Yleensä en rahojani syydä turhuuksiin kuten puhelinäänestyksiin - nyt teen poikkeuksen ja tehkää te muut varttuneemmat samoin eli:
ääni Pirkko Mannolalle!
Äänestetään me varttuneemmat Mannolaa
Yksi mummo vain joka ei ole...
501531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Putoamisen puolesta.
Ei tarvitse miettiä, miksi nuoret eivät ymmärrät tai edes pidä vanhemmista ihmisistä kun tätäkin palstaa lukee, kateutta, ilkeyttä, pahansuopaisuutta pilvin pimein. Ja Pirkko pärjää!
Anna sinä ihmisten äänestää tai olla äänestämättä kuinka haluavat. Oliskohan nyt niin, että tämä Tähtien Sota käy sinulle liian jännäksi -? En voi tajuta, että joku telkkariohjelma on näin tärkeä jollekin. Hei, mummu, ne tanssivat vaan, siis tanssivat ja se on viihdettä, ihan sama kuinka se päättyy, koska joku tai jotkut voittavat. Eikö se riitä?
katsonut ohjelmaa kuin pieniä hetkiä, mutta ikävien pikkusieluisten arvostelijoiden vuoksi voin ilmaista tukeni ja kannatukseni tuolle upealle 60 -naiselle, josta me kaikki voisimme ottaa mallia. Hoitaa sovitut tehtävänsä ja tekee sen upeasti, vaikka ilkeämieliset panettelevat juuri siksi.
Arvostan ja kunnioitan suuresti Mannolaa siitä, miten hän on tavallaan antanut kaikkensa, saanut voimansa riittämään jaksamiseen ja jatkamiseen. Näinhän esiintyvät taiteilijat yleensä tekevät, se on todellista ammattilaisuutta, enkä ainakaan minä näe siinä mitään arvosteltavaa. Millä tavalla meidän kaikkien tulisi hänestä ottaa mallia, sitä en oikein ymmärtänyt. Tanssikilpailusta muuten taitaa olla kysymys, eikö parhaan parin pitäisi voittaa. Mitä mieltä on kenenkään on käydä läpi suunnatonta harjoittelurääkkiä, jos voi voittaa vaikkapa joutavien mediakohujen avulla. Aika epäreilua muita kohtaan olisi tuen ja kannatuksen antaminen iän takia. Tai yleensä muiden kuin tanssillisten ja viihteellisten syiden takia. Aina vain ihmettelen tällä palstalla melko paljon esiintyvää ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta. Nytkin nimittelit muita ihmisiä ikäviksi ja pikkusieluisiksi ilkeämielisiksi ! panettelijoiksi, ilmeisesti vain jostain asiasta eri mieltä olemisen takia.
Ah! Olet oikeassa! Eivät suomalaiset ole kateellisia, he suovat mielellään menestystä muille.. Ja sen sanon - että jos minä tai sinä pystyisimme edes 3/4 osaan siitä, mihin Pirkko niin avot! Useimmat/liian monet/ etenevät rollaattorilla köhisten ja kähisten...että joo - ei me olla kateellsia ei....
mut ei, sägyssä vaan. En kyl tiiä mistä te vouhkaatte, jostain telkkuohjelmasta varmaan? Kaikilla ku ei oo sitä toosaa. Taitaa tuo PM olla jo 70, jos oikein muistan. Kateutta en viel oo oppinu, eipä taia olla kovi yleistä, muutonkaa.
ole paras, vaikka VANHA onkin, joten äänestän parasta, se kai on tämän tarkoituskin, vai onko?
Vaikka olenkin ollut aina, Mannola vani pennusta saakka. Silti en äänestäsi häntä koska ei ole hyvä. Jos äänestäsin, antasin ääneni Roosalle.
Enää pitäisi tietää, mikä on kirjoittamasi sana " vani " ???? Teetä ja vanikkaako????
tukehu siihen vanikkaasi!
Ai, hitto et sie muka tiie? No, miehä kerron siulle... Se on kuule sitä,,, FANITTAMISTA:-):-7
Hehhee näitä " kilttejä" # elämää nähneitä vanhuksia sentään ".... Kiltteys ihan paistaa, häikäisee...
No vois tumpelo sitten kirjoittaa että on ollut FANI eikä v a n i !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
äänestän. Ikävä kyllä hän ei ole Mannola.
ole koskaan äänestänyt yhdessäkään yleisöäänestyksessä. Enkä aio muuttaa käyttäytymistäni. En maksa miljoonabisnekselle.
niin kauan kun mielestäni on muita huonompia, jotka joutaa lähtemään. Yhden äänen lähetän kierrosta kohti, en enempää. Tiedän toki ettei Pirkko voita, koska samaa ikäluokkaa olevat eivät äänestä. Mielestäni ikärasismi pelaa niin Suomi 24 palstoilla kuin Ilta Sanomissakin, näin vain nuori voi voittaa. Sutu Markkanen sanoi toivovansa nuoren voittavat, siinä on kauneuden ja nuoruuden keulakuva.
http://www.katsomo.fi/?progId=12307 totta Hän on kannustuksen ansainnut.
Minä en äänestä missään vaaleissa, ennekuin tiedän mihinkä kukin kykenee. En anna mainoksien eikä toisten mielipiteiden vaikuttaa, olen itsnäinen omilla aivoilla toimeen tuleva. Katselen jos Pirkko onnistuu niin äänestän. Toivon tietysti, että paras voittaa ja se voisi olla vaikka Pirkko. Eduskunnasta tulee kuitenkin aina joulukortti.
siitä sirkuksesta tulla se joulukortti. Siihempä tahtoo jäädäkin. Vastaukset kysymyksiin tulee yleensä avustajilta, näin olen huomannut. Voisivat lopettaa kokonaan korttien lähetyksen, säästyisi nekin varat tärkeämpään. Niinhän tulee pankista, ja vakuutusyhtiöistäkin, kaikilta, jotka uskoo hyötyvänsä. Ystävät erikseen, ne ovat arvokkaita.
Onko uusia tanssijoita?
(\ /) ( . .) c(")(") Hei, ukstotava se on! Cmabridgen yilopitson tuktimusken muakan ei ole väilä, msisä jäjretsyksessä sanan kijraimet ovat, aiona täkreä aisa on, että esnimmäinen ja viimienen kijarin ovat oikelila piakioilla. Lpout voiavt olla läehs msisä äjretsyskessä tahasna ja imhinen voi sitli lkuea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue jokaitsa kijrainta eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.
muuten äänitti aikoinaan Saksassa heidän kieleensä paremmin ääntyvällä nimellä Pirko Manola. Hieno pupu, otan sen talteen. ;)
Hei ! Ihan oikeesti; luin tekstin täysin sujuvasti ! Jummijammi!!
pois jo ensimmäisten joukossa, hän on jäykkä, mielestäni ei mukavaa katsottavaa. Todella notkea hyvin tanssiva pari voittakoon.
No voe voe kun out katteellinen vanhus!
ilmaisussa, totuus kuitenkin on, että Pirkko on jäykkä, myös raskaan oloinen, eitanssi kevyesti, ei nautinnollista katsottavaa.
ohjelman tavoite?
Että vanhat ihmiset on noin huonosti käyttäytyviä, ja todella ilkeitä toisiaan kohtaan. Sitten ihmetellään, että ollaan yksinäisiä. Eipä viitsisi olla tuollaisten ystävä.Ystävyys on iloista yhdessä oloa ja toisen ymmärtämistä.Ja vieraankin kanssa voi olla asiallinen, myötäelävä ja kiltti. Miettikää sitä ennen iltarukousta!
mihin ovat kadonneet ne kiltit mummut ja papat joita lapsuudessa oli. Heille oli helppo niiata ja kiva kuunnella. Nyt myrkky pursuaa yli äyräiden ja mikään ei ole hyvin, nuoruus on rikos, on kaikkea liikaa tai liian hyvin. Putkinäkö ja kuurous tai kuullun ymmärtäminen.... minä minä minä minä minä minä, ole maailman kaikkeuden ainoa.
ihana ihana ihana ---- voittaaaaaa.......
Kyllä kelpasi katella;)) Harmi ku Pirkko sekosi niis askeleis;( Oma veikkaukseni putojan kohal meni oikeen.
http://blogit.hs.fi/rosa/?p=19 Huonosti käyttäytyvät vanhukset Jo ammoisista ajoista on kitisty siitä, miten seuraava sukupolvi on turmeltunut, pilalle hemmoteltu, vastuuntunnoton eikä osaa käyttäytyä. Joku minua sivistyneempi osaisi varmasti kertoa, koska asiasta on ensimmäisen kerran tunnetun historian valossa kirjoitettu. Mutta koska alkoi kitinä siitä, että vanhukset eivät osaa käyttäytyä? Siitä en ole liiemmin lukenut, mutta suullista perimätietoa tästä asiasta esiintyy minun sukupolveni keskuudessa rutosti. Jo ala-asteen pihalla puhuttiin siitä, miten ilkeästi mummot ja papat puhuttelevat bussissa, etuilevat jonoissa ja tyrkkivät kyynärpäillään. Villejä tarinoita kerrotaan siitä, miten rollaattoreilla ajetaan varpaille. *** Puhuttelevimman kertomuksen kuulin tuoreeltaan baarissa. Tamperelaisnuorukainen kertoi eksyneensä pankin eteen ennen sen avautumista. Silloinhan siellä jo terhakkaimmat vanhukset ovat jonottamassa. Kyseinen pääkonttori on Tampereella rakennettu siten, että ovien jälkeen aulaan vievät muutaman askelman portaat. Siitä on vielä muutaman metrin matka masiinalle, josta nappia painamalla saa vuoronumeron. Nuori mies oli ollut aurinkoisen ja leppoisan vapaapäivän ansiosta levollisin mielin ja ihka ensimmäinen asiakas heti ovien edessä. Vanhukset kerääntyivät hänen taakseen. Hurjasti elehtien mies kuvaili minulle, miten ovien auettua hän tunsi vain valtavan paineen selässään ja havahtui liukuvansa portaita alas vatsallaan, nenä kohti vuoronumerokonetta. Vanhusten voima oli liiskannut hänet maahan rähmälleen. Hyökkäys oli saanut sinettinsä napakoiden kävelykengän korkojen astuessa pakaroiden ja yläselän päälle. Hänen ylitseen juostiin. Kuinka ollakaan, hän ehti koneelle viimeisenä. Tässä vaiheessa pankkineiti oli kuulemma viheltänyt pelin poikki. Hän oli auktoriteetilla ja rauhallisuudella korottanut hieman ääntään ja sanonut, että nyt otetaan koko homma ihan alusta pitäen uudestaan. Kertomuksemme sankari, tämä tamperelaisnuorukainen, oli noussut ylös, sukinut pukunsa ja pankkineidin kehotuksesta astunut vanhusten mukana pari askelta taaksepäin aina portaille saakka. Kaikki olivat kuulemma toimineet kiltisti ja tottelevaisesti kuin pienet koululaiset, jotka järjestyvät pillin puhalluksesta parijonoon. Pankkineiti oli sanonut olkaa hyvä, ja mies oli astellut rauhallisesti masiinalle, ottanut ensimmäisen vuoronumeron ja kiittänyt. Nuoren pankkineidin sukupolvisolidaarisuuden ansiosta oikeus oli voittanut ja vanhusten epäreilu ja julma käytös saanut ansaitsemansa ojennuksen. *** En tiedä onko tarina tosi, mutta se on totta, että näitä tarinoita viljalti kerrotaan. Ehkä se on yksi tapa käsitellä sitä nuorempiin ikäluokkiin kohdistuvaa ivaa ja väheksyntää, johon lapset ja nuoret törmäävät elämässään. Samaan tapaan kai jotain traumaa purkaa vanhempi väki toitottaessaan miten milloin missäkin asiassa, että nuoret eivät ymmärrä yhtään mitään. Itse ajattelen sekä nuorempiin että vanhempiin kohdistuvan ikäivan olevan yksi itseinhon muoto: halutaan pilkata omaa menneisyyttä ja torjua omaa tulevaisuutta. Huonosti käyttäytyminen sinänsä ei ole yhdenkään ikäluokan ominaisuus, vaan mulkeroita löytyy joka joukosta.
Mitäpä siihen lisäämään.
..on tekemistä tämän kisan kanssa, ei siellä ikäpisteitä kuuluisi jakaa. Mannola oli tänään kisan huonoin ja olisi sietänyt pudota. Jo ehkä muutama tanssi sitten.
Pirkko saa jotain myötätunon pisteitä, oikeesti olisi pitänyt pudota ensi kierroksilla, jalat on senveraan jäykät. Näissä ei varmaankaan oikeesti parasta etsitäkkään??
Tehkääpä mummot spagaatit perässä Pirkon mallin mukaan! - Ja harva mummo on yhtä nätti 7-kymppisenä kuin Pirkko, ja entä tuo säteilevä ja hurmaava luonne mikä tulee läpi ruudun?
Kyllä harva, hyvin,hyvin harva on edes koskaan elämässään tehnyt ainoatakaan spagaattia.. ja Pirkko on muutenkin hieno, ihana ihminen. Hänen lämpönsä välittyy tv ruudustakin. Itse olen 60 vee, en uskaltaisi kuuna päivänä enää laittaa korkkarit jalkaani - saatikka että tanssisin jiveä niissä.... tulisi kiirekeikka lanssilla epäilen minulla. Miksi ei voi kannustaa kun näkee, että toinen on tosi hyvä - mitä sitten vaikka sekosi askeleissa - ei siitä kuolemantuomiota pitäisi saada eikä edes moitteita - se on inhimillistä. Pidän peukkuja Pirkolle! Ja myös moni muu!!!
Surkeeta, kun PirkoGanit ei ymärä tanssista mitään. Äänestää kankean, takkuavan aina vaan pelleilemään uudestaan! Nyt arvostellaan tanssinumeroita.
eilen illalla, kun katselin ohjelmaa pikkutyttöjen kanssa. Pitkittäinen onnistui kuten aina, poikittainen jäi n. 10 senttiä auki.
ihan hyvä ikäisekseen, mutta ei paras - lähellekään. Korkokengillä tanssiminen näkyi kankeutena. Pirkko on kaunis, mutta hän onkin missi. Mia Nuutila oli paljon parempi tanssija, mutta varmaan ikäihmiset juuri äänesti Mannolaa ja sai jatkaa. Ihan viihdyttävä ohjelma, mutta en koskaan äänestä.
koska Sanni ei ole kilpailija. Katsokaa Kimin tanssi: jalkatyö varsinkin siirtymä vaiheet askelten vaihto, ei todella edes kävelytango. Pirkon koron helmaan kiinni jääminen oli valitettavaa, mutta moni 70 olisi mennyt tilanteessa rähmälleen. Mika tekee älyvapaita koreografioita nuokin taivutukset ja menneet heittelyt eikä vaimon kanssa tanssittu ollut kuin nopeustestiä. Mika on LIIAN korkeatasoinen tälläseen ohjelmaan. Seuraavaksi huonoin tanssija, jopa kehitys kaareen verraten, on Wilson. Tuli selväksi että esittää huonosuomi. Jukka Haapalainen veti kasvonsa alas, peruslukemilla. Marco lipsautti hölinää, (elämän viisauksista kirja) jota ei tarkoitetakaan ymmärrettäväksi. Puhumalla kyllä selviää kun on hömpötettävät kuulija. Lapsien kanssa naamaa vääntelemällä, jolloin lapset tuntevat myötähäpeää (löysin sanalle viimein ilmaisun)ja nauravat niinkuin pellelle tuleekin.
molemmat ovat hyviä. Pirkon tanssi, katsella vielä kahdessa osassa, antaisi toivoa elämään. Hän on positiivinen ja liikunnallinen. 7 kympistä liikkuvaa ihmistä ei näe missään, tuolla ne makaa vuodeosastoilla tai kotihoidon tuella kotonaan. En voi äänestää, nyt on sähkölasku ja hammaslääkäri maksettavana.
Mannolalle raskasta yrittää rimpuilla nuorten mukana, en vaan viittis...
No joo,et varmaan viittis - katsotaan missä kunnossa olet Mannolan iässä - hän kun on viitsinyt..
Nyt pitäisi pystyä arvostelemaan tanssiesitystä. Sinä ja muut fanihölmöt ette kykene.
kuin Vappukin kannustavat äänestämään omaa suosikkia? Siinä ei mainita mitään tanssitaidosta tai sen mukaan äänestämisestä. Tärkeintä maikkarille, että ääniä tulee ja rahaa.. Miltei jokaisella tähän saakka edenneellä parilla on ollut huonot ja hyvät tanssinsa. Ehkä tasaisin osaaminen ja oppiminen on ollut Rosalla. Pirkko on pärjännyt ihailtavasti, kun on päässyt näinkin pitkälle. Aiempien vuosien ikäihmiset tippuivat aiemmin pois - jos en väärin muista. Ainakin Pirkko Arstila ja Sikke Sumari... Moni 70v on kankea ja ehkä jalat liikkuvat sen vertaa, että kävely onnistuu, mutta tasokkaammat taivuttelut ja tanssit saa unohtaa. Itsellä 62v nivelrikko ja toinen polvi vääntynyt pihtiin, ensi talvena on edessä tekonivelleikkaus. Ihailen Pirkkoa, kun on pysynyt notkeana ja sutjakkana.Ja ihailen persoonaa, sillä hän on niin positiivinen. Ei varmaan mitään pahempaa nivelrikkoakaan. Se on tosi hienoa, kun jaksaa pitää huolta kunnostaan kaiken ikää. Muistan muutaman vuoden takaa, kuinka Satu Tiivola näytti miten hän voimistelee saman sarjan joka aamu ja taipuu edelleen hyvin...missä kunnossa mahtaa nyt olla kun ikää 85v..? En ole äänestänyt( olen ottanut estot) missään ohjelmassa ja huvittuneena seurannut kun jotkut ottavat niin "tosissaan" tuon viihdeohjelman. Meille se on viihdettä, mutta osallistujille työtä.
Nitroporukka vastaan nuoremmat. Fani äänestä eläkeläinen suosikiksi, tai jotain muuta.
katotaan vain, kyl se Mannolankin meno näyttää telkussa helpolta, - ei ne näytä kaikkia lonkan kolotuskohtauksia, ja isciasvaivoja livenä hi.. Pysytkös Sie miun perässä hiihtolenkillä, menetkö vielä luistellen ylämäet - kysyn vaan ihan ystvällisessä hengessä.:) Viikko tuli täs hiihettyä Lapin mäkilöissä..niih..
siis ikäihminen on toista luokaa ja häneen voi rinnastua. On ikäihminen parempi tai huonompi niin saa lähteä joka tapauksessa, sillä voi olla jotain paremmin kun muilla eikä sitä tiedä.