Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

unelma

Luen seksikkään rotunaisen seuranhakuilmoituksen. Soitan naiselle ja puhelimessa vastaa unelmien nainen samettisen ihanalla äänellä. Sovimme tapaamisen ja riennän sydän pamppaillen naisen luo odotukset korkealla. Oven avaa kaunis, mutta samalla kertaa kokeneen ja viattoman näköinen nainen. Hän kertoo olevansa alalla omasta vapaasta halustaan ja ettei ole ihmiskaupanuhri. Ilahdun, koska en voisi ikinä taivutella naista tekemään mitään vastoin hänen tahtoaan. Vaivihkaa annan naiselleni pari sataa euroa ja hän piilottaa ne vikkelästi ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Unelmien naiseni alkaa viekoitella minua ja päädymme makuuhuoneen puolelle. Seuraa kaunis rakastelu hetki. Annan lopuksi naiselleni suukon ja lähden onnellisena mutta tyydytettynä kotiin.
5248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun jossain vaiheessa alat seurustella vakavasti, muista heti alussa mainita käyttäneesi huoria.Naisille tällainen asia merkitsee tavattomasti.

Äänestä
  • Muista kuitenkin, että et saa koskaan naisia miellyttämällä naisia. Naiset eivät ole kiinnostuneita niistä miehistä, jotka tekevät asioita ollakseen mieliksi naisille.

    Äänestä

  • Kokemus tekee panokoneen kirjoitti:

    Muista kuitenkin, että et saa koskaan naisia miellyttämällä naisia. Naiset eivät ole kiinnostuneita niistä miehistä, jotka tekevät asioita ollakseen mieliksi naisille.

    Hyvä huomio, ei naiset ole kiinnostuneita mistään romanttisista ja tunteellisista hiiristä. Miesten on parasta salata nämä tunteet. Tästä syystä fantasiassani nainen olikin rakkauden ammattilainen, joka kestää arvostavan ja hellän huomion.

    Äänestä

Ihmiskaupan uhreja on todellisuudessa vain nykyajan romaanikirjallisuudessa. Tosin erilaisia "Angeliga ja orjakauppiaat" teemoja on ollut nuorille tytöille suunnatussa kirjallisuudessa jo vuosikymmeniä sitten. Romaanikirjailijan ongelma on siinä, miten saada särmää kirjan mielikuviin, ja koska naisten suosituin seksimielikuva on seksiin pakottaminen, niin tarinat ihmiskaupan uhreista säväyttävät aina naispuolista lukijaa. Tästä johtuen ihmiskauppa on tullut hyvin suosituksi teemaksi nimenomaan naiskirjailijoiden teoksissa, sillä nykykirjathan kirjoitetaan lähinnä keski-ikäisille naisille, sillä miehet ja nuoret eivät enää kirjoja lue.

Äänestä
  • Sellainen lyhentää kirjoittajan asuntolainaa mukavasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauniista hetkestä kirjoitti:

Luen seksikkään rotunaisen seuranhakuilmoituksen. Soitan naiselle ja puhelimessa vastaa unelmien nainen samettisen ihanalla äänellä. Sovimme tapaamisen ja riennän sydän pamppaillen naisen luo odotukset korkealla. Oven avaa kaunis, mutta samalla kertaa kokeneen ja viattoman näköinen nainen. Hän kertoo olevansa alalla omasta vapaasta halustaan ja ettei ole ihmiskaupanuhri. Ilahdun, koska en voisi ikinä taivutella naista tekemään mitään vastoin hänen tahtoaan. Vaivihkaa annan naiselleni pari sataa euroa ja hän piilottaa ne vikkelästi ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Unelmien naiseni alkaa viekoitella minua ja päädymme makuuhuoneen puolelle. Seuraa kaunis rakastelu hetki. Annan lopuksi naiselleni suukon ja lähden onnellisena mutta tyydytettynä kotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu