olisi johtajansa Härmälän johdolla kylvänyt 5 miljardia euroa (= 5000 miljoonaa euroa) USA:n kannattamattomiin tehdaskauppoihin, olisi Stora-Ensolla ollut rahaa pahojen päivien varalle. Viime tilikaudella on tullut tappiota n. 83 milj. euroa). Tämän tilikauden suuruisia tappioita olisi noista USA:n kertaluonteisista menetyksistä maksettu 60:n vuoden ajan ja yhtiö olisi tehnyt 0 tuloksen joka vuosi, kun olisi tasaerissä käytetty joka vuosi se mitä menetettin ulkomaanseikkailussa.
Toisaalta, sitä rahaa joka menetettiin ei tietenkään olisi ollut nyt käytössä, koska se olisi jaettu osinkoina osakkenomistajlïlle.
Tällaiset hölmöydet ohitetaan olakohautuksella. Mihinkään pitkäjänteiseen johtamiseen eivät nykyiset yritysjohtajat pysty. Huuto ja korjausliikkeet ovat vain sitä luokkaa, että ei näistä puunjalostusteollisuuden yritystoimista tule mitään. Voisivat lopetta koko puuhastelemisen ainakin Suomessa. Kymmenen vuoden kuluttua kukaan ei enää muistaisi, että koko alaa on ollutkaan.
Jos
Stora-Enso Oyj ei
3112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Juuri tämä tässä mättää meni miten hyvin vaan niin silti ollaan aina tilanteessa et ei oo rahaa mihinkään. Sama tuottaa miten paljon tahansa voittoo rahat valuvat aina pääsääntöisesti ulkomaalaisille osakkeenomistajille. Sitten ihmetellään et missä rahat Suomi oli monta vuotta maailmankilpailukykyisin maa. Missä rahat? Täysin järjetön systeemi Nokiakaan tarvii montaa tappiollista neljännestä niin on kaatumaisillaan heittäsivät jo ajoissa senkii pihalle täältä. Kyllä on naurettavaa
USA:ssa polttaa näppinsä/rahansa ne huijaavat ihan kaikessa valehtelevat osakekaupoissa firmaa paremmaksi kuin se onkaan ja sitä rataa vievät tyhmiltä suomalaisilta rahat! Saapa nähdä oliko myös Liliuksen kaupat Venäjälle samaa luokkaa!
on maksettu hyvän miehen lisä , sekä päätä huimaava eläke !!!!!!????? " KYLLÄ KIRVEELLE OIS TÖITÄ" -- vanha sanonta pitää vieläkin paikkansa!!!!!???? HÄN on ainakin minun mielestä epätoivottu kansalainen suomessa...............