Conrolmannelle, vai mikä Kili-Kuli-Kalle Sonnimies hän nyt olikaan.
Hän nimittäin epäili minun löytäneen IMF:n tuoreen talousennusteen Iltalehdestä. Controlman kertoi, ettei hän sitä löytänyt ainakaan IMF:n englanninkielisiltä sivuilta. Uskon kyllä sen, ettei hän sitä löytänyt, koska pelkällä savonkielen taidolla etsiminen ja löytäminen voi olla tuskaista.
Auttavaisena kansalaisena haluan tuoda tämänkin kaivatun raportin kärpäshiertimen vaivaaman silmän näkökenttään, tosin englanniksi, koska IMF:n sivuilla ei ole savonkielisiä käännöksiä. Se on löydetty IMF:n sivuilta ja raportin sivulla 65 on taulukko, missä kuvataan Suomen surkeaa tilannetta euromaiden joukossa.
Vasso kuu:
http://www.imf.org/external/pubs/ft/weo/2009/01/pdf/text.pdf
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Miksi korostat tuota IMF:n raporttia, joka ei sinällään kerro todellisesta talouden toimeliaisuudesta mitään, se vain luokittelee talouksia toisiinsa verrattuna. Samanaikaisesti OECD julkisti raportin jossa Suomen tekemiä toimia laman vaikutusten torjumiseksi kehuttiin ja pidettiin parhaimpien joukossa Euroopassa. Onko demaritollon pakko löytää aina vain yksipuolisesti huonoja uutisia, vai mistä on kyse.
...niin kuin demaritollo teki! Vai vaaditko, että meidän muiden on uskottava keputollon oman pään sisäiseen ilmoitukseen? Emme suostu siihen. Joten todistetta palstalle - tai myönnä olevasi oikea kepulainen eli valehtelija.
Jaahas, kuulut siihen joukkoon joka saa uutisensa Demari-lhedestä, vaiko Kansan Uutisista? Lueppa joskus talouslehtiä, tuo uutinen oli eilen lähes kaikissa medioissa, tässä yksi poiminta http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2009/04/23/oecd-nakee-valoa--suomessa/200910414/12?pos=9
Punikki ei lue kuin punikkiuutisia
Etkö huomaa, millaisia painotuksia sanomansa epävarmuuteen OECD esittää: >> Katsottaessa Suomen indikaattoreita näyttää siltä, että alustavaa parannusta on havaittavissa. Tulee silti pitää mielessä, että parannuksen alustavaa luonnetta ei voi korostaa liikaa, OECD:n Emmanuelle Guidetti sanoi Helsinki Timesille.
...sen, minkä sanon lopuksi tuossa edelliselle: >> Ei minulle enää tule talouslehtiä, joita vuosikymmenet totuin töissäni lukemaan, kun on aivan liikaa muuta ja mielenkiintoisempaa luettavaa. Mutta ei tule Demariakaan. Ei edes Nykypäivää, vaikka olenkin kokoomuksen äänestäjä, eli siis punikki kepulaisille.
kokkaria, ja teidän takia kokoomuksen nousu olikin viime vaaleissa sellainen kuin oli. Pilaatte senkin puolueen maineen. Minä olen KOKOOMUSLAINEN. Demarithan on syöpä, mikä saastuttaa kaiken hyvän. Tukkivat sinne minne eivät kuulu. Niinkuin kepupalstalle myyräntyötä tekemään. Kukaan kokoomuslainen noin tyhmä ole, että täällä riekkuisi demarien probakandaa vuodesta toiseen. Buahhaaa. Ensi vaaleissa äänestän keskustaa ihan sen takia, että demarit ei pääsisi yhteiskuntaa enempää tuhoamaan. Sitten olis hyvä hallitus, jos siinä olisivat Kokoomus, Keskusta, ja Vasemmistoliitto. Demarit ei ole mikään puolue, vaan mafiaporukka, joka haluaa yksinvaltaan Pohjois-Korean malliin.
Sinähän huusit todisteita, ne sinä sait. Fiksu pyytäisi anteeksi nimittelyjään ja muuta törkyä joka sisältyi tuohon todisteita vaatineeseen viestiin. Mitä tekikään Kapi? Mitä siitä voimme vetää johtopäätöksiä?
Sinä ensin: OECD vastaan Kirjoittanut: IMF... 24.4.2009 klo 14.28 Miksi korostat tuota IMF:n raporttia, joka ei sinällään kerro todellisesta talouden toimeliaisuudesta mitään, se vain luokittelee talouksia toisiinsa verrattuna. Samanaikaisesti OECD julkisti raportin jossa Suomen tekemiä toimia laman vaikutusten torjumiseksi kehuttiin ja pidettiin parhaimpien joukossa Euroopassa. Onko demaritollon pakko löytää aina vain yksipuolisesti huonoja uutisia, vai mistä on kyse. Kapi sitten: Näytäpä todistetta puheillesi... Kirjoittanut: KapiKorhonen 24.4.2009 klo 14.40 ...niin kuin demaritollo teki! Vai vaaditko, että meidän muiden on uskottava keputollon oman pään sisäiseen ilmoitukseen? Emme suostu siihen. Joten todistetta palstalle - tai myönnä olevasi oikea kepulainen eli valehtelija. Jos anteeksi pitäisi pyydellä, niin kummankohan anteeksipyyntö olisi enemmän paikallaan?
... niin surkea ole tuonkaan tilaston valossa. Kun vielä ottaa huomioon, että OECD näkee valoa Suomen tilanteessa ja pitää hallituksen toimia taantuman vastaisessa taistelussa hyvinä.
Liitetiedoston sivulla 65 annetaan tietoa, jonka mukaan Suomi todellakin on jäämässä hännille Euroopassa. Kotimaan bruttotuotannon (GDP = gross domestic product) arvo putoaa tänä vuonna 5,2 %, ja se on Irlannin ja Saksan jälkeen kolmanneksi surkeinta. Kuluttajahinnat (consumer prices) nousevat kolmanneksi eniten Slovakian ja Kreikan jälkeen. Työttömyydessä (8,5 %) sentään arvioidaan tänä vuonna oltava jopa hieman ylempänä EU:n keskiarvoa (10,1). Joten se siitä Euroopan parhaassa kunnossa olevasta taloudesta, josta eräät kepulaiset täällä ovat uniaan kertoneet.
tätä tarinaa uutisoitiin, oli viereisessä jutussa tarinaa Viron ja Latvian uusista ennusteista. Ne alittivat reilusti nämä Suomen vanhat luvut. Kysehän on ennusteista, eikä faktoista. Kaikissa maissa ei vapaaehtoisesti ennustella pahimman mukaan.
eli halulle tilanteen pahentamiseksi jatkuvasti, kun niitä niin vituttaa oppositioon joutuminen, minne tuo anrkistilauma kuuluukin. Taaskin on SAK/demareiden koko punapaviaanilauma valjastettu ja ulkoistettu rahajupakan hautaamiseen, mikä näkyy saitillakin. En usko että tuo on totuus sinänsä, vaikka jutun luinkin. mutta en ihmettelisi tuotakaan, sillä oli suuri virhe mennä eu:hun, ja vielä suurenpi virhe päästää sinne demareita asioita hoitamaan suomen puolesta. Suomen talouyyahan demarit ovatkin kaikin keinoin koko olemassaolonsa ajan ajaneet vain alaspäin. Muutenhan heidän ihanteensa ei toteudu, minkä huomaa sinunkin ilakoinnista. Nyt on sinun KOKOOMUKSESI hallituksessa, miksi kepupalstalla räkytät. Siksi kun olet punikki. Ja vielä piste.
Kotimaan bruttotuotannon (GDP = gross domestic product) arvo putoaa tänä vuonna 5,2 %, ja se on Irlannin ja Saksan jälkeen kolmanneksi surkeinta. --------- Tuosta näkyy, miten riippuvisia olemme nimenomaan metsäsektorin viennistä, kun viennin lasku vaikuttaa noin vahvasti bkt:een. Kuluttajahinnat (consumer prices) nousevat kolmanneksi eniten Slovakian ja Kreikan jälkeen. --------- Kotimarkkinoillamme on vain muutamia suuryrityksiä, mm. vähittäiskaupan kaksi suurta, joten hintakilpailun puute nostaa kuluttajahintoja enemmän kuin muualla, jossa vapaa kilpailu toimii paremmin kaupan alalla. Kauppahan kuluttajahinnat määrittelee niin kuin tiedät. Työttömyydessä (8,5 %) sentään arvioidaan tänä vuonna oltava jopa hieman ylempänä EU:n keskiarvoa (10,1). --------- Tuosta saamme kiittää hallituksen toimia, mm. veronalennuksia sekä sosiaaliturvan ja eläkkeiden parannuksia, ja sitä, että pankit ovat vakavaraisia eikä kotimarkkinoilla ole työttämyysongelmaa - vielä. -Jäbä
olla värilliset silmälasit että noin voi todeta.