Onko kellään kokemusta siitä kuinka paniikkihäiriöstä pääsee yli? Itseläni on nykyään bipo sairaus muuten hallinassa mutta jälkimaininkina on tullut panikkihäiriö eli pelkään sosiaalisia kontakteja. Esim. eilen...haluaisin kovasti mennä tanseihin ja tanssia siellä ilman alkoholia ja sen tuomaa rentoutta ja rohkeutta. No..illalla rohkaisin itseni ja menin tanssiravintolaan selvinpäin. Jouduin ihan tosissani tekemään työtä että uskalsin mennä. Jalat vatkasi ja tärisin koko ukko jo ennen kuin olin edes siellä. Tansimaan en uskaltanut ja pelkäsin koko ajan että joku kävisi minua tanssimaan. Niinpä linnottauduin pylvään juurelle ja katselin kun muilla oli kivaa parketilla. Puolille öitä siellä uskalsin olla ja sitten pakokauhu kävi niin vahvaksi että pois oli lähdettävä. Tärisen vielä tänäänkin ja kun käyn ulkkona tupakalla niin katselen ensin että ei kai siellä muita ole että joutuisi puhumaan. Tämä alkaa jo haitata normaalia elämää. Jos jollakulla olisi neuvo kuinka tästä tunteesta voisi päästä yli olisin kiitollinen. Ennen sairastumistani ei tälläistä ongelmaa todellakaan ollut.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
lopeta se ensimmäiseksi täydellisesti.
kahvin juonnina, tulisin varmasti sairaaksi. Vieroitusoireina päänsärky ja mielen apeus. Sota-ajan lapsena en kahvista kyllä luopuisi, on jo tarpeeksi tullut tätä "siedätyshoitoa", joten miksi hyvästä luopuisin.
Olen pienestä tytöstä saakka kärsinyt paniikkihäiriöistä. Joskus se oli ihan hirveetä. En voinut niellä ruokaa toisten nähden ja kahvikuppineuroosi oli ihan kamala. 90-luvun alussa kävin Kuopiossa paniikkihäiriöklinikalla. Siellä oli psykiatri joka oli tehnyt väitöskirjan aiheesta. Sain silloin lääkkeeksi Cipramilia ja sen pienen annosksen Xanoria päivittäin ja oireet pysyivät. 15 vuotta kurissa. Kunnes ne taas palasivat vuosi sitten. Minulla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö keväällä 2005. Se alkoi mahdottomalla maanisella vaiheella ja jouduinkin pian sairaalahoitoon, jossa määrättiin lääkkeet kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja lopetettiin paniikkihäiriölääkitys. Se sairaus oireilee aika ajoin suuntaan jos toiseen mutta olen pärjäillyt ja oppinut jollain tavalla elämään sen kanssa. Ja sitten vuosi sitten alkoi paniikkikohtaukset. Pyysin psykiatrilta muiden lääkkeiden lisäksi takaisin paniikkihäiriölääkityksen ja se auttoi kovasti.Joskus kyllä saattaa Kadulla vähän pyörryttää, aamulla joskus vapisee kädet niin että ei meinaa hammasharja pysyä kädessä. Saan kohtauksen aamuisin menemään ohi lähtemällä juoksemaan, hiihtämään kuntosalille tai muuten reippaasti liikkumaan. Joskus on kyllä juostessakin pyörryttänyt. Kaiken tämän ohessa olen käynyt tiiviisti terapiassa 5 vuootta ja käyn vieläkin. Siitä on varmaan ollut suurin apu. Kaikesta tärkeintä minulle on vaan yrittää menne mennä pelottaviin tilanteisiin. Varovasti sillä olen oppinut olemaan armollinen itselleni ei pidä rääkätä itseäni liikaa. Puhun asiasta nykyisin aika avoimesti joillekin kavereilleni (joita ei nyt kyllä montaa ole). Perhe kyllä tietää ja osin ymmärtääkin. ai niin ja viinakin ole tuohon kokeillut ja se on pahin mahdollinen apu kun alkaa "koukuttamaan" hyvin nopeasti. Tsemppiä sinulle. Kyllä se siitä helpottaa.
käytätkö kofeiinia. Tuo sairautesi kehityshistoria nimittäin liittyy erääseen teoriaan, jota olen juuri tutkimassa, liittyen stressihormonitasoja säätelevän HPA-akselin toimintaan.
kyllä kofeiinia ja vieläpä aika paljon. Aamuisin menee tuollaiset kaksi ja puoli 3d mukillista kahvia ja kun olen eläkkeellä niin pitkin päivää tulee keiteltyä muki silloin tällöin. Päivän mittaan siitä kertyy ylättävänkin paljon. Taitaapi olla niin että minun pitää ostaa normaalit pikkukupit ja yrittää sillä tavalla "huijata" itseäni. Tuo siedätyshoito on minullakin käynyt mielessä, jos vaikka ensiviikonloppuna menisi uudestaan sinne tanssipaikkaan ja yrittäisi olla siellä hiukan pitempään kuin eilen. Ajattelin myös ottaa yhteyttä lääkäriini ja kysellä jos sieltä suunalta olisi mahdollista saada jotain apua asiaan. Kiitoksia kovasti kaikille vastanneille. Tämäkin jo auttoi kun sai asiat puettua sanoiksi. Sen olen päättänyt että ilman alkoholia tästä on selvittävä.
jatkumaan niin kauan kuin päihderiippuvuutesikin jatkuu, ja oireet todennäköisesti pahenevat, vaikka et lisäisi kofeiinin kulutusta, oireita aiheuttavat aivovauriot nimittäin pahenevat ajan mittaan.
kofeiinihömpän jauhamista.
ku ei Norjista,riehuu joku muu kahjo!!
Jos osaat tanssia, älä jätä väliin sitä liikuntamuotoa. Olet komea nuorehko mies, kyllä sinusta naiset pitävät. Mukaan vaan ja sassiin!
Mutta voihan sen niinkin ottaa, että paniikkihäiriö on lievempi... Ja sellaisenaan sitä voi "hoitaa" terapeuttisesti, toisin kuin bipolaarihäiriötä. Tosin on kai bipon hoidossakin suomalaisillakin ollu terapiakokeiluitakin.
ei vielä hätää, aikanan menee kaikki. Itse olen syönyt mielialaa kohentavia lääkkeitä jo 20 vuotta.joskus tehoo joskus ei. sosiaalinen pelko on hyvin voimakas. kuka siinä sitten auttaa. ei jaksa ees ajatella . paras kaikista on hyvä ihmissuhde joka pelastaa
Moi! Kärsin vuositolkulla turhaan ja nimenomaan turhaan paniikkihäiriöstä. Nyttemmin olen jopa vihainen siitä, että moinen häiriö saattoi häiritä elämääni niinkin monta vuotta. Diagnoosi oli siin paniikkihäiriö, lääkitykseksi annettiin serotoniinia, mikä on aivojen oma kemiallinen tuote. Paniikkihäiriöstä kärsivät jäävät yleensä serotoniinivajaukselle, joten lääke korvaa tuon. Ei sen ihmeempi juttu. Ja elämä oli taas elämisen arvoista, kun sain paniikkini pois. Mene lääkäriin.
on pelkkää huuhaata, jolle ei ole olemassa lääketieteellistä näyttöä, tiede on sen kumonnut pariin otteeseen. Jos käyttää kofeiinia, niin riittää, että lopettaa sen täydellisesti.
jos ei käytäkään koffeiinii? kertoisitko kun tiedät niin paljon?
missään muodossa, ei kahvia, teetä, vihreää teetä, energiajuomia, kolajuomia, suklaata jne on vitsit vähissä, sillä en ole perehtynyt asiaan muuta kuin omalta kannaltani. Jokin muu aine saattaa aiheuttaa samaa, tai voi johtua yksilöllisistä sisäsyntyisistä ominaisuuksista. E-Epa on turvallinen ja tehokkaaksikin havaittu lääke masennukseen, se auttoi minullakin vielä juodessani kahvia. Öljy suojelee aivosolujen solukalvoa, joka on sekin rasvaa, ja solujen toiminta tervehtyy.
moralisoivalta ja aina oikeassa olevalta. Katsos, mikä auttaa toiselle, ei ehkä sinulle. On monia kansanlääkityksiäkin, joita ei ole tieteellisesti tutkittu ja joihin sisältyy aina myös uskomuksia. Joillekin niistä on apua, tuskin sinulle.
laisinkaan, olen syventynyt huvikseni aivotutkimukseen ja lähestyn asiaa sitä kautta. Älä anna aivoillesi mitään myrkkyä, joka häiritsee niiden toimintaa, mutta pidä huoli, että ne saavat kaikkia vitamiineja ja muita ravinteita, joita ne tarvitsevat välittäjäaineiden muunnosprosesseissa, niin ne myös toimivat kuten on tarkoitus.
aivovaurioita sen verran, että ne vaikuttavat osalla ihmisistä masennusoireisiin tuhoamalla tunne-elämää sääteleviä keskuksia. Osalle tuhot jäävät pysyviksi ja ilmenevät siten, että he menettävät kyvyn tuntea rakkautta, myötätuntoa ja seksuaalista mielihyvää.
tasi!?Ja ehkä kandeis vilkasta vähän homeopatiapuoltakin.
tuo, mitä sanot, puhumalla aivovaurioista. En usko (halua uskoa) tuohon, sillä silloinhan elämä olisi jossain suhteessa todella tylsää. Näin ei saisi tapahtua, sillä kyky tuntea rakkautta, myötätuntoa ja seksuaalista mielihyvää, kuuluu ihmisenä olemiseen. Jos nuorelle ihmiselle tällaisia asioita "toitotetaan", hän alkaa uskoa niihin, kuin "pukki sarviinsa" ja jonakin heikkona hetkenään voi ajatella "no, tämä on nyt sitten tätä, en tule tämän kummemaksi". Muuten - olen havainnut näitä tunnevammoja meissä kaikissa, ainakin jossain määrin. Nykyaika symboloi noita vammoja aika hyvin, kunhan hieman ympärillemme katsastamme. Olemme aikamme lapsia, mutta emme toki tuhoon tuomittuja. Päivän kerrallaan eläen ja etsien jotain positiivista tästä hetkestä, voimme tuntea olevamme tarpeeksi tasapainoisia.
erään amerikkalaisen homeopaatin kanssa, joka on tutustunut näkemyksiini kofeiinista eräässä amerikkalaisessa julkaisussa.
sellainen asia, johon ei haluta uskoa.
minä koen asian toisin. Siis, on monenlaisia totuuksia, eikä tässä nyt liene kysymys uskomisesta. Jos asia olisi niin, voisi vain sanoa, että "totuus tekee teidät vapaaksi". Jos nyt lähtisi tuosta viimeisestä sanasta, VAPAUS, ei tietoni siitä, että sairastaisin paniikkihäiriötä, tee minusta vapaata, päinvastoin. Olisin sidottu mm. sinun ajatuksiisi siitä, miten minun tulee toimia. Mieluummin keskitän voimavarojani myönteisiin asioihin, sillä ei elämä ole ainaista panikoimista, kieltäymyksiä rajoituksineen. Elämässä on riemuntäyteisiä, aikoja, jolloin muut ihmiset ovat tärkeämpiä, kuin oma minäni. Silloin ajaudun pakostakin lähelle lähimmäistä, eletään ilman paniikkia, koskapa vuorovaikutus toisiin tekee meistä vapaita - ilman lääkityksiä.
lääketieteeseen. Minulle tyrkytettiin mielialalääkkeitä paniikkihäiriöön, en suostunut, vaan paransin itseni lopettamalla kofeiininkäytön, joka on paniikkihäiriön yleisin aiheuttaja.
käytetään paljon sellaisia aineita, jotka aiheuttavat vakavia terveyshaittoja, suurin osa syöpäsairauksista johtuukin epäterveistä elämäntavoista. Kofeiini taas vastaa pääosasta mielenterveyden ongelmia, nuorilla niiden kasvu tuntuu seuraavan heidän kofeiininkäytön lisääntymistään.
Tottakai uskon tapauksesi yksinkertaiseen hoitomuotoon. Lopetan ja paranen. Noin helposti se käy. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ihmisessä on paljon käyttämätöntä voimavaraa, jonka oikein valjastaminen auttaa ihmistä paranemiseen. Jos paniikkihäiriöt noin helposti loppuisivat, olisimme terve kansa. Minulle heräisi paniikkikohtaus, jos en saisi esm. aamukahvia, kaksi suurta mukillista aamuisin. Meillä on kyllä taipumus ohjailla ajatusmaailmaamme aika kovin kourin. Kerran paniikkihäiriön saanut voi tehdä asiasta monenlaisia olettamuksia. Lapsena sain kummisetäni 60 v. juhlassa syödä mansikkajäätelöä niin runsain määrin, että loppujen lopuksi tuli kuume päälle ja hurja oksettava olo. Aikuiset sanoivat sitä mansikkakuumeeksi. Aikaa on kulunut vuosikymmeniä, vaan enpäs vieläkään huoli mansikkajäätelöä enkä pidä mansikoista. Selvää tunteensiirtoa, ei muuta.
Minä paranin lopettamalla, samoin niitä on löytynyt tutkimuksissakin. Paniikkihäiriö on eräs kofeinismin aiheuttamista oireista, käy blogissani tutkimassa viimeisin lisäys ja kofeiinimyrkytyksen diagnostiikkaa käsittelevä artikkeli. Saat siis paniikin jos et saa aamukahvia, riippuvuutesi on sitten todella vaikea, ei ihme, että oireilet.
ilman kahvia, oli vitsi. Saan päänsäryn, mutta se onkin sitten eri asia ihmiselle, joka aivoverenvuodon jälkeen osaa pelätä päänsärkykohtauksia. Älä vain diagnostisoi, että vuodon aiheutti kahvinjuonti, ei todellakaan! Monen vatsahaavataipumus on päättynyt, kun on kahvinjuonnin lopettanut, mutta että kahvin käyttö aiheuttaisi paniikkia, ei voi olla totta! Siis: paniikkikohtaukset (en ole saanut vuosikymmeniin, kun ihmissuhteet muuttuivat) eivät johdu kofeiinista! Silloinhan kaikki johtuisivat lähes kaikesta.
mennä ohi lääketieteen, olitkohan itse tuossa alkukyselyn tekijänä, kun koko ajan juttelet vain itsestäsi, omasta lääkityksestäsi, omasta, omasta ja minusta, minusta. Vähempikin riittää, onhan blogisikin jo niin täynnä kaikkea selittelyä. Rauhoitu pois itsestäsi ja näe muut ihmiset, silloin et tarvitse kuin korkeintaan verenpainelääkkeen. Muuten vaikutat ihan normaalilta ja mukavalta mieheltä, näkösikin on mukiinmenevä.
sitten kertoisin kun ei kukaan muu ole perillä asiasta?
kofeiinimyrkytykseen liittyy ahdistuneisuus ja pitkäaikaiskäytön aiheuttaman kroonisen myrkytyksen tiedetään aiheuttavan paniikkihäiriötä. Blogissani on artikkeli kofeinismin diagnostiikasta sivulla "Diagnostiikka". Se päänsärkysi on vieroitusoire, kofeiinin päivittäiskäyttö on pelkkää vieroitusoireiden pois pitämistä. Kofeiini helpottaa päänsärkyä kutistamalla aivojen verisuonia niin, että aivojen verenkierto ja hapensaanti heikkenevät noin 30%. Ihmissuhteet ja muut psykologiset tekijät vaikuttavat paniikkihäiriöön kohottamalla sitä samaa stressihormonia, jota kofeiini kohottaa, kortisolia. Psyykkinen stressi ja kofeiinin luoma kemiallinen stressi yhdessä taittavat kamelin selän.
toimi tuon kaavan mukaisesti. Jokin minussa panee niin paljon hanttiin, että en paneudu blogiisi. Tämä alkaa mennä sellaisten uskomusten piiriin, joka voi olla sinulle ja monelle muullekin tosi asia, minulle se ei ole. Tiedän hyvin, miten voisin "kehitellä" paniikin, mutta vältän niitä tilanteita ja tyydyn elämään ilman niitä. Hyvin yksinkertaista, sen tiedän. Tavallinen maalaisjärki auttaa tässä, eikä tiedettä tarvita jokaiseen mielenärsytykseen. Hankalat asiat kannattaa ratkoa, kunhan on ne tiedostanut. Siitä alkaa paraneminen paniikeista. Valoisan kevään ja Vapun odotusta kaikille.
Onko siellä todella toinenki profiili...tietääkseni minulla on vaan tämä yksi profiili..jota tässäkin käytän
kofeiinimyrkytyksen diagnostiikkatutkimus, siis oikea tieteellinen tutkimus, ei mikään uskomusjuttu. On siis olemassa sellainen tila kuin kofeiiniriippuvuus, jonka yhteydessä esiintyy kofeiinimyrkytys, eli kofeinismi, ja sille löytyy diagnoosi kansainvälisistä tautiluokituksista, mutta sitä diagnoosia ei käytetä, vaan diagnosoidaan ne myrkytystapaukset ahdistukseksi tai masennukseksi... ymmärrätkö?
Siinä tapauksessa ollaan aika samoilla vesillä, sillä mielestäni kaikenkarvaiset asiat pannaan yhteen nippuun ja sanotaan: Sinä sairastat kaksisuun... häiriötä. Ei asia kofeiiniriippuvuudesta ole sinulle outo, koska olet jossain määrin parantunut lopetettuasi sen riippuvuuden. On kummallista, miten myrkytystapauksia voidaan liittää ahdistuksiin ja muihin mielen vaivoihin. Ymmärtäisin tosin paremmin, jos olisi kyse esm. alkoholi- tai huumeriippuvuudesta, mutta loppuun saakka kannatan kahvinjuontia. Minulle riittää kaksi kupillista päivässä, se ei voi olla riippuvuutta. Katsos, olen jutellut tästä määrästä lääkärin kanssa. Hän piti sitä kohtuutena. Ei elämässä kannata kaikesta luopua, ei ainakaan kahvista. Ole sinä edelleen oma itsesi ja pidä kahvittomuuslippua korkealla, minä olen antautunut sen lumoihin. Asiasta ei enempää puoleltani. Hyvää, iloista Vappua kaikille!
Kommenttini oli tarkoitettu eevas tiinukalle joka väitti että sinä et ole aloittanut aloitusta vaan Rev. nimimerkki en pääsyt tänne rekisteröityneenä eli joku otti herneen nenään. Terveisin Fionatar34 ikävää tämä bannaus
Tuo paniikkihäiriö on tottakai yksilöllinen ja se kuuluu ihmisen identiteetin kasvuun. Niin ehjää, riidatonta kotia tai työpaikkaa ei olekaan, etteikö nuori ihminen (mieluiten nuori) kokisi epävarmuutta. Minullakin oli aikoinaan tässä asiassa häiriötila, joka parani sillä, että ihmissuhteet korjaantuivat. Joskus tuntuu siltä kun näitä juttuja lukee, että koko Suomen nuoriso potee tunne-elämän sairauksia. Paineet opiskelussa, työelämässä, ihmissuhteissa ja kaikessa muussakin ovat pitkälti muitten tai oman itseni aiheuttamia. Joku täällä kirjoittava ei rohkene tanssilattialle, vaikka on niin komea mies! Jossain muussa silloin mättää kuin nimessä "paniikkihäiriö". Itselläni asia liittyi naiseuteeni, seksielämän heikkouteen, monenlaisiin häpeäntunteisiin ja vasta viimeksi muihin ihmisiin. Olemme erinomaisia itsetarkkailijoita, lääkityksenkin osaisimme valita, jos se olisi mahdollista. Vähemmän itsekontrollia kaikille meille heikon itsetunnon omaaville naisille ja miehille. Jokaisessa on kuitenkin sitä jotain.
Minulla on ollut ehjä lapsuus ja kaikki hyvin sairastuin henkisesti 46- vuotiaana ja paniikkihäiriö tuli minulle 52-vuotiaana ei se nyt ole teinien sairaus.
mutta pahoin pelkään, että moni nuori, jolle elämäntilanne ei ole vielä täysin selvää, saa helpommin tuon kiusallisen oireen. Todellakin OIREESTA lienee kysymys. Oletko itse tietoinen oireesi ilmestymisen syystä, jos olet, olet onnekas. Itselläni tämä "kohtaus" tuli hetkellä, jolloin sitä vähiten odotin. Olin suuressa kunnassa vastuunalaisessa tehtävässä ja hetkessä tajusin olevani niin yksin kaikkien työtehtävieni kanssa. Mielessä takoi onnistumisen pakko, vertailin itseäni ed. työntekijöihin, tein paljon työtä ja sitten pamahti. Sellaisille oireille ei siihen aikaan ollut minkäänlaisia nimiä, enkä mennyt kenellekään asiasta puhumaan. Niinpä olinkin itse itseni terapeutti, hoitaja, lääkäri ja ystävä. Jos siihen aikaan olisi ollut enemmän tietoisuutta (minulla), olisin ehkä helpommin selvinnyt noista paniikeistani. Olin nk. kiltti ihminen ja hyvin myöhäisessä vaiheessa tajusin, että minun on pidettävä puoliani, ja arvostettava itseäni enemmän. Ilman lääkkeitä selvisin aika hyvin ja pidän itseäni tasapainoisena henkilönä. Jostain nämä OIREILUT, PANIIKIT johtuvat. Hyvä, tasapainoinen ja ehjä lapsuus ei sittenkään aina riitä, ihminen kun kerää elämänsä varrella kaikkea itseään rasittavia taakkoja ja ihan turhaan. Nuoret etsivät samaistumiskohteita. Monet idolit ovat jonkin häiriön alaisina, halutaan samaistua. Vaitiolovelvollisuuteni estää kertomasta mitään esimerkkejä, joita on eteeni tullut.
ainakin itelläni kävi aivan samoin. oli draivi päällä ja töitä tuli tehtyä ihan hitosti ja sitten alkoi mieli järkkyä. alkoi paniikkikohtauksilla ja myöhemmin masennuin. sitten meni työpaikka kun en enää jaksanut. kukaan ei työpaikalla ymmärtänyt tilannetta ja nyt sitten sairaslomalla jne... nyt diagnosoitu kakssuuntanen mielialahäiriö
sinulla on ollut, kehtaako nykyään enää mitään edes sanoa, HUONO työpaikka. Työpaikkalääkärin toki pitäisi pitää puoliasi, eihäm sairastuminen voi olla syynä irtisanomiseen. Olikohan sinulla edes työnohjausta, jonne suurimmat murheet voisi purkaa? Tai - olitko työssä, josta lomautettiin muitakin ja sinut muiden mukana? Se on ollut liian monen kohtalo nykypäivänä. Olisiko sitten näitä loppuunpalamisia, työpaikalla ymmärtämättömien työkavereiden solvaus tms. typeryys, että sinua osoitettiin sormella. No, ei ole ihme, että masennuit sinä, joka olit kova työtä tekemään ja yht´äkkiä et ollut yhtään mitään. Sitten saat diagnoosiksi kaksisuuntainen mielialanhäiriö. Kun tuota sanaa miettii, se luo kuvan ihmisestä, jolla on halua ja kykyä onnistua työelämässä ja joka tekee parhaansa. Ehkä olit kuitenkin edellä työkavereitasi ja koit olevasi enemmän kilpailutilanteessa, sitähän työelämä nykyisin huonoimmillaan on, ja ehkä kanssakulkijoitten mielestä voittaja. Psykologi tai työterv.lääkäri näki asian toisen puolen, sen vastakkaisen sinussa, eli heikkouden olla pärjäämättä. Miksi nykyaikana ei saa olla heikko? Kuka meistä kantaa vastuuta, jos ei lääkäri ja työkaverit ja heidän halunsa ymmärtää, pitää olla ihan ensimmäisenä.
huono työpaikka tai ei työssä ollut mitään vikaa vaan työnantajassa. kaikki kävi kuten mainitsit. Miten osuitkaan täysin oikeaan? en taida olla ainut. Mut aikaa on mennyt 10v sairastellessa ja samasta syystä perhe hajonnu mut nyt taas elämä hymyilee :) Olen todella oman alani ammattilainen ja esimiestehtävissä todella edellä aikaani, tai paremminkin "jäljessä" tarkoitan tällä sitä että työntekijöitä pitää johtaa oikein ja välittää niistä.Ennenhän työnantajat välittivät työntekijöistä nykyisin vaan käsketään ja jätetään yksin tehtävien kanssa. tais karata aiheesta, so what :)
nyt hyvin. Nykymaailma tarvitsee hyviä, tasapuolisia johtotehtävissä olevia ihmisiä, luullakseni olet juuri sellainen. Tsemppiä kaikkeen!