Vanhasen peitetarinat

Voi tuota Matti Vanhas-reppanaa. On viimeiset kaksi vuotta sopertanut yhtä ja samaa säveltä: ilmasto, ilmasto, ilmasto. Kyllä se on helppo esiintyä ilmastomannekiinina ja levitellä peitetarinaa ilmaston parantamisesta. Saman aikaisesti maatalous paskantaa Suomen sisävesiä, Suonmenlahtea ja varsinkin Saaristomerta. Näistä asioista ei saa puhua eikä pukahtaa, sillä Matti ei tykkää, että keskeneräisistä asioista puhutaan. Kepulaiset maanviljelijät eivät vielä ole tuhonneet kokonaan vesistöjämme. Eivätkä Unescon maailmanperintökohteeksi kuuluvaa Saaristomerta. Työ on vielä himpun verran kesken. Muutaman Mansikin jätökset sikatilallisten ryydittämänä niin se on siinä! Kun meille nimitettiin nykyinen yksinhuoltajia kiusaavan Matti Vanhasen hallitus, hauskinta siinä oli Vihreän Liiton lapsenuskoinen politiikka. Puolue sai ilmastopoliittisen erityisasiantuntijan Oras Tynkkysen. Kyllä oikeasta politiikasta edes jotain ymmärtävät nauroivat kaksin kerroin kippurassa: Oras Tynkkynen oikein palkan perään levittämässä kepun peitetarinoita, ettei kansa kiinnittäisi huomiota oikeisiin ongelmiin. Lienee ensimmäisen kerran Suomen historiassa, että näin naurettavilla tempuilla huijataan toista hallituskumppania.
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

... joutuu aina vesistöihin päästöjä. Ei vain Suomi taida olla Itämeren piirissä pahimpia likaajia. Niin - syödähän sinäkin tahdot?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maton alle kirjoitti:

Voi tuota Matti Vanhas-reppanaa. On viimeiset kaksi vuotta sopertanut yhtä ja samaa säveltä: ilmasto, ilmasto, ilmasto. Kyllä se on helppo esiintyä ilmastomannekiinina ja levitellä peitetarinaa ilmaston parantamisesta. Saman aikaisesti maatalous paskantaa Suomen sisävesiä, Suonmenlahtea ja varsinkin Saaristomerta. Näistä asioista ei saa puhua eikä pukahtaa, sillä Matti ei tykkää, että keskeneräisistä asioista puhutaan. Kepulaiset maanviljelijät eivät vielä ole tuhonneet kokonaan vesistöjämme. Eivätkä Unescon maailmanperintökohteeksi kuuluvaa Saaristomerta. Työ on vielä himpun verran kesken. Muutaman Mansikin jätökset sikatilallisten ryydittämänä niin se on siinä! Kun meille nimitettiin nykyinen yksinhuoltajia kiusaavan Matti Vanhasen hallitus, hauskinta siinä oli Vihreän Liiton lapsenuskoinen politiikka. Puolue sai ilmastopoliittisen erityisasiantuntijan Oras Tynkkysen. Kyllä oikeasta politiikasta edes jotain ymmärtävät nauroivat kaksin kerroin kippurassa: Oras Tynkkynen oikein palkan perään levittämässä kepun peitetarinoita, ettei kansa kiinnittäisi huomiota oikeisiin ongelmiin. Lienee ensimmäisen kerran Suomen historiassa, että näin naurettavilla tempuilla huijataan toista hallituskumppania.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu