Onko kellään samanlaisia oireita?

Hei! Olen 15-vuotias tyttö, ja minulla on ollut oikean käden ranteessa särkyä nyt useamman vuoden. Ranteessa ( en tiedä tarkkaa paikkaa ) on ollut murtuma kun olin 11-vuotias. Kaaduin käden päälle, lasta siinä sitten muutaman viikon oli, tarkkaa aikaa en muista. Särky on alkanut häiritä normaalia työskentelyä esim. koulussa. Särky on vihlovaa tai pistävää, usein ranne myös turpoaa sisäreunalta. Useamman kerran olen herännyt särkyyn keskellä yötä. Tukea olen kädessä pitänyt, ihan vaan ideaalisidettä terkkarilta käyny hakemassa useamman kerran. Joskus kylmägeeliä ja särkytabletti, niin särky hellittää vähäksi aikaa. Särky myös säteilee olkavartta pitkin oikean solisluun tienoille. Ranne naksuu kun sitä pyörittää, johtuu kuulema löysistä nivelistä... Särky ei lisäänny rannetta kääntäessä, vain silloin kun tekee jotain toistuvaa liikettä, esim. kirjoittaa, neuloo tms. Lääkärillä olen käynyt kahdestikin. Ensimmäisellä kerralla totesi että nää on kasvukipuja ( pituutta en ole kasvanut vuoteen.. ) ja toisella kerralla sanoi että jos kättä särkee niin särkylääkettä naamaan -.-
7775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kuvittele että ne särkylääkkeelä paranee.Lääkäriin on mentävä vaan uudestaan ja uudestaan kyllä ne joskus kyllästyy ja alkavat hoitamaan

Äänestä
  • se on mentävä. Tuntuu vaan niin turhalta ku ei ne ota tosissaan -.- Varmaan jos äitin kanssa menen niin uskovat paremmin...

    Äänestä

terveyskeskuslääkärin vastaanotolla. Olkoon kuka tahansa, niin mielestäni on edesvastuutonta jättää nuoren ihmisen käsi tutkimatta, koska sinulla on ollut erilaisia kipuja useamman vuoden. Taitaa ainakin koululääkäreillä olla aika usein tapana panna kaikki säryt ja tasapainovaikeudet ym. kasvamisen tilille. Ota äiti mukaan ja sano, että vaatii tutkimuksia. Yleensä terveyskeskuksesta määrätään aika helpolla röntgeniin ja ehkä siitäkin jotain luustoon liittyvää näkyisi. Mielestäni sinun pitäisi kuitenkin saada lähete esim. ortopedian tai fysiatrian poliklinikalle kunnollisiin tutkimuksiin. Olisihan käsi saatava kuntoon, joten jos ei muuta mahdollisuutta ole, niin yksityislääkäri voi myös määrätä oikeaksi katsomalleen poliklinikalle tutkimuksiin. Se maksaa vain poliklinikkamaksun tietenkin yksityislääkärin. Itselleni fysiatri määräsi apteekista myytävän rannetuen rannekanavaoireyhtymän vuoksi. Se todella auttoi, mutta olen joskus joutunut käyttämään tukea myöhemminkin, kun olen esim. maalannut pitempiä aikoja. Toinen lääkäri oli kuitenkin määrännyt tutkimusten perusteella jo leikkaukseen. Siitä on nyt kulunut toistakymmentä vuotta, enkä usko joutuvani koskaan leikkaukseen, sillä minulla on mahdollisuus antaa käden levätä välillä.

Äänestä
  • Samaa mieltä.Ortopedian erikoislääkärille ja sitä kautta jatkoon. Yksitysen lääkärin kautta jos ei muuten.

    Äänestä

Kipusi ei luultavasti liity neurologiaan..

Äänestä

hermovaurio kipua. Siinä tapauksessa ehkä kivunhoitoon erikoistunut lääkäri voi autta. Mielestäni hermovauriokipu, crps ym liityy hyvinkin neurologiaan?

Äänestä
  • juttu edenny vähän... Kävin tk:ssa, käsi kuvattiin ja lääkäri määräs verikokeisiin, epäilee reumaa. Epäilen ettei tää mitään reumaa oo vaan jotain muuta. No, viikon parin päästä se selviää ku lääkärille on soittoaika.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


särystä kärsivä kirjoitti:

Hei! Olen 15-vuotias tyttö, ja minulla on ollut oikean käden ranteessa särkyä nyt useamman vuoden. Ranteessa ( en tiedä tarkkaa paikkaa ) on ollut murtuma kun olin 11-vuotias. Kaaduin käden päälle, lasta siinä sitten muutaman viikon oli, tarkkaa aikaa en muista. Särky on alkanut häiritä normaalia työskentelyä esim. koulussa. Särky on vihlovaa tai pistävää, usein ranne myös turpoaa sisäreunalta. Useamman kerran olen herännyt särkyyn keskellä yötä. Tukea olen kädessä pitänyt, ihan vaan ideaalisidettä terkkarilta käyny hakemassa useamman kerran. Joskus kylmägeeliä ja särkytabletti, niin särky hellittää vähäksi aikaa. Särky myös säteilee olkavartta pitkin oikean solisluun tienoille. Ranne naksuu kun sitä pyörittää, johtuu kuulema löysistä nivelistä... Särky ei lisäänny rannetta kääntäessä, vain silloin kun tekee jotain toistuvaa liikettä, esim. kirjoittaa, neuloo tms. Lääkärillä olen käynyt kahdestikin. Ensimmäisellä kerralla totesi että nää on kasvukipuja ( pituutta en ole kasvanut vuoteen.. ) ja toisella kerralla sanoi että jos kättä särkee niin särkylääkettä naamaan -.-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu