hyvä sauli,noita sanoja olen odottanut ainakin puoli vuotta. paukuta tulemaan mielipiteesi jatkossa tiheään tahtiin,älä panttaa enää.
näkemyksesi eivät voi olla enää tyhmempiä kuin nykyhallituksen esitykset,tulevaisuuden näkymät ja toimet.
ole äänekkäästi mukana, älä anna nykytoheloiden tehdä holkereita enää,koska on saletti,ettei siitä hyvää seuraa.
sanoisin,ota ainakin osaksi lipposen tyrannimaisuus käyttöösi,vaikka et luonteeltasi sellainen olekaan.
vihdoinkin
sauli avautui
295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuinka moni täällä on ihan oikeesti sitä mieltä, etteikö nykytilanetta ole ymmärretty ennen nykyistä "lamaa". Ovathan merkit olleet jo näkyvissä aikaa sitten. Varovaisuus on ollut viisautta... :)
on pidetty jännityksessä sumussa kulkevaa kansaa. riittää pidempään puliveivaamista,kun ei kaikkea heti kerro. toisaalta laman alkutaipaleen toimet ja puheet oli hallituksen tiedottamien "totuuksien" typerintä aikaa. eivät käsittäneet hitusen vertaa,mitä tuleman pitää. on todella vaikea uskoa enää lainkaan heidän mitään puheita ja toimia. paras katsoa,kuulla muita ja toimia oman ajatuksen mukaan. tympii pirusti vaan olla osana maksujärjestelmää ja maksaa typeryksille vielä hirveää palkkaa. nykyajattelu on 100% aina ylöspäin kaikessa,joka on sula mahdottomuus. pörssikurssia jauhetaan päivästä ja kk:sta toiseen ympäri vuorokauden joka maassa kaikkialla. mikä helvetin lottokone se pörssi on? mitä erilaisia oikeita tuotteita se tuottaa? käsittämätön huuma on ollut ja on edelleen. kaikki uutisointi on aina ensin pörssi,sitten muu ei ole juuri mitään... joten toistaiseksi kukaan ei ole sitten oppinut yhtään mitään tähän astisesta keinolamasta,jonka tiedettiin vuosia sitten olevan ovella,mutta kukaan ei halunnut eikä uskaltanut ovea avata. sitten tuli "kaikille" pienenä yllätyksenä taantuma,lama,syvä lama,pitkä lama,loputon lama.... käsittämätöntä röyhkeyttä ja kansojen typeryyttä. härski-heikit vain kertoi kaiken menneen nurin yllättäen,niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. pahinta on,että ei opin poikastakaan ole ainakaan vielä opittu,hoetaan vain,lamoooooooja tulee--lamoooooja menee ja pörssi heijaa,nousee ja laskee loivasti ja jyrkästi,äkkiä ja hitaasti,pitkään ja hartaasti, loputtomasti..... totta,mutta miksi kusetus tehdään aivan varmasti tieten tahtoen etukäteen tietäen????????????????