Kun lähdetään etenemään virheen löytymisestä eteenpäin alkavat kulut kasvamaan koska:
Suurin osa asunnon myyjistä myy asunnon päästäkseen lainoista ja muista kulutusluotoistaan eroon, rahat menevät niihin.
Kun ostaja on lähettänyt reklamaation ja vaatimuksen hinnan alennuksesta, sitä ei ole varaa eikä mahdollisuutta maksaa. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin hakea asianajaja, joka keksii että aikaa voidaan pelata, pyytämällä tarkempia tutkimustuloksia ym.ym. Ei makseta ennenkuin saadaan asiantuntijan lausunnot.
Myyjä teettää ne ja kuluja tulee vaan lisää.
Asianajaja saa laskutettavaa ja tutkimusten tekijä laskuttaa omansa.
Kulut ovat kasvaneet ja alkupoeräinen kustannusarvio on saattanut kasvaa jo paljonkin suuremmaksi kun kohde on huolellisesti tutkittu ja löydetty vielä paljon muutakin piilevää.
Päätetään että koitetaan sopia asia, mutta eihän siihen ole mitään mahdollisuutta, koska rahaa ei ole. Asianajajan neuvosta koitetaan kiistää korvausvelvollisuus, vedoten esim ostajan vastuuseen... Riita on valmis ja oikeudenkäynti on edessä.
Kn edetään sitten saliin saakka, on kustannukset nousseet pilviin. On tutkimuskuluja, todistajan palkkioita, asiantuntijalausuntija ja kahden asianajajan kulut, asiaan tutustumisesta lähtien ja sehän on jo kerrottu että tavallinen käräjäoikeudenkäynti syö asianajokuluina vähintään sellaiset 10000 euroa.
Myyjä tuomitaan maksamaan jos ja kun asia on selvä eli virheiden laatu on huomattava, asunto on terveysriski ja sellaisenaan asumiskelvoton, eikä myyntitilanteessa tai siihen liittyen ole tuotu esiin mitään mikä olisi voinut kertoa mahdollisista piilevistä vioista tai niiden aiheuttajista (aikaisemmat vesivahingot ym)
Myyjällä ei edelleenkään ole rahaa, joten pitää taas vain pelata aikaa ja valitetaan tuomiosta.
Ostaja teettää kisää tutkimuksia, kerää sijaisasunnon vuokrakuluja. muuttokustannuksia ym haittoja lisättäväksi vaatimuksiin ja asianajajat tekevät tuntitolkulla työtä voittaakseen jutun päämiehelleen. Kulut kasvavat edelleen.....
Kuulostaako tutulta ? Kokemuksia ?
Miksi homevaurioiden käsittelyt tulevat kalliiksi
Näinpä mennään eteenpäin
221750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
korkeintaan myyntihintaan asti piilovikavastuun perusteella eli kaupanpurussakin vain kauppahinta tuomitaan takaisin ja ostajan menettää leimaverot ja muut tutkimus- ja käräjöimiskulunsa. Ja lakimiehet varoittelee kaupanpurun riskeitä, talo menee 100 varmasti takaisin myyjälle mutta rahat voi jäädä saamatta. Eli oikeuden perusteella puretaan kauppa mutta rahojen velkominen on ostajan oma asia, siihen ei oikeus ota mitään kantaa. Tämän takia jotkut purkaa hometalon pois ja tekee uuden tilalle, näin jää edes tontti ja piha itselle.
Ei varoitttele kaikki lakimiehet ja tämä on kyllä niin sieltä "etelästä". Tuttavapiirissäni pariskunnan AA junaili kaupan purun käräjillä vaikka tiesi että vastassa oli velkainen sanoisinko tyypillinen keskivertoperhe. Nyt niillä ei ole taloa eikä myöskään rahoja koska myyjät eivät voi palauttaa kauppahintaa.Eli tässä tapauksessa heidän asiamies ainoastaan pahensi ostajien tilannetta!Jonkunhan se on oppirahat maksettava..niin ja asiamieskulut kanssa:( Sen olen oppinut että jos joskus joudun asuntokauppariitaan niin Juristi pitää valita huolella eikä oteta semmoista joka on hoidellut vain "näpistyksiä"
jos vastapuolella ei ole rahaaja työssäkäynti on jo takanapäin.
Ainakin sen että vaaditaan hinnanalennusta eikä purkua eli käytetään järkeä! Tommoiset juristit joutais mielestäni korvaamaan kaikki kulut mitä ovat tehneet omalle asiakkaalle...
Ei tunnu hinnan alennuskaan paljon lämmittävän kun joskus saa 100 euroa. Jos myyjä jotain maksaa silloin tällöin on aivan sama saako mitään.
Onko rahaa tai edes mahdollisuutta ottaa lainaa. En tiedä kuinka moni menee asianajajan luokse esittämään asiaa ja sanoo samalla että meillä ei ole kyllä sitten rahaa maksaa. Eiköhän sinne mennä toivorikkaana siitä että asianajaja tekisi jonkin taian, joka kadottaisi koko ikävän asian. Tosiasiassa kyllä asiat etenee juuri niin että saadaan vaade, sitten koitetaan osoittaa se perättömäksi vaatimalla tutkimuksia, joiden toivotaan osoittavan että virhettä ei ole tai että se ei ole niin laaja että tulisi korvattavaa.
eikä lääkärissä onko teillä rahaa, katsotaan vasta sitten jos on.
Tässä tullaan juuri siihen että juristin pitäisi ilmoittaa reilusti asiakkaalleen että hänellä ei ole kokemusta asuntokauppariidoista ja ohjata asiakas jollekkin aiheeseen perehtyneeseen kollegaan EIKÄ ottaa asiaa hoitaakseen koska tottakai maallikko luottaa että jos kovapalkkainen juristi alkaa "hoitamaan" asiaa niin se myös hoidetaan asiantuntevasti ja häneen luotetaan sata varmasti.
kaikki asiat, onhan lakikirjat olemassa.
niin mutta kun lakimies sen 10 000 euroa siinä vähintään tienaa ihan varmasti jos ostajilla on oikeusturvavakuutus niin miettikää kuinka helppoa rahaa!
Tämähän se taitaakin olla ongelma että jos saat sen aivan ihanan kaupanpurun ja oma juristi vielä siitä hehkuttaa, mutta kun vastapuolella ei olekkaan mistä taikoa sitä rahaa yks kaks niin olipa mahtava saavutus ja kukahan tässä sitten oikein voittikaan...siinäpä makselet talolainaa ja juristille pitää maksaa sen omat palkkiot.Pahimmassa tapauksessa oma asiamies saattaa neuvoa hakemaan vaikkapa velkajärjestelyä ja kääntymään kunnan velkaneuvojan puoleen kun itsellä on niin paljon kiireitä...kyllähän oman kaupungin lakimiehet tietää ketkä näitä juttuja yleensä voittaa ja ketkä siellä yleensä hoitavat näitä hometaloriitoja. Hyvä lakimies ajattelee asiakkaan parasta(näitäkin on) ja neuvoo mitä kannattaa vaatia vastapuolelta riippuen vastapuolen tilanteesta..että tämmöstä
Lisäänpäs vielä sen että hyvä juristi ajaa aina ratkaisua joka on päämiehelle kaikkein edullisin/paras. Ja aina kun oikeuteen mennään niin toinenhan siinä voittaa ja toinen nuolee haavansa ja jatkaa elämää jos pystyy enää....
kertomuksesi ja kyllä se ajan pelaaminenkin kostautuu myyjälle ja aiheuttaa molemmille kuluja. Jos ostaja on tajunnut tehdä hukkaamiskiellon myyjän omaisuuteen ennenkuin tämä ehtii hukata omaisuutensa, se on ainoa mistä voi sitten ottaa kun tai jos myyjä tuomitaan maksumieheksi. Hukkaamiskielto on järkevä varatoimi ja juristin pitäisi tuoda sekin vaihtoehto nopeasti esille. Kaupanpurun vaaroista peloitellaan täälläkin, mutta yleensä kanteessa on sekä kaupanpurkuvaatimus että hinnanalennusvaatimus. Harvoin kaupanpurkua edes saa,mutta järkevämpi onkin tuo hinnanalennus. Hinnanalennus vaatimuksella voi talon myydäkin oikeusprosessien aikana, jos tilanne on siihen suotuisampi kuin odottaa vuosia hometalon kanssa että mitenkä asia ratkeaa.
"jos ostaja on tajunnut tehdä hukkaamiskiellon myyjän omaisuuteen" Tämä on suoraan sanoen täyttä sontaa!! Hukkaamiskielto on tuomioistuimen määräämä pakkokeino RIKOSasioissa! http://fi.wikipedia.org/wiki/Hukkaamiskielto
Aivan.Mielestäni on ainakin moraalisesti erittäin arvelluttavaa tai suorastaan amatöörimaisuutta että ostajapuolen asiamies vaatii vastapuolelta kaupanpurkua jos itsekkin tiedostaa että myyjällä ei ole siihen maksuvaraa ja että hyvin todennäköisesti saattaa ostajat vielä kinkkisempään tilanteeseen kun kaupanprku on lainvoimainen,mutta eikös sitä sanota että hyvä kello kauas kuuluu paha vielä kauemmas.
hukkaamiskielto,takavarikko,turvaamistoimi etc. Kyllä kansankielellä käytetään sanaa hukkaamiskielto kun toisen omaisuus ulosottomiehen toimesta luetteloidaan ja laitetaan myynti- ja hukkaamiskieltoon. Turvaamistoimi on hieman eri kriteereillä toimitettu ns. hukkaamiskielto. Kun sanot juristille että pitäisi tehdä hukkaamiskielto, hän tietää mitä tarkoitat,vaikka kyseessä olisikin riita-asia ostajan ja myyjän välillä kiinteistökaupassa ja tekeillä on kanne asiasta tai se on tehty.
menee varmaan talteen ja ulosottomies löytää vuokra-asunnosta vain huonekalut ja pihalta yli 10 vuota vanhan auton. Lapin reissut tehdään vuokra-asuntoautolla ja kelomökit perillä vuokrataan. Tai jos hyvin sattuu niin vakituista osoitetta ei edes ole ja asuminen tapahtuu hyvin varustetulla perillisten vapaa-ajan mökillä.
Kyllä siinä menee paljon rahaa hukkaan kun aletaan asianajajan kanssa asiaa viemään eteenpäin. Korjauskustannusarvio kun saadaan niin se kannattaa maksaa, jos on ammattilaisen tekemä. Ei ne kulut kaikenkaikkiaan kuitenkaan siihen jää kun korjaukset alkaa ja tulee eteen kaikenlaista. Jos on talon myynyt luullen sen olevan kunnossa ja sen mukaisella hinnalla myyty niin onhan se selvä että hintaa pitää palauttaa jos tavara on epäkelpo. Asianajaja lähtee "peliin" kuin pelaamaan muita vastaan, tavoitteena saada sulka hattuun. Koitetaan voitaa mahdotonkin asia ja jos voitetaan saataisiin mainetta, jos hävitään ja tulee kuluja vain mahdottomasti lisää niin sellaista se vaan sitten on ja ojennetaan lasku. Kannattaa muistaa että he eivät ota urakkaa, se on tuntiveloituksella kulut. Paremmin olisi löytynyt sopuratkaisu ilman asianajajaa, joka ei edes asiasta mitään tiennyt. Periaate oli vain että koitetaan jotenkin löytää jotain jolla olevinaan olisi merkitystä vaikka ei oikeasti olekkaan.
Aivan.Elämme ahneessa maailmassa jossa jyllää vain MINÄ MINÄ menttaliteetti.
Ainahan se joku joutuu maksumieheksi oppirahojen suhteen.Mutta jos itse huomaa että palkkaamansa asiamies on aivan vihreä asuntokauppariidoissa niin tottakai siinä alkaa miettimään että meniköhän kaikki nyt oikein ja olisiko joku toinen ratkaisu ollutkin parempi meille...
Meerkkihuivit...voi helevatan helevatta.hih hih hih. Siehä sälli oot
Mitä tapahtuu, kun on tuossa jossain hukkaamiskiellossa? Meinaan, kun on n. 50 tonnia enemmän velkaa jo korjausten ja juristin kulujen vuoksi kuin asunnosta nyt saa käteensä?