Kommarit puhuvat marxilaisuuden kyvystä itsekorjautua, mutta kommarit, miten se hoituu?
Itsekorjaavuus?
ghghghgh
14400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
siten, että arvostelijat viedään saunan taakse.
suunnitelmataloudessa hoidetaan suunnitelmallisesti, ei markkinoiden välittämänä uutena riiston muotona. Suunnitelma talous eli sosialismi ja kommunismi ovat tieteellisesti johdettuja yhteiskuntamuodostumia kuten myös tiede itse. Tähänastiset sosialistisen taloudet ovat olleet siirtymäkausia, eivät siis muuta kuin kapitalismin purkutyömaita markkinoiden kieroilusta, kohti tieteellisesti johdettuja yhteiskuntia.
Parhaalla ja toistaiseksi ainoalla tavalla sosialismin itsekorjaavuus näkyy entisten sosialistivaltioiden paluussa kapitalismiin. Siinä sosialismi korjasi tekemänsä virheensä - vielä kun saataisiin teoriatkin korjattua ettei useampia yrityksiä tehtäisi näiden virheellisten ohjeiden pohjalta. Mutta niin pitkälle ei marxin oppien itsekorjaavuus ei ulotu.
ei ole edes kiinnostava kuin visiona, koska kappitalismi, jonka tulee korjata itsensä roskakoriin on tässä ja tappaa, niin kotona, puutarhassa kuin oikeuslaitostoimin. On kuin väittäisit, että auto joka ensivuonna rakennetaan, tulee korjata jo tänään roskiin. Olet siis ajoituksessa väärässä, auto tulee ensin rakentaa ja vasta sitten korjata. Kapitalismin suhteen ei ole ongelmaa, se on konkreettiseti murhaamassa tänäänkin, ei vain suomessa, vaan kaikkialla maailmassa. Joillekin on tietysti ongelma, kun globaali rikos hävitetään, mutta ei kuitenkaan rehellisille. Ole realisti, älä haihatteleva pelle. Taidat olla Kimmo Sasi tai Ben Zyskovits, sen verran puskasta tulet ja puheesi kuulostavat yhtä typeriltä, eikä poliisikaan suostu sinua tunnistamaan.
Marxin mukaan meillä on kolme (3) yhteiskuntajärjestystä valittavana - kapitalismi, sosialismi ja kommunismi. Neukkula ei ollut kommunistinen. Oliko se siis sosialistinen vai kapitalistinen - muita vaihtoehtoja ei jäänyt kommunismin tultua poissuljetuksi. Ja Kalle vastaa itse: sosialistinen. Teillä punanutilla menee olemiset ja siirtymäkaudet yhdeksi sopaksi ettekä tunnu käsittävän, ettei siirtymäkausi ole perillä kohteessa vaan se on matka sinne. Kalle esittää nyt yksinkeratisen esimerkin kohteesta ja siirtymäkaudesta. Maailmassa on kolme osaa - Tampere, ympäryskunnat ja loput ja ihmisten tavoitteena on päästä Tampereelle. Mutta heillä on yksi välitavoite, joka pitää saavuttaa ensin ennenkuin tullaan Tampereelle, ympäryskunta. Matka Tampereelle voidaan jakaa seuraaviin osiin: - siirtymäaika ympäryskuntaan - siirtymäaika Tampereelle Siirtymäaika ympäryskuntaan on se ajanjakso, joka menee Tampereen ympäryskuntaan pääsyyn, esim. Nokialle. Tämän siirtymäajan ollaan muualla maailmassa - ei Tampereella eikä sen ympäryskunnassa. Siirtymäaika ympäryskuntaan päättyy sinne saavuttaessa ja siirtymäaika Tampereelle alkaa. Tampereelle tullessa siirtymäaika Tampereeelle lakkaa ja Tampereella oleskelu alkaa - ollaan paratiisissa. Aivan samoin tapahtuu yhteiskuntakehitys. Muuta ylläolevassa tekstissä muu maailma kapitalismiksi, ympäryskunta sosialismiksi ja Tampere kommunismiksi ja saat loogisesti oikean yhteiskunnan kehitysmallin, jossa matka kohteeseen ei tapahdu kohteessa. Maailmassa on kolme yhteiskuntajärjestystä - kommunismi, sosialismi ja kapitalismi ja ihmisten tavoitteena on päästä kommunismiin. Mutta heillä on yksi välitavoite, joka pitää saavuttaa ensin ennenkuin tullaan kommunismiin, sosialismi. Matka kommunismiin voidaan jakaa seuraaviin osiin: - siirtymäaika sosialismiin - siirtymäaika kommunismiin Siirtymäaika sosialismiin on se ajanjakso, joka menee sosialismiin pääsyyn. Tämän siirtymäajan ollaan kapitalismissa - ei kommunismissa eikä sosialismissa. Siirtymäaika sosialismiin päättyy sinne saavuttaessa ja siirtymäaika kommunismiin alkaa. Kommunismiin tullessa siirtymäaika kommunismiin lakkaa ja kommunismissa oleskelu alkaa - ollaan paratiisissa. Kalle ei voi käsittää kommunistien sairasta logiikkaa, jonka mukaan Tampereella oleminen on Tampereelle siirtymisaikaa!!! Miten ihmeessä sosialistisessa neukkulassa olisi voinut olla käynnissä sosialismiin siirtymiskausi??? Selittäkää, punanutut, miten perillä olo voidaan laskea siirtymäkaudeksi sinne!!!!! Ja älä Hannu anna periksi - ehkä poliisit vielä joskus kertovat sinulle, että kuka Kalle on - vaikka eivät he sitä voi tietää........
on kyseenalaistettava, täytyyhän siihen syy löytyä. Meillä on Marxin mukaan viisi tuotantotapaa ja minun mukaani kuusi, koska minä pystyn eristämään todellisuudesta jo yhden lisää. Sosialismi on tuotantotapa Marxin mukaan, minun mukaani siirtymäkausi, koska se ei ole kuin välitavoite, kuten pullataikinan kohoaminen. Valmis pulla on se tavoite. Tämä seuraava "Teillä punanutilla menee olemiset ja siirtymäkaudet yhdeksi sopaksi ettekä tunnu käsittävän, ettei siirtymäkausi ole perillä kohteessa vaan se on matka sinne." osoittaa epärehellisyytesi ja takinkääntösi. Luehan käsitykseni siirtymäkausista ja kymmeniä vastauksiani sinulle aiheesta niin huomaat dementiasi pahenevan.
Kyllä poliisi tutkii kunhan olet tehnyt rikosilmoituksen. Tutkimustulos on jo sitä, että päätetään ettei enempää tutkita - johonkin sekin päätös perustuu. Jos Kalle konkreettisen esimerkin muodossa osoittaa, ettei siirtymäkaudella olla perillä, niin ei se ole epärehellisyyttä eikä takinkääntöä. Kalle väittää siis: - sosialismiin siirtyminen tapahtuu kapitalismissa, siis siirtymäkausi sosialismiin on osa kapitalismia - kommunismiin siirtyminen tapahtuu sosialismissa, siis siirtymäkausi kommunismiin on osa sosialismia Kumoa nuo väitteet perustelluin vasta-argumentein, jos pystyt. Vaan eipä taida tulla mitään.
ja vasta sitten tulee itseäänkorjaavuus. Marxilaisuus joka perutuu tieteelliseen maailmankatsomukseen toimii kuten tiede itse, se korjaa itseään tieteen tuloksin eli hypoteettis-deduktiivisella menetelmällä. Kuten huomaat, meillä on jo kapitalismi, joten kerro sinä, kuinka se itseään korjaa???
Pohjoismainen markkinatalous on kapitalismin itseään korjannut muoto. Sosiaalisine tulonsiirtoineen ja yhteiskunnan vastuullisuuksineen. Demokratioineen jossa JOKAISELLA KANSALAISELLA ON JAKAMATON OIKEUS OSALLISTUA. Ilman puoluekirjoja. Toisin kuin sinun uskonnossasi. Jos et ymmärrä eroa Venäjän ryöstökapitalismin ja pohjoismaisen markkinatalouden välillä olet zombi. Ja tieteellisyytesi on samaa luokkaa kuin ojassa kurnuttavalla sammakolla.
Väittämä, että markkinatalous korjaa kapitalismia eli on sen itseään korjaamisen muoto, on väärä. Markkinatalous ei korjaa kapitalismia vaan muuntaa vain riiston muotoja. Itseäänkorjaavuus on tietoista toimintaa, suunnitelmallisuutta, mutta markkinatalous keinottelua kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kysyntää ja tarjontaa voidaan säädellä eli manipuloida, kuten tapahtuu mm. vuokra-asuntojen ja työttömyyden määrän avulla. Markkinatalous on kapitalistisen tuotantotavan menetelmä, ei itse tuotantotapa, joten muutokset siinä eivät korjaa kapitalismia eli perustaa millään muotoa. Olet siis väärässä, väittäessäsi markkinataloutta tuotantotavan itseään korjaamiseksi. Markkinataloutta voi väittää ainoastaan pyörän mutterien kiristäjäksi, jotta kapitalismi pysyisi tiellä.
Jos et ymmärrä Venäjän ja Suomen välistä kapitalistista eroa. Heh heh! Riiston muotoja! Teidän pässien mielestä kapitalistin maksama eläkekin on RIISTOA!!! Et usko että naurattaa!
historia..
voi sitä tarkastella myös seuraavalla tavalla. Itseäänkorjaavuus tieteessä, jota marxilaisuus on, on paradigmojen asettamista selittään kulloistakin eristettyä totuutta. Marxilaisuus toisin sanoen korjaa itseään tieteen uusien tulostenmukaisesti. Tämä on sille mahdollista, koska niin tiede kuin marxilaisuus ovat materialistisia. Jos ne olisivat idealistisia, olisivat tulokset sitä myös ja mitään todellista ei koskaan tapahtuisi. Joskin myönnän, että vääristä lähtökohdista voi päätyä s myös oikeisiin lopputuloksiin, mutta tässä tapauksessa tapahtuu siirtymä idealismista materialismiin. Tämä siirtymä ei ole loogisessa mielessä pätevä, mutta silti päättelyssä mahdollinen. Jos vääristä lähtökohdista on päätelty oikea lopputulos, on tiedon palauttamisessa perustaan tapahduttava myös materialismista idealismiin siirtymä. Huomaamme varmaan, että tilanne on hullunkurinen ja vääristynyt.
Kommunistien uskonto on syvältä sieltä ja vielä syvemmälle sinne se on lykättävä pitkällä kepillä. Kommunistien tiede sanoo: "Ihmisen tajunta ei määrää heidän olemistaan, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemisensa määrää heidän tajuntansa." Ja kuitenkaan kommunistit eivät pysty sanomaan, että mikä DDR:n pääsosialistikihon yhteiskunnallisessa olemisessa sai määräämään hänen tajuntansa hyväksymään maasta pakoon pyrkivien ihmisten tappamisen rajalle. Mikä fidel castron yhteiskunnallisessa olemisessa sai hänen tajuntansa hyväksymään balsalautoilla maasta pakoon pyrkivien työläisten hukuttamisen mereen haiden ruuaksi? Kommunismi on uskonto eikä tiede.