Nyt on menossa

.. sanoo Roubini. Näinhän se on, jos Dow ennen kesää sukeltaa 6000 pisteeseen. Silloin joutuu ihmettelemään minkä helvetin takia sijoittajat ostivat Dowin 24% nousuun viimeisten 40 päivän aikana? Varsinkin kun Roubini taisi lausua saman ennustuksen jo 4-5 viikkoa sitten. http://www.taloussanomat.fi/porssi/2009/04/21/tuomion-tohtori-usan-osakemarkkinat-sukeltavat-taas/200910177/170?pos=14 /* Tuomion tohtori: USA:n osakemarkkinat sukeltavat taas New Yorkin yliopiston taloustieteen professori Nouriel Roubini eli "tuomion tohtori" ennustaa Yhdysvaltojen osakemarkkinoille uutta sukellusta, kun maan talouden nousu lykkääntyy ja finanssijärjestelmä joutuu kohtaamaan uusia iskuja. Taloussanomat 21.4.2009 15:06 Nouriel Roubinin mukaan viimeaikainen "ääliöralli" (suckers rally) osakemarkkinoilla tulee päättymään. Odotukset elpymisestä ovat nostaneet osakekursseja eri puolilla maailmaa viimeisen kuuden viikon aikana. Roubinin mukaan Yhdysvaltain talous kääntyy kasvuun vasta ensi vuonna. Tätä ennen yritysten tulokset heikkenevät ja työttömyys nousee 11 prosenttiin. Niinpä markkinat tulevat testaamaan maaliskuussa nähtyjä pohjia. – Niille, jotka ovat nähneet vihreitä versoja, sanon, että olen nähnyt vain keltaista ruohoa, Roubini sanoi Hongkongissa CNBC:n mukaan. */
0155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ääliöralli .. kirjoitti:

.. sanoo Roubini. Näinhän se on, jos Dow ennen kesää sukeltaa 6000 pisteeseen. Silloin joutuu ihmettelemään minkä helvetin takia sijoittajat ostivat Dowin 24% nousuun viimeisten 40 päivän aikana? Varsinkin kun Roubini taisi lausua saman ennustuksen jo 4-5 viikkoa sitten. http://www.taloussanomat.fi/porssi/2009/04/21/tuomion-tohtori-usan-osakemarkkinat-sukeltavat-taas/200910177/170?pos=14 /* Tuomion tohtori: USA:n osakemarkkinat sukeltavat taas New Yorkin yliopiston taloustieteen professori Nouriel Roubini eli "tuomion tohtori" ennustaa Yhdysvaltojen osakemarkkinoille uutta sukellusta, kun maan talouden nousu lykkääntyy ja finanssijärjestelmä joutuu kohtaamaan uusia iskuja. Taloussanomat 21.4.2009 15:06 Nouriel Roubinin mukaan viimeaikainen "ääliöralli" (suckers rally) osakemarkkinoilla tulee päättymään. Odotukset elpymisestä ovat nostaneet osakekursseja eri puolilla maailmaa viimeisen kuuden viikon aikana. Roubinin mukaan Yhdysvaltain talous kääntyy kasvuun vasta ensi vuonna. Tätä ennen yritysten tulokset heikkenevät ja työttömyys nousee 11 prosenttiin. Niinpä markkinat tulevat testaamaan maaliskuussa nähtyjä pohjia. – Niille, jotka ovat nähneet vihreitä versoja, sanon, että olen nähnyt vain keltaista ruohoa, Roubini sanoi Hongkongissa CNBC:n mukaan. */

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu