Watchmen

Kun täällä ei ole erillistä palstaa ns. supersankari/sarjisleffoille niin pistän tänne. Henk. koht. minulla on aina epä- ja ennakkoluuloja kun päätetään filmata sarjakuva leffaksi, siitä ei yleensä synny mitään hyvää. Viimeisen vuosikymmenen aikana tehdyt Marvel-leffat ovat hyviä esimerkkejä siitä kuinka loistava tai ihan siedettävä sarjakuva saadaan pilattua tyhjäksi tehostepläjäykseksi ilman sisältöä. Sarjakuvaharrastajana sain pahoinvointikohtauksen kun ekan kerran kuulin että legendaarinen Watchmen aiotaan siirtää kankaalle. Epäilykset olivat suuret ja pelkäsin pahinta. Nyt kun olen nähnyt sen... all right, voisin jopa empien ja pienellä varauksella myöntää, ja kehua, että Watchmen "the movie" Rocks! Paras sarjisleffa ikinä. Ihan rehdisti sanottuna. Tarinassa on pidetty kiinni alkuperäisestä. Juonta ei ole oiottu, siihen ei ole lisäilty dramaattisesti mitään ylimääräistä, eikä sitä muutenkaan ole raiskattu raakasti. Tiettyä viilausta on tottakai jouduttu tekemään jotta about 400 sivuinen, pieniin pystyruutuihin jaettu sarjakuva on saatu muokattua alle 3 tuntiseksi laajakuvaformaattiin. Kaikkia sarjakuvan takautumajaksoja ei ole esitetty tismalleen samalla tavoin koska muuten elokuvallinen kerronta pirstoutuisi aika rasittavaksi. Sarjakuvaa lukiessahan voi aina pysähtyä miettimään, ja jakson vaihtuessa sulkea kirja ja sulatella tarinaa yön yli. Leffasta ei voi lähteä kesken kaiken pois. (Joku tietysti vinoilee että DVD:n voi pysäyttää...). Leffaa ei ole "päivitetty", kuten muita sarjisleffoja, joissa miljöö, puvut ja vekottimet ovat muuttuneet dramaattisesti siitä mihin paperilla on tottunut. Kaikki lavasteet ja yksityiskohdat on tehty alkuperäisen mukaan. Lavastus-, puvustus- ja efektiporukka on hoitanut hommansa ammattitaidolla ilman sooloilua. Jos jotain on päätetty muokata alkuperäisestä, niin se on tehty alkuperäistä henkeä ja tyyliä kunnioittaen. Esim. Dr. Manhattanin häkkyrä Marsissa. Jos sitä vertaa sarjakuvan vastaavaan niin design on itse asiassa hyvinkin erilainen, mutta se on silti niin samanlainen että eron hyväksyy. Sarjisleffojen helmasynti, efekteillä mässäily, on pidetty kurissa. Efektit ovat hyviä, mutta ne eivät ole pääosassa. Ja ne ovat juuri sellaisia kuin sarjakuvan perusteella voisi päätellä. Dr. Manhattan on tyylikäs ilmestys eikä hänestä ole yritettykään leipoa jotaisn hopeasurffari kakkosta. Positiivinen yllätys oli elokuvan ääniraita, siis kohtauksien taustamusiikki. Vaikken minä mitään musiikista tiedäkään. Valitut kappaleet toimivat loistavasti yksiin juonen ja fiilisten mukana. Ei mitään hetken muodissa olevaa syntikkajumputusta tai kitararämistelyä. Ainoa pieni miinus oli ehkä sarjakuvaa korostetumpi väkivalta. Pienet pystyruudut eivät tosin anna samanlaista volyymia tappelulle kuin liikkuva kuva. Toimintaa ei onneksi ole nostettu ylitse itse juonen ja se on synkassa kaiken muun kanssa. Ja sarjakuvan ensiesitysaikoina, 80-luvulla, elokuvaväkivaltakin oli miedompaa. Ajat ovat toiset ja nykykatsoja, nähtyään vuosikausia CSI:tä, ym. suorastaan odottaa näkevänsä kuinka homma tapahtuu. Kaiken kaikkiaan eheä kokonaisuus. Alkuperäistä kunnioittava ammattimainen työnäyte. Suosittelen. Ja jos sinulla on kaveri joka ei piittaa sarjakuvista tai joka väsyy Watchmenin syvälliseen tarinaan ensimmäisen 30 sivun aikana mutta jolle olet kuitenkin hehkuttanut Alan Mooren klassikkoa kuin uskovainen raamattua, niin tämä on se leffa joka kaverisi täytyy nähdä ja jonka katsottuasi sinun ei tarvitse häpeillen inttää että leffa ei ollut ollenkaan kuin sarjakuva ja sarjis on paljon parempi... (Niinkuin se onkin ;) mutta ei kerrota sitä kaverille...)