Tässä nykyisessä yltiöseksistisessä yhteiskunnassa..
http://tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3761
"tutkijat kuitenkin huomauttavat, ettei ympärileikkaus anna täyttä suojaa ja kondomi on edelleen ainoa varma ehkäisykeino, jolla välttyy hiv:ltä ja muilta sukupuolitaudeilta."
Miksi ei kerrota tottuutta, eli ainut varma keino jolla välttyy taudeilta on PIDÄTTÄYTYMINEN SEKSISTÄ. Kondomi voi hajota koska tahansa. Mistä tämmönen kouhotus seksin tärkeydestä parisuhteessa onmuute yleensäottaen lähtöisin?
järkyttävää
harhaanjohtamista
9616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No mutta onhan se seksi tärkeää, sitä pitää vaan harrastaa parisuhteessa, tai sitten pitää muuten olla yksi tuttu ja luotettava ihminen jonka kanssa sitä harrastaa. Jos juoksee joka viikonloppu baarissa etsimässä uutta seksikumppania, niin kohta on tosiaan joku tauti tai useampi. Järkevästi nautittuna seksi on todella hieno juttu ja siitä saa voimia jaksaa taas.
kaikkea sitä kuuleekin. 10 vuotta ilman, ja monelta pahalta säästynyt silläaikaa..
toiset taas eivät tuohon pysty..;)
Saappas joskus maailmaa järisyttävä orgasmi, sitten tiedät mistä olet jäänyt 10 vuotta paitsi ;) Elin n. 3 vuotta miltei selibaatissa ja jos sen aikana erehdyin harrastamaan seksiä silloisen kumppanini kanssa, tuli siitä huono olo, itku tai vähintäänkin vaivaantunut fiilis. Onneksi pääsin suhteesta eroon ja nykyään nautin seksistä mielettömästi! En vaihtais pois! Vaikka tulis tauteja, nautin elämästä mielummin kun kipristelen ilman seksiä.
Aivan, elämä on elämistä varten annettu. Jos alkaa pihdata sen takia että on aina olemassa vaara että saa jonkin taudin, niin kyllä elämästä jää aika iso palanen puuttumaan. Sen muuten näkee naamasta jos ei ole harrastanut seksiä pitkään aikaan. Ihmisestä tulee vaan sellainen harmaa haamu ja elämänilosta ei ole tietoakaan, sitten ollaan tikkuisia ja kärttyisiä ja kaikki on pielessä ihan vaan sen takia, että ei uskalla harrastaa seksiä ja nauttia siitä. Sellaista kohtaloa en kyllä toivo kenellekään.
"kaikkea sitä kuuleekin. 10 vuotta ilman, ja monelta pahalta säästynyt silläaikaa.." Siis tarkoitit varmaan tuohon "pahalta" tilalle "nautinnolta".
Miksi olisin parisuhteessa ilman seksiä? En haluaisi olla sellaisessa suhteessa, jossa perustarpeet jäävät täyttymättä.
http://tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3761 Tuohon pitäisi lisätä vielä tällainen varmistus: tikitaan virtsaputken suu... Siinähän se on limakalvo ihan näkyvillä ja sinne se tauti taatusti tarttuu herkemmin kuin nyljettyyn esariin... Jokin amerikkalainen ympärileikkausta kannattava idioottilauma taas asialla uutisoimassa jonkin %:n merkittävyyksiä... Oliskohan näitä samoja hörhöjä? http://knoa.blogit.fi/010-corn-flakes/ Jos satua Maxista ja Moritzista käytettiin vieroittamaan lapsia peukalon imeskelystä, sama vaikutus nuorten masturbaatioon olisi saavutettu lukemalla iltasaduksi Kelloggin kirjoittama ohje Itsesaastutuksen hoito ja sen vaikutukset. Ympärileikkaus on toimenpide joka tehoaa melkein aina nuoriin poikiin. Leikkaus, jonka kirurgi suorittaa tulisi toteuttaa ilman puudutusta, koska operaatiosta aiheutuvalla lyhytaikaisella kivulla on tervehdyttävä vaikutus mieleen varsinkin jos operaatioon on yhdistetty mielikuva rangaistuksesta.
http://tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3761 Tuohon pitäisi lisätä vielä tällainen varmistus: tukitaan virtsaputken suu... Siinähän se on limakalvo ihan näkyvillä ja sinne se tauti taatusti tarttuu herkemmin kuin nyljettyyn esariin... Jokin amerikkalainen ympärileikkausta kannattava idioottilauma taas asialla uutisoimassa jonkin %:n merkittävyyksiä... Oliskohan näitä samoja hörhöjä? http://knoa.blogit.fi/010-corn-flakes/ Jos satua Maxista ja Moritzista käytettiin vieroittamaan lapsia peukalon imeskelystä, sama vaikutus nuorten masturbaatioon olisi saavutettu lukemalla iltasaduksi Kelloggin kirjoittama ohje Itsesaastutuksen hoito ja sen vaikutukset. Ympärileikkaus on toimenpide joka tehoaa melkein aina nuoriin poikiin. Leikkaus, jonka kirurgi suorittaa tulisi toteuttaa ilman puudutusta, koska operaatiosta aiheutuvalla lyhytaikaisella kivulla on tervehdyttävä vaikutus mieleen varsinkin jos operaatioon on yhdistetty mielikuva rangaistuksesta.