Työviikko Malediiveilla
Tiistai 21.4.2009 klo 05.58
Tanja Karpela otti eduskunnasta "omaa lomaa" häämatkaa varten.
AURINGOSSA Tanja Karpela vietti viime viikon lämpimässä ilmastossa miehensä Janne Erjolan kanssa. (ATTE KAJOVA)Keskustan kansanedustaja Tanja Karpela palasi viikonloppuna häämatkaltaan. Karpela oli poissa työpaikaltaan koko viime viikon. Hän ei ole ilmoittanut virallista syytä poissaololleen.
Karpela ei tarvinnut häämatkalleen minkäänlaista virallista lomaa, sillä käytännössä jokainen kansanedustaja vastaa itse siitä, että on työpaikallaan. Ilta-Sanomat kertoi lauantaina, että Karpela nautti häämatkastaan tuoreen puolisonsa Janne Erjolan kanssa Malediivien luksuskohteessa.
Vastavihitty kansanedustaja ilmoitti sunnuntaina Iltalehdelle, että häämatka on hänen yksityisasiansa. Hän ei myöskään ollut halukas kommentoimaan, milloin palaa eduskuntaan.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli, voiko kansanedustaja noin vain häipyä maasta omalle lomalle?
- Hän (Karpela) kertoi jo noin neljä viikkoa sitten, että hänellä on tällainen yksityisluonteinen matka tiedossa.
Kansanedustajien ilmoituskäytännön mukaan poissaoloista ei tarvitse ilmoittaa kenellekään.
Kansan vai
kenen edustaja?
274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuinkahan kauan työpaikka säilyisi "tavallisella" duunarilla, jos ottaisi lomaa silloin kun haluaa ja ilmoittamatta muille? Eduskunnassa tuo näyttää olevan mahdollista ja mahdolliseksi sen tekee se, että työrajoitteiset vapaamatkustajat voivat tulla ja mennä kuten haluavat kenenkään siihen puuttumatta ja kenekään siitä rankaisematta.
hakemassa "saikkua" viikko tuli heti. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Kaikki vaan hakemaan ommoo lommoo eduskunnasta näytetään mallia. HYI HELVETTI.