Ay-rahoituksen tulo päivänvaloon oli selvästi vaikea paikka SDP:lle ja etenkin sen puheenjohtajalle Jutta Urpilaiselle. Puheenjohtajan johtajuudesta ei anna hyvää kuvaa, että hän väisteli tiistaina julkisuutta ja työnsi asian puoluesihteerin vastuulle. Kun vastauksia lopulta saatiin, ne jäivät ylimalkaisiksi.
KIUSALLISTA
Jutalle........
11416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ovat taaskin aivan kusi sukassa. Viime presidentinvaaleissa SAK tuki avoimesti Tarja Halosen uudelleenvalintaa oikein järjestöpäätöksellä.
jos SAK/DEMARIrosvousta ei selvitetä perinpohjin. Silloin on mätää koko paskakasassa. Uudet vaalit, jos asia jätetään Urpilaisen pakoonjuoksun asteelle. Pukeutuu eduskunnassakin kuin ilotyttö. Soinilta vaaditaan nyt selkärankaa ottaa myöskin asia esille, ja esittää "välikysymystä" asiasta.
kaikki äänestämään Perussuomalaisia jos selvityksiä ei ala kuulumaan.
2009 04 22 12:13 GMT Vasemmiston tukirahoihin selvyyttä SDP ja Vasemmistoliitto ovat saaneet tukea toimintaansa ay-liikkeeltä. YLE:n MOT-ohjelma puhkaisi mätäpaiseen ja tätä finniä kannattaa puristaa. Veikkaanpa, että totuus kaivetaan esiin vaikka virkkuukoukulla. YLE:n tiistaiset iltauutiset eivät todellakaan olleet mainosta sosialidemokratialle; ensin tasavallan presidentti Tarja Halonen äksyili toimittajille ja sitten puheenjohtaja Jutta Urpilainen vältteli toimittajia. Peruskiusallisuus ei koske pelkästään SDP:n saamaa 400 000 euroa ay-liikkeeltä. Vasemmiston kymppitonneista puhumattakaan. Kysymyksiä on monia ja niihin kaikkiin SDP joutuu vielä vastaamaan, koska niin kauan kysytään, että vastaus saadaan. Mikä oli ollut rahanjakosuhde SDP:n ja Vasemmistoliiton välillä? Mistä liitoista ja kuinka paljon rahaa on jaettu? Keitä ehdokkaita on näillä rahoilla tuettu ja missä vaaleissa? Ketkä eivät ole tukea saaneet? Kuinka kauan tukia on maksettu? Onko oikein, että kaikkien jäsenten maksamista yhteisistä rahavirroista tuetaan vain joidenkin puolueiden ehdokkaita? AY-jäsenmaksu voidaan vähentää verotuksessa. Onko oikein , että ko. rahaa käytetään joidenkin puolueiden tukemiseen? Puoluerahoituksessa ei ole syytä tyytyä vain vaalirahoituksen läpinäkyvyyteen. Koko puoluerahoitus pitää tehdä julkiseksi.
että SAK:n ylimmissä elimissä ei ole, kuin demareita.
demarit vielä itsensä tekevätkään. Pari pierua ihmisen suuntaan.
Maksettu joillekkin demareille ei pelkästään oikeistolle!
Joo, se maksoi ne omasta pussistaan. Eikö demari näe mitään eroa omilla ja toisten rahoilla maksamisessa?
on kaikilla sossuhörhöillä. Siitä on hyvä jatkaa.
onkin jatkunut luvattoman kauan.
Eikö ole paljon puhuvaa tällainen tominta