Kalevan jutussa puhuttiin sellaisesta geenivirheestä joka todella on Suomessa yleisempi kuin muualla.
Kalevan jutun mukaan kännissä riehumista aiheuttava geeni on samassa mielessä suomalaisten geneettinen erityispiirre.
Kun Halla-aho näki otsikon Kalevassa, hän luuli että kyseessä oli taas suomalaisia koskeva yleistys, ja kirjoitti riemuissaan yleistyksen somaleista täkyksi Illmanin Mikalle.
Nyt kuitenkin on niin, että se mitä Kalevassa kirjoitettiin ei ollutkaan yleistys, vaan biologista ja lääketieteellistä tutkimustietoa.
Väite on oikeudessa pitävästi perusteltavissa. Halla-ahon väite ei ole. Se on rikollinen ja rodullisesti leimaava väite jolle ei löydy tieteellisiä perusteita, ja kiihotusta kansanryhmää vastaan.
Se oli tiedossa, että Hallis ei perehdy muihin kuin rotuasioihin, mutta ei näköjään niihinkään.
Halla-ahon
rikoksesta
26627
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Pian on Halla-aho europarlamentissa ja teitä hyysäreitä ottaa päähän. Ei auta vaikka punikit kuinka heittää sontaa, Halla-ahon suosio kasvaa vaan.
Rikos on rikos ja rikollinen on rikollinen. Alkaa pahasti näyttää siltä että Halla-aho on syyllinen rikokseen josta häntä syytetään. Ei taida joutua europarlamenttiin vaan Konnansuolle.
Halla-aho menee HEITTÄMÄLLÄ LÄPI europarlamenttiin ja sen jälkeen ette voi muuta kuin itkeä... Koska 2011 Hallis on jo eduskunnassa ja sitten pannaan tuulemaan. Runtataan läpi lakeja jotka estää suomalaisuuden mädättämisen.
Sisunatseja taitaa ihan oikeasti vituttaa ja pelottaa että jengi lukee Nälkäkorpea ja tietää teistä totuuden. RIKOS ON RIKOS ja RIKOLLINEN ON RIKOLLINEN. Kyllä siellä vankilassa on hyvin tilaa teille sisunatseillekin. Monet tatuoidut sedät joilla on pippeli kivan karhea huumeruiskuista ja monta murhatuomiota niskassa eivät muuta odotakkaan kuin teekkaripoikien pehmoisia peppuleita...
demarit niitä natseja on lapsikin sen nyt tietää ja demareita pelottaa kun kannatus vaan laskee ja peruilla vaan nousee. oikeistolla ei ole demareiden tapaisten tupauunojen kanssa mitään tekeistä. eilen oli tvssä millainen rikollisjärjestö sdp ja sak oikein on.
Ei sinusta ole mihinkää Suomessa, somli tekee sinusta kamelikuskille uuden perseenreijän.
Et sitten ole lukenut Bäckmanin blogia ja huomannut että Bäckman on Halla-ahon puolella? Käsikynkässä nähtiin pojat siinä Nashien mielenosoituskessa. Tulevat hyvin juttuun kun venäjä on yhteinen kieli jolla juttu luistaa ja Venäjän asiakin taitaa olla yhteinen asia.
Minkähän puolueen edustajana tämä herra eduskuntaan pyrkii?
100% omistaman peruSS-puolueen. -Mikä tahansa muu vaihtoehto on parempi.
3. PAHIN PUOLUE ON RKP JA SIT TULEE VIHREÄT. hyviä puolueita on oikeisto.
Olet näköjään lukenut Nälkäkorpea mutta olet pätkinyt tekstin vähän epäselvästi. Tässä se on kokonaisuudessaan. "Selitetään tätä vielä. Kalevan jutussa siis puhuttiin sellaisesta geenivirheestä joka todella on Suomessa yleisempi kuin muualla. Suomessa on tunnetusti paljon oman laisia perinnöllisiä tauteja. On lupa sanoa että tauti joka on Suomessa yleisempi kuin muualla tai jota muissa maissa ei ole ollenkaan (sellaisia tauteja on) on suomalaisten geneettinen erityispiirre. Kalevan jutun mukaan tietyn lainen kännissä riehumista aiheuttava geeni on samassa mielessä suomalaisten geneettinen erityispiirre. Halla-aholle tämä ei mennyt jakeluun. Halla-ahoa ei kiinnosta muu kuin nautiskeleva riekkuminen lehdille siitä että nämä esittävät suomalaisista kaikenlaisia latteuksia (suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, suomalainen mies ryyppää ja rällää jne) samalla kun ulkomaalaisia ei saa ollenkaan yleistää. Kun Halla-aho näki otsikon Kalevassa, hän luuli että kyseessä oli taas sellainen suomalaisia koskeva yleistys, ja kirjoitti riemuissaan saman laisen yleistyksen somaleista omalle blogilleen täkyksi Illmanin-Mikalle. Nyt kuitenkin on niin, että se mitä Kalevassa kirjoitettiin ei ollutkaan sellainen lattea yleistys, vaan biologista ja lääketieteellistä tutkimustietoa. Kyse oli siis väitteestä, joka on oikeudessa pitävästi perusteltavissa. Se mitä Halla-aho kirjoitti blogiinsa täkyksi Kalevan jutun innostamana ei sitä vastoin ole tutkimustietoa. Se on edelleen rikollinen ja rodullisesti leimaava väite jolle ei löydy tieteellisiä perusteita. Se on edelleen kiihotusta kansanryhmää vastaan. Se ei siis ole yhteismitallnen Kalevan jutun kanssa, se ei ole oikeuden silmissä sama asia." Ja lähdehän oli http://nalkakorpi.wordpress.com/2009/04/20/halla-aho-kyvyton-valehtelija/
Halla-aho Brysseliin mepiksi sananvapauden, oikeuden ja Suomenpuolesta, suomalaisten hyväksi!
Poliittista ryhmää saa vihata. Tämä tiedoksi Halla-aholaisille ja muille hidasjärkisille.
Mitä hyödytte siitä että petätte Suomen, isänmaan?
Ainoat maanpetturit tässä ovat halla-aholaiset. Halla-ahon kannattajat puhuvat avoimesti väkivaltaisesta vallankumouksesta ja hankkivat aseita "miekan päivää" varten. On parikin rikosta joita halla-aholaiset ovat saattaneet tehdä. Yksi on valtiopetoksen valmistelu ja toinen on laiton sotilaallinen toiminta. Se että Halla-aho joutuu käpälälautaan kansanryhmän vastaisesta kiihotuksesta voi hyvinkin olla merkki siitä että poikaa on yritetty saada syytteeseen raskaammasta rikoksesta, mutta todisteet eivät ihan ole riittäneet. Kansanryhmän vastaisen kiihotuksen syytekynnys on aika korkea eikä ihan ketä tahansa torilla räyhääjää siitä syytetä. Se että syyte siitä on tullut on savua, jota ei ole ilman tulta, siis epäilyä vakavammistakin rikoksista. Näin kuulemma on oikeuskäytäntö.
Suomi Suomalaisille, punavihermädättäjät ja pakolaiset verikoirille!
Te halla-aholaiset ette ole muuta kuin isänmaan syöpä. Syöpä parannetaan vain kidurgin veitsellä ja raadio-aktiivisela säteilyllä. Syöpäkasvaimen kanssa ei neuvotella, että olisiako työ hyvä syöpä niin kiltti ja jättäisi tämän potilaan henkiin. Syövän parantaa vain solu-myrkky ja säteily ja leikkaus.
Voimme joutua näytösoikeudenkäynnin uhriksi vaikka vetoketju auki kulkemisesta. Tuo oikeudenkäynti tulee olemaan merkittävä vedenjakaja!
ja rahaa säästämättä, mutta sekään ei voi estää Halla-ahon läpimurtoa EU-vaaleissa. YESS!
Rikollinen on rikollinen ja Halliksen rikollisuudelle alkaa kertyä näyttöä.
IS:n juttu paljastaa, miksi Soini ja Vistbacka puukottivat Halla-ahon?! - http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1639369
pedofiliaan pitää puuttua. Suomen ei tarvitse sietää tuollaisia "kulttuurikammotuksia, joita tietyistä uskontosuunnista sikiää".
KOKO AJAN TULEE SOITTOA, OTATTEKO LISÄÄ PAKOLAISIA Somalia tunkee Suomeen tulvimalla, joten ei ole mahdotonta, että 2011 eduskuntavaaleja aikaistaan, jotta eduskunta voidaan vaihtaa suomalaismyönteisemmäksi http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/57592-somalinuoret-tulivat-siuntioon-suomen-kielta-ja-futista - Pakolaismäärät ovat kasvaneet nopeasti ja koko ajan tulee soittoa, että otetaanko, Manninen sanoo.
kaivakaa sen vanhoja kirjoituksia sieltä niitä löytyy
EU:sta vaikenevat hörhöt ovat hiljaa, kun EU AIKOO TUHOTA NETIN. Soini puolustaa suomalaista käyttäjää EU-hörhöjä vastaan http://keronen.blogspot.com/2009/04/eu-aikoo-muuttaa-internetin.html EU aikoo muuttaa Internetin televisioksi
Halla-ahoismi vie pienipäisiltä lopunkin järjen.