Halonen yritti rajoittaa sananvapautta lehdistötilaisuudessa kun joku kysyi maanostosta Medvedeviltä Venäjän maalta. Halonen muka oli jo pannut asian vireille eli tuotteistanut sen. Halosen tempuilla maata ei voi koskaan ostaa Venäjältä, mutta nykylain mukaan Venäjältä voi saada maata omistukseensa kun näkee vaivaa sen hankkimiseen. Halonen yritti tehdä itsestään hintansa väärtin, siis yritti.
Pre. Halonen
ja sananvapaus
7164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Presidentti Medevedev puhui aivan samasta asiasta jo edellisenä päivänä. Miksi sitä edelleen pitää ottaa esille? Luulevatko suomalaiset toimittajat, että Venäjän perustuslaki muuttuu yhdessä yössä? Vai olivatko toimittajat kännänneet edellisen illan, eivätkä seuranneet Medvedevin puhetta? Halonen oli tomerana ja piti vierailun asiat käsissään, niin pitää toimiakin.
toimittaja kysyi vierailialta.
Halonen ei rajoittanut sananvapautta Kirjoittanut: Tarkkaaja 23.4.2009 klo 07.25 Poista oma viesti Hän kuten kaikki paikalla olleet tiesivät, että asia oli jo edellisenä päivänä selvitetty ja, että niistä keskustellaan jatkossa. Toimittaja joka nyt kyseli tiettävästi kuuluu Karjala-Suomelle liikkeeseen ja ei ole ollut aikaansa seuraava, kuten toimittajalta vähintään voisi edellyttää. Kyse olikin siis selkeästä provokaatiosta, jolla yritetään vahingoittaa Suomea.
Valta tekee sen näköjään kaikille. Kekkostauti, Halostauti. Äkäisiä itsevaltiaita, joilla on hyvin herkät varpaat...
Hän kuten kaikki paikalla olleet tiesivät, että asia oli jo edellisenä päivänä selvitetty ja, että niistä keskustellaan jatkossa. Toimittaja joka nyt kyseli tiettävästi kuuluu Karjala-Suomelle liikkeeseen ja ei ole ollut aikaansa seuraava, kuten toimittajalta vähintään voisi edellyttää. Kyse olikin siis selkeästä provokaatiosta, jolla yritetään vahingoittaa Suomea.
muuttaa venäjälle hovinsa kanssa, häntä ei kukaan kaipaa täällä!
Ainakaan työttömän tai eläkeläisen olot ei siitä huonone.