Olen ollut matkoilla neljä päivää, joten en tiedä, onko kenties täällä jo paljonkin keskusteltu asiasta, josta nyt aion puhua. Äkkiä saittia silmäilemällä huomaan vain yhden avauksen, jossa asiaa on sivuttu, mutta mielestäni niin ohuesti ja vinoonkin mennen, että puhun siitä lisää, kun asia mielestäni ansaitsisi enemmän ja vakavammin ajateltavaa. Puhun asiasta nyt siksikin, että osittain joudun perumaan aikaisempia omia puheitani.
Nykyisen laman tämänhetkistä tilannetta ja nykyhallituksen haasteita aion valottaa Esko Ahon hallituksen tekemiä suuriksi virheiksi soittautuneita ratkaisuja vasten tarkasteltuina.
Eilen illalla kotiin tultuani katselin uutisia ja niiden jälkeen vielä tv2:lta tulleen pitkän ohjelman Kapitalismi käräjillä. Tänä aamuna lisäksi katselin digiboxiltani reissuni aikana talletetun viime sunnuntaina tulleen ohjelman Suurtyöttömyys on valinta. Ohjelma oli uusinta vuodelta 1995. Nuo kaikki herättivät minussa paljon ajatuksia ja myös sanomisen tarvetta.
Ensin tuosta ohjelmasta Kapitalismi käräjillä. Siinä oli keskustelemassa eri kansalaispiirejä ja puoluepoliittisia näkemyksiä varsin hyvin edustava joukko ihmisiä, monet heistä ilmeisiä asiantuntijoita aloillaan. Ja myös hyviä keskustelijoita. Voitaisiinpa täälläkin keskustella samoin; vaikka hieman toistemme puheenvuorojen päälle huutaenkin, mutta kuitenkin pysyen tiukasti asiassa rupeamatta puhumaan herjaten toisista keskustelijoista. Minusta asiallisimpia ja asiantuntevimpiakin olivat Liisa Jaakonsaari, Risto E.J.Penttilä, Kalle Isokallio ja omalla tavallaan myös Esko Seppänen. Hieman petyin Pia-Nora Kaupin vaisuuteen, ja muuten asiallisesti esiintynyt Kimmo Sasi sortui alatyylisyyteen Pohjois-Koreaa mallimaaksi jollekin esittäessään.
Uutisistakin, mutta varsinkin tuosta tv-ohjelmasta rekisteröityi muistiini mm. tällaista faktatietoutta:
- Rakennusteollisuuden näkymät ovat nyt paljon synkemmät kuin edellisessä lamassa; tämän vuoden aikana tuotannon volyymi on pudonnut yli kolmasosan, uusien kohteiden osalta näkymät ovat vielä synkemmät. Nyt on siis tapahtunut kolmessa kuukaudessa sama pudotus kuin 1990-luvun alussa kahdessa vuodessa (tämän kertoi uutisissa Rakennusteollisuusliiton edustaja).
- Teollisuustuotannon romahtaminen on lähes samaa tasoa; kolmessa kuukaudessa tuotannon arvo on romahtanut 28 % ja suunta on edelleen alaspäin.
- Kansalaisten velkaantuminen kasvaa, velkaneuvonnat ruuhkautuvat, varsinkin nuorten ylivelkaantuminen on huolestuttavaa, kun he samanaikaisesti kokevat valmistuvansa työttömiksi..
- Ne, joilla on jotakin säästettävää nyt säästävät vielä pahemman päivän varalle, jolloin kysyntä ja tuotanto laskee, ja kun vähemmän rahaa tulee kulutukseen, paineet leikkauksiin ja verojen korotuksiin kasvavat.
- Sosiaali- ja hoivaturvajärjestelmät ovat jo lähtökohtaisesti paljon huonommat kuin 1990-luvun alussa. Kun työttömyys todennäköisesti tulee kasvamaan ja syntyy myös pitkäaikaistyöttömyyttä, ihmisten köyhyys ja turvattomuus lisääntyy koko yhteiskunnalle kohtalokkaine vaikutuksineen.
Tuossa vain eräitä vakavimpia näkymiä ja samalla vakavimpia haasteita hallituksellemme. Miten hallitus tulee niistä selviytymään?
Toivottavasti nykyhallitus ei tee sellaisia vääriä ratkaisuja, kuin Esko Ahon hallitus teki, sillä niillä ratkaisuilla tilannetta vain suuresti pahennettiin ja syöksyä alas nopeutettiin ja syvennettiin. Sitä kosketteli siis tuo sunnuntainen ohjelma, uusinta vuodelta 1995 Suurtyöttömyys on valinta, jossa asiantuntijoina esiintyivät mm. Eeva Kuuskoski (Ahon hallituksen sosiaaliministeri), Pekka Ahtiala (Tampereen yliopiston professori) ja Tuija Santamäki-Vuori (Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja). Ohjelmassa kuulimme edellä mainittujen kertomana mm. seuraavaa:
Työttömyyteen ja sen mahdolliseen kasvuun suhtauduttiin hallituksessa heti alusta alkaen välinpitämättömästi. Vuonna 1991 työttömiä oli 180 000, ja määrän ei oletettu siitä paljonkaan kasvavan, mutta kaksi vuotta myöhemmin työttömiä oli puoli miljoonaa. Pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden työttöminä olleita) oli Ahon hallituksen aloittaessa vajaat 4000, vuoden 1994 lopussa yli 140 000, eli määrä oli kasvanut nelikymmenkertaiseksi. Pitkäaikaistyöttömyys tiedettiin Euroopan kokemuksista vaikeimmin hoidettavaksi, mutta siihen ei kiinnitetty huomiota. Mitkään hallituksen ja Suomen Pankin toimenpiteet eivät juuri tähdänneetkään työttömyyden alentamiseen, eikä niillä ainakaan sellaista vaikutusta ollut, vaan niiden vaikutus oli päinvastainen.
Veroastetta korotettiin 32 %:sta yli 37 %. Yritysten verot nousivat samoin, kuntien valtionosuuksia supistettiin yli kuusi miljardia markkaa niin, että kunnissa tuli yli 30 00 työtöntä. Valtion henkilökuntaa vähennettiin yli 10 000, julkisia investointeja supistettiin leikkaamalla menoja yli 30 mrd markka ja niin tehtiin lisää 80 000 työtöntä. Leikkausten ja säästöpäätösten merkitys työttömyyden kasvuun ja laman jatkumiseen oli hyvin suuri. Velkaa ei haluttu ottaa, vaan sitä yritettiin pienentää 67 %:sta alle 60 %:n. Valtiovarainministeri Iiro Viinanenkin tuossa ohjelmassa tuomitsi lisävelan oton pitäen sitä syömisenä tulevilta sukupolvilta. Professori Ahtiala totesi, että suurtyöttömyys se vasta velkaa onkin, sillä sitä ei kyetä koskaan maksamaan takaisin.
Ahon hallituksen alkupuolella työttömyysprosentti nousi seitsemästä liki kahteenkymmeneen, Joka viides työikäinen oli vailla työtä. Työpaikkoja tuhoutui pysyvästi valtavasti. Suurtyöttömyyden kustannukset pois jääneinä verotuloina ja kasvavina työttömyyskorvauksina olivat 60 mrd vuodessa. Paljon suurempi menetys koko kansantaloudelle oli, että yli puoli miljoonaa ihmistä oli poissa töistä, kasvattamasta kokonaistuotantoa.
Tuossa kuvaaja, joka kertoo karutonta kieltään Ahon hallituksen aikana tapahtuneesta, joka on kokolailla toisenlaista kuin se, mitä Oiva Härkönen täällä sadat kerrat esittelemällään ja väärin tulkitsemallaan käppyrällä on väittänyt tapahtuneen:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Fin_unemployment.svg
Harmaat pylväät siinä kuvaavat työttömyyttä, joka siis kasvoi vuoden 1991 lopusta vuoden 1994 loppuun 16,6 %;sta 16,6 %:iin eli 10 prosenttiyksikköä. Ketjuviiva kuvaa työllisyysastetta, joka samanaikaisesti putosi samassa suhteessa (vuoden 1991 tilanne ei vielä näy). Kuvaajasta on myös hyvin nähtävissä se edullinen kehitys, joka tapahtui niin työttömyyden kuin työllisyysasteenkin suhteen vuodesta 1995 alkaen jatkuen aina viime vuoteen, joka ei enää näy tuossa kuvaajassa.
Lamaa vauhditettiin ja syvennettiin suuresti, kun Suomen Pankki vapautti rahamarkkinat eli teki ulkomaisen velanoton helposti ja edullisesti mahdolliseksi vuonna 1990. Siitä suurimmassa vastuussa olivat SP:n pääjohtaja Rolf Kullberg ja hänen seuraajansa Sirkka Hämäläinen, ja sillä oli tuki SP:n koko johtokunnalta. Velkaantuminen johti siihen, että yritysten investointitoiminta ei elpynyt, kotitalouksien säästämisaste nousi valtavan korkeaksi, nuo tekijät yhdessä vähensivät kotimaista kysyntää. Kun korot olivat korkeat, kaikki säästivät sen kuin voivat, ja kulutus ei lähtenyt käyntiin.
Kun sitten oli jouduttu tilanteeseen, jossa olisi pitänyt kiireesti devalvoida, niin ei tehty, vaan sitä vastustettiin henkeen ja vereen. Mm. Esko Ollila (kesk) vakaumuksella vakuutti julkisuuteen: Suomen Pankki ei devalvoi. Mennään vaikka 200 000 työttömään. Suomen kansa ei usko, jollei lyödä päähän. Poliitikkojen asia on hoitaa työttömyys, Suomen Pankin velvollisuus on vahtia markkaa, sanottiin Suomen Pankista.
Eikä devalvoitu, vaan rahansaannin elvyttämiseksi ja pankkien tukemiseksi nostettiin korkoja. Ulkomaalaisille yrityksille tarjottiin niin korkeita korkoja, että ne devalvaatioriskistä huolimatta pysyivät Suomessa. Pekka Ahtialan mukaan korkea korko oli perussyy suurtyöttömyyteen, se aiheutti 200 000 työttömyyden. Mutta kun markan kurssi oli ehdottomasti liian korkea, vienti ei vetänyt, ja kun yritysten ottamien lainojen korot vain nousivat, yrityksiä alkoi kuolla pilvin pimein ja kun niiden velat jäivät hoitamatta, pankkeja alkoi kaatua. Uusia investointeja ei tehty eikä yrityksiä perustettu konkurssiin menneiden tilalle. Koko talouselämämme alkoi romahtaa.
Kun vihdoin oli pakko devalvoida, se ei enää auttanut ollenkaan, kun oltiin jo niin syvällä lamassa. Devalvaatiolla parannettiin viennin mahdollisuuksia, mutta heikennettiin kotimaista kulutusta, joten mentiin ojasta allikkoon. Vienti työllistää ¼ kysynnästä, kotimainen kulutus ¾. Vienti kasvoi samanaikaisesti kun kotimainen kysyntä vain huononi ja työttömyys kasvoi ja kasvoi. Ja devalvaatiolla tapettiin lisää tuhansia yrityksiä, joilla oli ulkomailta saatua valuuttalainaa ja tapettiin tai kaadettiin vähentyneiden veronmaksajien syliin myös useimmat saataviaan vaille jääneet pankit.
Täällähän vahvan markan politiikasta on syyllistetty presidentti Koivistoa, joka toki lienee antanut tukensa Suomen Pankin johdolle, kuten presidentit ovat aina antaneet; heidän kuuluu niin tehdä; mutta varsinaiset syylliset kyllä ovat toisaalla; Suomen Pankin johto ja hallituksemme.
Laman pohja saavutettiin vihdoin loppuvuodesta 1993. Kokonaistuotanto laski 1992 3,6 % ja 1993 12,2 %. Työttömyys kasvoi v. 1992 13,1 %:iin ja 1993 17,9 %:iin. Hallituksen kuten muidenkin toimijoiden arviot menivät ihan poskelleen. Vuonna 1991 arvioitiin, että työttömyys alkaa taittua 1992 alusta, mutta se vain kasvoi ja kasvoi ja taittui vasta Lipposen hallituksen akana 1995.
Ahon hallitus siis teki kaikki mahdolliset virheet, kun se muka torjuessaan lamaa sitä tosiasiallisesti ratkaisevasti pahensi. 1980 luvulla kokonaistuotanto kasvoi yli 3 % vuodessa. V. 1990 tuotannon kasvu pysähtyi ja pian kääntyi yli 10 % vuosittaiseen pudotukseen, joka jatkui vuoteen 1993 saakka. sellaista pudotusta mikään teollisuusmaa ei ole koskaan kokenut.
Laman aiheuttama tuotannon menetys Suomessa vastasi ¾ kaiken vuotuisen tuotannon arvosta. Vuonna 1995 oltiin tuotannon määrässä 100 mrd markkaa alempana kuin jos kasvu olisi jatkunut tasaisena siihen saakka. Putosimme siis 20 % potentiaalisen mahdollisuuden alapuolelle, ja professori Ahtiala 1995 sanoi, että koskaan emme tule kuromaan sitä 20 % umpeen.
Ihme kuitenkin tapahtui muutamissa vuosissa Lipposen hallituksen politiikan toimesta, joka vaati suurta taitavuutta myös säälimätöntä kovuutta, jolla kuitenkin kipeitäkin ratkaisuja tehden onnistuttiin luomaan ihmeitä, jotka kestivät viime vuoteen saakka.
Nyt jää nähtäväksi, onnistuuko tämä hallituksemme Ahon hallitusta paremmin lamantorjunnassaan. Kovat ovat sillä haasteet, joista vain muutamia kovimpia alussa mainitsin. Nyt perun osan aikaisemmista puheistani: tuon 1990-luvun laman virheellisen torjunnan valossa lienee sittenkin aivan oikea päätös hallitukselta torjua lamaa myös lisävelkaa ottamalla, jonka vääräksi tavaksi arvioin mm. tässä kirjoituksessani:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000043246452#22000000043246452
Mitään muuta tuossa sanomaani minulla ei ole tarvetta muuksi muuttaa.
Lieneeköhän tosiaan niin kuin Kalle Isokallio tuossa eilisessä ohjelmassa sanoi, että mitään edellisen nousukauden kaltaista nousukautta ei enää tule, vaan on siirrytty pysyvästi alemmalle elintasolle.
Ja lieneeköhän myös niin, että eräs pahiten tästä lamasta tulevaisuudessa kärsimään joutuva suuri väestöryhmä on tulevat eläkeläiset, joiden eläkkeitä on jo syöty ja edelleen syödään hyvin paljon ja että me jo eläkkeellä olevat myös joudumme laman maksajiksi suhteettoman suurella panoksellamme kuten jouduimme viime lamankin aikana. Siitä kirjoitan seuraavaksi, mutta toisella areenalla; saatan sen linkittää tännekin. mainitsen jo nyt, että ylihuomenna eli perjantaina on Helsingin Yliopiston Porthania-salissa Pro eläke ry:n järjestämä seminaari teemalla Yli miljoona eläkeläistä ei voi olla väärässä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tervetuloa sinne eläkeläiset, joille se on mahdollista; itse ainakin menen, ja saatan käyttää siellä jonkun puheenvuoronkin.
Kaksi lamaa
KapiKorhonen
783536
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 87 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 78
Vanhimmat
puolesta. Onhan hän nauttinut vasta kolmekymmentä vuotta veronmaksajien maksamaa eläkettä.
yritit tulla peittelemään. Menehän pipipää vain pitämään vanhoja uutiskatsauksiasi demari palstalle. Tuollaista kopioitua paskaa viitsi kukaan lukea. Kumma kun et kehunut eläkkettäsi. Siinä yksi syy tulevaisuuden velkaan. Sossudemut ovat ryövänneet Suomen talouden kuralle. Et sinä näy ymmärtävän taloudesta tuon taivaallista, etkä pysty esittämään mitään omia näkemyksiä. Tuolle sepustuksellesi on ihan oma keskustelufoorumi, menehän sinne. Sieläkin ilmeisesti tuollainen tyhjä jaarittelija jää debattia vaille. Sinunikäisten sossuhöppänöiden sanomisilla ei ole tulevaisuudelle mitään merkitystä. Sinäkin olet demarina yhteiskuntaa lypsänyt jo tarpeeksi, vieläkö demarien pitäisi saada mielestäsi kusettaa lisääkin? Gubbe kuvittelee olevansi suurikin opettaja.
Velan otto elvytykseen tuntuu tietysti hyvältä. Se on kuin kusi, joka lämmittää pöksyissä aikansa ennen kuin jäätää housut kiinni ihoon. Velan ottoon liittyy toive saada talouden pyörät pyörimään. Suomen valtion ottama velka ei liene suuri ongelma sinällään. Ongelman ydin onkin siinä, että kaikki muutkin tekevät samoin. Globaali velkataakka kasvaa suureksi ja kaikkein suurimmaksi se kasvaa jo ennestään kaikkein velkaantuneimmilla talouksilla. Tähän päälle tulevat vielä finanssamaailman ratkaisemattomat roskalainaongelmat. Kun talous ehkä saadaan hiljalleen rullaamaan, tilalle tulee jättiläismäinen velkaongelma. Se ensinnäkin hidastaa talouskasvua ja toiseksi aiheuttaa suuren inflaatiosysäyksen. Esko Seppänen ja Kalle Isokallio vat tässä kohdin realisteja ja ihan oikeilla jäljillä. Eläkeläisen pahin ongelma tulee taas olemaan inflaatio. Eläkkeiden indeksijärjestelmää on rukattu ja tullaan varmaan edelleen rukkaamaan siihen malliin, että inflaatiota ei kompensoida täysimääräisesti. Tämä siis pudottaa eläkeläisten sekä erilaisilla toimeentulotuilla elävien ostovoimaa. Olet siis ihan oikeassa, kun epäilet eläkeläisten joutuvan maksumiehiksi ensimmäisten joukossa. Päämekanismi eivät kuitenkaan ole leikkaukset vaan inflaatio. Tähän asti eläkeiläisenkin turva on ollut EU, joka torjuu aktiivisesti inflaatiota. Jatkossa mitkään voimat eivät kykene sitä torjumaan, koska monilla valtioilla tulee olemaan kiusaus hoitaa velkaongelmiaan lainapapereita ostamalla eli setelirahoituksella. USA ei selviä veloistaan ilman tällaisia virtuaalitemppuja.
Kun lama tuli ulkoa ja alkoi finanssikriisistä niin, että se hyydytti Suomen vientikysynnän ja sitä kautta neljänneksen teollisuustuotannota parissa kuukaudessa, niin tämä merkitsee, että valtion ja etenkin kuntien verotulot (yhteisövero, pääomavero, tuloverot) vientisektorilta - jossa on 1/3 osa työpaikoista - putoavat rajusti samaan aikaan kun myös työttömyysmenot kääntyvä kasvuun. Tämä verotulojen vaje voidaan korvata joko lainanotolla tai julkisten menojen leikkauksilla tai verojen korotuksilla. Ahon hallitus opetti, mitä siitä seuraa, jos veroja korotetaan ja julkisia menoja leikataan, kun verotulot putoavat: joudutaan syvempään lamaan ja vielä suurempan velanottoon. Niinpä nyt otettiin velkaa, jolla paikataan viennissä syntynyt verotulojen aukko, että työttömyys ei leviäisi siihen 3/4 oaan työpaikoista, jotka elävät ja ansaitsevat palkkansa siitä, että kotimaan kysyntä ja ostovoima pysyvät tarpeeksi hyvinä. Sitten kun talous kääntyy taas kasvuun ja vienti alkaa vetää ja työllisyys parantua, niin velkaa aletaan maksaa korottamalla veroja, mutta korottamatta enää julkisia menoja ja karsimalla julkiset investoinnit (joihin nyt satstaan paljon velkarahaa työllisyyden ylläpitämiseksi) minimiinsä. Globaalista velkataakasta ja Kiinan tilanteesta oli muuten tänään Hesarissa aika hyvä yliökirjoitus. Luepa pois, ellet ole jo ehtinyt. t. -Jäbä
kannata lähteä velanottolinjalle, ainakaan ulkomaisen. Kotimaastakin olisi varmasti saatavissa esim. yli 300000 euron pankkitileiltä pakkolainaamalla, vaikka puolet, tai 1/3 osa. Jäisihän tuo korkorahakin sitten kotimaahan. Pidettävä oikein kansalaistalkoot. Myöskin eläkekatto on saatava välittömästi 2500 euron, ja pieneläkkeitä nostettava tuhanteen euroon. eli yli 2500 euron eläkkeet valtion kassaan. Ei varmaankaan löydy tuohon oikeudenmukaiseen hommaan alkajia. Rasittaahan sekin, jos ihmisiä joutuu sossusta ruokkimaan vielä enemmä. mm henkilöstökuluina, ynnä muuna paperinpyörittämisenä. Kulutusta ei kannata sen enempää lisätä, kuin vähentääkkkään, vaan elää ninkuin tähänkin asti. Ammattiliiittojenkin olisi osalllistuttava muuhunkin kuin demareiden rahoittamiseen. Niillä kun kuulema on miljardeja, esim Sak:lla. Ja ehdottomasti otettava sak.lta kieroudella valtiolta huijatut rahat pois. Otetaan niitä jälkeenpäin muiltakin huijareilta. Valtion virkojen ylisuuret palkat myöskin leikattava. Kenenkään ei tarvi hankkia yli viittätuhatta euroa kukaudessa, jos ei ole itse itsensä työnantaja. Kovat on lääkkeet, mutta niin on tautikin.
Kotimaiset toimet ovat olleet pääosin oikeansuuntaisia. Valitettavasti me olemme vain tällä kertaa muiden armoilla, minkä vuoksi kotimaisilla toimilla on vain rajallinen merkitys. On syytä varoa elvyttämästä liikaa ja samaan aikaan liian vähän. Nyt olisi kullan arvoista elvyttää oikein eli panna rahaa sellaisiin kohteisiin, jotka poikivat sitä takaisin ja luovat työtä ja toimeentuloa mahdollisimman monelle. Valitettavasti kepun ollessa hallituksessa on aina käsillä vaara, että rahaa pannaan jonninjoutaviin siltarumpuhin ja kärryteihin. Laman pitäisi opettaa meille myös se, ettei ole varaa elää energiaa ja rahaa holtittomasti tuhlaten. Esim. Kepun suosima puutarhakaupunki- ja haja-asustusmallit tuhlaavat energiaa ja yhteisiä varoja mielettömiä määriä. Pitäisi olla uskallusta tässä rakenteellisia korjauksia myös tässä suhteessa.
Siltarumpuelvytys ja puutarha-asuminen ideaparkkeineen ei saisi olla velanoton perusteena. Energian tarpeeton tuhlaaminen on syytä minimoida, utta ssmalla ottaa huomioon kaksi asiaa: 1) energian tarve tulevaisuudessa kasvaa, vaikka kaikki koneet ja laitteet kuluttavatkin vähemmän energiaa, 2) energiaomavraisuus on turvattava monipuolisella tavalla, jossa ydinvoiman rinnalla on kaikki muutkin vaihtoehdot. Minusta nämä vaihtoehtoiset energiamuodot voisi olla vastava ala, kuin mobiiliviestintä oli aikanaan Nokialle, eli siihen satsaamalla voitaisi pyrkiä tuotekehitysjohtajuuteen mailmalla niin kuin Nokia aikanaan pyrki ja pääsi kännyköiden ja niiden ominaisuuksien kehittäjänä. -Jäbä
...tuossa, että varsinainen Suomellekin koituvaongelma on siinä, että kaikki ottavat nyt rajusti velkaa. USA:n valtionvelka on sen kansantuottoon nähden suurempi kuin Suomen ja sen kansantuotto on sentään jättiläismäinen omaamme verrattuna; velka siis samoin. Kukapa olisi uskonut vielä parikymmentä vuotta sitten, että Kiina on nyt maailman suurin lainanantaja! Kotitalouksien - ja varsinkin nuorten - kasvava velkaongelma on todella vaikeasti hoituva asia. Eläkeläistenkin kohdalta sanomasi on tarpeen täydentämään minulta vajaaksi jäänyttä. Tietysti eläkkeitä taas pyritään leikkaamaankin, mutta todennäköisesti taas vauhtiin pääsevä inflaatio kurittaa pienituloisia - joihin eläkeläiset kuuluvat - enemmän kuin suurempituloisia, kun eläkeläisten tuloista valtaosa menee kellistuviin välttämättömyystarvikkeisiin. Eläkeläisten asiasta tosiaan kirjoittelen viimeistään huomenna ja kerron enemmän myös siitä seminaarista, josta avauksessani mainitsen.
...joudun mpp:n tavoin ja hänen lisähuomautuksiinsa yhtyen toteamaan vain, että jokseenkin samaa mieltä olen. Toivottavasti olet optimismissasi oikeassa ("sitten, kun talous kääntyy taas kasvuun" jne...). Mutta onhan se tavallaan väärin sitä seuraavaa hallitusta kohtaan, että se joutuu ottamaan vastaan ne haukut, jotka vääjäämättä tulevat verojen korottamisesta, johon sen on pakko tämän hallituksen tekemisten vuoksi.
Lamat ovat aina kääntyneet kasvuksi, koska ihmiset nyt vaan toimivat niin, oppivaisia eläimiä kun ovat. Se, että kuinka syvälle missäkin päin maailmaa sukelletaan ja kauanko pinnan alla pitää henkeä pidätellä onkin sitten jo vaikeampi kysymys, ainakin meille suomalaisille, koska meidän lamamme kesto riippuu tasan ja tarkkaan siitä, milloin vientituotteidemme ostajamaat saavat omat elvytyksensä toimimaan niin, että niistä alkaa taas tulla meille tilauksia. Seuraava hallitus korottaa ilman muuta veroja, koska se on yksi hyvä tapa hillitä talouskasvun aikana aina vaanivaa inflaatiota. Rahaa velanmaksuun saadaan siitäkin, kun julkiset investoinnit rajataan vain välttämättömimpiin, koska sellainen elvytyksen tarve poistuu silloin, kun talous on muutenkin kasvussa. Haukut veropolitiikasta ovat usein vain pelkkää populismia, koska verotus on nykyisin miltei ainoa keino, jolla EU:n jäsenenä voimme säädellä omaa talouttamme, eli hankkia rahoitus julkisille palveluille. -Jäbä
Taisi se Nokian ex-johtaja, nykyinen veijarikirjailija Isokalliokin sanoa, että nousua ei enää tule, ei ainakaan kymmeneen vuoteen. Siis tottakai nousua tulee edelliseen kuukauteen ja vuoteen verrattuna jossain vaiheessa, toivottavasti jo vuoden sisällä, mutta entistä lamaa edeltänyttä tasoa ja kasvuvauhtia ei enää saavuteta. Tämän mukaan on alettava elämään ja velanottoakin laskemaan.
Isokallio on iltapäiväkolumnisti, joka hakee itselleen kuuluisuutta ja lukijoita. Siksi hän esittää drmaattisia ennustuksia täysin mutu-pohjalta niin kuin kaikki muutkin, koska analyyttisetkin ennustajat ovat hukassa sen suhteen, että minkäänlaista mallia historiasta ei saada tällaisen laman käyttäytymiselle. Kaikki riippuu täysin siitä, miten ja missä järjestyksesä maailman suuret valtiot saavat omat elvytyksensä vetämään ja miten se alkaa näkyä eri maiden vienti- ja tuontikaupassa, myös Suomessa. Ilman tietoa on paha ennustaa, mutta on se toki sallittua Isokalliollekin. Se mihin kukin uskoo ja kuinka vankasti, onkin sitten jo jokaisen oma asia. -Jäbä
rahaa pannaann siltarumpuihin, ja kärryteihin. olisit hyvilläsi että paperipellejen tehtaille ja punapaviaaneille saadaan raaka-ainetta. pitähän teidän vasemmistoporvarianarkistien päästä myöskin päästä niille mökeillenne sieltä kaupungin paskasta. Onneksi demarirosvot eivät ole hallituksessa ohjaamassa punapääomalle varoja vallankaappausta varten, sekä potkimassa köyhimpiä päähän, ja hautaan. Esim. kepun suunnitttelemat puutarhakaupunkimallit toisivat töitä, ja ihmisten asumiseen viihtyvyyyttä homeisten betonikennostojen sijaan. Tuo asumismalli myöskin antaisi ihmisille omanarvontuntoa, ja hyötyliikuntaa hieltä haisevien kuntosalien sijaan. ja olisi muutenkin milenterveyden, ja elämänlaadun kannalta poisitiivista. muttta ethän sinä sitä soisi toisille, mistä itse pääset nauttimaan. tyypillistä demariutta. Mikä myöskään on parempaa vaihtelua kuin pienet puutarhatyöt, savuisten kaljakuppiloiden vaihtoehtona. Energian kulutus saadaan kaukolämmöllä pieksi, ja hintahan aina kuitenkin nousee, vaikka vähenpi kulutettaisiinkin. Suomen päästöt ovat pinta-alaamme nähden maailman pienimpiä muutenkin. Samoin kuin energiankulutuskin. Sinun rakenteelliset korjaukset hoituvat heti, kun demut ovat hallituksessa. Sen jälkeen loppuu sinunkin ikuinen kitinä, kun pääset oman ryöstöpuoleen hallittavaksi. sinäkään et näy ymmärtävän yhtään mitään, kunhan leukojas louskutat kepukaunassasi. Varsinainen ökyporvareiden, ja riistokapitalistien puolustaja näyt olevan, kuten "jorma"korhonenkin. Te demarit olette ketkuja, ja varsinaisia rahavallan puolustajia köyhää ihmistä ja työtätekevää vastaan. Varsinaisia Pohjois-Korean isä aurinkoisia. Lue Ruhnamaasi ja mene lääkkeesi oton jälken paapaamaan.
Melko ällöttävää.
kehuu ystäväänsä, jotta tämä kehuisi häntä.
Sitten ei enää mikään estä demarien nousemista taas suurimmaksi puolueeksi, kun vanha vannoutunut kokoomuslainen jäbäkin on reivannut poliittista suuntaansa enemmän kuin pari piirua vasemmalle. Mutta ei sentään kepulaiseksi asti.
1) Älä pane minun melko kevyitä kirjoituksiani Jäbän piikkiin. Ei se ollut ollenkaan Jäbän tyyliä. 2) Vaikka demaritoveri olikin nimimerkin kohdalla, oli se vain osa lausetta, kuten ymmärtäväiset lukijat varmaan huomasivat.
Totesin jo, että tuossa Kapitalismi käräjillä-ohjelmassa oli keskustelemassa fiksuja ihmisiä He siis edustivat eri kansalaispiirejä ja puoluepoliittisia näkemyksiä ja monet heistä olivat ilmeisiä asiantuntijoita aloillaan. Ja myös hyviä keskustelijoita. Niin ollen he pysyivät tiukasti asiassa, vaikka joskus toistensa päälle huutaenkin, mutta eivät kuitenkaan ruvenneet puhumaan herjaten toisista keskustelijoista. Miten on täällä? Näytteitä siitä olemme jo saaneet. Tuollaisia räkäisyjä en tule mitenkään kommentoimaan, joten sellaisen toivossa heidän ei kannata nähdä vaivaa niiden työlääseen kirjoittamiseenkaan, kun eivät tietenkään ole kyenneet esitystäni lukemaan. Tuollaiseen eilen tv:sta nähtyyn keskusteluun minäkin olen tottunut kaikkialla muualla, paitsi täällä. Täällä on valtaosa sellaisia, joilla ei ole edellytyksiä keskustella asiasta. Onko tämä oikea areena tuollaisten asioiden pohdinnalle? Yhä vastenmielisempää tänne on tullakin, ja yhä useammin ihmettelen, että mitä minä teen tuossa seurassa. Ellei täällä olisi muutamia myös tietoperäisistä asioista kiinnostuneita ja kyvykkäitä niitä esittämään ja niistä keskustelemaan ja ellen olisi vuosien aikana saanut kannustusta juuri heiltä, olisin varmasti jo aikoja sitten jättänyt tuon turhimusten roskasakin. Niin ovat jo tehneet kaikki järkevät ja asiallisuuteen pyrkivät keskustalaisetkin varmaan häveten sitä, että suurin osa tuosta roskasakista esiintyy kepulaisina. Avaukseni on tosin pitkä, mutta kaikki siinä sanottu on tarpeellista, kun halutaan asia esittää niin kuin sen tärkeys vaatii, ja kyllä esitykseni jaksaa lukea jokainen, jota asia kiinnostaa ja joka asiasta ennestään jotain tietää ja ymmärtää. Heidän mahdollisia vastineitaan kommentoin kyllä, mutta vasta illalla, sillä nyt menen pihatöihin ja lounaani jälkeen vielä pesen ikkunoita.
On vain hyvä, että kepulaiset pääsevät täällä esille sellaisina kuin ovat. Kaikki kepulaiset kaikkialla ovat samanlaisia. Kun tuntee sonnimiehen täällä, tuntee kaikki kepulaiset koko Suomessa. Te siellä Hesassa ette sitä ymmärrä, kun teillä ei ole kepulaisia. Onhan tosin se yksi, kerimäki, mutta se on viisaimmasta päästä. Härkönenkin sieltä Vantaalta on tippunut jo oikealle kepulaiselle tasolle. Ernestokin on varmaan kepulainen, mutta on sen verran muita kepulaisia fiksumpi, että yrittää parantaa kepulaisten kuvaa esiintymällä muuna kuin kepulaisena. Antaa vaan kepulaisten näyttää millaista on kepulaisuus. Harmillista vain, että täällä on ihan liian pieni poppoo sitä näkemässä. Mutta aina sillä jotain vaikutusta on, joten älä sinä kapi yritä estellä kepulaisten vapaata esiintymistä täällä. Saisippa vielä ylläpidonkin ymmärtämään asian niin, että se ei aina poistelisi parhaita näyttöjä kepulaisuudesta.
Sen verran paljon ja jatkuvasti näitä kepulaisia hengentuotteita tällä palstalla on, että vaikea on kiistää se, mitä sanot. Lähellä on ajatus, että koko Kepulandia on jonkinmoinen mielisairaalakompleksi. Tämä on tietysti varsin ahdistavaa niiden kannalta, jotka joutuvat asustamaan näiden umpikepulaisten kanssa. Pakosta sitä hakee vertailukohtaa USAn etelävaltioiden soilla elävistä redneck-erakoista, joita aina silloin tällöin tv:n amerikkalaisissa kauhuelokuvissa esitellään. Meilläkin on tehty joskus 90-luvun alussa tai niillä main kotimainen kauhuelokuva, missä missimäinen tyttö ja pikkupoika joutuvat mökillä näiden umpihullujen kepulaisten piirittämiksi. Siinä on muutamia oivallisia näytteitä porukasta (esim. sellainen, missä odotellaan miehissä onnikkaa). En muista nyt leffan nimeä, mutta on se telkkarissakin esitetty.
Noin kai sitten on, eli Kekkonen oli oikeassa sanoessaan, että "niin on, jos siltä näyttää". Ja siltä tosiaan näyttää kuin sanot, ja Mielipidepankki näkyy sanomaasi hyvin vahvistaneen.
uskoa, kyllä maalla on mukavaa ja kaupungissa kauheaa. Kaupunkilaiset ylioppilaspojat käyvät maalla panemassa paksuksi kunnon tyttöjä ja sitten hylkäävät heidät. Jos filmeihin vetoat ilman kritiikkiä, niin sitten voi vedota mihin filmiin tahansa. Onnikoita ei ymmärtääkseni Kepulandiassa liiku, jos et Oulua siksi laske.
Valitettavasti pilaat sinällään asiallisen avauksen pitkittämällä ja edelleen pitkittämällä sen tyhjäpäiseksi löpinäksi. Paljon listaat virheitä, mutta yhtään konkreettista asiaa siihen, mitä nyt pitäisi tehdä et anna. No, ei antanut Esko Seppänenkään eilisessä keskustelussa, totesi sen toki itsekin ettei hänellä ole esittää mitään vaihtoehtoa nyt meneillään olevan laman hoitoon. Seppänen on räksyttäjä joka kyllä provosoi, muta ei kykene antamaan vaihtoehtoja. Siis aivan kuten nykyinen oppositio. Kalle Isokallio on huippueläkettä Nokialta nauttiva, sieltä pahasti epäonnituttuaan ulosheitetty nykyinen hupikirjailija, joka jostain syystä kelpaa "asiantuntijaksi" Ylelle. Kertonee enemmän Ylen toimittajien tasosta kuin Isokallion kompetensistä. Eilisestä keskustelusta kävi hyvin ilmi, kuinka erilaisien idealistien populistinen sanoma uppoaa, mutta vakavasti otettavat talousosaajat meimautuvat kovan kapitalismin puolustajiksi. Vaikka ilman noita talouden osaajia meillä ei olisi niitä hyvinvointivaltion turvaverkkoja jota nyo idealistit kuitenkin peräänkuuluttavat. Tästä lamasta noustaan uuden teknologian avulla, uudet ympäristöinnovaatiot nostavat maailman lamasta. Meillä on vaan valietttavasti jätetty jopa perustutkimus tuolla alueella retuperälle, kiitos surkeiden demari- ja punamultahallitusten, jotka keskittyivät lähinnä alueellistamisohjelmien luontiin ja veronalennusten (kuten varallisuusveron poistoon) toteuttamiseen. Eikä ympäristöystävällisen teknologian kehittäminen ja käyttö vähennä ihmisten elintasoa kute Isokallio ja pari nuorta idealistia koetti väittää. Jos asunnot tehdään matala- tai nollaenergiataloihin, asumiskustannukset laskee ja energian kulutus vähenee, mutta asuntojen laatutaso jopa nousee. Samantyppinen ilmiö kuin autoteollisuudessa, uudet vähäpäästöiset autot ovat mukavuudeltaan ja ominaisuuksiltaan energiasyöppöjä edeltäjiään parempia.
Minulla ei ole sinällään mitään tutkimus- ja tuotekehitystyötä vastaan. Toki sieltä voi löytyä vastauksia tämänkin laman taittamiseen pitkässä juoksussa. Mitään sellaista ei ole kuitenkaan valmiina, millä hetkessä voitettaisiin globaalit talousongelmat. Talousongelmien ydin on rahatalouden holtittomuuksissa, ei sinällään reaalitaloudessa. Ensin mainittua ei taideta insinööri-innovaatioilla ratkaista. Esko Seppänen oli vain rehellinen, kun sanoi, ettei hänellä ole keinoja ratkaista näitä ongelmia. Seppänen tarkoitti tällä, ettei hän usko kellään muullakaan olevan keinoja. Tässä siis mennään kriisistä toiseen ja korjaus tulee aikanaan. Monille se prosessi tekee kipeää. Idealistien ei tarvitse peräänkuuluttaa mitään sellaisia turvaverkkoja, joita vain ainaisella talouskasvulla voitaisiin saavuttaa. Meillä oli vielä 80-luvulla paljon huonomman bkt:n aikana paremmat turvaverkot kuin nykyisin. Tätä olisi syytä miettiä. Turvaverkot eivät ole tihentyneet eivätkä lujittuneet talouskasvun myötä. Turvaverkkojen ydin on poliittinen. Suurin osa kasvusta on mennyt kepeästi verkon läpi ihan jonnekin muualle. Toki elintasomme on noussut. Kriisien myötä vaan ihmisillä on halua kyseenalaistaa se, tarvitsemmeko niin suurta elintasoa. Idealismia on siinä, että halutaan ehkä mieluummin niitä turvaverkkoja kuin korkeaa elintasoa. Ei meillä talouspolitiikan tähtäin ole suinkaan siinä, että tavoittelisimme talouskasvulla parempaa turvaverkkoa. Päinvastoin esim. Kokoomuksen poliittinen ideologia on sitä, että ensin rahat pitää ansaita. Vielä ei ole tullut sitä hetkeä, jolloin ne olisi Kokoomuksen mielestä ansaittu. Kun ollaan lähellä sitä, sanotaankin, että veroja pitää keventää, jotta ansaittaisiin vieläkin enemmän. Tämän jälkeen onkin sitten laman vuoro, jolloin sanotaan, ettei siinä tilanteessa ole varaa mitään jakaa. Miten meillä siis on ollut huonomman talouskasvun aikana ennen varaa ylläpitää parempaa turvaverkkoa kuin nyt paremman talouskasvun aikana? Vastaus tähän toki kytkeytyy elintason nousuun. Elämisestä on tullut niin kallista, että tarvitsemme paljon enemmän rahaa kuin ennen. Juuri tästä näiden idealistien kritiikissä on osin kyse. Tarvitaanko me niin viimeisen päälle vedettyä elintasoa, että aina talouslaman sattuessa osa putoaakin turvaverkkojen läpi. Eikö voitaisi ajatella, että rakennetaan hyvinä aikoina määrätietoisesti lujat ja vahvat turvaverkot ja kasvatetaan elintasoa hitaammalla vauhdilla.
Luova innovatiivisuus tuotekehityksesä yhdistettynä kansainväliseen markkinointiosaamiseen ja sellaiseen yrittäjäintoon, jonka tavoitteena on yrityksen kasvattaminen ja kansanvälistäminen, olisi Suomen pelastus. Viimeisen viiden vuoden aikana nimittäin 80% kaikista uusista työpaikoista on syntynyt alle 250 ihmistä työllistäviin kasvuyrityksiin. huono puoli asiassa on vain se, ettei meillä ole markkinointiosaamista, yrittäjillä ei ole riskinottohaluja ja maasta löytyy hyvin huonosti halukkaita riskirahoittajia, jotka olisivat valmiit panostamaan innovatiivisiin kasvuyrityksiin, joiameillä on hyvin vähän siksi, että yritys-, työmarkkina- ja verolainsäädänö on laadittu suuryritysten (4% yritysten kokonaismäärästä) ehdoilla rankaisemaan riskinottajia heti, jos pienikin riski toteutuu: verottaja panee saatavansa uloshakuun, pankit realisoivat yrityksen omaisuuden ja työlainsäädäntö teke mahdottomaksi palkkakulujn alentamisen niin ajoissa, että sillä mitään pelastettaisi. Insinööriusko on hyvä usko, mutta se ei yksin riitä. Tarvittaisi aika lailla enemmän riskinottoa ja kasvuyrittäjyyttä suosiva ilmapiiri (ja hallituspolitiikka), jotta Suomi rahoittaisi hyvinvointinsa, kun globaali kasvu siirtyy Kiinaan ja sille puollle palloa muutenkin. -Jäbä
Kirjoitat minusta nasevaa asiaa, utta varallisuusveron poiston kritiikkiäsi en ymmärrä. Nythän verotetaan varallisuuden tuottoa, kun verotetaan pääomatuloja. minusta se riittää, sillä, jos myös varallisuuden arvoa verotettaisi pakotettaisi veronmaksaja siihen, että varallisuutta on realisoitava, jotta vero voidaan maksaa tai sitten vero olisi maksettava ko kertaalleen verotetulla varallisuuden tuotolla, mikä merkitsisi tavallaan veroa verosta menettelyä. Minusta riittää, jos pysytään vain varallisuuden tuoton verottamisessa, sillä jos varallisuutta realisoidaan ja kulutetan, niin siitäkin verottaja saa 22% arvonlisäveron. -Jäbä
Vai tyhjänpäiväistä ja pitkäpiimäistä on esitykseni. No, onhan sen vastapainoksi saitilla ja tämän avaukseni vastauksissakin tarpeeksi myös lyhyttä itseilmaisua, mikä lienee sinulle mieleen. Mikä minä olen antaman ohjeita hallitukselle siitä, mitä sen tulisi tehdä? Ei minulla ole itsestäni niin suuria luuloja kuin jollakin Keriksellä ja eräillä muilla. Sitä paitsi, ei hallitus tätä palstaa lue, joten hukkaankin ohjeeni menisivät. Listasin vain tämän hetken suurimpia haasteita ja toivoin, ettei hallitus tekisi samoja virheitä kuin teki Esko Ahon hallitus. Niitä virheitä luettelin, ne on esitetty varsin lyhyesti ranskalaisin viivoin erotettuina ja ne ovat kiistattomia, sillä taaksepäin nähdään paremmin kuin tulevaisuuteen. Pilaat muuten asiallisen vastineesi jo heti alussa ja jatkat asiattomuuttasi leimaamalla Kalle Isokalliota tavalla, joka ei kerro totuutta hänen Nokialta lähdön syistäkään eikä tee hänelle oikeutta muutenkaan. Seppäsestä en ole kovin paljon eri mieltä kanssasi, ja avauksestanikin oli ymmärrettävissä, että Seppänen oli omaksumansa roolinsa vanki. Mielipidepankki sinulle hyvin suomentaa Seppäsen sanoman tarkoituksen. Liisa Jaakonsaari oli mielestäni erittäin asiallinen ja hänen asiantuntemuksensa minut aivan yllätti, mutta en kehunut häntä avauksessani, jottei vastineissa olisi saanut pääpainoa minun leimaaminen demariksi, mikä ei ole totta olen todella aidosti puoluepoliittisesti täysin sitoutumaton. Minusta tuossa eilisessä tv-ohjelmassa ei ollut paljonkaan populismia, ja esim. se erään teatterin taiteellinen johtaja (varsin nuori mies) oli aivan hämmästyttävän realistinen ja hyvin asioista tietoinen ja esiintyi hyvin maltillisesti. Olihan siinä eräs nuori nainen ikäkaudelleen Niin, lamasta nousemiseen sentään oli useimmilla uskoa, ja niin minäkin uskon, ja nuo kuvaamasi konstit lamasta nousemiseksi ovat osaksi oikeita ja niitä tarvitaan, mutta eivät ne riitä, tarvitaan muutakin. Jos minä tietäisinkin, mitä tarvitaan, se ei auta, hallituksen se pitäisi tietää. Mutta ei näy oikein tietävän sekään, tai ei siellä ole ainakaan yhteistä näkemystä, kun kuulee Pekkarisen ja Kataisen puheita. Totta saattavat olla myös mainitsemasi laiminlyönnit ja se, että ne vaikeuttavat lamasta nousemista, mutta vielä pahempaa on tapahtunut turvaverkkojemme melkoinen alasajo ja sen vaikutukset. Kyllä siinä hyvinkin voi käydä myös niin, ettei suomalainen yhteiskunta ainakaan aikanamme nouse enää kaikkia jäseniään koskevasti tasolle, jolla olimme vielä runsas vuosi sitten. Sitä Kalle Isokalliokin käsittääkseni lähinnä tarkoitti. Totta esityksessäsi sen sijaan ei ole, että lamasta nousua vaikeuttaviin virheisiin suurimmat syylliset olisivat demarihallitukset, sillä Lipposen hallitus teki todella pakon edessä kovia ratkaisuja, mutta niillä juuri sitten noustiin lamasta.
Vaikka kuinka tämän laman syventäjänä on finanssisektorilla tehdyt virheet, Suomi nousee vain reaalitalouden tuotannolla. Vanha bulkkituotanto, kuten paperi tai lankku, ei enää kanna, joten on löydettävä uutta. Sitä syntyy tutkimuksen ja tuotekehityksen kautta. Sieltä se syntyi aikanaan Nokian menestyskin, uusien innovaatioiden kaupallistamisesta, puhelinliikenteen digitalisoinnin ja mobilisoinnin käytännön sovelluksista, matkapuhelimista ja -verkoista. Valitettavasti Lipposen hallitukset leikkasivat julkiset tutkimusrahat minimiin, eikä nykyinen porvarihallitus juurikaan ole niitä lisännyt. Elintason nousu ei välttämättä tarkoita entisenlaisen kulutuksen kasvua. Ekologisten vaatimusten lyödessä läpi kaikkialla maailmassa, kestävällä tavalla tuotettujen hyödykkeiden kulustus voi kasvaa. Autoteollisuus on nopeassa tahdissa huomannut kuinka kuluttajien kysyntä on siirtynyt pieniruokaisiin malleihin, ja menestyjiä ovat ne joilla on ollut halua ja resursseja kehittää moottoreitaan vähäpäästöisiksi. Volkwagen näyttää jopa lisäävän myyntiään vaikka koko muu autoala vajoaa. Siellä on kehitetty uutta tekniikkaa joka on vastannut kuluttajien tarpeisiin. Meillä on vaikkapa asumisen aluella paljon kehitettävää. Nollaenergiatalo (siis rakennus joka ei tarvitse ostoenergiaa) ei ole mahdottonuus edes meidän oloissa, eikä sen tuotantokustannuksetkaan olisi hirveästi nykyistä korkeammat jos ratkaisuja kehitettäisiin todenteolla. Ja niistä ratkaisuista löytyisi varmasti vientiinkin tuotteita. Metsäteollisuuden tuotekehitys on totaalisesti laiminlyöty, ja kun vanhan tuotannon tehostamista ei ole onnistuttu tekemään, sillä sektorilla on tulossa merkittäviä alasajoja. Ne täytyy korvata uusilla innovaatioilla. Vihreät, energiaa säästävät, tai muuten kestävää kehitystä tukevat, tuotteet ja palvelut ovat tulevaisuutta. Sieltä pitää etsiä kiivaasti kasvua. Ja jättää höpinät turvaverkoista sikseen, ne tulevat kuntoon kunhan huolehdimme että meillä on millä ne maksaa
Ei tyhjänpäiväistä vaan tyhjäpäistä oli avauksesi. Niinkuin sanonta kuuluu; paljon porua, vähän villoja. Ahon hallitus teki jälkikäteen ajatellen virheitä, mutta mitkä olivat vahtoehdot? Suomi oli ajautua IMF:n syliin, ja se olisi tiennyt vielä kovempia otteita. Ja nythän kriisimaat ottavat oppia täältä. Joten jätetään jälkiviisaus, vaikkakin se näyttää olevan ainoa viisauden laji jota sinulla on. Kalle Isokalliosta ei tee talousasiantuntijaa se, että hän on (Lasse Lehtisen sanoin) viimeisiä aatteelisia sosialidemokraatteja. Isokallio sai appensa Mika Tiivolan junailemana ökyeläkkeen jonka turvin - ja Wahlroosin bulvaanina tienattujen mljoonien vauhdittamana -on helppo olla maailmanlopun ennustaja. Mies on pihalla kuin lumiukko talouden kovista realiteeteista vaikka kolumneja Iltalehteen kirjoitteleekin. Nuorten idealismi talouden kasvun turmiollisuudesta ja kulutuksen vähentämisen tarpeesta on likuttavaa, ja toki aiheellistakin. Mutta kun heti seuraavassa lauseessa vaaditaan yhteiskunnan turvaverkkojen parantamista ollaankin mahdottoman yhtälön edessä. Yhteiskunta kun saa rahansa vain ja ainoastaan taloudellisen toimeliaisuuden välillisenä seurauksena, veroina. Jos tuota taloudellista toimeliaisuutta, siis kasvua, hidastetaan poliittisin päätöksin, samalla pitää myös varautua yhteiskunnan palvelujen supistamiseen. Sillä lainaamalla ei voi mennä kuin tilapäisesti tälläisten vaikeiden aikojen yli. Lipposen hallitukset tekivät paljon lamasta nousemisen kannalta tärkeitä ratkaisuja, leikkauksia ja julkisen talouden kiristystoimia. Mutta siinä samalla meni satsaukset tulevaisuuteen, siis tuotekehitys ja tutkimus. Ja nyt kun niiden tuloksilla olisi tarvetta, niitä ei olekkaan. Siinä Lipposen perintö tähän lamaan, tai siitä selviämiseen. Ilmankos mies kakerana kaunakirjoituksiaan edelleen kirjoittelee.
Sen lisäksi, mitä toit esiin, on hyvä muistaa, että Suomi ei ole kovin yrittäjäystävällinen valtio. Koko lainsäädäntömme on laadittu suuryritysten ja kartellien ehdoilla. Meillä ei ole juurikaan mitään sellaisia tekijöitä, jotka olisivat omiaan kannustamaan yrittäjiä riskinottoon ja yritystensä kasvattamiseen. Tähän odottaisi paljonkin korjausta nyt, kun hallituksessa ovat keskusta ja kokoomus yhdessä, mutta aika vähän siihen suuntaan on liikahdeltu. Minusta tämä on paha laiminlyönti tulevaisuuden kannalta, koska viimeisen viiden vuoden aikana 80% uusista työpaikoista syntyi juuri pk-sektorin kasvuyrityksiin, ei niihin suurteollisuuden vanhoihin savupiippufirmoihin, jotka nyt lomauttavat ja irtisanovat ja joiden virheisiin verovarat kaadetaan.
Silloin, kun viime lamaan jouduttiin, Ahon hallituksen vaihtoehdot olivat tosiaan aika vähissä. Julkiset menot olivat sitä luokkaa, että lainahanat olisivat auenneet vain julmetun suurella korolla. Niinpä Aholla ja Viinasella oli vaihtoehtona vain panna ensin talouskuuri päälle ja valtiontalousterveeksi lisäämällä tuloja ja vähentämällä menoja, eli korottamalla veroja ja leikkaamalla palveluja. Vasta tämän jälkeen aukenivat lainahanat, joita sitten todella tarvittiinkin, kun veronkorotukset ja leikkaukset olivat saaneet aikaan puolen miljoonan ihmisen työttömyyden ja ennn muuta ansiosidonnaisen työttömyysturvan mahtavan kokonaislaskun. Niinpä nyt on helppo ymmärtää, että tämä hallitu ei ensimmäiseksi ryhdy lisäämään työttömyyttä, vaikka Ahon hallitus katsoi, että työttömyys on se hinta, joka pitää maksaa siitä, että valtiontalous pannaan kunoon. Nuorten idealismi on ihana asia. Sellaista pitää aina nuorilla olla, koska ellei nuorena ole idealisti, on vanhana pelkkä typerys. Kokemuksen ja iän karttuminen kyllä viisastuttaa nuoret niin, että heistä tulee aikanaan erinomaisia johtajia tähän maahan. Lipponenkin viisastui vanhetessaan, Tuomioja ja halonen eivät. ;-) -Jäbä
kaiken edistyksen etuvartijana aloittaa pyytämällä pitämään palkat ennallaan tai laskemaan niitä. Kyllä se jo auttaisi tuon elintason suhteen, vaikka muut pysyisivätkin ahneina. Seuraavaksi voitaisiinkin nostaa pääomaveroja jne. askel kerrallaan. Mutta kai sinä myönnät, että edistyksellisistä vasemmistolaisista tämä täytyy alkaa ja hehän päättävät SAK:ssa.
jonka takia Isokallion täytyi lähteä Nokiasta. Hänhän vei Vuorilehdon kanssa Nokian konkurssin partaalle, josta Ollila Casimir Ehrnroothin tukemana sen nosti. Kyllä Isokallion potkut totesi julkisuudessa oikeaksi jopa hänen appensa Mika Tiivola.
Niin, nuorena pitää olla idealisti. Jos et ole nuorena idealisti, sinulla ei ole sydäntä ja jos et ole vanhana konservatiivi sinulla ei ole järkeä. Noinhan se menee Meillä on joukko noita vanhoja joille järki ei ole kehittynyt vieläkin politiikassa, nuo sinun mainitsemasi hyvinä esimerkkeinä. He saattavat puhua samaan aikaan talouskasvun suitsimisesta ja yhteiskunnan palvelujen lisäämisestä. Toiset tietysti puhuu tuollaista sekoa ihan tietoisesti, populismissaan. Se kun kuulostaa jotenkin intellegentiltä vastustaa kapitalismia....
Ahon hallituksen aikaista lamaa arvioitaessa on syytä ottaa huomioon sitä edeltäneet pari vuosikymmentä, eli Kekkosajan suljtun talouden kukoistuskausi, jolloin teollisuuden rakenteet betonoitiin valtion vientitukiaisilla ja bilateraalisen idänkaupan tavaranvaihtopöytäkirjoilla, ja Koiviston ensimmäinen kausi, jonka aikana oltiin jo pitkällä siinä siirtymävaiheessa, jossa suljetun talouden raja-aitoja purettiin, mutta elinkeinoelämä eli vielä vanhassa maailmassa raskaine rakenteineen ja erittäin kustannustehottominen tuotantokoneistoinen ilman mitään markkinointiosaamistakaan, jlla siirtymäkaudesta olisi selvitty. Samaan aikaan olivat Kekkoskauden ja 80-luvun alun punamullat kasvattaneet surutta julkista sektoria ja valtion lakisääteisiä menoja omalla sulle-mulle-konsensuspolitiijkallaan ja nostaneet veroastetta inflaation ja devalvaatioiden turvin. Kun lama sitten alkoi holkerin hallituksen ikana jo nousta horisontist, niin siinä olivat konstit vähissä. Ahon hallitus joutui ensimäiseksi tekemään Suomesta uskottavan lainanottajan, eli leikkauksia oli tehtävä ja veroja korotettava, jotta Suomi saataisi lainakuntoon. Tämä syvensi lamaa ja aiheutti radikaalisti lisää lainatarvetta, kun lamaan aina vasta viiveellä joutuva kuntasektori painui todella syvälle talousvaikeuksiinsa. Niinpä Lipposen hallitukset - jotka "nostivat" Suomen lamasta - keskittyivät ensiksi viennin vetokyvyn aikaansaamiseen, mutta joutuivat edelleen leikkaamaan julkisia menoja ja otrtamaan lisää lainaa, kun julkinen sektori oli Ahon toimesta ajettu alas ja kotimainen kysyntä rapautettu veronkorotuksilla. Nyt meillä ei enää ollut takana mitään punamullan jälkeisiä julkisen sektorin turhia kustannuksia, kun ne leikattiin 15 vuotta sitten ja pankkisysteemimmekin on kunnossa, kun viime lamasta opittiin, mitä siitä seuraa, jos pankit pääsetetään konkurssikypsiksi. Tämä lama ja viime lama ovat siis jo lähtökohdiltaan täysin erilaisia, mikä teki nyt mahdolliseksi sen viisaan politiikan, että hallitus heti ensimmäieksi tuki (eli takasi) pankkien lannanannon yrityksille, alensi veroja, eli antoi palkankorotusten kasvattaa ostovoimaa kotimarkkinoilla ja otti reippaasti lainaa kovaamaan ne verotulot, jotka menetetään kun vientiyritysten yhteisö ja pääomaverotulot nollautuvat ja työttömyyden kustannukset vientiloilla kasvavat. Että tälleen kahdesta lamasta ajattelen minä, joka olen muuten Piia-Noora Kaupista sitä mieltä, että fiksu likka piti kynttilänsä aivan turhaan vakan alla, kun tytön huippuosaaminen yllätti ainakin minut täysin ällikällä. t. -Jäbä
Usein olen itsekin oikein korostaen tuonut esille noita esittmiäsi tosiasioita. Lama meillä painui moninverroin syvemmäksi kuin muualla Euroopassa juuri jo Kekkoselta periytyneen ja hänen seuraajiensa "hyvin" jatkaman politiikan, ennen muuta kauppapolitiikan "ansiosta", kun maamme oli viety tarpeetta aivan liiaksi sen kommunistisen hirvityksen kylkeen, joka romahtaessaan lähes romahdutti meidätkin. Näiden kahden laman erilaisista luonteista olen kyllä yhtä mieltä kanssasi. Mutta en ole ollenkaan varma, että nytkään osattaisiin lopulta tehdä oikeita konsteja mahdollisimman pienin vaurioin lamasta selvitäksemme. Siksi toin esille noita Ahon hallituksen toimenpiteitä, joilla silloin hyväössä uskossa torjuttiin lamaa, mutta itse asiassa annettiin sille vain lisää vauhtia ja vietiin meidät yhä syvemmälle.
Oikeat konstit eivät ole vakioratkaisuja, vaan aina ympäristöstä riippuvaisia. Minusta näyttäisi nyt siltä, että hallitus on tehnyt aivan oikeat ratkaisut sen tiedon perusteella, mikä on kulloinkin käytettävissä ollut. En käy noita nyt toistamaan, kun taisin ne tässäkin ketjussa jo tuoda esiin, mutta olennaista on pitää kiinni kotimarkkinoiden työpaikoista, kun vientipuoli väkisinkin sukeltaa tilausten puutteessa. Kotimarkkinoiden työpaikkojen säilyttämiseen ja palkanmaksuun tarvitaan kulutusta, eli sitä, että raha kiertää eikä pysähdy sukanvarsiin. Tässämielessä pekkarisen puheet "hyväosaisten lamatalkoista" ovat hyvin vahingollisia, koska jos verotuksen kiristymisen pelko saa aikaan tarpeetonta sääsämistä siellä, missä varaa kuluttamiseen on eniten, niin juuri se syö työpaikkoja, mistä valtiolle ja kunnille syntyy vain kuluja ja enemmän, mitä tämä marginaalisten hyvätuloisten verottaminen toisi lisää verotuloja. Pekkarisen veropopulismi on todella syvältä minun mielestäni. -Jäbä
Eläköön sosialismi! Toveri KapiKorhosen avaus on mahtava kuvaus ökyisäntien ja riistokapitalistien muodostamasta Esko Ahon hallituksesta. Ahon hallitus pilasi meidän vallankumouksen uljaiden ritareiden suunnitelman Suomen saamiseksi sosialistiseksi. Presidentti Mauno Koiviston bernsteinilainen taktiikka, jonka keskeisin instrumentti oli vahvan markan politiikka sai kyllä suunnitelman mukaisesti Suomen talouden selvitystilaan. Asiaa tietenkin auttoi herkkäuskoinen Holkeri ja suomen pankki, joiden avulla Suomen rahamarkkinat vapautettiin kertarysäyksellä. Me olimme todella nerokkaita ja innovatiivisia ja innokkaina vallankumouksen hetken lähestymisestä. Mutta sitten tuli Ahon hallitus ja pilasi kaiken. Vaikka talous oli saatu historiallisen huonoon kuntoon ja työttömyys oli lähes 20 %, niin vallankumous ei edistynytkään! Ahon hallitus käänsi talouden suunnan väärään suuntaan meidän vallankumouksen uljaiden sotureiden mielestä. Ilman Ahon hallitusta saattaisimme olla nyt ultrademokraattinen maa, jossa kaikki ihmiset olisivat äärettömän onnellisia. Vaaleissa ei kukaan äänestäisi kepua, vaan 100 % äänistä menisi proletaarin diktatuurille. Äänestysprosentti olisi 99 %. Kaikki olisivat äärettömän rikkaita kuten toverimme Zimbabwessa, jossa lasten taskurahatkin ovat miljardeja. Suunnittelisimme ehkä avaruuslentoja mahtavan Pohjois-Korean kanssa. Elämämme olisi ultrahienoa toisin kuin täällä kepulaisten hallinnoimassa Suomessa. Toveri KapiKorhoselle kuuluu lopuksi suuri kiitos meidän kaikkien proletaarien puolesta. Yhteinen tavoitteemme, proletariaatin diktatuuri, olkoon ultimate goalimme nyt, aina ja iankaikkisesti.
... käppyrää ei voi väärin tulkita: Kansantuodeen syöksy päättyi juuri silloin kun Ahon hallitus tuli valtaan -91. Koska kansantalouden käyrät eivät voi tehdä äkkiliikkeita esim. niin, että talous olisi lähtenyt kasvuun heti Ahon tullessa valtaan. Kesti 93-luvun lopulle, että lasku pysähtyi ja alkoi kasvu. Ja niin kauan kun lasku jatkui, lisääntyi työttömyyskin, mutta se kääntyi heti laskuun, kun kasvu alkoi. Käyrän mukaan 94 alkupuolella jo saavutettiin sama kasvun taso , mistä Holkerin sinipuna syöksynsä aloitti. Samassa kuvassa näkyy, että unionin alueella käyrä oli varsin loivaliikkeinen verrattuna Suomeen. Se johtui niistä kaikista mahdollisista talousvirheistä, mitä Holkerin hallitus teki. http://www. etla.fi/suhdanne/Gifl/y05.gif
Ei tarvitse kääntää minun käppyrää Kirjoittanut: oivahärkönen 17.4.2009 klo 16.06 Se kertoo saman kuin tuokin, että kansantalous laski 93-loppuun saakka. Silloin päästiin kasvuun ja työttömyyskin alkoi vähetä. - - - Taas joudun tuon käppyrän ... Kirjoittanut: oivahärkönen 17.4.2009 klo 16.15 ... panemaan esille. Se kertoo, että Holkerin sinipuna vei maan vuosisadan lamaan ja sen, että heti kun Ahon hallitus aloitti, alkoi elpyminen. http://www.etla.fisuhdanne/Gif/t02a.gif
Eli sen sadat kerrat esittelemäsi ja aina väärin tulkitsemasi käyrästön oikeaa tulkintaa. Tarkoittanet siis tätä käyrästöä: http://www.etla.fi/suhdanne/Gifl/y05.gif Ja tulkintasi siitä on päin p:tä. Sillä sitähän on luettava aina muutoksena prosentteina edelliseen vuoteen verrattuna. Koetan tehdä asian ymmärtämisen insinöörillekin helpoksi: Otetaan lähtötasoksi, jota käyrästössä kuvataan nollatasona (0) luku tuhat, olkoon se vaikka miljardien määrä. Vuonna 1989 BKT oli 4 % tuon nollatason yläpuolella, siis summana 1050. Vuonna 1990 BKT putosi edelliseen vuoteen verrattuna 6 %, eli sen määrä oli 987 Vuonna 1991 BKT putosi tuosta edelleen 4 %, eli BKTN määräksi jäi 947,5 Vuonna 1992 BKT putosi edelleen, mutta nyt enää 2 % edellisvuoteen verrattuna, eli BKT:n määräksi jäi 928,5 Vuonna 1993 ei tapahtunut enää pudotusta mutta ei vielä nousuakaan, eli vuoden BKT oli sama kuin edellisvuonna, eli 928,5 Vuonna 1994 vihdoin alkoi nousu, jota oli 4 %, jonka ansiosta BKT oli 965,5 Mutta vuonna 1994 ei siis päästy vielä lähellekään vuoden 1989 tasoa, joka siis oli 1050, ei lähellekään edes vuoden 1990 tasoa, joka oli 987, mutta sentään saavutettiin ja hieman ylitettiinkin Ahon hallituksen ensimmäisen vuoden eli vuoden 1991 taso, joka oli 947,5. Tämä bruttokansantuotteesta. Mutta se on vain yksi kuvaajista. Paljon paremmin laman katastrofaalista syvyyttä kuvaa esim. työttömyyden kamala kehitys, josta avauksessani esittämiäni varmasti todellisia lukuja sinäkin ilmeisesti pidit niin hirvittävinä, ette halunnut niitä kommentoida. Kahden insinööripojan isänä en millään voi uskoa, että joku insinööri ei oikeasti osaisi tuota käyrästöä oikein tulkita. Mutta se kepulaisuus, se kepulaisuus .
Eipä sinun kannattaisi matematiikkaa ryhtyä opettamaan, tuo nyt oli lähinnä tukkimiehen kirjanpidolla tehtyä tulkintaa noista luvuista. No, sinällään ajatus sinulla on oikein, mutta tilastomatematiikka ei mene suinkaan noin suoraviivaisesti Paljon parempi olisi tutkia vaikkapa tuotannon absoluuttista kehitystä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä. BKT kun pitää sisällään muitakin tilastollisia asioita kuten rahaksi erilaisilla kertoimilla muutettavia palveluja.
..mitä tuo käppyrä tarkoittaa. Bruttokansantuotteeseen lasketaan kaikki se raha mitä me toisillemme maksamme. Siihen lasketaan mukaan myös konkurssihuutokaupoista saadut tulot. Vaikka omaisuuden arvot romahtivat, niin kyllä niissä kuitenkin vielä paljon rahaa liikkui. Tällä nousulla mikä tuossa tilastossa näkyy kuvataan vain rahavirtoja joissa on valtava määrä omaisuuden myynnin vaikutusta.
http://www.etla.fi/suhdanne/Gifl/y05.gif
Oiva tuo mielellään esille suhdannekäyrän kuvaamana Ahon hallituksen ajan 90-luvun alusta ja tulkitsee BKT:n laskun muiden syyksi ja nousun osoitukseksi Kepu-politiikan erinomaisuudesta. Sanottakoon Oivalle puolustukseksi, että onhan hän sentään kepulainen. Yhtäläisesti bruttokansantuotteen muutoksista piirrettyä käyrää voisi tulkita nykytilanteessa seuraavasti: Vanhasen johtaman hallituksen täysin epäonnistunut talouspolitiikka on johtanut Suomen tähän ennennäkemättömään lamaan, jonka pohja ei vielä ole edes näkyvissä. Seuraavan sinipunahallituksen ansioksi tulemme laskemaan Suomen talouselämän ripeän nousun epäonnistuneen kepupolitiikan aiheuttamasta suosta. Väitteiden tueksi voi tuoda esille oheisen Etlan käyrän http://www.etla.fi/suhdanne/ske.html Koska kuitenkaan en ole poliitikko, en väitä yllä esitettyjen perusteluiden olevan muuta kuin huoletonta spekulaatiota.
... BKT kasvun tasosta prosentteina, ei BKT:n tasosta rahana.
Mutta sinä pidät sitä jonain parannuksena, kun BKT laskee vähemmän kuin se laski edellisenä vuonna. Et näy tajuavan sitä, että jos BKT on: vuonna 1990 100 vuonna 1991 93 vuonna 1992 90 vuonna 1993 89 vuonna 1994 92 jne. niin BKT tässä esimerkissä laskee vuoteen 1994 saakka, vaikka lasku näyttää pienemmältä, kun sitä aina verrataan edelliseen vuoteen. Esimerkistä huomaat, että vuoteen 1990 verrattuna BKT on laskenut eniten vuonna 1993 eli 11 %, vaikka edellisestä vuodesta se on laskenut vain noin prosentin.
... BKT:n parannusvauhti pienenee. Ei se käytännössä voisikaan yht'äkkiä alkaa noustakaan. Luonnossa ja taloudessa ovar loivat liikkeet.
Kerrataanpa lyhyesti viime laman syy-seuraussuhteita jotta vääristelysi tulisi oikeaan valoon. 80-luvun alkupuolta leimasi Sosialidemokraattien ja Kepun keskinäinen kähinä, jonka pääarkkitehti oli kukas muu kuin Paavo Väyrynen. Jonka tavoite taas oli tulla uudeksi Kekkoseksi. Tuo kähinä johti siihen, että Koiviston aikana punamultahallitukset olivat lähes tulkoon kykenemättömiä tekemään mitään, lehmänkaupat ja iltalypsyt täyttivät kabinetit. Kun Koivisto kuvitteli osaavansa talousasiat, oli soppa valmis. Heikko hallitus toimeenpani presidentin tukemaa väärää talouspolitiikkaa. Pääomamarkkinoiden vapauttaminen ei ollut virhe itsessään, vaan se, että se tehtiin kertarysäyksellä ilman poliittista ohjausta ja Koiviston vahvaan markkaan sokeasti luottaen. No, Koivisto sai SDP-Kepu kähinöistä tarpeekseen, kuten tahollaan Väyrynenkin. Väyrynen sopi hallituspohjasta muiden porvaripuolueiden kanssa, Koivisto käytti valtaansa ja teki Holkerin avulla tyhjäksi Väyrysen kaavailut. Syntyi ensimmäinen sinipuna. Oppositio-Kepu esti silloisten määräenemmistösäännösten avulla ns. säästölait, joilla Holkerin hallitus koetti suitsia kulutusjuhlaa ja -kuplaa. Holkerin hallitus oli lähes yhtä toimintakyvytön kuin edeltäjänsä. Revalvaatiolla se kuitenkin osoitti, kuka taloutta taustalla ohjasi. Koivisto väärine oppeineen. Kun sitten kupla alkoi tyhjentyä, Neuvostoliiton kaupan romahtaessa ja taantuman iskettyä samanaikaisesti, SDP luikki käpykaartiin ja jätti rintamavastuun Ahon porvarihallitukselle. Aho yhdessä valtionvarainministeri Viinasen kanssa joutui sellaiseen paikkaan ettei kukaan ennen eikä jälkeen sen ainakaan rauhanoloissa. Tilane paheni pankkijärjestellmän romahtaessa. SAK/SDP eivät tietenkään siitä piitanneet vaan jatkoivat veneenkeikuttelua yleislakkouhkineen. Elvytystä ei voinut harkitakkaan, IMF odotti jo Suomen luhistuvan ja ottavan talouden valvontaansa. Mitä siis oli tehtävissä? Kuluja piti leikata ja tuloja kasvattaa. Karsia palveluja ja korottaa veroja. Hintana oli työttömyys. Mutta oliko vaihtoehtoja. Alkuun ei mutta ehkäpä sittenkin ruuvia väännettiin lopulta liian tiukalle. Minä en moittisi Ahon hallitusta, vaan sen edeltäjiä, niin Sorsan punamultaa kuin Holkerin sinipunaa, sekä SDP oppositiota Ahon hallituksen aikana. Lisäksi vielä Koiviston sokeutta tukemansa talouspolitiikan vaikutuksille.
Ei jää juurikaan vastaansanomista siihen, miten kuvat asiat. Korostaisin kuitenkin sitä, miten paljon valtiontalouden silloinen til oli seurausta juuri vanhan, kekkosajan punamultapolitiikan seurauksista, jossa julkinen talous oli kasvatettu tullimuurien suojassa niin suureksi ja tehottomaksi, ettei se kestänyt enää markkinoiden vapauttamista, kun teollisuuden rakennekin oli samaan aikaan täysin tehoton. Lama siis puri hyvin valmistautumattomaan Suomeen, mistä on minun mielestäni melko yksipuolista syyttää niitä, joiden tehtävä oli ollut koettaa purka suljetun talouden rakenteita ja vapauttaa mm. pankit kilpailulle ja hoitaa valuuttapolitiikkaa tilanteessa, jossa teollisuuden kansainvälinen kilpailukyky oli käytännössä negatiivinen ilman valtion tukiaisia. Muuten olen tekstistäsi aika samaa mieltä. -Jäbä
Niin, kyllä itäkaupan helppo raha oli tuudittanut meidän teollisuuden harhaan, että tuotantoa ei tarvitse kehittää ja toistuvat devalvaatiot ettei sitä tarvitse tehostaa. Sinälläänhän siis Koivisto ja hallituksensa olivat oikeassa vakaine valuuttoineen, mutta eivät osanneet - suljetun talouden ajan toimijoina - ottaa huomioon ympäröivän maailman vaikutuksia ja vaatimuksia, eikä siis sopeuttaa maata pääomien vapautumiseen. Tavallaan sattumalta Holkerin hallitus kuitenkin teki merkittävän teknologiasatsauksen kun se jakoi teleoperaattoreille gsm-luvat maksutta. Operaattoreille jäi rahaa investoida uuteen tekniikkaan jota mm. Nokia innolla niille kehitti ja möi. Pääsimme puheensiirron dgitalisoinninssa maailman kärkeen ja se auttoi meidät ylös lamasta, devalvaation tekohengittämän puunjalostuksen pitäessä perustuotantoa yllä.
Idänkaupan helppo raha todella teki vuorinuvoksista laiskoja, kun länsivientiäkin tuettiin, joten markkinointiakaan ei tarvinnut opetella. iinpä kekkosajan perintönä saimme teollisuuden, joka ei pystynyt tuottamaan mitään alhaisemmin kustannuksin kuin kilpailijamaissamme tehtiin, jonka tuotteet ja konekannat olivat vanhentuneet ja joka ei osannut länsivientiä lainkaan, kun kaikki luottivat siihen, että Kekkonen ja Karjalainen hoitavat sopimukset, valtio maksaa ukiaisensa ja länsiviennin hintakilpilu oikaistan aina devalvoimlla. Tätä lähti Koivisto purkamaan, kun idänkauppakin jouti kilpailuun, eli meillä ei enää ollut samaa erityisasemaa kuin kekkosen aikana, jolloin NL koetti tehdä Suomesta esimerkin muulle maailmalle siitä, miten komminismi ja kapitalismi voivat toimia yhdessä. Tämän "naapuriavun" turvin elitasomme nousi, ei Kekkosen ansiosta, vaikka Oiva niin sanookin. markkinoidn vapauttamiseen lähdettiin jo 80-luvun alussa, mikä ai aikaan paljon vaikeuksia mm. kaupan saralla ja pankeissakin, kun OTK jotui fuusioimaan itsensä, hankkija meni konkurssiin, SOK saneeraukseen ja pankit panivat väkeä ennenaikaisille eläkkeille, kun päällekkäinen konttoriverkko piti purkaa siihen kuntoon, että lainananto ja korkopolitiikka voitiin vapauttaa kilpailulle. Näihin aikoihin pankit saivat ruveta antamaan asiakkailleen myös ulkomaista lainaa, mitä ottivat eniten juuri pk-yritykset ja jopayksirtyiset kansalaiset. Ksinotalous alkoi niin kuin jenkeissä nyt: lainalla ostettiin osakkeita ja rahoitettiin investointeja, mistä seurasi, etä dvalvaatio olisi aiheuttanut katastrofin. Siksi markkaa oli pidettävä vahvana niin pitkään kuin voitiin. Kävikuitenkin niin, että raskaan vientiteollisuuden vuorineuvokset - suomenruotsalaiset pääoma-kapitalistit - eivät olleet ulkomaisen velan vankeja, vaan tarvitsivat vientituloistaan enemmän markkoja, joten he pakottivat Koiviston ja Ahon devalvoimaan, jopa kahteen kertaan, kun ensimmäinen dvalvaatio mitoitettiin liian varovaiseksi. Näin syntyi lama: Vientiteollisuus pakotti devalvaatioon ja ulkomaisen lainan varassa toimineet joutuivat maksumiehiksi, samoin tietenkin kulttajat, jotka tarvitsivat devalvaation verran enemmän markkoja jokaisen tuontitavaransa ostoon. Nokia muuten oli digitalisoinnin edelläkävijä lankaverkossa jo 70-80-lukujen taitteessa, jolloin mobiiliteknologia toimi vielä käsivälitteisessä verkossa. Vasta Mobiran osto toi Nokiaan sen siivun, jota kehittämällä siitä tuli todella uuden teknologian tuotekehityksen edelläkävijä ja makkinajohtaja. Puunjalostusteollisuudessa tehtiin paljon pahoja virhearviointeja, kun satsattiin vääriin paperilatuihin eikä ajoissa uusittu konekantaa. Toisaalta kysynnän siirtyminen yhä kauemmaksi, kuljetuskustannusten nousu ja paperimiesten korpilakkoilualttius eivät houkutelleet tkemään investointeja Suomen kamaralle,vaan ulkomaille niine seurauksineen, joita siitä seikkilusta sitten myöhemmin koitui, kun ostettiin vanhentuneita thtaita sen toivossa, että samalla saataisi lisää makkinaosuutta, jota ei kuitenkaan pystytty pitämään. Tällaista täydennystä tuli mieleeni juttuasi lukiessani. t. -Jäbä
kutakuinkin samansisältöinen. Koivisto konklaaveineen oli suurin syyllinen. Silloin kun Lipponen alkoi Liisan(jaakonsaari) listoineen leikkaamaan, niin tekivät niin suuren tyhmyyden kuin ikinä on mahdollista. Se on nyt sitten käsissä, mitä esim.tuo eläkkeiden varastaminen sai aikaan. Sanaa varastaminen voi aina käytää kun demareilla on jotain tekemistä talouden kanssa, kuten viimepäivätkin ovat osoittaneet.(otk ym:t) Siis noiden eläkkeiden rosvoaminen on aiheuttanut, ja aiheuttaa edelleenkin sosiaalipuolella suuria kustannuseriä. Sitten tuo holtiton, ja täysin kaistapäinen rahanjako päästettiin valloilleen, niin se loi uutta tuskaa myöhemmässä vaiheessa, joka heijastuu vielä tähänkin päivään. Minnekkäs muualle kuin sosiaalipuolelle. Kyllä SDP:llä on ihan oikea nimi. Nyt sitten demarit ovat jälleen sohlaamassa ay-liikkeen tuella, jotta lamasta takuulla tulisi lama. He eivät halua alkaa ollenkaan "kansalaistalkoisiin", koska ovat oppositiossa, mutta sitävastoin ovat valmiita vaatimaan lisää ennestäänkin tyhjästä pussista. Lainanotto pitäisi nyt minimoida, niinkuin nykyhallitus varmaan tekeekin, vaan kun se ei demareille käy. Heidän on nyt ensin huudettava ottamaan lisää lainaa, ja seuraavana päivänä ne huutavat, ettei lainaa olisi saanut ottaa. Tietenkin vasta sen jälkeen kun ovat hynänsä saaneet. Demarit kun pidettäisiin ikuisessa oppositiossa, niin ehkä tulevaisuudessakin ihmisillä olis veljeys ja tasa-arvo sekä parempi henkinen hyvinvointi. Nuo vallankumouksen ja sosialismin airut, kaivavat kokoajan maata hyvinvointimme alta. Minäkin kyllä ymmärrän vasemmistoliittoa, mutta en luikuridemareita. Täysin mafiapuolue. Tämä on pelkkä virtuaalirahan lama, mikä korjaantu melko pian, kunhan päästän entisistä raskaista rakenteista eroon. Nyt vain käy niin, että sossurosvous loppuu, ja rahat tulevat sinne minne ne kuuluvat. Työttömät pääsevät töhin, jos haluavat syödä, ja vähäosaisistakin tullaan pitämään huoli, mutta loisiminen loppuu. Edessä on parenpi maailma, kunhan ei uskota demareita. Aholle, ja Viinaselle hatunnosto kuuluu, ja demareille risut.
..mutta et saanut mahtumaan kirjoitukseesi mukaan sanaa N-Liitto. N-Liiton romahtaminen tarkoitti Suomen vienille sitä, että 20 % ulkomaanviennistä hävisi kuin tuhka tuuleen. Myöskin muistat väärin ulkomaisen rahan vapauttamisen. Yritykset saivat ottaa velkaa ulkomailta jo 1980 luvun puolivälistä. Ja kyllä ne sitä ottivatkin. Velkarahalla ostettiin myös osakkeita paljon. Minäkin muistan kuinka pankit kauppasivat ulkomaista velkarahaa, minulekkin pienyrittäjälle. Mitään riskiä ei kuulemma ollut. Tehdään sellainen kori jossa on Ranskan frangia, Hopllannin Guldenia, Saksan markkaa ja Englannin Puntaa, sanoivat pankinjohtajat. Minä satuin silloin olemaan viisaamopi, enkä uskonut heitä pätkääkään. Kuinka sellaine talous toimii, kauppa rakentaa rakennukset ulkomaan valuutalla, tavara kauppaan tuodaan ulkomaisella lainalla, kuluttaja vielä ostaa tavaran ulkomaisella rahalla. Pitihän sen nyt tyhmänkin käsittää, että loppu tulee. On täysin turhaa syyttää Ahon hallitusta vääristä toimenpiteistä. Vierheitä oli tehty jo kymmeniävuosia. Oli rakennettu sellainen menotalous Suomeen, että sitä ei tuotanto pystynyt kantamaan. Oli pakko keventää menotaloutta, että moottori jaksoi taas vetää. Valtio joutui ottamaan velkaa sen minkä se sai. On täysin järjetöntä sanoa, että olisi vielä pitänyt ottaa enemmän velkaa. Ja jos muistat mitä Lipponen teki kun hänestä tuli Pääministeri, hän ensitöikseen teki kovan leikkauksen valtion menoihin. Sillä lailla Mooses johdatti Suomalaiset pois erämaasta. Devalvaatio oli myrkkyä ulkomaista velkaa tehneelle yrittäjälle. Sen tiesivät Aho ja Viinanen, se oli suuri syy miksi sitä vastuttiin. Ja niinhän siinä kävi, että devalvaatio aihetti suuren konkurssivyöryn. Tietysti se sitten myös helpotti vientiä, erityisesti puunjalostusteollisuutta. Katsoin myös sen ohjelman jossa se Ahtiainen oli pääpasmärinä. Minulle tuli mieleen, ompas harvinaisen tyhmä mies. Unohti tärkeimmät asiat ja puhui puuta heinää sivuasioita. Pääasiat olivat N-Liiton romahdus, vanhanaikainen teollisuus, liian raskas julkinen talous, yritysten käyttämät ulkomailta tuodut lainat. Pankit sitten joutuivat kuseen, nehän olivat vastuussa ulkomaille niistä lainoista, eihän yksityinen yritys sitä lainaa suoraa ottanut, vaan Suomalainen pankki oli välittäjä. Suomalaiselta pankilta loppui rahat maksaa näitä yritysten velkoja ulkomaille, siihen sitten tarvittiin valtiota apuun, ja velkaa tuli.
... mainitsen sen kyllä vastineessani jäbälle ja jollekulle muullekin yhtyen heidän näkemykseensä siitä, että sen romahtaminen oli yksi suurimpia välittömiä syitä meillä muuta Eurooppaa syvemmälle lamalle. Ja mainitsen senkin - josta olen joskus kirjoittanut paljonkin - että perussyy oli jo kekkosen politiikassa, jota hänen seuraajansa jatkoivat, eli meidät oli viety tarpeetta aivan liian tiiviisti tuon NL-hirvityksen kylkeen. Noita muita esille ottamiasi asioita on kyllä luettavissa myös avauksestani, ja ellei olekaan, niin en ole eri mieltä esittämästäsi. Mutta se ei muuta muuksi sitä, että Ahon hallituksen politiikka oli täysin virheellistä laman torjuntamielessä, ja sillä politiikalla lamaa paljon pahennettiin. Kuten ensiksi pitämällä kiinni vahvasta markasta ja vannomisesta sen nimeen, jolla tehtiin paljon ruumiita, ja tekemällä sitten devalvaatio liian myöhään, jolloin ruumiita tuli yhä paljon lisää. Lipposen hallituksen lääkkeet olivat tosiaan hyvin kovat ja koskettivat kaikkia, myös eläkeläisiä, mutta niillä lääkkeillä vasta lamasairaudesta parannuttiin, ei Ahon hallituksen lääkkeillä,väittäköön mitä tahansa Oiva Härkönen, jolle juuri opetin hänen sadat kerrat esittelemänsä käyrästön oikeaa tulkintaa.
Kun Ahon hallituksen politiikkaa sanotaan virheelliseksi, niin samalla pitäisi ottaa huomioon, miten virheellistä se oli silloin, kun sitä tehtiin: eli mitä muita vaihtoehtoja olisi ollut käytettävissä? Niitä nimittäin oli aika vähän, johtuen muutamasta syystä, jotka ylempänä innotuin täydentämään yhteen toiseen dialogiin. Listaan niitä tähänkin vähäsen: Idänkauppa perustui sopimuksiin, jossa valtio tuki teollisuutta, että tavaraa saatiin menemään sinne tarpeeksi, ja valtio tuki myös vastaostoja, jotta vienti olisi tasapainossa. Länsivientiä ei juurikaan ollut, koska itäviennin varaan tuudittautunut teollisuus ei ollut laadultaan eikä kustannustehokkuudeltaan kilpailukykyistä: tavara oli huonompaa ja hinta kalliimpaa kuin kilpailijamaillamme. Tämä hoidettiin aina devlvaatioilla kuntoon. Tullimuurin ja tuontilisenssein suojatussa suunnitelmatalouden Suomssa oli rakennettu kaikille palveluille, etenkin kaupalle ja pankeille pääkkekkäiset palveluverkostot hintasäännöstelyn ja korkosäännöstelyn turvin. kun nämä purettiin, niin mm. kauppa- ja pankkiala joutuivat ensimmäiseen saneerausaaltoonsa jo 80-luvun alussa. Korkopolitiikan vapauttaminen kilpailulle ja ulkomaisen velanoton salliminen (jota suomalaispankit välittivät ja markkinoivat) sai aikaan sen, että markan arvo oli vakiinnutettava mieluummin vahvalle tasolle, jottei ulkomaista lainaa ottanut kotimarkkina- ja pk-yritysjoukko sekä melkoinen määrä yksityisiä ihmisiä olisi joutunut konkussiin. Pankithan alkoivat tuolloim kilailla lainojen tarjonnassa niin, että kansa innostui perustamaan kymmeniä tuhansia yrityksiä velalla, joiden toiminta-ajatuspykälä oli pörssiosakkeiden omistaminen, ostaminen ja myynti. Tätä sitten tehtiin velkarahalla, elikasinotaloudessa raennettiin pienoiskoossa samaa kuplaa, minkä USA:n finanssipankkiirit tekivät miljardi kertaa isommassa mittakaavassa nyt uudestaan. Tästä seurasi, ettei devalvaatiota haluttu tehdä ennen kuin vientiteollisuuden vuorineuvokset pakottivat hallituksen devalvoimaan. Siitä alkoi pahin katastrofi. Kun lama sitten iski ulkomailta lievästi ja idänkaupasta vähän kovemmin eikä teollisuudella ollut mitään kipailukykyä, pankit kuralla ja julkinen talous täysin tehotonta, eli julkiset menot suhteettoman suuret, niin ei Suomi mitään lainaa saanut paitsi todlla korklla korolla. Kohtuuhintaisen valtionvelan saannin ehtona oli, että valtiontalous ensin tervehdytetään. Sitä vaati myös meneillään olevan EU-jäsenyyden valmistelu. Näiden kaikkien asioiden seurauksena Ahon hallituksella ei juuri ollut muuta vaihtoehtoa kuin toimia jälkikäteen arvioituna "väärin", eli lisätä valtion tuloja verotusta kiristämällä ja leikata valtion menoja palveluja karsimalla. Siitä syntyi työttömyyttä, jonka silloin kun nämä päätökset tehtiibn katsottiin olevan se hinta, mikä valtiontalouden tevehdyttämisestä kuuluukin maksaa. Sitten jouduttiin rankkaan velanottoon, kun työttömyys räjähti käsiin ja verotulot romahtivat, vaikka veroja oli korotettu. Onneksi Aho alensi pääomatulojen verotusta (jota lipponen sittemmin korotti), mikä sai investoinnit käyntiin ja kartutti nopeasti pääomaverotulojen kertymää samall, kun investoinnit alkoivat myös parantaa työllisyyttä. Viennin elpyminen (kun kansainvälinen taantuma alkoi hellittää), toi rutosti yhteisöverotuloja, mikä aikaa myöden sai myös kotimarkkinat elpymään sitten, kun Niinistö sai vihdoinkin Lipposen pään kääntymään niin, että myös palkkojen verotusta ryhdyttiin alentamaan, eli päästämään ostovoima kasvattamaan myös kotimarkkinoiden työllistämiskykyä. Se, että Lipposen 1. hallitus joutui Ahon jäljiltä vielä rajusti leikkaamaan julkisia menoja ja ottamaan rutosti myös lisävelkaa valtiolle, vaikka talous jo kasvoikin, johtui vain siitä, että kuntatalous oli painunut tosi kuralle laman aikana ja sen nousu tapahtui vasta viiveellä muun talousnousun perässä, kun parantuva työllisyys alkoi kasvattaa kuntienkin verotuloja ja parantaa niiden rahoitusasemaa. Oma johtopäätöksenisiis on, ettei Ahon hallituksella valitettavasti ollut käytössään paljoakaan parempia lääkkeitä, ei ainakaan mahdollisuutta sellaiseen veroelvytykseen ja julkisten menojen velkarahoitukseen kuin nykyisellä hallituksella on. Nyt meillä nimittäin ei ole pankkikriisiä omasta takaa, teollisuus on suht.koht. kilpailukykyinen metsäklusteria lukuunottamatta ja julkinen talouskin on melko kunnossa mitä nyt prisataa kunta pitäisi vielä saada panemaan oma talotensa reilaan. Että tälleen kahdesta lamasta jatkoajatuksia, t. -Jäbä
Tarkoitan siis sitä, että jos jollakulla olisi mielessään asiaa, mieluusti tärkeänä pitämäänsä, mutta ellei sellaista ole, niin jotakin asian tynkää ainakin. Ilmoittaisi sen minulle, niin minä voisin tehdä siitä avauksen, jolloin se saisi huomiota. Hänen itsensä tekemänä kun tärkeästäkään asiasta tehty avaus ei ilmeisesti saa huomiota. Niin päättelen siitä turhautuneiden suuresta joukosta, joka taas on ollut avauksellani. Osaksi juuri siksi avaukseni on sellaisen huomion taas saanutkin. Vai olisikohan niin, että nuo turhautuneet eivät ole koskaan yrittäneetkään asia-avauksia? Miksi eivät? Olisikohan niin, että heillä ei ole mitään tietoja mistään asioista. Ja siksi he vain törkyilevät. Mutta eihän täälläkään sentään törkyilemällä suurta huomiota saavuteta, ei ainakaan myönteistä. Avauksellani on käyty viime aikoihin verrattuna poikkeuksellisen paljon asiallistakin keskustelua. Eli avaukseni on vetänyt puoleensa niitäkin, joilla on tietoja ja ainakin mielipiteitä myös asioista. Vaikka en olisi heidän jokaisen kanssa samaa mieltäkään, olen useimmille koettanut vastata. Jospa jatkaisitte samoin muidenkin asia-avauksilla joita aina silloin tällöin töryn joukossa sentään on ja tekisitte itsekin avauksianne enemmän, niin tämä saitti saattaisi vielä joskus palata sille tasolle, jossa se kaikesta huolimatta viitisen vuotta sitten oli. Kiitoksia mpp:lle, jäbälle, mvv:lle, oivahärköselle ja eräälle muullekin asiaan pyrkineelle puheenvuoron käyttäjälle. Keskustelkaa toki lisää, jos juttua vielä riittää, mutta itse en jatka enää pitemmälle tästä aiheesta.
Loppuiko eväät asiakeskusteluun? Sinullehan on monen asiallisen vastauksen kirjoituksessa osoitettu kuinka väärässä olit tulkitessasi Ahon hallituksen toimia ja laman syitä sekä seurauksia. Koetappa vaan käydä sitä asiakeskustelua niiden asiallisten kommetoijien kanssa
SINÄ ET OLE USKOTTAVA! Ilman-aikuinen punaupseeri.
syistä, miksi Isokallio lähti Nokialta nuorena miheenä huippueläkkeelle. Tuolla vihjailit, että emme niitä tiedä, mutta miksi et vastannut niitä koskevaan asialliseen kysymykseen. No, voithan pitää kysymystä asiattomana ja jättää vastaamatta, kun et osaa.
mutta onneksi on vielä tummelia hieman purkin pohjalla.
Täällä on suurin osa sellaisia, joilla olisi tiedontarvetta paljon enemmän kuin suomalaisilla keskimäärin, mutta tiedonhalua heillä yleensä on ollut keskimääräistä selvästi vähemmän. Usko yksin useimmille riittää. Mutta tämä asia-avaukseni näkyy herättäneen niin suurta mielenkiintoa, että melkoiseen tottuneenakin olen positiivisesti yllättynyt. Erityisen mielissäni olen siitä, että keskusteluun ovat tuoneet eväitä myös ne, joilla niitä eväitä on. Olen siitä jo kiitellytkin, mutta kiitän tässä vielä. Varmasti olemme - minä ja nuo asiakeskustelijat - esityksillämme myös järkyttäneet niitä, jotka koettavat karttaa häiritsevän tiedon pääsemistä tajuntaansa, mutta eiväthän he siltä ole nyt välttyneet, sen huomaa. Enkä ole siitä pahoillani, vaan hyvilläni heidän puolestaan varmana siitä, että kyllä heistäkin monet vielä joskus ymmärtävät antaa arvoa tiedolle ja myös taidolle, jolla sitä esitetään. Eli ymmärtävät, että heidän tapansa esittää mitä tahansa on sellainen, että he sitä alkavat vähitellen hävetä, ja niin täälläkin syntyvät paremmat mahdollisuudet keskusteluun, mikä on palstan tarkoitus. Hyvää yötä!
Näyttää kaikille olevan vaikeaa ymmärtää se, että hallitusten toimet realisoituvat asteikolla vuosia sen jälkeen, kun päätökset on tehty. Lama alkoi jo Holkerin hallituksen aikana eli Holkerin hallitus teki mokansa (rahamarkkinoiden liian nopean vapautuksen) jo hallitsemisaikansa aluksi. Ahon hallitukselle kohtalonkysymys oli vahvan markan politiikka, jota erityisesti surullisen kuuluisa presidenttimme Mauno Koivisto ajoi. Mistä lie talousoppinsa saanut, mutta helevetin typerä se oli. Ahon hallituksen toimetkin toimivat vasta muutaman vuoden viiveellä, kuten homma yleensäkin toimii. Helevetin sekavaa aikaa silloin elettiin. Ahon hallituksen piikkiin kaiken vieminen osoittaa erittäin huonoa historian ymmärrystä. Siinä tosin KapiKorhonen on kunnostautunut aiemminkin, eli ei avauksessa mitään uutta ole auringon alla.
Koetapa järkeillä MIKSI markkaa koetettiin pitää vahvana eikä sitä haluttu heikentää ennen kuin muuta ei voitu. Järjen käyttö ja SYIDEN ymmärtäminen avartaa kummasti ahdasta mieltä. Vastaukset on tässä keskusteussa kerrottu jo moneen, moneen kertaan. Jos hallitusten toimet mielestäsi "realisoituvat asteikolla vuosia sen jälkeen, kun päätökset on tehty", niin oivan käyrien mukan bkt:n kasvun olikin käynnistänyt jo Holkerin hallitus.
"Koetapa järkeillä MIKSI markkaa koetettiin pitää vahvana eikä sitä haluttu heikentää ennen kuin muuta ei voitu." En oikeasti keksi mitään järkevää syytä. Ainoa asia minkä tiedän on, että sen takia Suomi menetti mielettömän monta miljardia rahaa ja aiheutti helevetin syvän laman Suomeen. Aikaisemmin kun talousvaikeuksia tuli, niin devalvoitiin, ja se antoikin positiivisen sysäyksen aina taloudelle. Väkisin vahvana pidetty markka oli typerintä, mitä Suomen talouspolitiikassa on ikinä tehty. Ja jos olet edellinen neropatti sitä mieltä, ettei talouspoliittisiin päätöksiin liity viivettä, ennen kuin ne näkyvät tilastoissa, olet todellakin samaa tasoa kuin muutkin palstan vasemmistolaiset talousasiantuntijat eli Mpp ja KapiKorhonen. Jos minua joskus verrattaisiin näihin kahteen, pitäisin sitä loukkauksena, jota olisi ritariaikaan käsitelty kaksintaisteluna aamunkoitteessa, mutta sinulle varmaan vertailu näihin kahteen on kohteliaisuus;-))
Kun aikaisemmin devalvoitiin, ei yrityksillä ollut ulkomaista lainaa. Ahon hallituksen ikana sellaisi jo oli todella paljon. Siksi markka koetettiin potää vahvana, ettei valuuttaluottojen arvo markoissa olisi alkanut kasvaa, ja korot nousta, myös markoissa laskettuna, koska velan lyhennykset ja korot oli tienttava Suomessa markkoina, mutta maksettava ulkomaan valuutassa pankille. Devalvaatio olisi kaatanut lukuisan joukon pienyrityksiä, minkä se sitten tekikin, kun devalvatioon tuli pakko vientiteollisuuden hintakilpailukyvyn menettämisen pelossa. Ongelma ei ollut vahvan markan politiikka, vaan teollisuuden kustannustehottomuus ja kyvyttömyys kustannustensa karsimiseen ja tehokkaaseen hintakilpailuun. Ne. jotka vativat devalvaatiota ja moittivat vahvaa markkaa, olivat valmiit uhramaan kaikki ne yritykset, joilla oli valuuttalainoja, ja niitä oli todella paljon. Viiveistä emme ole eri mieltä, vaikken olekaan vasmmistolainen enkä talousasiantuntija, kunhan seuraan poliittista lähihistoriaa niin tarkasti kuin pystyn.
lukea kerrankin järkevää tekstiä. Tämäntapaista osaamista ja asioihin perehtymistä kaivattaisiin palstalle enemmänkin. Olen täysin samaa mieltä kanssasi vahvan markan politiikan taustasyistä. Sille oli selvä perustelunsa, jota nämä yksisilmäiset kepulaiset eivät osaa nähdä. Kyse ei aina ole siitä, onko jokin talouspoliittinen linja kaikilta osin järkevä vai ei pitkälle tulevaisuuteen. Vahvan markan vaalijat osasivat kuitenkin nähdä devalvaation seuraukset etukäteen, mikä on kunniaksi heille.
Ystäväsi Kapi tuossa avauksessaan on se joka Ahon hallitusta ja vahvan markan politiikkaa lynkkaa, onko hän siis yksisilmäinen kepulainen??? Vahvan markan politiikka oli kyllä periaatteessa oikein, mutta ennen siihen päätymistä olisi pitänyt tehdä sopeuttamistoimet. Kun valuuttapohjaiset lainat sallittiin ilman talouden muuta ohjausta päädyttiin siihen tilanteeseen johon päädyttiin. Sorsan punamulta ja Holkerin sinipuna olisivat voineet hillitä taloutta ja ajaa pääomien vapaan liikkumisen rauhallisesti sisään, mutta päinvastoin, ne rysäyttivät hanat auki kerralla vailla mitään jarrumekanismeja. Sorsa yritti vielä pelastaa tilnateen ns. yhteiskuntasopimuksella, mutta SAK jyräsi hänen ylitseen. Demareiden osaamattomuus talousasioissa korostui karkeasti noissa kahdessa hallituksessa, ja kansa maksoi siitä karmean hinnan. Sosialismista oppinsa ammentanut SDP muutti vasta Lipposen kaudella talouspoliittista linjaansa ja alkoi hoitaa vastuullisesti yhteiskunnan asioita, siihen saakka mentiin sulle mulle jakopolitiikan mukaan
Illalla Oiva ilkkui kapille, että on siinä sitten tyhmä mies, kun sen mielestä kahden prosentin nousu ei palauta kahden prosentin putoamista. Näytin hänelle esimerkillä, että 100 2 % = 98 98 + 2 % = 99,96 Jos jokin putoaa tietyn prosenttimäärän, samalla prosenttimäärällä nouseminen siitä tilanteesta ei siis palauta tilannetta sellaiseksi kuin se oli ennen putoamista. Peruskoulun keskiluokkien oppimäärään tuollaisen matematiikan hallitseminen kuuluu. Kuinkahan Oiva on selvinnyt insinööriksi? Kuinkahan venäläiset ovatkaan viilanneet häntä linssiin idän kaupoissa? Vihdoin Oiva ymmärsi tyhmyytensä ja veti pois viestinsä ja samalla vastineeni siihen.
100,00 ja 99,96. Ja sitä paitsi, jos 102 lisätään 2 %, saadaan 10404. Nuo luvut kumoavat toisensa. En ole poistanut itse kirjoitustani.
En t8iedä, mistä poistetusta kirjoituksesta on puhe, sillä en kai nähnyt sitä, enkä ole tuo, joka sinua aivan oikein oikaisee. Kyllä sillä tosiaankin on eroa, poistetaanko tietty prosenttimäärä suuremmasta summasta vai lisätäänkö sama prosenttimäärä pienentyneeseen summaan, joka ei sillä konstilla palaa siihen suuruuteen, josta tuo prosenttimäärä poistettiin. Tuosta hämmästyttävästä väärinkäsityksestäsihän johtuu, että kerta toisensa jälkeen olet tulkinnut väärin sen vakiokäyrästösi. Siinä kun tapahtuu aluksi todella suuria pudotuksia, jotka sitten jatkuvat monta vuotta vähän pienentyen, niin sen ensimmäisen nousuvuoden varsin pieneksi kutistuneesta summasta tapahtunut prosentuaalinen nousu ei tuo bruttokansantuotteen todellista arvoa vielä lähellekään sitä, mistä pudotus alkoi. Kyllä todellakin insinöörimiehen luulisi hallitsevan tuon alkeismatikkaan kuuluvan ilmiön. En ymmärrä, mitä haluat sanoa noilla numeroleikeilläsi, vaikka ymmärrän pilkun puutteesta huolimatta sinun tarkoittavan summaa 104,04, mikä on oikein. Mutta eihän sitä voida ottaa summasta 100, jos se 2 % poistamalla on pudonnut summaan 98; kahden prosentin lisäys siihen saa summaksi todellakin vain 99,96.
Oivan alskelmat ovat "sinne päin". Tulee hyvin ymmärretyksi, että hän teki aikoinaan kauppaa juuri neukkuihin päin. Siellä ei niin paljon kiinnitetty huomiota laatuun. Jos talon perustus oli muutaman metrin etäämmällä kuin mitä talon koko antoi myöten, voitiin tehdä lisäosa, jolla kauppaa bain kasvatettiin.
... osoittaa, että jos muutos onkin positiivinen niin 2 % tästä suuremmasta luvusta 102 on enemmän enemmän kuin 98:sta. Sinun pitäisi tajuta, että käppyrän arvot ovat muutosprosentteja, ei muutoksen suuruuksia rahassa mitattuna. Heti Ahon hallituksen aloittaessa negatiiviset muutospprosentit alkoivat pienetä ja käyrä kääntyi nousuun ja todellinen kansantulo lasku alkoi loiventua, mikä näkyykin ao. käyrässä. Ja ensin syöksy vauhti hidastuu ja sitten kun päästään nollaan alkaa kasvu. Ja tämä alkoi 93-lopussa.
hirveää jäädä matematiikassa kapin ja MPP:n jälkeen. Yritetäänpä nyt sinuakin opettaa. Alkuarvo on 100. 1 Jos ensin putoaa 100 % ja sitten mousee 100 %, on tulos nolla. 2 Jos ensin putoaa 50 % ja sitten nousee 50%, on tulos 75 jne. Oiva, Oiva, missä sinusta on leivottu insinööri, ei kai Alkio-Opistossa.
Tai voiko niillä ostaa ruokaa, vaatteita, maksaa vuokransa jne ? Ei voi. Rahaa siihen tarvitaan. Ja sitä ihmisille tuli yhä vähemmän aina vuoteen 1994 saakka, ja yhä harvemmat ihmiset pääsivät siitä vähästäkin osalliseksi, kun työttömyys kasvoi koko ajan hurjasti, kuten eilisen esitykseni tilastoluvut kertoivat. Samoin tapahtui kansantaloudessa. Bruttokansantuote pieneni aina vuoteen 1994 saakka, vaikka pieneneminen prosentuaalisesti hidastuikin. Jos siellä omissa kepujoukoissasi tuollaisia esittämällä käytkin järkimiehestä, niin älä esitä sellaisia muille, jos et halua, että sinua pidetään yksinkertaisena. Huomaan, että olet taas saanut niin hyvää havainto-opetusta, että tuo lienee mennyt sinunkin kaaliisi. Joten olisikohan sinulla TAAS aika hävetä ja poistaa viestisi?
... matematiikkaa. Minä olin siinä hyvä koulussa. Mutta minä puhun kirjoituksissani kansantuotteen muutosprosenteista, enkä kansantuotteesta mitattuna rahassa.
... vastaan käppyräaiheesta. http://www.etla.fi/suhdanne/Gifl/t10.gif Tuokin käyrä kertoo, että BKT:n syöksy alkoi heti loivata, kun Ahon hallitus tuli valtaan -91. Silloin se muutoskäyrä http://www.etla.fi/suhdannne/Gifl/y05.gif kääntyi nousuun. BKT kääntyy nousuun 93-lopulla. silloin, kun muutoskäyränkin mukaan ylitettiin o-viiva ja pienentyminen loppui ja kasvu alkoi.
väittää, että sosialidemokraattien talous-asiantuntijoilla olisi ollut joskus jotakin onnistunutta osaa maan talouden hoidossa.