Kekkonen oli pääministerinä epäsuosittu – jopa vihattu. Vanhanen herättää melkein yhtä voimakkaita tunteita. Jos hän selviää kuiville nykyisestä aallonpohjastaan, hän on uusi Kekkonen.
http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/jarmovirmavirta/porvariyhteistyo
Pääministeri Matti Vanhanen on nyt kierteessä. Uskottavuus katoaa, jos kannatuksesta katoaa vielä hiukkaakaan. Mutta jos Vanhanen selviää tästä kierteestä, on hän Kekkonen. Temppu on vaikeampi kuin Urkin aikana, jolloin media ei sittenkään vahtinut joka askelta.
Porvarihallitus on toiminut siis kokoomuksen pussiin, mikä ei ole kokonaan oikein, jos sellainen nyt politiikassa jotakuta kiinnostaa. Yhtään ratkaisua ei ole tehty Vanhasen ohi tai yli. Edes ulkopoliittinen keskustelu ei käynnistynyt vastoin Vanhasen tahtoa. Mutta politiikka ei ole rationaalista eikä edes aina viisasta. Kokoomuksen suuri murhe onkin nyt, miten se voisi siirtää prosentin pari omasta kannatuksestaan Kepulle. Jos Kepu pysyy alhaalla, on vaara, että kokoomuksen on henkinen pakko valita seuraavien vaalien jälkeen demarit. Se olisi lottovoitto paitsi Urpilaiselle myös SAK:n uudelle johtajalle. Kokoomus huomaisi pian, ettei se olekaan isäntä omassa talossaan, kun politiikasta puuttuisi yhteinen peruslinja.
Selviääkö Vanhanen?
Mr. Right
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.