

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu