Minulla on sellainen ongelma, että sairastuin alkoholismiin ja jonkunlaisiin mielenterveysongelmiin tässä vähän ennen 40 vuoden ikää.
Äitini on minulle jatkuva huolenaihe. Tuntuu että hän ei elä omaa elämäänsä, vaan myötäelää minun elämäänsä. Emme asu samassa taloudessa.
Minusta on kauheaa, että äidilläni ei tunnu elämässään olevan mitään muuta kuin surra ja murehtia minun elämääni.
Yritän parantua tilastani, mutta sitä ei yhtään helpota se, että tunnen syyllisyyttä toisen ihmisen henkisestä pahoinvoinnista.
En tiedä mitä tekisin. Äiti voisi hyötyä masennuslääkkeistä, mutta hän ei suostu edes ottamaan asiaa harkintaan.
Hänellä on suorastaan marttyyriasenne.
Minusta on alkanut tässä tuntua, että minun pitää poistaa häneltä ongelman aiheuttaja, eli minä.
Menisi jonkun aikaa hautajaisista, että hän toipuisi siitä, mutta sen jälkeen saisi, tai joutuisi keskittymään omaan elämiseensä ja hyvinvointiinsa.
Äiti ja poika tuhoavat toisensa
Syyllisyydentuskassa
3277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
erillänne, siis ette pitäisi yhteyttä laisinkaan, olettehan te aikuisia ihmisiä, kummatkin
Meillä on hyvin läheinen suhde. Se on tehty selväksi ja puhuttu, että en ole enää lapsi, vaan aikuinen, ja sovittu että ollaan ystäviä, sillä en tiedä montaakaan ihmistä, jolla on niin hienoja mielipiteitä ja laaja ymmärrys. Ongelma tulee siitä, että me olemme molemmat aika erikoisia ihmisiä, mutta silti minun elämässä on asioita, mitä ei ollenkaan hyväksytty hänen nuoruudessaan, ja hänen on nykyään vaikea muuttaa näkemyksiään. Hyvä esimerkki, otin joskus tatuoinnin, ja sitten salasin sen äidiltä 10 vuotta, ihan vaan sen takia että en pahoittaisi hänen mieltään, kun hänen mielestään tatuointeja on vain linnakundeilla.
ei se muuten sitä tekis,voi olla aralle ihmiselle helpompaa olla vaan tukijana ja kuulijana, mut se ei ole sun vika,elä miten haluat. Mutta hanki äitilles mies tai kunnon ystävä! Laita vaikka net ilmotus.