tilaus kielto

Kuvitellaanpa tilanne jossa henkilöllä on luottotiedot kunnossa eikä hänellä ole luottohäiriö merkintöjä. Hän on nuorena ollut holtiton rahan käyttäjä eikä ole aina maksanut laskuja ajallaan kun on tilannut tuotteita postimyynnistä. Sen seurauksena hän ei enää pysty tilaamaan postimyynnistä ja hänet on laitettu ns. mustalle listalle. Kyseisesistä tapahtumista on noin 6-8 vuotta aikaa ja kyseinen henkilö on oppinut maksamaan laskunsa ajoissa eikä hänellä enää ole tapana toimia kuten hän toimi nuorena. Kuinka kauan postimyyntifirmalla on oikeus pitää ihmistä "mustalla listalla", jolla ei ole luottohäiriömerkintöjä?
2722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Käsittääkseni postimyyntifirmalla on oikeus pitää ihminen, jonka toimintaan on pettynyt, mustalla listalla vaikka kuinka pitkään. Tarkoittaa tässä aina.

Äänestä

Kaupalla on oikeus valita asiakkaansa, kunhan valintaperuste ei ole syrjivä tai rasistinen. Joten mitään lakiin tai hyvään kauppatapaan perustuvaa aikamäärää ei ole. Yleensä postimyynnistä voi ostaa postiennakolla ns. mustalle listalle joutuneetkin. Silloinhan paketti pitää maksaa ennen kuin sen saa. Hyvällä tuurilla muutaman hyvin näin hoidetun paketin jälkeen voisi onnistua normaali laskulla tilaaminenkin. Jos hermot riittää jonottaa postimyyntifirmojen puhelinpalveluihin, voi sinne soittaa kysyä mitä vaativat, että pääsee pois mustalta listalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauanko kirjoitti:

Kuvitellaanpa tilanne jossa henkilöllä on luottotiedot kunnossa eikä hänellä ole luottohäiriö merkintöjä. Hän on nuorena ollut holtiton rahan käyttäjä eikä ole aina maksanut laskuja ajallaan kun on tilannut tuotteita postimyynnistä. Sen seurauksena hän ei enää pysty tilaamaan postimyynnistä ja hänet on laitettu ns. mustalle listalle. Kyseisesistä tapahtumista on noin 6-8 vuotta aikaa ja kyseinen henkilö on oppinut maksamaan laskunsa ajoissa eikä hänellä enää ole tapana toimia kuten hän toimi nuorena. Kuinka kauan postimyyntifirmalla on oikeus pitää ihmistä "mustalla listalla", jolla ei ole luottohäiriömerkintöjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu