KD teki varsinaisen
Kirjoittanut: emämunauksen 24.4.2009 klo 20.10
kun meni tekemään vaaliliiton Perussuomalaisten kanssa. Ensinnäkin KD tukee perussuomalaisten rasistista ajttelua ja tavoitteita, ja samalla tukee Soinin henkilökohtaisia tavoitteita.
KD on luopunut siitä vastuullisuudesta jota äänestäjät ovat tottuneet siltä odottamaan, ja siihen luottamaan. Liitto Soinin rasistien kanssa ja pj. Päivi Räsäsen henkilökohtaisten perhe asioiden julkisuuteen työntämiset, ovat viimeinen naula KD.n arkunkanteen.
KD on lähtenyt Räsäsen kaudella alasajo linjalle, josta nouseminen vaatii todellista ihmettä. On korkea aika etsiä todellisia toimijoita KD.n riveistä, sillä Kallis on aivan kuutamolla, ja Räsäsen henkilökohtaiset perhe kytkökset suhteessa julkisuus, ovat rasite puolueelle.
Tuohon kirjoitukseen on pakko yhtyä, sillä henkilökohtisesti olen jo vakavasti miettimässä, siirtymistä Kokoomukseen.
Tosiasiaa
A.Aimo
5307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olis ilmeisesti vaan pitänyt mennä taas omalla listalla, missä ei olisi tälläkään kertaa ollut mitään realistista mahdollisuutta saada paikkaa, niin olis Aimokin tyytyväinen! Joskus pienten on pakko tehdä yhteistyötä, jotta saadaan paikkoja. Tämä on mielestäni loistava vaaliliitto, joka päättynee hyvään lopputulokseen. "Tuohon kirjoitukseen on pakko yhtyä, sillä henkilökohtisesti olen jo vakavasti miettimässä, siirtymistä Kokoomukseen." Ilman vaaliliittoa Aimokin olisi vielä tyytyväinen mutta jos saamme vaaliliiton kautta paikan Brysseliin, niin Aimo muuttaa kokoomukseen! Tämä oli kyllä kevään paras ja loogisin kommentti! Onnea valitsemallasi tiellä!
A.Aimo tietää politiikasta yhtä paljon kuin sika pohjantähdestä. A.Aimo voisi tuollaisella huippuosaamisella ilmoitautua vaikka talenttiin.
Kristillisdemokraatit on pelkästään helluntalaisten ja muiden USA:sta tänne levinneiden uskonnolisten rahankeruuorganisaatioiden peitejärjestö, jotka koettavat kähmiä poliittista valtaa hurmosliikkeelensä. Puhdas kristillisyys ja demokratia on hävinnyt KD:sta ajat sitten. Nyt kannatetaan samoja arvoja joita USA:n kristillinen oikeistokin suosii.
En ymmärrä mikä meissä helluntailisissa nyt niin ahdistaa. Aivan mahtavia tyyppejä eikä todellakaan mitään hurmoshenkisiä. Suurin osa KD:läisistä joita tunnen eivät ole edes auskossa.
Siis uskossa Jeesukseen