Seuraava lyhyt tarina on fiktiota, tragikomediaa, mikä perustuu todellisiin hahmoihin suomi24:n kommunistinen puolue palstalla. Tarina on tarkoitettu vappua 2009 varten ja sitä voi kopioida ja levittää yleisesti. Halukkaat voivat myös jatkaa tarinaa ja jos tarina julkaistaan näin, pyydän kirjoittajia merkitsemään kohtansa nimimerkillään tms. Muu julkaisu on myös mahdollista ja siitä voi keskustella kanssani suomi24:ssä löytyvien yhteystietojeni kautta.
-----------------------------------------------------------------------------------
On kaunis, kesäinen keskipäivä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja suuren, monikerroksisen kartanon kuistilta voi nähdä aina 300 metrin päähän, missä tie kaartuu jyrkästi oikealle, pois näkyvistä. Asfaltoitu tie kartanon laajalle etupihalle on reunustettu sypresseillä, hyvin hoidetuilla lehtikuusilla ja kukkaistutuksilla. Nurmikoilla vilahtelee siellä täällä rivakasti liikkuvia työntekijöitä, joita ohjaa muutama työnjohtaja terävästi kajahtavilla komennoilla, mitkä kuitenkin runsas kasvusto vaimentaa ulkopuolisilta korvilta. Aivan kartanon pääsisäänkäynnin eteen on levitetty punainen matto, mikä on noin parin metrin levyinen ja kattaa koko sen noin 5 metrin matkan kuistin rapuilta kartanon pihalle, missä kivetetty kävelytie alkaa. Kartanon etupihan ja kartanon välissä on erittäin hyvin hoidettu 5 metrin levyinen kaistale puutarhaa ja sisäänkäynnin kummallakin puolella on suihkulähde. Tämä kaikki antaa tulijalle vaikutelman suuresta vauraudesta ja vallasta.
Tämä ei kuitenkaan ole kartanon isännän ja herran mielessä päällimmäisenä, sillä hän on kutsunut kaksi tärkeää yhteistyökumppaniaan, työeläkeläisen ja T Urpon, juhlallisuuksiin, juhlimaan mennyttä ja tulevaa yhteistyötään, mikä takaa Pappamanniselle varman aseman kansainvälisillä markkinoilla. Tämä ei kuitenkaan ole vielä lukkoon lyöty tosiasia.
Kuitenkin nyt, isäntä, Pappamanninen, istuu ryhdikkäästi arvokkaassa, antiikkisessa ja raskastekoisessa tuolissaan kuistilla, jalat tanakasti lattialla. Hänellä on täysin valkoinen, mittatilaustyönä tehty puku, mitä täydentää uutuuttaan kiiltävät mustat ratsastus saappaat. Vasemmasta saappaan varresta pilkistää ratsupiiska. Suoraan Papan edessä on koko tammesta tehty pöytä, mille on aseteltu virvokkeita: erilaisia mietoja ja väkeviä alkoholijuomia ja pikkupurtavaa: croissantteja ja kaviaareja. Koko komeuden täydentää aito pöytähopea setti.
Isännän takana seisoo ääneti ja pelokkaana palvelija pitäen kädessään tarjotinta, mille on aseteltu juuri tehtyjä marskin ryyppyjä. Isäntä on kuitenkin aivan vesiselvä, sillä on tunnettu tosiasia, että hän ottaa vain kun on aihetta ja silloinkin seuraksi. Hän on ikäisekseen loistavassa fyysisessa kunnossa, mitä ei ole pilattu loukkaantumisilla eikä toimettomuudella ja kaiken komeuden päällä on armoton, täysin periksiantamaton luonne: voittaja, suorittaja.
Kuistilla kaikki on nyt hiljaista; Isäntä venyttelee sormiaan ja puree hammasta niin, että poskilihakset kiristyvät. Hän hengittää ulos, katsoo kelloaan: 12.01. Hän nousee napakasti ylös ja astuu muutamat askelmat alas portaita.
Välittömästi isännän takana oleva pääovi avautuu ja hovimestari kiirehtii Papan perään, mutta pysähtyy kuin seinään nähdessään torjuvan eleen.
12.02; Isäntä seisoo kiveyksellä ja katselee näkymää tuimasti kulmiensa alta ja lopulta murahtaa: tien päässä on auto tulossa hyvää vauhtia.
-Ovat pojat myöhässä, jumalauta...
Työeläkeläinen katselee ulos, ihaillen näkymiä uuden Mercedes Benz:in ikkunasta: suuria peltoja, joilla työskentelee paljon työntekijöitä ja auton ohittaessa vartiotornin, sen valppaat vartijat vetävät terävästi kättä lippaan.
-Kyllä tämä on sitä tehokkuutta. Tässä ihan sydän herkistyy, Työeläkeläinen huokaa. Hän vilkaisee nopeasti vasemmalle sivulleen, penkille, missä T Urpo, hänen hyvä ystävänsä ja yhteistyökumppaninsa jo vuosien takaa, puolittain makaa. Autossa on hienoinen alkoholin haju, sillä ystävykset ovat nauttineet auton minibaarin antimista matkan aikana.
-Ei tähän komukat ois pystyny, ei. Nyt ne pinkoo tuolla pellolla kuin aropuput kun vähän sormella osotellaan, HOH HOH HOOOOOOO, T Urpo mylväisee. Hänen silmänsä muljahtelevat pahaenteisesti syvällä kuopissaan.
Auton täyttää ystävysten räväkkä nauru, mikä kuitenkin katkeaa kuljettajan sisäpuhelimesta antamaan tietoon:
-Käännymme juuri vasemmalle ja saavumme nyt plantaasille. Tervetuloa.
-Oho, kato! Siellä Pappa jo oottaa! T Urpo osoittaa sormella ryhdikästä, valkoista hahmoa noin 300 metrin päässä.
Työeläkeläinen kuitenkin vaikenee, sillä hän tietää että he ovat myöhässä ja että Isäntä ei pidä odottelusta; hän vain rykäisee vaimeasti.
Auto liukuu ääneti eteenpäin ja silmäkulmastaan Työeläkeläinen näkee kuinka eräs nuorehko työläisnainen kiihdyttää työtahtiaan auton lähestyessä, niin, että hermostuksissaan leikkaa yhden ruusun poikki. Tämän seurauksena lähellä seisova pomo alkaa karjua niin rajusti, että tulva kuuluu jopa auton sisälle vaikka automallissa on vakiona äänet eristävä kori. Tämä ei kuitenkaan vaikuta mitenkään Työeläkeläiseen, sillä onhan hän sentään kaiken kokenut sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen, puolueveteraani. T Urpo sen sijaan virnistää tapaukselle, mutta auto parkkeerataan hetkeä myöhemmin aivan Isännän viereen.
Isäntä katsoo kun auto lipuu aivan hänen eteensä ja autonkuljettaja harppaa ulos ja tekee kunniaa. Kuljettajan kasvot ovat nuoret, poikamaiset ja niillä näkyy jähmeä pelko. Tämän Pappa huomioi tyytyväisenä.
-Ehkä pidän hänet vielä vähän aikaa...
Ovet aukeavat ja ulos astuu kaksi hahmoa, toinen selvästi ylipainoinen ja toinen normaalivartaloinen, mutta selkeästi heikossa fyysisessä kunnossa. Normaalivartaloinen ojentaa kätensä.
-Mukava nähdä, Pappa! Matkalla sattui pieni viivästys, mutta kunhan pääsemme asiaan, naurat sille varmasti! Työeläkeläinen toteaa pirteästi.
-Se nähdään, se nähdään, Pappa sanoo tarttuen ojennettuun käteen.
T Urpo astuu nopeasti auton perän takaa, hänelle ominaiseen raskaaseen tyyliin, mikä on kuitenkin eloisa ja voimakas: vahva ja fyysinen mies.
-Just joo, mukava nähä, ja ojentaa oman kätensä.
Papan tarkat silmät näkevät, että suuri mies on jo hyvässä nousuhumalassa ja antaa odottaa, ennen kuin ottaa tarjotun käden ja puristaa, niin että T Urpon rystyset valkenevat samalla katsoen koko ajan syvälle tämän silmiin. Suuri mies ähkäisee hiuksen hienosti, mutta kuitenkin ja se riittää Papalle; hän päästää irti ja hymyilee.
-Tervetuloa matalaan majaani. Työni pesään.
-Kiitos, kiitos, kuuluu vastaus lähes samanaikaisesti kummankin vieraan suusta.
Tämä erikoinen ryhmä lähtee soljumaan kohti kartanon kuistia, punaisen maton päällä, mutta ehtii ottamaan vain pari rauhaisaa askelta, kun kartanon kulmalla tapahtuva liike kiinnittää Työeläkeläisen huomion: kaksi rotevaa työnjohtaja vartijaa raahaa välissään tajutonta, vanhaa miestä.
-Mitä tuo on?
Muu seurue kääntyy katsomaan ja Pappa viheltää kimakasti jolloin vartijat pysähtyvät ja kääntyvät isäntäänsä päin.
-Tulkaa tänne! Ottakaa se välissä oleva mukaan!
Työnjohtajat tarttuvat ripeästi tajutonta miestä käsistä ja raahaavat hänet seurueen eteen ja jäävät asentoon.
-Mitä tämä tarkoittaa, Pappa kysyy.
-Me tapasimme tämän työntekijän välttämässä töitä!
Maassa viruva, ehkä noin 70 -kymppinen mies on selkeästi sairas, jo tajuton, eikä hänen hengityksensäkään kulje kuin katkonaisesti, koristen. Hänellä on monien, raakojen pahoinpitelyjen seurauksena huonosti luutuneet kylkiluut, mitkä törröttävät hänen aliravitusta ruumiistaan kuin ruodot kalasta.
Pappamanninen katsoo vieraitaan.
-Mitä mieltä olette?
Työeläkeläinen katsoo tarkasti surkeaa, kuolevaa hahmoa.
-Onko se varmasti kipeä? Ettei vain näyttelisi? Onko..., hänen analyysinsä kuitenkin keskeyttää T Urpon mylväisy.
-LAISKA KOMMUNISTI SE ON, YHTEISKUNNAN ELÄTTI, PUNAPERSE PAVIAANI, SAATANA TÖIHIN SIITÄ! Hänen niskansa hohtaa kuumassa keskipäivän lämmössä syvän punaisena ja hänen puvun takkinsa rinnukselle on pärskähtänyt vähän valkean keltaista sylkeä. Hänen kaljunsa kiiltää hiestä.
Pappamannisen kylmät silmät katsovat hyväksyvästi vieraitaan ja hän kääntyy työnjohtajiensa puoleen:
-Tiedätte miten toimia.
-KYLLÄ HERRA! Miehet tarttuvat ronskisti uhria käsivarsista ja retuuttavat tajuttoman kulman taakse, pois näkyvistä.
-Firmamme on muuten saanut kehuja työntekijöidemme hyvästä työviihtyvyydestä uusimmassa WorkerPool -lehdessä. Olemme aivan kansainvälistä kärkeä tilastojen mukaan, Pappamanninen toteaa ryhmän siirtyessä kohti buffet pöytää.
-Yhteistyökyky on puolueemme ykkösvahvuus, Työeläkeläinen toteaa hymyillen.
-Esa T. Kemppainen
24.4.2009
Länsi-Turunmaa
Tarina
esa_t._kemppainen
6292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
noitten turunmaalaisten toimintatapoja ja huumorintajua, tai paremminkin huumorintajuttomuutta.
Päivän paras! Odotan innokkaasti jatkoa! Osa asioista on muuten noin, paitsi ei minulla hovipalvelijoita ole eikä vartijoita. 2 dobermannia hoitaa ne hommat ja ärisevät tarvittaessa;-) Työntekijäpuolesta sen verran, että he eivät taatusti ole vasemmistolaisia saatikka kommunisteja, koska heillä on omat aivot ja vapaus toimia ilman mitään käskyporrasta, sillä se on vanhanaikaista;-) Pistä Rainesto soluttautujaksi yritykseeni. Attentaattia Hannu valmistelemaan kellariin ja käännyttämään poikia vallankumoukseen. Kerran eräs työntekijä muuten pyörtyi kuumuudessa asentaessaan panssarialustaa erääseen tilaukseen hitsausvalmiiksi kuumassa hallissa, mutta virkosi pian. Se kaveri sai Papalta 2 viikon kesäloman heti malediiveille ja arvaa Esa kenen kustannuksella? Nykyään on avainhenkilö ja on myös erittäin hyvä ystävä. Hänelle luetutan huomenna tämän tekstin kun tulee aamulla valmistelemaan ensiviikon projektiamme...
Humooriä joukkoon. Älä kirjoita vaan ansaintamielessä. Kykysi eivät siihen riitä. Taas on virkistettävä kommarin siimahäntämuistia ja todettava että toveri Urpo kannattaa pohjoismais- ta hyvinvointivaltiota lämpimästi. On teillä punapaiseilla käsittämätön hinku vääristellä ja puhua paskaa. Kertoo moraalistanne kaiken. Tai pikemminkin sen puutteesta. Vale välikappaleena on aina kommarin edistyksessä. Siksi kansa ei vaivaudu samaistumaan. Valehteleviin vätyksiin.
päräytetään paskakuormat pellolle. Tervetuloa esa.kemppainenkin nappaskengissä sinne tallustelemaan punalippuineen.
tapaa ihmisiä, jotka illasta toiseen lauleskelevat moskovan valoja, kulkevat karaokekilpailusta toiseen ja ottavat harrastuksensa kuolemanvakavasti. tuntuu usein, että he kuvittelevat tämän maan olevan amerikka; mahdollisuuksien maa, jossa jokainen lahjakas ihminen törmää kykyjenetsijään, joka vie tämän tulevan marlon brandon hollywoodiin. no, niin ei käy suomessa; täällä kun ei ole hollywoodia eikä kykyjen etsijää; niillä karokelaulajilla on vaan humalainen yleisö. mutta maailma kaipaa huvittajia, ryyppääminen kävisi muuten liian raskaaksi. on mukava huomata, että ainoat omaa kykyjenetsijä-pelastavaa-enkeliä etsivät reppanat eivät välttämättä rajoitukaan pelkästään karaokebaariin; niitä löytyy "kertomuksineen" ja "yhteystietoineen" myös suomi24-viihdepalstoilta. jatka yrittämistä, voit vielä päästä elämässäsi pitkälle. mutta tarinaasi niin olisin suonut siihen lisättävän sellaista ulottuvuutta ja kenties asiansa ajamista ehkäpä jonkun ns. takaportin kautta; olisit ottanut esiin enemmän hahmoja ja vähemmän synkkyyttä; hahmosi eivät olleet tarpeeksi uskottavia, niistä puuttui sellainen samaistumisen meininki. samoin itse tarinasi loppuratkaisuineen oli hyvä tuollaisen tarinan päätteeksi mutta minusta se vähän niinkuin töksäytettiin. myöskin uhriin ei pystynyt samaistumaan; se oli propagandistisen yliammuttu roolihahmo. olisin itse harkinnut uhriksi esimerkiksi realismin vuoksi vaikkapa äkillisesti työttömäksi jäänyttä yksinhuoltajaäitiä ja kaikki teidän kommunistien aatemaailmaan kuuluvan järjettömän väkivallan olisin korvannut turvallisuudentunteen ja arjen totutun turvallisuuden romahtamisella; pahan saa tuntumaan "pahemmalta" silloin kun se sillein iskee ihmisten omaan turvallisuudentunteeseen. että se oma turvallisuus voi olla uhattuna ihan normielämässä, ei vain kommunistin väkivaltaisissa fantasioissa jonka jokainen terve lukija ymmärtää kirjoittajan omaksi henkilökohtaiseksi ongelmaksi. vähän jaarittelua mutta tuli mieleen. ja henkilöhahmoihin toivoisin ulottuvuutta paljon lisää; vain ilmiselvässä propagandassa on noin yksioikoinen jako mustaan ja valkoiseen; paha lihava silinteripäinen ja töpselikärsäinen riistäjä vs sorrettu ja piinattu uhri. voi toimia kauneimmissa eläinsaduissa vaan ei oikeassa elämässä. itseironian kautta eteenpäin; tarinasi ei ollut hyvä novellina, en tiedä saisiko siitä hyvää edes romaanina mutta jos päätät sitä kokeilla niin vinkkinä tuli äkkiseltään mieleen vaikka pari sivuhahmoa lisää; mitä pitäisit vaikkapa Esasta, 42-vuotiaasta poikamiehestä, joka asuu vuokralla jonka yhteiskunta maksaa, ei ole päivääkään tehnyt oikeaa työtä, harrastaa sosiaalista elämäänsä kirjaston tietokoneelta ja jota naapurin lapset kiusaavat. hänhän voisi tutustua vahingossa vaikkapa Hannuun, 41-vuotiaaseen taiteilijaan, joka ei ole päivääkään tehnyt rehellistä työtä ja joka on vakuuttunut Suuresta Salaliitosta. nämä kaksi voisivat vaikka sattumalta tavata ja he sitten alkaisivat perkaa maailmaa tuollaisina sivustakatsojina; he voisivat löytää sen Suuren Salaliiton pala palalta; he voisivat hesburgerin kautta koukata hovioikeuksiin ja vaikka päättää reissun tampereelle Marskin patsaalle. tarkoitin vaan, että maailma on hassuja hahmoja täynnä ja kun heihin alkaa perehtymään niin sitä äkkiä huomaa tragikoomisuutta monessa muodossa. no, oma tietysti on tarinasi mutta tämä tuli mieleen sen pikaisesti selatessani.
ostin minäkin muualta hyypiöltä monisteen kymmenen vuotta sitten helsingissä cafe maestrossa. miekkonen muistutti hannun kasvojen piirteitä. nooh ei siinäkään mitään järkeä ollut. asuin kumppani luki sen ja totesi: taitaa tämä kirjoittaja olla sieltä lomalla. se siitä.