heips! millon autokouluun pitäs varata aika? asun lahessa, ni tääl ei varmaankaa oo ihan hullun paljon porukkaa tunkemas samaa aikaa, mut silti haluun olla varma että pääsen just sopivaan aikaan. alottasin heinäkuussa, ni soittelenko/meenkö käymään kesäkuussa? voiko sillon olla jo myöhästä? vastatkaa ees jotain aiheeseen liittyvää, eiköhän se tarpeeksi valaise asiaa :)
milloin varata?
tiqquwiqqu
3339
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ovesta ensimmäisen kerran sisään, ei se sido kumpaakaan osapuolta vielä puolin eikä toisin mihinkään. Kun vielä on aikaa, käy eri koulujen jutulla henkilökohtaisesti, samalla näet henkilökuntaa ja itsellesi muodostuu kuva ko. paikasta. Samalla asiansa osaava toimistohenkilö tai opettaja kertoo minkälaisella aikataululla kannattaa lähteä liikkeelle.
Autokoulun voi aloittaa puoli vuotta ennen ikärajasynttäreitä. Eikun sisään parhaaksi katsomaasi autokouluun ja kerrot haluavasi aloittaa autokoulun. He kertovat, millä tahdilla homma etenee.
...tosin monet autokoulut on kiinni heinäkuussa. Autokouun voi mennä vaikka samana päivänä ilmoittautumaan, kun ekat tunnit alkaa. Ei siellä ole rajaa kuinka monta oppilasta tunnille voi tulla. Kannattaa kierrellä ja kysellä hintoja. Selvitä missä koulussa sukulaisiasi on käynyt tai mihin voit mennä "kavereiden suosituksella". Se vaikuttaa hintaan.