Joskus jos saan kirjoitteluistani kaikesta huolimatta tuomion, niin haluan nähdä tuomarin naaman heti kun tuomari kertoo, että sotilasarvoni on tuomittu menetetyksi.
Siinä kohtaa nimittäin nousen ylös ja kerron arvon tuomarille, että olen ensinnäkin tehnyt sivarin ja toiseksi sen jälkeen kieltäytynyt reservistä ja nostoväestä, eli ryhtynyt totaaliksi. Että tuomari on hyvä ja ottaa sotilasarvon pois vaan...
Mahtaa tuomarin naama venähtää kun hän tajuaa, ettei voikaan tuomita sotilasarvoa menetetyksi.
Siinä kohtaahan Tuomari kaivaa lakikirjan ja tarkistaa ko. lainkohdat. Lopputuloksena tuomari matkäisee tuomioon extrana 180 päivää vankeutta asevelvollisuudesta kieltäytymisestä, vähentää siitä suoritetun palveluajan ja kieltäytymisestä tulevan tuomion lopulliseksi pituudeksi jää 0 vuorokautta vankeutta. Wau! Jäljelle jää vain tuomio niistä rikoksista joista varsinainen tuomio on tulossa ja se on n^2 vuotta ehdotonta vankeutta.
Tietenkin jos olen onnistunut saamaan siihen mennessä C:n paperit, niin tuomarihan joutuu katsomaan minut syyntakeettomaksi, jolloin tuomio on mitätön. n^2 vuotta vankeutta vaihtuu vapauteen välittömästi syyntakeettomuusperusteella.
Näin tätä peliä Suomessa kuuluu pelata oikeuden kanssa.
haluaisinpa nähdä tuomarin naaman tässä tilanteessa...
pro western
2125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sura 8,17 sanoo0sen sen selvasti. Muslimi on possessed. han ei ole vastuussa eika komenna ruumistaaN, VAAN DEMONIT! Sossulaakari sanoisi sita multible person syndroomaksi, eli syyyntakeettomaksi. Sellainen valitaan suomessa oikeuskansleriksi , vaitionsyyttaJAKSI TAI vahintain ministerixi tai presidenrixi. tai muuksi hyyssarixi. Sellainen on myos kunniakansalainen ja ja hanelle on taattu ansiosidonais ja perhesidonaiselakkeet jos he ovat rodusjalostajia jos he lupaavat aanestaa sossua.
FcSUBHcNcLLcH: http://www.youtube.com/watch?v=PcXV5Sl8fTQ&feature=related