Tyytyväisenä olen katsonut kun molemmat kaksoispoikani (11v) ovat säästäneet puolet viikkorahoistaan melkein koko sinä aikana kun ne on saanut sitä. Nyt niillä onkin kasassa varsin tuntuva kasa rahaa tilillään.
Koulussa niillä on ollut kertolaskut jo kauan, ja ilmeisesti jossain vaiheessa opettaja kertoi pankkitoiminnan perustavinta luonnetta olevan periaatteen. Pankki voi maksaa talletuksista, koska lainaa itse ne samat rahat ulos suuremmalla korolla. Korkoero on sitten voittoa heille.
Minä tuttuun tyyliin jouduin jatkamaan sieltä mistä koululaitos lopetti, ja selitin samalla potenssilaskut sekä minkä verran talletus tuottaa korkoa määrätyllä ajanjaksolla. Tuntui menevän perille nuoresta iästä huolimatta.
Jätin asian unohduksii, mutta seuraavalla viikolla rupesi tapahtumaan. Ihmettelin mihin poikien säästöt on hävinneet. Minulla on käyttöoikeus heidän nettipankkiin, joten sain tietää heti että molemmat on tyhjentänyt tilinsä. Vastaus on että ne on kaikki lainattu kovaa korkoa vastaan eteenpäin!
Pojat oli koulussa mainostanut hiukan että ne lainaa rahaa, ja paikallisen kirjaston lukusalissa sitten pistänyt rahat jakoon. Onneksi sentään oli tajunnut ottaa velkakirjapohjan netistä ja tehdä kaikki kirjallisena. Todistajineen päivineen. Sanomattakin selvää että vallan väkevällä korolla.
Soittokierroksen jälkeen noin yksi kolmesta ei suostu mitään lasten velkoja maksamaan ja/tai löi luurin korvaan. Jäljelläolevien korotkaan ei millään riitä kattamaan tappioita.
Minulle riittää hyvin se että saan omani pois, mutta ikävä kyllä joudun tekemään jotain että pääsisin edes siihen.
Mitä seuraavaksi? Paperityöt on tehty kunnolla, joten velat on kai ulosottokelpoisia siitä huolimatta että osapuolet on siis lapsia. En millään viitsi ottaa takkiinkaan tällaisen asian takia.
Lapset ja velat
Isä ja kasvattaja
121160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kannattaa unohtaa koko juttu, tai jutella vanhempien kanssa. Ulosotto-juttuihin.. varmasti siellä nauretaan katketakseen, jos sellaista yrität. Oppirahat on hyvä maksaa pienestä pitäen. Ja kertoa, että koronkiskontakin on rikollista. Joten tais mennä fifti-fifti, koronkiskonta vs maksamattomuus.
1. Ethän sinä takkiin ottanut vaan vekarat. 2. Tämä taisi olla heille verraton opetus siitä miten rahan kanssa ei sovi leikkiä. Kieltämättä fiksuja kakaroita, ja yritystä oli, suunnitelmallista ja järjestäytynyttä toimintaa - kyllä niistä vielä varakkaita tulee. Nyt kun heille on realisoitunut sijoitustoiminnan riski, niin ehkäpä he voisivat koittaa hiukan pienimuotoisempaa ja hillitympää lähestymistapaa varallisuuden kasvattamiseen: eli osta halvalla, myy kalliilla. Ostakoot karkkia ja myykööt sen kavereilleen koulussa voitolla. Menee hetki kun saavat tappiot kuitattua mutta opettaa taas jotain. Seuraava ongelma lienee että rupeavat trokaamaan tupakkaa yläasteella...
"Jäljelläolevien korotkaan ei millään riitä kattamaan tappioita." Ihan tosissasiko meinaat jostain näitä väkeviksi mainitsemiasi korkoja saada? Tai edes ehdottaa niiden maksamista? Ja mitä noihin velkakirjoihin tulee, niin eipä niillä kovin paljoa arvoa ole, jos allekirjoituksina on pikkunaperoiden puumerkkejä.
Voihan lapsi muutenkin velkaantua ja päästä ulosottoon. Hesareissa taisi olla kokosivun juttu aiheesta jonkin aikaa sitten. Voisi kuvitella että myös alaikäinen voi itse tehdä velkaa ja allekirjoittaa velkakirjan. Korot on nyt mitä pikavipeissä on totuttu, kuukausi-puolitoista ja 15-20 prosenttia.
Tietenkin ala-asteikäiset naperot voivat tehdä velkaa ja allekirjoittaa velkakirjoja. Kysymys oli nyt siitä, että mikä merkitys näillä velkakirjoilla on. Vastaan: Ei mikään.
Hesarin jutusta en tiedä enkä siis siinä mainittuja olosuhteita, jonka mukaan alaikäinen voisi velkaantua. Mutta tulee mieleen, että holhoustoimilain mukaan alle 18-vuotias on vajaavaltainen ja sellaisesta sanotaan 24§: "Vajaavaltainen voi tehdä oikeustoimia, jotka ovat olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä." Onko lainanotto 11-vuotiaiden tavanomaisia toimia ja merkitykseltään vähäistä? Pikavippien korkopolitiikkaa arvostellaan siitä, että ne ovat aikuisillekin harhaanjohtavia. Ovatko lainaa ottaneet kaverit poikiesi ikäisiä? Veikkaan, että jos ovat, niin kovin suurta menestystä ei korkovaatimuksenne tule saamaan. Matematiikan perustaitojen lisäksi kannattaisi opettaa kaksosillesi, että sen paremmin he kuin ikätoverinsakaan eivät vielä ole täysivaltaisia, joten takaiskuja voi tulla - sen enemmän, mitä kohtuuttomampia kauppoja keksivät tehdä.
Onhan se noinkin, mutta kyllä sitä opetusta tarvitsee niiden 11-vuotiaiden bisnesnerojen sijasta erityisesti tuo "Isä ja kasvattaja", joka haaveilee alaikäisiin kohdistetusta koronkiskonnasta ja ulosottopelotteesta. Opetuksen voi aloittaa siitä, että jos tililla on "varsin tuntuva kasa rahaa", niin 11-vuotiaat eivät ole kyllin kypsiä, jotta niillä tulisi olla tilinkäyttöoikeus säästöihin. Ei se niin kauhean monimutkasta ole pitää kahta pankkitiliä: vapaan käyttöoikeuden käyttötiliä sekä säästötiliä, johon alaikäisillä omistajilla on nosto-oikeus esimerkiksi 15-vuotiaana.
ei lapset ole velvollisia maksamaan velkoja jos kerran niiden nimeä on käytetty väärin kun ovat olleet alle 15v.oikeuden määräämät korvaukset pysyy entisellään eli jos 15 v tekee tuhoja alkaa maksu velvollisuus 18v.
...pieni nettisitaatti: "Alaikäisiä suojaavat holhoustoimesta annetun lain säännökset. Alaikäinen voi tehdä vain olosuhteisiin nähden tavanomaisia ja merkitykseltään vähäisiä oikeustoimia. Vakiintuneesti on katsottu, ettei pienenkään luoton ottaminen ole sellainen oikeustoimi, jonka alaikäinen voisi itsenäisesti tehdä. Jos alaikäisen edunvalvoja ei ole antanut luoton ottamiseen suostumustaan eikä sitä jälkikäteenkään hyväksy, luottosopimus ei sido alaikäistä."
Kun lainataan jotakin tekstiä sanatarkasti, niin on kohtuullista, että laitetaan tiedot, että mistä on lainattu eli kuka on kirjoittaja, mahdollinen teos, vuosi jne.. Jos ei ole kirjoittaja selvillä, niin nettisaitti sitten.
Huono provo.
Fiksuina poikina osaavat varmaan palkata isompia poikia harrastamaan pesäpallomailaperintää niin oppi vaan lisääntyy