Historiallisia dokumentteja

Jos katsoo vaikka elokuvan joka pohjautuu suomalaisen kansalliskirjailija Juhani Ahon kirjaan Juha, saa kuvan siitä miten nerokas Suomenmaan kehittäjä perussuomalainen Juha oli. Markkinamies tuli idästä ja tämän elokuvan perusteella voidaan päätellä että suomalainen markkinatalous kehittyi idästä tulleen kauppatieteen pohjalta. Nainen tässä elokuvassa on pelkkä objekti, mutta hänen kauttaan itäisen kauppatieteen geeniperimä siirtyi suomalaisuuteen. Ennen sotia ruotsalaiset ja venäläiset perustivat liiketoimintaa Suomeen. Ruotsalaiset ruukkeja ja tehtaita. Venäläiset olutpanimoita ja kauppoja. Suomalainen olutkin on venäläisten alkuperäiseen reseptiin perustuva. Nykyisin Suomen kaupunkeja koristavat pizzeriat ja kebab-ravintolat. Nämäkin maailman ihmeet tulivat etelästä, eivät ole suomalaisten keksintöjä. Taitaa Suomimakkarankin alkuperä oli Ruotsista, sitä on vaan vähän paranneltu täällä? Nykysuomalaisen elektroniikkajätin patenttioikeudenkäynnit jenkkien kanssa todistavat että tämäkin ihme keksittiin jossain muualla. Eli Suomen kehitys perustuu muualta tulleeseen tietotaitoon ja ideoihin. Jos nyt pannaan rajat kiinni eikä päästetä enää ulkomaaneläviä Suomeen, ei rikasteta geneettistä perimää, eikä kopioida muiden innovaatioita tai haeta oppia muualta miten käy Suomen? Tarkoittaako taantuma silloin paluuta vanhaan hyvään aikaan kun hämäläiset ja savolaiset tappelivat nuijilla ja nyrkeillä. Rasismi on out!
11462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

oikein lempparipalstan itsellesi,tällä palstalla onkin ollut jo pitkään hiljaista,mikä voi johtua viestien tiukasta poistelusta,mutta nythän siihen voi tulla vipinää. PS. Palstalla ei ole rasisteja tai sitten me kaikki olemme rasisteja.

Äänestä
  • Saatanpa poiketakin kunhan tutustun niihin ensin paremmin.

    Äänestä

(1) kuvaile yksi afrorodun kehittämä kirjoitusjärjestelmä (2) kuvaile, miten kebab-ravintola (joka perustuu huonoon jauhelihaan) on erityisen hienostunut lisä kulttuuriimme (3) Jos "rasismi" on "out", niin mikä on ratkaisusi siihen, että maapallon väestönkasvun nettolisäys on 250000 ihmistä päivässä?

Äänestä
  • Lisäksi olet tulkinnut tekstini väärin, joten lue se uudeleen.

    Äänestä

Elämme tätä päivää ja tätä aikaa. Nyt ratkaisee käyttäytyminen, tavat ja uskomukset. Jos ne poikkeavat jollain toisella Eurooppaan tunkeutuvalla liikaa Eurooppalaisesta, seuraukset ovat vakavia ennen pitkää ja merkkejä niistä on jo monissa maissa.Joten nuo hakusi ovat aivan turhia. Yhdysvallatkin on aivan Eurooppalaisen alkuunlaittama. Samoiten Japanin nykyajan kehitys lähti heidän vakoilustaan vauhtiin. He vakoilivat valkoisen tekniikkaa itselleen. Englnati ja Saksa ovat ehkä merkittävimmät nykyteknolgian kehittäjät, mutta kaikialla on levitystä toisaalta. Nykyajan pohjoismaat SUOMI mukaanluettuna edustivat parhaimmasta päästä olevaa ideologiaa, mitä maan päällä oli, vaikka parannettavaa aina on. Se luovutetaan kuitenkin taantumaan monikulttuurisuuden merkeissä kuitenkin. Jos sinusta pizzojen pyörittely ja lihan leikkaaminen rulliksi ja siivuiksi on jotenkin ihmeellistä, niin johan olet melkoinen tietäjä. Joka maassa on omat alkuperäisruokansa ja nykyaika toi kaiken jokapaikkaan ei siinä sen kummempaa hyvä vaan. Mutta toista: Tämän päivän menossa ratkaisee se, kuinka hyvin eri kulttuureista tulevat sopeutuvat keskenään elämään. Järjestys menee niin, että eri maihin ulkoa menevät opettelevat maan tavat eikä kuten suomen nainen tekee usein, että mielistelee ja alistuu ulkoatuleviin vaikutteisiin. Miksi sellainen suomalainen nainen ei mene pois suomesta, joka suomalaisia ja suomalaisuutta aliarvioi tai ei pidä siitä?. Mutta tänne emme tarvitse mitään takapajuisia muinaisuususkomuksia tapoineen päivineen. Geneettinen perimä ei suomessa kaipaa keiden tahansa sotkeutumista. Ja muuten: ainakin minun suvussa geneettisiä ongelmia ei ole, vaan älliä riittää eri aloille. Geneettistä sekoitusta tarvitaan enemmän jossain toisella mantereella (tänne sitä on tullut idästä ja lännestä), jos et ola sattunut huomaamaan ja toisaalta väki saisi myös vähentyä eräissä paikoin, jossa kehitys ei ole kivikautta kummempaa. Et edes tiedä, mikä on rasismia ja mikä ei.

Äänestä
  • Kirjoituksessa on monia totuuksia ja voin allekirjoittaa niistä useimmat. Mutta esimerkiksi se, että eurooppalaiset saavat kai mielestäsi tunkeutua muualle, mutta muut eivät saisi tulla tänne, on jo rasismia. Eurooppalaiset menivät Amerikkaan ja hävittivät alkuperäisväestön sukupuuton partaalle, joten sieltä ei tänne ollut tulijoita. Toki tänä päivänä amerikkalaiset tulevat Eurooppaan opiskelemaan ja töihin, mutta se ei ilmeisesti ole sinusta huono juttu ollenkaan? Se mitä tarkoitat nykyteknologian kehityksellä viittaa ilmeisesti teolliseen vallankumoukseen. Todellisuudessa nykyteknologia on kyllä kehitetty pitkälti juuri Amerikassa ja Japanissa. Tänään uranuurtavaa teknologian kehitystä tehdään kaikilla muilla mantereilla paitsi Afrikassa. Hyvä että otit esiin sanan ideologia. Koska siitähän tässä on kysymys, ideologiasta tai ideologioista jotka ovat tasa-arvon ja ihmisoikeuksien vastaisia. Pizzanpaistossa ja kebabissa ei ole mitään ihmeellistä, jopa minä osaan tehdä sitä, mutta pizzani syön kyllä taxipalvelusta. Suomessa on oma ruokakulttuurinsa mutta eipä rosvolammasta myydä kojuista keskellä kaupunkia. Tamperelaisten musta makkara –kulttuurikaan ei ole kovin laajalle levinnyttä. Eri kulttuurien sopeutumien ja sopeuttaminen on kiinni molemmista osapuolista. Et voi vaatia ketään luopumaan omista perinteistään. Ihmisoikeuksien vastaiset perinteet ja tavat on kitkettävä pois kaikista kulttuureista. Muinaiskulttuuriset tapposeremoniat on kitkettävä pois. Suomessa on oma tappokulttuurinsa ja sekin on siis kitkettävä pois. Suomessa on väkivaltaista käyttäytymistä ja hengenriistoja ihan samalla tavalla kuin muuallakin maailmassa. Tekotapa ja syyt vaihtelevat, mutta sama taito on kaikissa kulttuureissa. Suomalainen nainen on yhtä suomalainen kuin mieskin ja hänellä on samat oikeudet kuin miehelläkin. Sananvapaus, ihmisoikeudet ja kansalaisoikeudet eivät ole sukupuoleen sidottuja. En tiedä mitä tarkoitat mielistelyllä ja vaikutteisiin alistumisella. Suomalainen mies mielistelee toista suomalaista miestä ja he altistavat toisensa omille vaikutuksilleen. Minä olen saanut vaikutteita useista kulttuureista ja maista työni ja matkojeni ansiosta. Ei ole mitään maata johon haluaisin muuttaa siksi että siellä asiat olisivat jotenkin erityisen paljon paremmin kuin Suomessa. Suomessa huonointa on korkea verotus ja ahdasmielinen ajattelutapa. Suomalaiset ovat kateellista ja katkeraa kansaa. Suomalaisten geneettistä perimää on taidettu tutkia eniten maailmassa. Se on hyvä tutkimuskohde siksi että suomalaiset ovat hyvin homogeeninen kansa. Meillä on geneettiset erityspiirteemme ja tautiperimämme, kuten sydän ja verisuonitaudit. Suomalaisten geenipankki onkin siksi otollinen ja hyvä tutkimuskohde, koska pienen homogeenisen populaation sisällä variaatioita on vähän. Omakohtaista kokemusta varsinaisesta rasismista minulla on hyvin vähän. Pari kertaa olen joutunut huonosti kohdelluksi kansalaisuuteni vuoksi. Molemmat kerrat Euroopassa, johtuen ilmeisesti suomalaisten kohutusta maineesta. Kiinassa minua tuijotetaan pitkään koska minulla on vaalea iho, pyöreät silmät ja olen jättiläinen. Jenkkien maahantuloviranomaiset ovat tehneet minulle sopimattomia kysymyksiä ja kohdelleet yhtä alentavasti kuin ketä tahansa tummaa eurooppalaista.

    Äänestä

  • Ardea_C kirjoitti:

    Kirjoituksessa on monia totuuksia ja voin allekirjoittaa niistä useimmat. Mutta esimerkiksi se, että eurooppalaiset saavat kai mielestäsi tunkeutua muualle, mutta muut eivät saisi tulla tänne, on jo rasismia. Eurooppalaiset menivät Amerikkaan ja hävittivät alkuperäisväestön sukupuuton partaalle, joten sieltä ei tänne ollut tulijoita. Toki tänä päivänä amerikkalaiset tulevat Eurooppaan opiskelemaan ja töihin, mutta se ei ilmeisesti ole sinusta huono juttu ollenkaan? Se mitä tarkoitat nykyteknologian kehityksellä viittaa ilmeisesti teolliseen vallankumoukseen. Todellisuudessa nykyteknologia on kyllä kehitetty pitkälti juuri Amerikassa ja Japanissa. Tänään uranuurtavaa teknologian kehitystä tehdään kaikilla muilla mantereilla paitsi Afrikassa. Hyvä että otit esiin sanan ideologia. Koska siitähän tässä on kysymys, ideologiasta tai ideologioista jotka ovat tasa-arvon ja ihmisoikeuksien vastaisia. Pizzanpaistossa ja kebabissa ei ole mitään ihmeellistä, jopa minä osaan tehdä sitä, mutta pizzani syön kyllä taxipalvelusta. Suomessa on oma ruokakulttuurinsa mutta eipä rosvolammasta myydä kojuista keskellä kaupunkia. Tamperelaisten musta makkara –kulttuurikaan ei ole kovin laajalle levinnyttä. Eri kulttuurien sopeutumien ja sopeuttaminen on kiinni molemmista osapuolista. Et voi vaatia ketään luopumaan omista perinteistään. Ihmisoikeuksien vastaiset perinteet ja tavat on kitkettävä pois kaikista kulttuureista. Muinaiskulttuuriset tapposeremoniat on kitkettävä pois. Suomessa on oma tappokulttuurinsa ja sekin on siis kitkettävä pois. Suomessa on väkivaltaista käyttäytymistä ja hengenriistoja ihan samalla tavalla kuin muuallakin maailmassa. Tekotapa ja syyt vaihtelevat, mutta sama taito on kaikissa kulttuureissa. Suomalainen nainen on yhtä suomalainen kuin mieskin ja hänellä on samat oikeudet kuin miehelläkin. Sananvapaus, ihmisoikeudet ja kansalaisoikeudet eivät ole sukupuoleen sidottuja. En tiedä mitä tarkoitat mielistelyllä ja vaikutteisiin alistumisella. Suomalainen mies mielistelee toista suomalaista miestä ja he altistavat toisensa omille vaikutuksilleen. Minä olen saanut vaikutteita useista kulttuureista ja maista työni ja matkojeni ansiosta. Ei ole mitään maata johon haluaisin muuttaa siksi että siellä asiat olisivat jotenkin erityisen paljon paremmin kuin Suomessa. Suomessa huonointa on korkea verotus ja ahdasmielinen ajattelutapa. Suomalaiset ovat kateellista ja katkeraa kansaa. Suomalaisten geneettistä perimää on taidettu tutkia eniten maailmassa. Se on hyvä tutkimuskohde siksi että suomalaiset ovat hyvin homogeeninen kansa. Meillä on geneettiset erityspiirteemme ja tautiperimämme, kuten sydän ja verisuonitaudit. Suomalaisten geenipankki onkin siksi otollinen ja hyvä tutkimuskohde, koska pienen homogeenisen populaation sisällä variaatioita on vähän. Omakohtaista kokemusta varsinaisesta rasismista minulla on hyvin vähän. Pari kertaa olen joutunut huonosti kohdelluksi kansalaisuuteni vuoksi. Molemmat kerrat Euroopassa, johtuen ilmeisesti suomalaisten kohutusta maineesta. Kiinassa minua tuijotetaan pitkään koska minulla on vaalea iho, pyöreät silmät ja olen jättiläinen. Jenkkien maahantuloviranomaiset ovat tehneet minulle sopimattomia kysymyksiä ja kohdelleet yhtä alentavasti kuin ketä tahansa tummaa eurooppalaista.

    Noin 3 kuukautta sitten tuli uusi tutkimus, joka osoitti hämäläisten ja savolaisten eroavan enemmän geneettisesti toisistaan kuin Englantilaisten ja Saksalaisten. Eli jos minä jotain mitä tahansa täällä kirjoittelen, niin taustalla on aina jokin totuuspohja. Paskaa en ala tänne suoltamaan. Se, mikä homogeenisuus taas eri suomen heimojen kesken on toinen asia, mutta lienee selvää, että sekoittumista on tullut paljon viimeisten vuosikymmeneten aikana niissäkin. On myös muistettava, että suomalainen kansa on saanut geenistöönsä sekä lännestä että idästä geeniperimää, mutta emme sieltä, mistä ei välttämättä soisikaan.

    Äänestä

  • Folio Mulder kirjoitti:

    ovat gootteja ja kelttejä alkuperältään? Lisäksi mukaan on sulautunut homo sapiensin lisäksi gromagnon lajia. Heitä on ollut suurempi populaation aikojen alusta asti. Suomalaisia on ollut vain kourallinen ja he ovat pariutuneet ensisijaisesti keskenään. Ruotsalaiset eivät aikojen alussa suomalaisten kanssa pariutuneet muuta kuin isäntä piika suhteessa. Venäläiset olivat avarakatseisempia, mutta porvarillisuus esti yli luokkarajojen pariutumista. Tästä homogeenisuus.

    Äänestä

  • genius finne kirjoitti:

    Sekoitusta tuli tuon suomen asutuksen alun jälkeen sekä idästä että lännestä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ardea_C kirjoitti:

Jos katsoo vaikka elokuvan joka pohjautuu suomalaisen kansalliskirjailija Juhani Ahon kirjaan Juha, saa kuvan siitä miten nerokas Suomenmaan kehittäjä perussuomalainen Juha oli. Markkinamies tuli idästä ja tämän elokuvan perusteella voidaan päätellä että suomalainen markkinatalous kehittyi idästä tulleen kauppatieteen pohjalta. Nainen tässä elokuvassa on pelkkä objekti, mutta hänen kauttaan itäisen kauppatieteen geeniperimä siirtyi suomalaisuuteen. Ennen sotia ruotsalaiset ja venäläiset perustivat liiketoimintaa Suomeen. Ruotsalaiset ruukkeja ja tehtaita. Venäläiset olutpanimoita ja kauppoja. Suomalainen olutkin on venäläisten alkuperäiseen reseptiin perustuva. Nykyisin Suomen kaupunkeja koristavat pizzeriat ja kebab-ravintolat. Nämäkin maailman ihmeet tulivat etelästä, eivät ole suomalaisten keksintöjä. Taitaa Suomimakkarankin alkuperä oli Ruotsista, sitä on vaan vähän paranneltu täällä? Nykysuomalaisen elektroniikkajätin patenttioikeudenkäynnit jenkkien kanssa todistavat että tämäkin ihme keksittiin jossain muualla. Eli Suomen kehitys perustuu muualta tulleeseen tietotaitoon ja ideoihin. Jos nyt pannaan rajat kiinni eikä päästetä enää ulkomaaneläviä Suomeen, ei rikasteta geneettistä perimää, eikä kopioida muiden innovaatioita tai haeta oppia muualta miten käy Suomen? Tarkoittaako taantuma silloin paluuta vanhaan hyvään aikaan kun hämäläiset ja savolaiset tappelivat nuijilla ja nyrkeillä. Rasismi on out!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu