Olen 18-vuotias tyttö. Olen kärsinyt yli puoli vuotta epämääräisestä hengenahdistuksesta. Joudun nykyään päivittäin haukkomaan henkeä, koska happi ei vain tunnu kulkevan keuhkoihin asti. Olen myös joka päivä väsynyt (joka tietysti ei ole ihme vuodenaikaan nähden) ja nyt olen alkanut tuntemaan jo jonkunlaista rintakipuakin ajoittain. Olen myös todella ujo ja itsetuntoni on huono. Hartiani ovat koko ajan jumissa. Nämä asiat ovat alkaneet tosissaan vaivaamaan päätäni ja olen alkanut pelkäämään kaikenlaisia vakavia sairauksia. Olen kokenut elämässäni suhteellisen paljon kielteistä ja tahtoisinkin saada tietää, onko ahdistukseni jotain fyysistä sairautta vaiko mahdollisesti jotain psyykkistä ahdistusta? Lääkäriin ei huvittaisi oikein mennä, mutta kai se pian on pakko jos tämä ei lopu. Asia todella vaivaa minua. Onko kenelläkään vastaavaa tilannetta? Toivon paljon vastauksia. Kiitos jo etukäteen.
mistä tietää onko ahdistus psyykkistä...
ahdistunut
4435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Psyykkistä. Ei huvittaisi mennä lääkäriin. Pitäisikö vaivojen olla fyysisiä jotta menisit? Mene ystävä hyvä lääkäriin, kerro tuntemuksistasi ja aloita matka kohti hyvinvointia. Miksi elää ikävien tuntemuksien kanssa kun niistä voi kerran päästä eroon. Voimia.
astmaa ja oireena on hengenahdistus ja väsymys. Hoidan sairauttani lääkkeillä...
Lääkäriin menemällä saat sinäkin selville, mikä on sun sairautes nimi. Ole sitkeä apua hakiessasi. Vaadi tutkimuksia. Tiedän, että aina ei ole helppoa saada tänä päivänä lääkärinapua...
Itse kärsin epämääräisistä hengenahdistuksista ja pelkotiloista useita vuosia ennenkuin hakeuduin psykiatrille. Diagnoosini oli paniikkihäiriö. Ensi vuoden alusta aloitan kolmannen terapiavuoteni. Kaksi vuotta sain Kelan avustamana, kolmatta tuskin enää, koska terapiarahat ovat niin vähissä. Aion silti käydä omalla kustannuksellani kerran viikossa.
Koska tiedän ahdistuvani helposti, määritän lähes kaikki fyysiset oireeni nykyään somaattisiksi. Olen ollut yleensä oikeassa, koska oireet selkeästi laantuvat, kun saan lisäselvyyttä asioihin, jotka saattoivat vaivata. Asioiden ei välttämättä tarvitse ratketa tai mennä hyvin; ilmeisesti jo sekin auttaa, että sisäisesti ymmärtää, mikä oireilun saattaa laukaista.
Itsetuntoni on aina ollut erittäin alhainen. Etsin ihmisten hyväksyntää pienimpäänkin asiaan. Se, että hyväksynnän lähes poikkeuksetta sain, ei auttanut tilannettani, vaan sai minut etsimään hyväksyntää yhä kovemmin, koska sen saaminen oli niin palkitsevaa. Oma hyväksyntäni omille asioilleni on ollut aivan toisarvoinen. Sääli, sillä terapian myötä olen pikkuhiljaa oppimassa sitä tosiasiaa, että pitää voida luottaa omiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa, ja kaiken ajatteleminen on sallittua. Vasta toteuttaminen saattaa tehdä asiasta pahan. Tuossa taisi olla aina minun suurin ongelmani: koska olen koko elämäni ollut kiltti ja fiksu tyttö, ajattelin, että aina pitää ajatellakin kiltisti. Tosiasiassa esim. kiroileminen ikäville asioille ääneen, kun on yksin kotona, on ollut hyvinkin vapauttavaa.
Mutta siis.. Varsinaisia fyysisiä sairauksia minulla ei ole koskaan ollut, joten oma puoleni oli lähes kokonaan somaattista. Sinun kannattaa kuitenkin ehdottomasti käydä lääkärissä. Mikäli oireesi osoittautuvat somaattisiksi, älä pelkää tutkia niitä aiheuttavia asioita. Raskasta ja epätoivoista on aivan varmasti jossain vaiheessa, mutta lopputuloksena toivottavasti eheämpi ihminen. Onnea Sinulle. :)
mua itkettää koska toi oli pelastus sille, mikä mua vaivaa kanssa.. Mulla on ollu tää vasta muutaman päivän, mutta tää tuntuu ihan kauheelta, tuntuu kans ettei henki kulje keuhkoihin asti ja itkettää ja väsyttää koko ajan, mikään ei tunnu miltään.. Mutta tää hengenahdistus on kauheeta, välillä se menee ohi, mut sitte vaikka illalla se tulee taas ja tuntuu, että tukehtuu pian. Mä olin tässä muutama päivä sitte, ku tää alkoi, ihan ku pikkutyttö, äitin piti silitellä mun päätä että mä sain nukuttua ja rauhotuin. Mä poltan, mut en tiiä johtuuko se millään lailla siitä. Lopetin sen kuitenki osittain. Mä oon masentunu, kaikista pikkuasioista, rakkaudenkaipuusta, olo tuntuu tosi yksinäiseltä, vaikka muutama rakas ystävä on..
Mä vaan toivon, että tää menee ohi.Pelottaa..