Historiamme päivitys tarpeen!

Teksteissä siis kerrotaan, että Suomen suuriruhtinaskunta oli jo Ruotsin vallan aikana, mikä on tottakin tietysti sanoina, vaan missä kulki sitten silloinen raja nykyisen länsinaapurimme kanssa. Turhanaikaista puhua Suomesta, koska koko alue oli Ruotsia. Arvaan, että ruotsalaisten mielestä Kemijoella. Ihan turha on myös nostaa ruotsikkojen häntää liiaksi, sillä itse asiassa juuri Aleksanteri ensimmäinen oli meille suopea hallitsija. Siihen aikaan merkitystä oli myös valalla, joka Ruotsin osalta raukesi siellä tapahtuneen vallanvaihdon yhteydessä. Eikä meidän ole aivan pakko tukeutua venäläistenkään korostamiseen, sillä oikeastaan voimme arvostaa ranskalaistenkin osuutta maamme rajojen aikaansaamisessa. Jossain on aina alku kaikkeen, mutta erityisesti suomen kielen poikkeuksellisuus on ollut meille erinomainen keino paeta ruotsalaisia. Onneksi suomi sai viimein virallisen aseman, vaikka ruotsikot harasivat vastaan kaikin keinoin autonomiankin aikana.

Just! Joku ruotsikko kirjoittanut varmaan paljon tuosta sanahelinästä, joka on wikissä. Ai, että Suomella on ollut pääministeri jo autonomian alkutaipaleella! Miksi vertailla eri virkoja? Ilmeisesti halutaan tehdä jostakin suvusta taas legendaa, vaan turhaa moinen. Eikö voida kertoa vain se, mitä tapahtui? Turha sanahelinä karsia, koska tavalliset ihmiset eivät välitä moisista yksityiskohdista. Ruotsikot yrittivät autonomiankin aikana ylläpitää maamme ruotsinkielisenä, koska se sopi heidän pyrkimyyksinsä alistaa rahvasta. Kaiketi kuvitellaan, ettei kansa muista moisia asioita enää lainkaan. Onneksi kirjoissa ja kansissa on tietoja, ettei tarvitse tukeutua pelkästään yksipuoliseen sanailuun. Piakkoin juhlimme satavuotista itsenäisyyttä, ja toivon, että ennen sitä päivitämme historiaamme selkeäksi unohtamatta venäläistämiskausia tai ruotsikkojen vastaharaa muun muassa suomen kieltä kohtaan. Lisäksi kannattaa tehdä sellainen ohut opus, missä kerrotaan pääasiat, ja jätetään sanahelinä ruotsikkojen harteille.

Jos vastaisuudessakin haluamme kantaa nimeä suomalaiset, meillä ei ole muuta keinoa käytettävissä kuin sanoin ja töin ryhtyä toimiin suomen kielen kohottamiseksi, sanoi Paavo Tikkanen savokarjalaisen ylioppilaskunnan kokouksessa vuonna 1844. Myös Kustaa Erik Eurenin suomen kielioppi kannattaa mainita, koska sekin on unohdettujen listoilla. Tikkanen painatti Suomen ensimmäisen kartan, missä paikkakuntien nimet oli kirjoitettu varsinaisella äidinkielellämme. Lisäksi hän on Suomettaren syntysanojen lausuja, mutta sen lisäksi toimitti lehteä iätajat lähes yksinään. Kirjoitti aikanaan näin: Jos Ruotsiin muuttaisi vaikka tuhansia ulkomaalaisia, luulisiko herra Palmblad heidän pääsevän virkamiehiksi, jos eivät ensin opi ruotsin kieltä. Tarkoitti sitä, että Suomessa on myös osattava suomea ennen kuin voi päästä virkaan, mutta meillä on käynyt kait päinvastoin, sillä virkamieheksi ei taida nykyään päästä, jollei osaa ruotsia. Ja kansanrunoilija Antti Puhakka kannattaa mainita Suomen historian yhtenä puoltajana. Akiander vieraili hänen luonaan etsiessään suomen kielen hienouksia silloin, kun sitä ei vielä kirjoitettu enemmälti. Kirjoitetaan äkkiä uusiksi Suomen historia ja sillä sipuli!

Ruotsalaiset ovat piinanneet kamarallamme syntynyttä väkeä monin eri tavoin, mutta erikseen kannattaa mainita karoliinien kohtalo. Ensin voittoisia, koska osasivat salamana hyökätä venäläisten kimppuun, mutta nopeasti itänaapurin tsaarit oppivat uuden sotataktiikan. Käyttivät ensin poltetun maan taktiikkaa ja lopuksi löivät äidinkieltämme puhuvat sotilaat, joista osa yritti paeta paleltuen tuntureille vuoden 1718 viime päivinä. Ja kaiken kruunaa tietysti huhu, jonka mukaan tappio oli kamaramme väen petturin aikaansaama. Kukapa kaiken tietää! WSOY:n painamassa kirjassa Suomen sotaväki on myös tarinoita Suomen sodasta. "Joukko näki nälkää, monet kulkivat ryysyissä ja avojaloin, kulkutaudit alkoivat raivota. Niihin kuoli satoja miehiä mitä kurjimmissa oloissa." Tuollaisia tarinoita olen lueskellut ja samalla ihmetellyt, miksi niistä vaietaan, vaikka asiat on jopa painettu kirjoihin.

KUIN TAATTOKIN TAISTOSSA KALVENNUT ON TORJUEN ISKENYT ITÄÄ ME MYÖS VALAT MUISTAEN VANNOTUT NÄIN TAHDOMME PAIKKAMME PITÄÄ. EI ONNEA MEILL' OLE SUUREMPAA KUIN SUOJELLA SYNTYMÄMAATA, SEN RAKKAITA RANTOJA PUOLUSTAA, SEN TURVA JA KUNNIA TAATA. EI MEITÄ VOI KOHTALOT JÄRKYTTÄÄ, TIE VAINON ON SAATAVA TUKKOON, VAIN SUOMEMME SUOJA ON MATKAMME PÄÄ, SEN SALVAT ON LYÖTÄVÄ LUKKOON. JA KESKEN JOS KALPAMME KATKEAA, JOS KENTÄLLE JÄÄMMEKIN KERRAN, - TÄYS' ONNI ON SEN, JOKA MAATAAN SAA EES PALVELLA HIVENEN VERRAN. REINO HIRVISEPPÄ Juu! Sellainen runo, jonka päälle tuosta ennen talvisotaa painetusta kirjasta Suomen sotaväki voi poimia kaikenmoisia ajatuksia. Siinä kapteeni W. H. Halsti sanailee tällä tavoin: "On ensiluokkaisen tärkeää, että soturi tuntee kansansa heikkoudet, sillä ensimmäinen edellytys niiden voittamiseksi on juuri niiden tunteminen. Historia osoittaa, että nuo viat kulkevat sukupolvesta toiseen, että ne periytyvät." Jep! Mukava arvailla, mitä Halsti tarkoittaa siis ennen talvisotaa miettimillään lauseilla. Onkohan jossain listoja heikoista suvuista? Mene ja tiedä!