Helsingillä ja Warsovalla? Vastaus: molemmissa on aivan ala-arvoiset opasteet pois kaupungista.
Jos tulet laivassa esim. Länsisatamaan ja matkasi kohde on Kotka, niin on täysin mahdotonta osata reittiä pois H:kista, koska kyltit ja opasteet täysin ala-arvoiset ja puutteelliset. Miksi Suomessa on niin vaikea laittaa opasteet teiden varsille, aivan samalla tasolla ollaan kuin Balttian maissa ja Puolassa.
Muutenkin liikennekulttuuri täysin perseestä. Puolalaiset kaahaavat mutta osaavat väistää, suomalaiset kaahaavat mutta eivät ymmärrä väistää, ajetaan mieluummin vaikka päälle.
Haistakaa paska, kaikki suomalaiset!
Mitä yhteistä
Sakemanne
4320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
suomalainen.
navikaattori niin ossoot kottiis.
Tiehallinto noudattaa ikääntyneitä ohjeitaan ajalta jolloin vain paikkakuntalaiset liikkuivat kylän raitilla. Onneksi on navigaattorit, mutta silti olisi tärkeää saada järkevät opasteet. Esimerkkinä valo-opasteet esimerkiksi kehä kolmosella niin ja niin monta minuuttia tielle numero se ja se, onko tieto tarkoitettu tiehallinnon henkilökunnalle?
Parempi vaan, ettei opasteita ole liikaa. Pysyvät landen tollot paremmin poissa sotkemasta liikennettä, kun eivät osaa/uskalla täällä ajaa.