No, mulla ei oo pitkään aikaan menny kauheen hyvin. Kaikki luulee että se on vaan sitä, että mä vaan oon tämmönen tylsä. Että mun luonteeseen kuuluu olla ujo, hiljanen ja apaattinen. Mutta mä kyllä ite tiiän, että mä en oikeesti oo semmonen. Muutama vuosi sitte mä muutin uudelle paikkakunnalle ja se oli mun elämän suurin virhe. Sitä ennen mulla kyllä oli suhteellisen normaali elämä, kavereita sun muuta. Nykyään mä oon melko yksinäinen. Ei mua varsinaisesti enää masenna. Ennen mä olin ihan hirveen masentunu, mutta jotenki mä vaan kyllästyin siihen ja se meni hiljalleen ohi. Nykyään mä oon vaan ihan mielettömän ahdistunu. Joskus musta tuntuu, että mä pelkään ihan kaikkee... Jotenki mä kuvittelin, että se menee ohi ku vaan jaksaa oottaa, mutta pahemmaksi se vaan menee. Mä en enää jaksa elää tällä tavalla. En sitte millään... Siitä ei enää kovin kauan tuu yhtään mitään. Itsemurhaa mä en mieti. En mä kyllä kuolemaakaan pelkää, mutta missään tapauksessa mä en halua vielä kuolla.
Ennen musta tuntu, että mä haluaisin hirveesti puhua mun asioista jonku täysin puolueettoman ihmisen kans, mutta nykyään se tuntuu melkeen mahdottomalta. Mä en vaan halua, että kukaan saa tietää musta liikaa. Enkä mä kestä ihmisiä mun lähellä. En henkisessä enkä varsinkaan fyysisessä mielessä. No, jos tää on jotain läheisyyden pelkoo nii olkoon sitte, mutta se nyt kyllä on mun ongelmista pienin.
Mä en oo ihan varma voisinko mä mennä johonki psykiatrille tai psykologille puhumaan, mutta ois silti kiva tietää miten sinne pääsee. Jos mä siis päätän tehdä asioille jotain. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä että on pakko... Eli voisko joku kertoo (rautalangasta vääntäen) miten se tapahtuu, onko se kallista ja jos jollaki on kokemusta niin onko se vaikeeta?? Mä en tiedä mitä mä sielä sanosin. Mä jopa pelkään, että mulle naurettas..
Kiitos jos vaivauduitte.
Ennen musta tuntu, että mä haluaisin hirveesti puhua mun asioista jonku täysin puolueettoman ihmisen kans, mutta nykyään se tuntuu melkeen mahdottomalta. Mä en vaan halua, että kukaan saa tietää musta liikaa. Enkä mä kestä ihmisiä mun lähellä. En henkisessä enkä varsinkaan fyysisessä mielessä. No, jos tää on jotain läheisyyden pelkoo nii olkoon sitte, mutta se nyt kyllä on mun ongelmista pienin.
Mä en oo ihan varma voisinko mä mennä johonki psykiatrille tai psykologille puhumaan, mutta ois silti kiva tietää miten sinne pääsee. Jos mä siis päätän tehdä asioille jotain. Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä että on pakko... Eli voisko joku kertoo (rautalangasta vääntäen) miten se tapahtuu, onko se kallista ja jos jollaki on kokemusta niin onko se vaikeeta?? Mä en tiedä mitä mä sielä sanosin. Mä jopa pelkään, että mulle naurettas..
Kiitos jos vaivauduitte.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et kertonut minkä ikäinen olet - tai millä paikkakunnalla? Et ilmeisesti missään koulussa enää? Jos olet kuitenkin suht nuori, käytettävissäsi ovat perheneuvola, nuorisoklinikat sekä psykiatrinen nuorisopoliklinikka. Tai opiskelijoiden terveydenhuoltopalvelut, jos opiskelet.
Muussa tapauksessa helpointa on varata aika paikkakuntasi mielenterveystoimistosta. Tai työterveyslääkäriltä tai terveyskeskuksesta, josta saat lähetteen erikoislääkärille = psykiatrille - tai ainakin neuvoja jatkosta.
Jos rahaa on käytettävissä, psykiatri löytyy yleensä kaikilta yksityisiltä lääkäriasemilta. Erikoislääkäritaksat selviävät puhelimella, muutamasta kymmenestä sataan euroon.
Psykiatri määrää tarvittaessa lääkityksen ja kirjoittaa lähetteen psykoterapiaan - ei siis ole varsinainen "kuuntelija". Mutta terapiaan ei kuitenkaan voi kävellä suoraan, tarvitset aina psykiatrin lähetteen.
Terapiaan kannattaa ehdottomasti hakeutua alkuvuodesta, jolloin KELAn budjetissa on vielä rahaa jäljellä: loppuvuodesta se on aika toivotonta. Toisaalta, mielenterveystoimiston kautta terapia on ilmaista, mutta terapeutit eivät läheskään aina ole päteviä psykologeja vaan psykiatrisia erikoissairaanhoitajia, joista en ainakaan itse paljon perusta.
Itse pääsin psykiatrille ja terapiaan psykiatrisen poliklinikan kautta. Siellä KELAn hakemukset laadittiin puolestani ja annettiin puoltavat lausunnot. Paljon selviää pelkästään puhelinsoitolla: pääasia että lähdet liikkeelle ja hakemaan apua.
Pitää vielä pyöritellä asiaa. Mutta kiitos ku kerroit nuo asiat. Mun ikä on 18 vuotta ja opiskelen lukiossa jos se jotenki tuohon asiaan sitte vaikuttaa.