Tuija-aita

neuvoja kyselen

Hei kaikille. Olen ajatellut istuttaa aidan tuijista peittämään naapurin romuautot. Eli tiheä ja mielellään nopeasti korkeutta kasvava aita pitäisi saada aikaan. Brabantia tarjosivat taimistolla, lienee ihan hyvä valinta? Onko teillä antaa istutus- ja hoitovinkkejä? Haluaisin mahdollisimman isot taimet, mutta ei taida olla varaa kuin noihin metrisiin taimiin. Maaperä tontilla on hapahko, pikkuhiljaa puutarhaksi raivattua metsäpohjaa. Kiitos avusta ja neuvoista jo etukäteen!

8

13414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuoputtaja

      Meinaan se tuija-aita. Brabant on ihan hyvä siihen, minulla on muutaman vuoden vanha aitaus kompostorin ympärillä, nyt n. 2 metriä korkea. Leikkailin jo tänä keväänä latvojakin, sivuista puhumattakaan. Aika iso reikä vaan maahan, hyvää multaa siihen taimen kera ja kyllä lähtee. Vettä tietenkin reippaasti ainakin ensimmäinen kesä. Puutarhaliikkeissäkin kyllä yleensä annetaan neuvot kaupan päälle, ainakin Kanta-Hämeessä.

    • miriam

      on myös syytä ottaa huomioon. Jos paikka on täysin aurinkoinen, tuijat kärsivät varsinkin keväällä auringon paahteesta ja ruskistuvat helposti ilman suojaa. Kokonaisen aidan peittäminen on työläs toimenpide... Myös maaperän kuivuus saa aikaan saman ilmiön kesähelteillä. Varjoisalle paikalle tuijista saa kyllä näyttävän ja kauniin aidan. Tuuhettumisen lisäämiseksi sitä voi vuosittain leikata jonkin verran. Ja istutusvaiheessa laittaisin istutuskuoppiin ihan kunnon kalkittua multaa, sillä tuijat ovat kalkinsuosijoita, vaikka monesti niille suositellaan hapanta kasvualustaa.

      • ¸„ø¤º°¨ ¨°º¤ø„¸

        Tuijille kannattaa kaivaa yhtenäinen oja, ei erillisiä istustuskuoppia. On helpompi tehdä ja parempi kasveillekin.


      • neuvoja kyselin
        ¸„ø¤º°¨ ¨°º¤ø„¸ kirjoitti:

        Tuijille kannattaa kaivaa yhtenäinen oja, ei erillisiä istustuskuoppia. On helpompi tehdä ja parempi kasveillekin.

        Nyt on tuija-aita paikallaan, kivalta näyttää. Korkeutta on vasta noin metri, mutta toivottavasti kasvaa vauhdilla. Istutusväliksi laitoin n. 70 cm, vaikka puutarha neuvoi laittamaan harvempaan. Toivottavasti en mokannut. Näytti vaan niin onnettoman harvalta metrin välein ja kuitenkin pitäisi saada näkösuojaa suht nopeasti. Jos joku ystävällinen sielu vielä jaksaa ohjeistaa leikkauksen suhteen, niin kiitos etukäteen!


      • ~
        neuvoja kyselin kirjoitti:

        Nyt on tuija-aita paikallaan, kivalta näyttää. Korkeutta on vasta noin metri, mutta toivottavasti kasvaa vauhdilla. Istutusväliksi laitoin n. 70 cm, vaikka puutarha neuvoi laittamaan harvempaan. Toivottavasti en mokannut. Näytti vaan niin onnettoman harvalta metrin välein ja kuitenkin pitäisi saada näkösuojaa suht nopeasti. Jos joku ystävällinen sielu vielä jaksaa ohjeistaa leikkauksen suhteen, niin kiitos etukäteen!

        Minulla tuija-aita ja tuijien väliä ei ainakaan ollut yhtään enempää, kun istutin. Nyt jo kuusi vuotta vanha ja todella tiivis ja hyvä. Itsellä on n. 160 - 170cm korkea.
        Aidan leikkaus:
        Pääsääntöisesti sanoisin, että alhaalta leveämpi kuin ylhäältä (pyramidimaisesti). Itsellä aita on alhaallta n. 90 -100cm ja ylhäältä hieman yli puolet kapeampi eli n. 40 cm.
        Ja päältä leikkaa vasta, kun aitasi on haluamasi korkuinen. Päältä leikkaa joko suoraan tai hieman reunoja lisäksi loiventaen. Talvella ei lumi niin helposti "levitä" pensasta.
        Leikkausajankohta on kevättalvella esim. täällä Tampereen seudulla maaliskuu, toki voi huhtikuussakin vielä leikata - tai sitten loppu kesästä elokuun paikkeilla. Tärkeintä olisi talvella, ettei enää olisi kovia pakkasia leikkauksen jälkeen ja loppukesällä ei tulisi leikata sadeaikaan. Poutaa olisi hyvä olla edes viikon verran.
        Itse olen kokeillut molempia leikkaus ajankohtia, ja itse olen kallistunut tuijan kohdalla talvileikkauksen puolelle; mm. siitä syystä, että syksyisin usein sataa ja talvisin leikkausjätteet saa helpommin "haravoitua" tai kerättyä pois, kun on vielä hieman lunta maan peittona.

        - Itse muuten leikkasin istuttamisen jälkeisenä vuonna tuijien ulkoreunojen lisäksi myös niiden sisäreunoilta; se vain kiihdytti tuijien kasvua ja teki niistä entistä tuuheampia.

        - Ethän istuttanut tuijia liian syvään? Muista pitää tuijan juuristoalue puhtaana rikkaruohoista. Ja jos on kuivaa: kastele. Mieluummin kerran viikossa paljon kerralla kuin joka päivä pikkuruikkaus.

        Onnea tuija-aidallesi. :D


    • Anonyymi

      Vanha ketju, mutta itselle ajankohtainen. Suunnittelen tuija aitaa tontilleni ja kuulisin mielelläni lisää kokemuksia. Erityisesti hoidosta ja kestävyydestä noin niinku pidemmän päälle. Olen orjentoitunut siihen, että ensimmäisinä vuosina pitää kastella ja suojata kevät auringolta, mutta miten jatkossa? Riittääkö hoidoksi lannoitus (kuinka usein?) ja leikkaus kerran pari vuoteen?

      Entä millaista elin ikää tuolta voi odottaa?

      Entä tuo istutusväli? Täällä puhutaan metristä tai 70 cm. Itse olen lukenut, että 3 kasvia metrille, eli 33 cm.

    • Anonyymi

      Jaa nyt kyllä sekoilin tuon istutusvälin kanssa... Siis 3 kasvia metrille tekee 50 cm...

    • Anonyymi

      1) Aja (perä)jyrsimellä 60cm leveä kaistale aidan kohdalle, noin 120cm tontin rajasta (tai tienvarsi ojasta)
      2) Poista esiin tuleet kivet
      3) Lisää 50l kalkitsematonta turvemultaa per 1 metri aitaa
      4) Lisää 50l vermikuliittia per 1 metri aitaa
      5) Lisää 10l rodon & havupuumultaa per 1 metri aitaa (sienen takia)
      6) Sekoita maapohja multa vermikuliitti tasaiseksi hieman kohollaa olevaksi keoksi (n. 5cm) (perä)jyrsimellä
      7) Vedä linjalanka aidan paikaksi
      8) Istuta taimet pottiputkella paikalleen
      9) Vedä tihkukasteluletku taimien viereen n. 5cm irti taimista
      10) Lisää 10cm kuorikatetta
      11) Kastele tarvittavasti

      Ajan kanssa turve ja kuorikate maatuu pois mutta vermikuliitti ja varisevat neulaset jättävät vettäpidättävän happaman maapohjan aidalle jolloin tuija kestää myös isompana. Suosi 0-1 vuotisia taimia jotka juurtuvat huomattavasti paremmin kuin metriset paakkutaimet. 10-20cm pikkutaimi kasvaa 3 vuodessa metrisen paakkutaimen kiinni ja tekee tuuheamman aidan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1413
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe