Tämä on ehkä väärä paikka kysyä tätä

Huomasin Youtubessa videon, josta Youtube oli poistanut musiikin tekijänoikeuslakien (WMG=Warner Music Group) vastaisena. http://www.youtube.com/watch?v=JzkhopzcgDE Videolla on vain reilu 1100 katselukertaa, joten Youtube on ollut tarkkana. Miten "kielletyn" musiikin tunnistaminen käytännössä tapahtuu. Ei kai Youtuben henkilökunta ehdi kuunnella läpi kaikkia miljoonia videoita, joita koko ajan ladataan lisää. Voiko musiikin tunnistaa ohjelmallisesti. Ilmeisesti voi. Tämähän menee mielenkiintoiseksi, sillä vähitellen Youtubesta tulee aika hiljainen paikka, jos jokaisen mitättömänkin mopovideon taustamusiikit (ja samalla koko ääni) poistetaan. Kenellä nimittäin on tekijänoikeusvapaata musiikkia videoihinsa. Onhan sitä tietysti saatavana, mutta suurin osa Youtube-videoiden musiikista on videoissa laittomasti. Itse olen yrittänyt välttää kielletyn musiikin käyttämistä, mutta joissakin arkistopätkissä (esimerkiksi radion studiossa tehdyissä tai muissa vastaavissa) musiikkia on taustalla niin, ettei sitä saa pois mykistämättä kaikkea muutakin ääntä.
2654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

solmi sopimuksia musajättiläisten kanssa, WMG oli niistä yksi, mutta se sopimus on näköjään sitten lopahtanut toistaiseksi. http://www.myownspunk.com/internet/youtube-warner-music-group-partnership Tämän tapaisia olivat ne sopimukset, en sitten tiedä onko esim. EMI:n ja YouTuben välinen sopimus edelleen voimassa, olen kyllä koko ajan luullut että on. http://www.billboard.biz/bbbiz/content_display/industry/e3ida27a19ad4f62ef3f86284fdc2bc9ea4 Ja kyllä jostain filttereistä olen lukenut joita kaiken aikaa kehitetään, joilla siis voitaisiin tunnistaa kappaleita ja musiikkivideoita, joiden sisältö on luvattomasti Tuubissa. :) Ja videoistahan voi myös ilmoittaa ja siis pyytää poistoa.

Äänestä
  • Youtubeen ladataan n. 13 minuuttia videota minuutissa, joten ei siellä kukaan nörtti ole toisessa päässä 24/7 valvomassa. :) Youtubessa luotetaan lähinnä muiden käyttäjien ilmiantoihin. Kuitenkin youtuben valvontaa suomessa ja muualla maailmassa on kiristetty mm. suomessa kouluammuskeluiden johdosta, ja maailmalla oli joku semmoinen tapaus että joku Kiinan salainen teloitus oli päätynyt kännykkäkuvattuna tuubiin. Ei oikein kinkit tykänny...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JaelleaL kirjoitti:

Huomasin Youtubessa videon, josta Youtube oli poistanut musiikin tekijänoikeuslakien (WMG=Warner Music Group) vastaisena. http://www.youtube.com/watch?v=JzkhopzcgDE Videolla on vain reilu 1100 katselukertaa, joten Youtube on ollut tarkkana. Miten "kielletyn" musiikin tunnistaminen käytännössä tapahtuu. Ei kai Youtuben henkilökunta ehdi kuunnella läpi kaikkia miljoonia videoita, joita koko ajan ladataan lisää. Voiko musiikin tunnistaa ohjelmallisesti. Ilmeisesti voi. Tämähän menee mielenkiintoiseksi, sillä vähitellen Youtubesta tulee aika hiljainen paikka, jos jokaisen mitättömänkin mopovideon taustamusiikit (ja samalla koko ääni) poistetaan. Kenellä nimittäin on tekijänoikeusvapaata musiikkia videoihinsa. Onhan sitä tietysti saatavana, mutta suurin osa Youtube-videoiden musiikista on videoissa laittomasti. Itse olen yrittänyt välttää kielletyn musiikin käyttämistä, mutta joissakin arkistopätkissä (esimerkiksi radion studiossa tehdyissä tai muissa vastaavissa) musiikkia on taustalla niin, ettei sitä saa pois mykistämättä kaikkea muutakin ääntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu