Soini

Totuuden aukiviiltävä analyysi Soinista: Jos pitäisi nimetä vaikutusvaltaisia poliitikkoja, ensimmäisenä ei tulisi mieleen perussuomalaisten Timo Soini. Pienen oppositiopuolueen hyvälihainen ja pahasuinen puheenjohtaja kun ei millään vastaa käsitystä suuresta valtiomiehestä. Vaikka patsaita hänelle tuskin tullaan pystyttämään, luulo ei ole tiedon väärti painoarvoa punnittaessa. Jos Soinia ei olisi, hänet pitäisi kiireesti keksiä, sillä monet asiat olisivat ilman häntä nykyistä hullummin. Usein kuvitellaan, että Soini olisi jonkinlainen muutosta liikkeellepaneva dynamo. Tosiasiassa hän on tehokas filtteri, johon ääriliikehdintä Suomessa on tähän saakka onnistuneesti siivilöity. Soinin maltillisuuden ansiosta populismi ei ole noussut meillä merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. Perussuomalaisista on tehty vaaraton yhteiskunnallisen tyytymättömyyden kanava, josta on syleilty kuoliaaksi äärioikeistolainen uho. Aikanaan puolue ratsasti nyrkkeilijä Tony Halmeen suosiolla, kesytti hänet takarivin taaviksi ja työnsi hyödyn saatuaan kehäraakkina poliittiseen unohdukseen. Nyt Soini teki saman Jussi Halla-ahon muukalaisvastaisuudelle: otti ensi hyödyn, sitten pesäeron ja lopuksi siirrätti sateentekijänsä marginaaliin. Syksyn ääniharava ei kelvannut kesän vaaleihin, tuskinpa enää mihinkään muuhunkaan. Suostuessaan suomalaisen populismin paimeneksi Soini on voinut istua eduskunnan suuren salin perällä, nostaa hyvää palkkaa ja nauttia muiden arvonannosta. Suutaan hän saa soittaa, kunhan muistaa pitää huolen, ettei sieltä löydy sellaisia hampaita, jotka oikeasti purisivat päätöksentekijöiden nilkkaan. Valtapuolueille asetelma sopi hyvin niin kauan kun perussuomalaisten kannatus pysyi alhaisena. Ainahan Suomessa on ollut änkyröitä, mutta niin kauan kun marginaalisen joukon äänet kanavoituvat harmittomalle puolueelle, järjestelmällä ei ole ollut hädän päivää. Viime vaaleissa Perussuomalaiset menestyivät niin hyvin, että kabineteissa alettiin kysellä, mitä Soini rasistisia puheita pitävien kannattajiensa kanssa oikein mielii? Eiköhän enää maltakaan pysyä lestissään? Pelin poliitikkona Soini taitaa kuitenkin säännöt. Asettumalla ehdolle eurovaaleihin hän käänsi maahanmuuttokysymyksen väittelyksi Euroopan unionista. Ehkä paria parlamenttipaikkaa lukuun ottamatta hän ei saa mitään aikaan, mutta eipä sillä niin väliäkään. Poliittisia paineita lantratessaan kummelipoliitikko hoitaa taas kerran yhteiskuntavastuutaan. Kolumni Metro-lehdessä 24. huhtikuuta 2009.
6180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

panee kirjoittamaan paskaa...

Äänestä
  • Tarvitaan seleksenkaltaisia sokeita ja aivonsa poispäältä kytkeneitä perässähiihtäjiä jos eivät näe totuutta tuon luettuaan.

    Äänestä

  • ammattitoimittaja kirjoitti:

    Tarvitaan seleksenkaltaisia sokeita ja aivonsa poispäältä kytkeneitä perässähiihtäjiä jos eivät näe totuutta tuon luettuaan.

    Minusta tuo juttu on oikeinkin hyvää mainosta Soinille ja Perusseille. Tuota juttua kun pikkuisen tiivistää niin tulos on: Äänestämällä Soinia takaat yhteiskuntarauhan ja vakaan kehityksen. Tosiaan selvästi ammattitoimittajan työtä, koska näennäisesti negatiiviseen tekstiin on sisällytetty mitä parhain mainospuffi.

    Äänestä

  • Perussuomalaisille kirjoitti:

    Sinä puit sanoiksi ajatukseni, hyvä!

    Äänestä

  • seles kirjoitti:

    Sinä puit sanoiksi ajatukseni, hyvä!

    sitte oksettava tyyppi. Perseennuolentaa joka suuntaan.

    Äänestä

  • seles kirjoitti:

    Sinä puit sanoiksi ajatukseni, hyvä!

    tuhmille kakaroille sanottiin ennen, että peseppäs kieles saippualla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pähkinänkuoressa kirjoitti:

Totuuden aukiviiltävä analyysi Soinista: Jos pitäisi nimetä vaikutusvaltaisia poliitikkoja, ensimmäisenä ei tulisi mieleen perussuomalaisten Timo Soini. Pienen oppositiopuolueen hyvälihainen ja pahasuinen puheenjohtaja kun ei millään vastaa käsitystä suuresta valtiomiehestä. Vaikka patsaita hänelle tuskin tullaan pystyttämään, luulo ei ole tiedon väärti painoarvoa punnittaessa. Jos Soinia ei olisi, hänet pitäisi kiireesti keksiä, sillä monet asiat olisivat ilman häntä nykyistä hullummin. Usein kuvitellaan, että Soini olisi jonkinlainen muutosta liikkeellepaneva dynamo. Tosiasiassa hän on tehokas filtteri, johon ääriliikehdintä Suomessa on tähän saakka onnistuneesti siivilöity. Soinin maltillisuuden ansiosta populismi ei ole noussut meillä merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. Perussuomalaisista on tehty vaaraton yhteiskunnallisen tyytymättömyyden kanava, josta on syleilty kuoliaaksi äärioikeistolainen uho. Aikanaan puolue ratsasti nyrkkeilijä Tony Halmeen suosiolla, kesytti hänet takarivin taaviksi ja työnsi hyödyn saatuaan kehäraakkina poliittiseen unohdukseen. Nyt Soini teki saman Jussi Halla-ahon muukalaisvastaisuudelle: otti ensi hyödyn, sitten pesäeron ja lopuksi siirrätti sateentekijänsä marginaaliin. Syksyn ääniharava ei kelvannut kesän vaaleihin, tuskinpa enää mihinkään muuhunkaan. Suostuessaan suomalaisen populismin paimeneksi Soini on voinut istua eduskunnan suuren salin perällä, nostaa hyvää palkkaa ja nauttia muiden arvonannosta. Suutaan hän saa soittaa, kunhan muistaa pitää huolen, ettei sieltä löydy sellaisia hampaita, jotka oikeasti purisivat päätöksentekijöiden nilkkaan. Valtapuolueille asetelma sopi hyvin niin kauan kun perussuomalaisten kannatus pysyi alhaisena. Ainahan Suomessa on ollut änkyröitä, mutta niin kauan kun marginaalisen joukon äänet kanavoituvat harmittomalle puolueelle, järjestelmällä ei ole ollut hädän päivää. Viime vaaleissa Perussuomalaiset menestyivät niin hyvin, että kabineteissa alettiin kysellä, mitä Soini rasistisia puheita pitävien kannattajiensa kanssa oikein mielii? Eiköhän enää maltakaan pysyä lestissään? Pelin poliitikkona Soini taitaa kuitenkin säännöt. Asettumalla ehdolle eurovaaleihin hän käänsi maahanmuuttokysymyksen väittelyksi Euroopan unionista. Ehkä paria parlamenttipaikkaa lukuun ottamatta hän ei saa mitään aikaan, mutta eipä sillä niin väliäkään. Poliittisia paineita lantratessaan kummelipoliitikko hoitaa taas kerran yhteiskuntavastuutaan. Kolumni Metro-lehdessä 24. huhtikuuta 2009.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu