Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

mies ei saa vedettyä nahkaa taakse/herkkä penis

Poikaystäväni ei saa nahkaansa peniksestä vedettyä taakse ilman että se sattuisi, ei ole koskaan saanut. Seksi kuitenkin onnistuu, mutta on välillä hieman ongelmallista. Suuseksiin olen kehittänyt oman tekniikan, nahkaa ei voi liikuttaa taaksepäin yhtään. Seksissä kun mies koittaa sisääni, jos hän osuu minuun väärässä kulmassa se sattuu ja erektion saaminen täytyy aloittaa alusta. Hän kertoi jo alussa, että penis on hyvin herkkä eikä hän ole esim. jostain syystä voinut saada orgasmia sisääni. Jo minun suuhuni tuleminen oli iso juttu, olin ensimmäinen tyttö kenen suuhun hän koskaan tuli, hän pelkäsi että se sattuu. Lääkäri oli sanonut, että avuksi voisi olla se, että hän vetäisi nahan taakse ja olisi niin muutamia viikkoja(!), antaisi peniksen pään tottua olemaan ulkona. Kenelläkään tullut samaa ongelmaa vastaan, tai löytyisikö ratkaisuja ongelmaan?
204030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

No tottakai se terska siellä alla on herkkä jos sitä esinahkaa ei saa vedettyä taakse. Itseasiassa se miehesi penis toimii väärin jos sitä ei saa ollenkaan taakse. Kyseessä on termillä fimoosi tunnettu juttu. Siihen tarjotaan hoidoksi ympärileikkausta ja sillä se ongelma ratkeaa. Jos ongelmaa aiheuttaa esinahan side siinä alapuolella, niin sitäkin voi pidentää että esinahka pääsee taakse asti, se operaatio on nimeltään frenuloplastia. Minulle on tehty tuo ja pitää sanoa että tuli todella hyvä ;-) Kannattaa puhua asiasta, parantaa elämänlaatua kun voi harrastaa seksiä ilman että pelottaa että koskee.

Äänestä

Sama "ongelma" ollut ainakin puolella kaikista miehistä jossain muodossa. Vai oletitteko olevanne jotenkin ainutlaatuisia.

Äänestä

Minä kuulun siihen ikäluokkaan, joka ei vielä näitä netin neuvoja tuntenut eikä osannut hakea. Niinpä pidin vaivani omana tietona ihan kaksikymppiseksi asti. Tyttöjen kanssa varoin joutumasta niin lähekkäin, että tuo sieluani syvältä askarruttanut ongelma ei tulisi ilmi. Luulin olevani ainoa maailmassa tällaiseen kohtaloon tuomittu. Itsetyydytys kyllä onnistui, sillä venyyhän esinahka, ja kuinka ollakaan, kerran yksin saunoessani, saippuan kanssa paineita purkaessani nahka luiskahti terskan taakse. Ja sinne se jäi, jumiin, on ollut siellä siitä lähtien. Toki se nyt on löystynyt, luonnollisessa käytössä, mutta niin riemastunut olin päästyäni pinteestä, että olen tavallaan sitä rangaissut pitämällä arestissa räystään takana. Joten saippuaa, saippuaa, lisää saippuaa sanoi taikuri Onnellinen nahkapää.

Äänestä

En tiedä itsellä oli pienenä sama ongelma, mutta ei ole tietoa onko asia erillainen, jos ongelma on aikuisiällä vielä olemassa, hyvinkin luultavasti asia on erillainen. Pienenä itselläni siitä ei meinannut tulla mitään koski ja koski, kun yritti saada sen esinahan taakse lämpimän veden kanssa huljutellen ja se oli sillein liian kireäkin, kyllä se loppuen lopuksi meni taakse, en sitten tiedä olinko sitä niinsanotusti jotenkin väkisin ihan yrittänyt saada taakse ja olen kuullut, että ei väkisin saisi, että jos se ei meinaa mennä millään omin avuin niin ympärileikkaus olisi seuraava asia, näin ainakin vanhemmat sanoivat ja se varmaan antoi motivaatiota lisää, sillä en halunnut mitään ympärileikkausta. Mutta ei se arkuus sen jälkeen ole ongelma, muutamien päivien päästä se super arkuus ainakin pienenä lähti pois ihmeen nopeasti. en sitten tiedä miten aikuisiällä, kun ei ole kokemuksia, mutta kun sen saa taakse sitä kannattaa alkaa, jos se on kireä niin aina esim suihkussa käyden niin vieritellä edes takaisin, että se tottuu siihen ja löystyy, itsellä ainakin se kireys katosi. Iha normaali pesu ainakin itsellä vei pois tuon super arkuuden, että en sitten tiedä tuosta ulkona pitämisestä, ei ainakaan itsestä kuulostaisi mukavalle, että pitäisi pitää ulkona koko päivää heheh. Pelottava tunne vieläkin ois, jos tollein lääkäri käskis heheh. Ainakin näin olen jostain dokumentista kuullut, että se olisi naiselle parempi yhdynnässä, jos mies ei ole ympärileikattu juuri peniksen pään ollessa arempi, kuin ympärileikatuilla. Seksin ei kuulemma tarvitse olla niin rajua tai jotain, en muista oikein, että sikäli suosittelen, että miestäsi ei ympärileikata ja ainakin itse kammoksuin ajatusta siitä pienenä ja vieläkin kammoksuisin, jos näin minulle pitäisi tehdä. Niin nuo kipujutut rakastelun aikana ovat varmasti pahoja ja se voi varmasti pahentaa asiaa entisestään jos siitä tulee sellainen varovaisuus tilanne, että pitää kokoaja miettiä miten olisi ettei vaan sattuisi, sillein kokoajan peläten, että kohta saattaa sattua. Joten tuon asian hoitaminen olisi varmasti suuri helpotus miehellesi ja sinullekkin, tietysti lääkärit tietävät paremmin asianlaidan, mutta itse ainakin yrittäisin kiertää vaikka miten ettei minua ympärileikattaisi, mutta tsemppiä teille, toivottavasti asia saadaan kuntoon.

Äänestä

Minulla oli sama ongelma nuorena kun aloin seurustella nykyisen kanssa, kävin lääkärissä joka suositteli ympärileikkausta, myös tyttöyst. oli asian kannalla, hänellä oli kokemusta 2.sta ymp. leikatusta. Kuitenkin aloin venyttämään ihan päivittäin rasvan kanssa ja pikku hiljaa sain sen taakse, aloin myös pitämään sita terskan takana, alussa vähän arka mutta pian siihen alkoi tottua. Myös tyttöystävä oli sitä mieltä, että miehellä kuuluu terska olla aina paljaana, se ei ole sitten niin herkkä laukeemaankaan. Nyt ei enää edes päälle ylettykäisikään. Käyttäkää yhdynnässä siihen asti jotain hyvää liukastetta, niin kyllä sen yhdynnän pitäisi onnistua nahka päälläkin

Äänestä

niin miten miehen saisi tuohon leikkaukseen....hankalaa on kun tuo vaiva on eikä tajua hakea siihen apua.Uskon että se myös "syö" miehen itsetuntoa aika paljon...vaikka ne vaimona asiasta huomauttele...mutta olen huomannut että on yksi syy siihen miksi seksi ei maistu.

Äänestä
  • Naisena olen sitä mieltä,että miesten pitäisi olla ymp, leikattuja mielellään jo nuorena, silloin nämä ongelmat eivät vaivaisi aikuisiässä. Kokemuksesta tiedän että, ympärileikkaamattomilla se terska useammassa tapauksesa on kovin kosketus hekkä ja rakastellessa jo muutaman työnnön jälkeen vuoto tulee, naisen pääsemättä vielä alkua pidemmälle. Mielestäni ympärileikkaamaton mies kelpaa kyllä sukua jatkamaan, mutta ei rakastelemaan naisen kanssa.

    Äänestä

  • miehes leikkaukseen tai käyttäkää kortonkia, se on valtava bakteeripesä, kaikki smegmat on kuivettuneena siellä nahan takana ja alla, hyi hitto! Äkkiä se nahka sieltä pois joko venyttämällä tai leikkaamalla!

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    Naisena olen sitä mieltä,että miesten pitäisi olla ymp, leikattuja mielellään jo nuorena, silloin nämä ongelmat eivät vaivaisi aikuisiässä. Kokemuksesta tiedän että, ympärileikkaamattomilla se terska useammassa tapauksesa on kovin kosketus hekkä ja rakastellessa jo muutaman työnnön jälkeen vuoto tulee, naisen pääsemättä vielä alkua pidemmälle. Mielestäni ympärileikkaamaton mies kelpaa kyllä sukua jatkamaan, mutta ei rakastelemaan naisen kanssa.

    Tasa-arvon vuoksi naisille pitäisi kanssa tehdä ympärileikkaus, siis leikataan klitorikselta huppu pois. Saattaa klitan tuntoherkkyys vähän kärsiä mut paskat siitä, eihän naisen pidäkään nauttia vaan olla pantavana.

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    Naisena olen sitä mieltä,että miesten pitäisi olla ymp, leikattuja mielellään jo nuorena, silloin nämä ongelmat eivät vaivaisi aikuisiässä. Kokemuksesta tiedän että, ympärileikkaamattomilla se terska useammassa tapauksesa on kovin kosketus hekkä ja rakastellessa jo muutaman työnnön jälkeen vuoto tulee, naisen pääsemättä vielä alkua pidemmälle. Mielestäni ympärileikkaamaton mies kelpaa kyllä sukua jatkamaan, mutta ei rakastelemaan naisen kanssa.

    niinpä taisi olla vielä 60 ja 70 luvulla näille tuppimunille se ohje ..että vetelet taakse päin kyllä se käytössä viruu. Ja sieltäkö se kammo on sitten jäänyt ettei enää "vanhempana" lääkäriin mennä. Luulisi tämän olevan niin pieni juttu.että asian voisi hoitaa hups heijaa tyyliin nopeasti.

    Äänestä

  • vuoksi- kirjoitti:

    Tasa-arvon vuoksi naisille pitäisi kanssa tehdä ympärileikkaus, siis leikataan klitorikselta huppu pois. Saattaa klitan tuntoherkkyys vähän kärsiä mut paskat siitä, eihän naisen pidäkään nauttia vaan olla pantavana.

    taitaa olla kaksi eriasiaa.... ei taida sulla olla kokemusta tuppimunasta vai omaatko sen etkä tajua hakea apua.

    Äänestä

  • kaksi aivan eri asiaa kirjoitti:

    taitaa olla kaksi eriasiaa.... ei taida sulla olla kokemusta tuppimunasta vai omaatko sen etkä tajua hakea apua.

    Kysymyksessä on ihan sama asia. Molemmissa on huppu suojaamassa liialta hankaukselta ja sinun mielestä miehet pitäisi silpoa heti kun vaan mahdollista...melko sairasta. Jos se esari on terveyden ja hygienian kannalta viallinen ja ei toimi ihan niinkuin luonto on suunnitellut, niin sitten sitä tottakai pitää pikkaisen korjata. Mutta uskonnollisista syistä tapahtuvat ympärileikkaukset ovat ihan yhtä sairaita kuin joissakin kulttuureissa normaalit naisten ympärileikkaukset.

    Äänestä

  • Itse olin noin kk sitten leikkauksessa. Omani oili melko vaikea fimoosi, nahan sai yli jos käytti kahta kättä yhtä aikaa, yhdenkäden sormilla se ei onnistunut. Jos sormet oli saippuassa niin ei saanut lainkaan yli. Ja sit kun sain niin piti melko nopeesti pestä ettei tullut repeämää ja silloin oli melko kivuliasta 2-3pva. Nyt leikkaus parantunut 100%. Leikkausessa jätettiin sileen 5mm nahkaa terskan päälle eli levossa on sille puolet terskasta piilossa. Tunto on ongelmia ei ole ollu paitsi että aikaisemmin oli hiukan sitä vikaa että "lasti" tahtoi lähteä jo 5 min jälkeen kun oli alettu hommiin. Nyt kun muutaman kerran on kokeiltu niin naiminen tuntuu todella että sitä harrastetaan eikä vaan "sylkästä melkein reisille". Viimeksi meni jo hiukan överiksi kun ei meinannu tulla ollenkaan, tais hurahtaa tunti. :) Ottaen huomioon että kohta tulee 50v mittariin ja kävin nyt vasta k.o. leikkausessa niin voin suositella, ihan itse asiassa pakottaa jos on tämä ongelma. Itse kärsin tästä yli 15v. En tiedä mistä k.o vaiva edes alkoi. Se oli kova kynnys soittaa ensin tohtoriile koska kyseessä oli naistohtori, mutta ajattelin että paskat se siitä sen enempää välittää ja sitten homma etenenikin vauhdilla. 3 vko sittä oli tuppi veks. On se vaan komeen näkönen.

    Äänestä

Itsellänikin oli sama ongelma, joka korjautui leikkauksella. EI kuitenkaan ympärileikkauksella, jota en halunnut, vaan esinahan siteen pidennysleikkauksella. Ongelman nimi siis on liian lyhyt esinahan side. Ja ratkaisun nimi siis esinahan siteen pidennysleikkaus. tuon leikkauksen jälkeen esinahkaa on pidettävä n. 2 viikkoa yhteen menoon taakse vedettynä, jottei se side pääse arpeutumaan uudelleen liian lyhyeksi. Leikkauksesta saa mukaansa tuubillisen puudutusgeeliä jota voi käyttää jos tulee kipuja. Itse leikkaus sujui terveyskeskuksessa paikallispuudutuksessa ja sen tekee kirurgi. Onneksi siis kaikkia ongelmia ei tarvitse ratkaista ympärileikkauksella. Omassa tapauksessani siis esinahka ei mennyt kunnolla taakse erektiossa, ilman sitä toki meni (esim. alapesua varten) , tosin silloinkin sitä sai kiskoa tosi lujaa että sen sai takaisin päälle. Tällaista pienempää leikkausta siis suosittelen, ympärileikkausta en.

Äänestä

Leikkasin itse mattoveitsellä
,esinahan irti

Äänestä

Et­­­si seks­­ikump­pani! Määr­­­itä para­metr­­­it j­­a kaup­­unki 👉 http://6015555.com/H/E3odO 👈

Äänestä

U­­usi s­­­ek­si­­teatteri ava­­­utuu Su­ome­en! Ku­­tsu­mme kai­­­kk­­i­­­. Il­­mo­­­it­tautum­­­ine­­­n ry­­hmä­­­ämm­­­e tä­­­ällä - http://5555523.com/H/kA1J7 👈

Äänestä

H­­­e­­i! Ku­­ts­­­umme sinut käymään uude­ssa cha­­tissa! Mei­tä on yli miljo­­ona! 👉 http://5555501.com/H/Zk51K 👈

Äänestä

Lääkäri auttaa ongelman ratkaisemisessa.

Äänestä

H­­­ei! Om­­­a stream. Sisää­nkäynti kaikille, jotk­­­a haluav­­­at pi­­­tää ha­uskaa 👉 http://5206699.com/H/rH76 👈

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Poikaystäväni ei saa nahkaansa peniksestä vedettyä taakse ilman että se sattuisi, ei ole koskaan saanut. Seksi kuitenkin onnistuu, mutta on välillä hieman ongelmallista. Suuseksiin olen kehittänyt oman tekniikan, nahkaa ei voi liikuttaa taaksepäin yhtään. Seksissä kun mies koittaa sisääni, jos hän osuu minuun väärässä kulmassa se sattuu ja erektion saaminen täytyy aloittaa alusta. Hän kertoi jo alussa, että penis on hyvin herkkä eikä hän ole esim. jostain syystä voinut saada orgasmia sisääni. Jo minun suuhuni tuleminen oli iso juttu, olin ensimmäinen tyttö kenen suuhun hän koskaan tuli, hän pelkäsi että se sattuu. Lääkäri oli sanonut, että avuksi voisi olla se, että hän vetäisi nahan taakse ja olisi niin muutamia viikkoja(!), antaisi peniksen pään tottua olemaan ulkona. Kenelläkään tullut samaa ongelmaa vastaan, tai löytyisikö ratkaisuja ongelmaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu