on SYC arvostelu. Onko kukaan lukenut sitä? Mä en nyt saa käsiini sitä lehtee, mut mulle sanottiin et ois saanut kolme tähtee. Pitääkö paikkaansa?
Uudessa
soundissa
14839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
vaan soundia myytyä. ei osteta muutenkaan. 3 tähteä on liian vähän;D
että Soundi antoi levylle 3/5 ja Inferno 8/10. Mä luin kaupassa tänään ton Soundin arvion ja siinä sanottiin, että levy on epätasainen, mutta ei ihmekään tässä murrosvaiheessa ja arvostelija katsoikin jo tulevaan. Ari sai puhtaat paperit, "kasarihenkinen ääni" sopii hänen mielestään levylle ja hän kehotti kaikkia runsaiden melodioiden ystäviä ehdottomasti katsastamaan levyn.
mutta mitäänsanomaton arvio, jossa sanottiin, että Amoral löysi Sebastian Bachinsa lähempää kuin arvasikaan ja että jotkut biisit ovat mahtavia, mutta joittenkin kohdalla ihmettelee, mikä tarkoitus niillä on. Lopussa jäätiin odottelemaan, mitä bändi tulee myöhemmin saamaan aikaan. Arvion kirjoitti Marko Säynekoski, eli tällä kertaa ex-amoral basisti Ville Sorvali ei päässyt ihmettelemään, miksi Koivusen annetaan tehdä musiikkia.
muuteski olla et sellasen bändin lewyy ei arwiois jossa ite on ollu ku harwa pystyy olemaan neutraali jos tuntee porukat. tosin ei se neutraaliutta takaa waik ei tuntiskaan kutes huomattu on ;)))
arvioissa. Ei tullut ainakaan arvostelujen perusteella levystä floppia, ainakin mitä tässä vaiheessa pystyy sanomaan. Mahtaa paidanpolttajia vituttaa!
sitten ollut mitään varsinaista juttua Amoralista? Höh.
http://www.soundi.fi/node/1286
joten se hyvä puoli.
Soundi tulee jäkijunassa ja juttu on vasta kuukauden päästä ilmestyvässä lehdessä. Infernon lisäksi perjantaina ilmestyy myös uusi Rumba, vaikka voi olla, että sen Amoral-juttu ja arvio on vasta kahden viikon päästä ilmestyvässä lehdessä.
perjantaina, joten siinäkin saattaa olla SYC arvostelu.
arista mitään mainintaa kun on kysymyksessä ryhti .
mutta ryhti se on huonokin ryhti;D
ei vedä vertoja rytmille:)
http://www.viihdeimperiumi.fi/lehti_esittely.asp?lid=Rumba