Pidä Gunnarista huolta siellä Ähtärissä. Me pidämme peukkuja pystyssä teille molemmille.
Markulle
13
889
Vastaukset
Mutta kuitenkin olen tottunut matkalla ja muutenkin että pidämme porukasta huolta. Ystäväni kanssa olen matkannut jo monta matkaa joten pidetään hieman taukoa matkan varrella lepoa ja virkistystä ja on vielä minusta huolehtija matkassa niin eiköhän se siitä. Muistuu vaan mieleen kun rässätyt vaatteen jäi kotiin naulakkoon pukupussiin, jotta pitää tarkistaa asia vielä kerran. Kiitos kannustuksesta yritämme parhaamme. Reitti Pohjanmaalle on tuttu juuri kävin äidin hautajaisissa kuukausi sitten ja juuri lehdestä luin,että ikäiseni serkku kuoli joten sekin matka tulee vielä,on ollut surun keskellä kestettävää mutta tämä taiteilijaelämä on välillä mollivoittoista, mutta tuleehan siten tulkintaa. Tässä vaiheessa on ainakin kolmet kisat tiedossa pari valtakunnallista semifinaalia. Joten minulle vaan halu laulaa kasvaa kun hieman haukutaankin jonnin joutavaksi. Kiitos sinulle Terveisin markku Korpinen
- ei itsellä laulunlahjoja
Täältä eteläsuomesta terveiset ja toivotaan menestystä sinne kilpailuun. Lieksalaisille tiedoksi että näihin semifinaaleihin ei pääse ihan kuka vaan . Täytyy olla laulutaitoinen . Täällä tiedetään mistä kilpailusta on kyse. Musiikilla on sellainen voima ,että sitä kuuntelemalla tai laulamalla murheetkin katoaa . Ainakin vähäksi aikaa.
- Nimetön
ei itsellä laulunlahjoja kirjoitti:
Täältä eteläsuomesta terveiset ja toivotaan menestystä sinne kilpailuun. Lieksalaisille tiedoksi että näihin semifinaaleihin ei pääse ihan kuka vaan . Täytyy olla laulutaitoinen . Täällä tiedetään mistä kilpailusta on kyse. Musiikilla on sellainen voima ,että sitä kuuntelemalla tai laulamalla murheetkin katoaa . Ainakin vähäksi aikaa.
Tuo katse on kaunis ja kaunis on sielu,vain hellyyttä varten on hahmosi tuo. Oi ei,ei, pois itku jää huomaan Herran nyt viimeisen kerran nyt tervehdys suo On naurusi kaunis ja kaunis on itku,sain ankarat tähdet,,en jäädä voi luo. Oi ei,ei, pois itku jää huomaan Herran viimeisen kerran nyt tervehdys suo. Jatkuen Italialainen kansansävelmä jonka lauloimme Kari Nykäsen sovittamana Pielisen laulun konsertissa. Terveisiä Etelä Suomeen täällä alko aurinko hymyilemään ja lähden ulos Markku
- yosimaru
Ai onko se Gunnarkin siellä? Sitä pitää mennä joukolla katsomaan. Haluaa nähdä Gunnarin esityksen ehdottomasti,jee!
- Onko tietoo
Niin, kuka tuo Markku on. Gunnarin mie tiedän. Oli se pässi vierasmaalainen.
Hyvä ystävä kyse on ihmisistä. Markkuilla on jopa yhdistys ja ennätyksen kirjaan saaneet Suomesta enemän kuin Muhamediä on aikaanaan saatu.Olemme kovaa porukkaa Me markut vaikka en ole siellä mukana ollut.Markut kokoontuvat tietääkseni Noormarkussa. Mutta on jännää jos todella et tiedä meistä joten jätän asian esiripun taa.
- Mie kerron
markkukorpinen kirjoitti:

Luulin, että kyse on yhestä laulajasta joka lauloi yhen kaupan eessä mennä kesänä. Minäpä kerron tarinan siitä mitä seurauksia oli, kun se lauloi Saat miehen kyyneliin. Nyt en kerkii, mutt oottakaahaan.
Mie kerron kirjoitti:
Luulin, että kyse on yhestä laulajasta joka lauloi yhen kaupan eessä mennä kesänä. Minäpä kerron tarinan siitä mitä seurauksia oli, kun se lauloi Saat miehen kyyneliin. Nyt en kerkii, mutt oottakaahaan.
Monta kertaa minullakin on ollut tippa silmässä kun olen monelle sotiemme veteraanille kunnioittaen laulanut tuon otsikon laulun kun on ollut viimeinen iltahuuto. Rannalle himmeän lahden aurinko laskenut on kutsu soi iltahuudon Kertokaa lasten lapsille lauluin himmetä ei muistot koskaan saa. Jotenkin on tunteet pinnassa kun täällä yksinäni laulelen. Olen kuitenkin koitanut omalla tavalla olla mukana yhteisvastuukeräyksessä,nälkäpäivä tapahtumassa yms toivottavasti en ole tehnyt korvaamatonta vahinkoa sielullesi.MK
- g..
T. Gunnar * jännittää, mutta vaan vähä, mutta kannustusta toivotaan silti teiltä kaikilta! :) http://www.youtube.com/watch?v=4ADh8Fs3YdU&feature=PlayList&p=3E8B379490422972&index=0&playnext=1
Olemme sentään täällä maankamaralla ja tiettävästi meillä ei ole aitsi tuo herra laulaa jo enkelikuorossa Tuollainen esitys ei pienillä apurahoilla synny taitaisi mennä koko Lieksan rahat moniin rekkakuormallisiin musiikkilaitteita ja henkilöstöä niistä huolehtimaan.MK
- tämä henkilö

...ei liene tarvinnut. Onneksi oli britti. Musiikistaan olen tykännyt jo 70-luvulta asti.
tämä henkilö kirjoitti:
...ei liene tarvinnut. Onneksi oli britti. Musiikistaan olen tykännyt jo 70-luvulta asti.
Tauluja että pärjäisi,Miksi ei niin hyvä urheilija ja seura jotta ei tarvitse rahaa yms. Kuten huomasitte työryhmä suuressa viisaudessa ei lähtenyt tukemaan toimintaani ja kymmenessä kuukaudessa olen jo autolla ajellut 23.000km nyt tulee mittariin taas toista tuhatta kilometriä. Tiedätkö muuten turhalla korjauksen hinnalla ostin karaokelaiteet kotiini jotka ovat paketissa vielä kun on samanlaiset olemassa jo minulla. Mutta mitä tulee minun hoilaamiseen,niin muualla pärjään kyllä ja myöskin täällä mutta on aina joku kares.kerrankin yksi sano koita laulaa kuin olavi Virta sanoin siihen,että oli vain yksi sellainen ja minä en ole papukaija. Olin aikanaan lavatähtikoulutuksessa jossa TV tuottaja sanoi on liian paljon Arja Korisevan matkijoita kampausta ja pukeutumista myöden joten persoonallisuus puuttuu. Joten jotain asiaa hallitsen. Toivoisi kyllä opin saaneena ettei kovin renttuna ja rentuissa tultaisi yleisön eteen, siitä on sanononut joku eturivin taiteilija ja myöskin koulutuksessa joten laulajan työ on myöskin jonkun vaatetusliikkeen mannekiinina oloa.Minullakin on useasti mukana kilpailuissa varavaatteet jolloin joka kerta esiintymään mennessä voinee sitten "keikaroida" Markku Korpinen

Eläkeliiton valtakunnallisen karaokekilpailun paripäiväiset kisat on käyty 27.-29.4.Ähtärissä Kisoihin alkukarsintoihin on osallistunut satoja laulajia alkukarsintoihin yhdistyksissä. Maa on jaettu semifinaalien osalta etelä ja pohjoinen alue. Tähän pohjoiseen alueeseen kuului 9 maakuntaa Edustimme Gunnar Kauhasen kassa ei ainoastaan Lieksaa vaan Pohjois karjalaa omassa sarjassa ja kumpikin meistä menestyi semifinaalin finaalikierrokselle eli kuuden joukkoon mutta ei enää sitten enää mestaruuskierrokselle Lehmirantaan. Osa laulajista työskentelee ammatikseen solistina ja pitkä kuorokokemus myös taustalla. Matka meni hyvin pääsimme onnellisesti kotiin ja oli hyvä että osaan huomioida onko kaikki hyvin matkakumpanilla myös ja tavarat matkassa molemmin puolin yleensä ajateltava asia laulun ja kilpailutilanteen ohella, jotta tässä sitä aihetta ...Muuten itse maksoimme 170e ja matkat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,1253123Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171942744Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina652185Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S2581524Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.41464Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät241346Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään31201Ei ole liian myöhäistä..
Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala3952Ei osattu ratkaista etääntymistä
Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.115910Esprit hoitokdit Varkaudessa?
Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin103883