Keskisuomalainen
-----------------
Seinäjoella kaikilla alle 16-vuotiailla on nyt sama kotiintuloaika, sillä kaupunginvaltuusto päätti, että heidän on oltava kotona viimeistään yhdeksältä. Vapaapäiviä edeltävänä iltana kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset saavat ulkoilla yhteentoista saakka.
Päätös syntyi ilman äänestystä. Kysessä on suositus, jonka noudattamisesta vastuu on kodeilla.
Esityksen tehnyt valtuutettu SEPPO LAMMI (kd) vetosi perusteluissaan tutkimuksiin lasten univajeesta sekä iltaisin pahenevaan väkivallan uhkaan. Ilta-Sanomien haastattelema Lammi toteaa kuitenkin, että asiaa tulee harkita uudestaan kesällä, kun illat ovat valoisia ja koululaiset lomalla. Suosituksen ei ole tarkoitus rajoittaa myöhään päättyviä harrastuksia, vaan lähinnä kaupungilla maleksimista.
Samatapaisia ehdotuksia on tehty myös muissa kunnissa, mutta ne eivät ole johtaneet suosituksiin näin korkealta taholta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Siinäpä ovat "kristillisten" konstit. Kyllä me kristityt hyvät ihmiset tiedämme. Rajat ovat rakkautta, ja ne rajat asetamme ME, me kunnon kristityt.
Puistatus..................
Koskahan löytyy "kristitty", joka tietää muitakin konsteja kuin määräykset, pakko ja holhous????
kenestähän nyt kirjoitat?
Mietipä nuo määräykset, pakko ja holhous toisinpäin.
Kuka tai mikä on johtanit tähän tilanteeseen nuorisomme kohdalla?
Mistä ovat tulleet "määräykset", että lapset ja nuoret ovat yötä myöten kaduilla?
Kuka tai mikä on heidät sinne pakottanut?
Mistähän moinen holhous ja kenen asiaa se ajaa, kun nuoriso on poissa eikä tiedetä, mitä se puuhaa ja kenen kanssa?
Mielestäni välittäminen on terveellisten rajojen asettamisita ja yhdessä niistä sopimista päinvastainen tilannehan taas johtaa tietyn "mestarin" toimintamalliin!