Mietin otsikoksi "Onko veneellä sielu" mutta se kait olisi ollut jo liikaa tämän keskustelupalstan markkinatalousmaterialisteille?
Kyse on purjehtijan (aina kippari mahd. miehistö / perhe) suhteesta tuohon vesikulkuneuvoon, jonka joku voi nähdä siihen sijoitetun pääoman valossa, toinen asuntovaunun tai kesämökin korvikkeena.
Mielenkiintoista seurata keskustelua siitä onko nelkytäjalkaiset purret tilavia vai ei. Sehän riippuu siitä mihin venettä käytetään - ilman muuta ne ovat vähän siinä ja siinä kaksitoistalapsiselle lestadiolaisperheelle. 70-luvulla H-vene oli "perhevene", nykyinen pullamössösukupolvi valittaa puolitonnareita ahtaaksi. Kaikki on suhteellista.
Aikoinaan myimme kesämökin ja sillä pääomalla ostimme purjeveneen. Kunnon purren hankita on vakavuudessaan avioon menoa vastaava asia miehen elämässä. Tuo ensimmäisen veneeni kanssa suhde päättyi eroon pari vuotta sitten. Mitään en silti kadu, suhteemme oli hyvä ja pitkä, vaikka lopulta jouduinkin vähän laiminlyömään häntä.
Veneen personointi ei ole pelkästään meikäläisen huuhaata. Englanniksi vene on "she" ei koskaan "it". Jokainen vene muokkaantuu oikean purjehtijan kanssa yksilöksi, ja jokainen vene myös muokkaa kippariaan. Tuotteena purtta voi ennemmin verrata omakotitaloon kuin autoon. Vaikka tuote tulisi liukuhihnalta veistämössä tai talotehtaalla, niin omistaja personoi sen.
Tunnen veneestäni joka sopen, joka sakkelin ja tokkelin. Se on ehdoton edellytys sille että voin luottaa häneen, ja luottamus on välttämätöntä kun purjehditaan avomerta.
Robert Pirsingin hieno kirja "Zen ja moottoripyörän kunnossapito" kertoo analogisesta suhteesta jossa esine personoituu ihmisen toiminnan osana. Oikea purjehtija on sinut veneensä kanssa, silmät kiinnikin perslihaksilla tuntien löytyy oikea nousukulma ja optimaalinen trimmi.
Minulle vene ei ole sijoituskohde, ei todellakaan, rahaahan harrastukseen menee ja venetarvikeliike on meikäläiselle samanlainen kurimus kuin viinakauppa alkoholistille. Voisi sanoa, että purtemme on meille lähinnä perheenjäsen, kuten lemmikkielukkammekin.
Kun hän on tuonut porukan turvallisesti kotipoijuun viikkojen lomapurjehduksen jälkeen, taputan erotessa kylkeä ja sanon: "Kiitos!"
Kyse on purjehtijan (aina kippari mahd. miehistö / perhe) suhteesta tuohon vesikulkuneuvoon, jonka joku voi nähdä siihen sijoitetun pääoman valossa, toinen asuntovaunun tai kesämökin korvikkeena.
Mielenkiintoista seurata keskustelua siitä onko nelkytäjalkaiset purret tilavia vai ei. Sehän riippuu siitä mihin venettä käytetään - ilman muuta ne ovat vähän siinä ja siinä kaksitoistalapsiselle lestadiolaisperheelle. 70-luvulla H-vene oli "perhevene", nykyinen pullamössösukupolvi valittaa puolitonnareita ahtaaksi. Kaikki on suhteellista.
Aikoinaan myimme kesämökin ja sillä pääomalla ostimme purjeveneen. Kunnon purren hankita on vakavuudessaan avioon menoa vastaava asia miehen elämässä. Tuo ensimmäisen veneeni kanssa suhde päättyi eroon pari vuotta sitten. Mitään en silti kadu, suhteemme oli hyvä ja pitkä, vaikka lopulta jouduinkin vähän laiminlyömään häntä.
Veneen personointi ei ole pelkästään meikäläisen huuhaata. Englanniksi vene on "she" ei koskaan "it". Jokainen vene muokkaantuu oikean purjehtijan kanssa yksilöksi, ja jokainen vene myös muokkaa kippariaan. Tuotteena purtta voi ennemmin verrata omakotitaloon kuin autoon. Vaikka tuote tulisi liukuhihnalta veistämössä tai talotehtaalla, niin omistaja personoi sen.
Tunnen veneestäni joka sopen, joka sakkelin ja tokkelin. Se on ehdoton edellytys sille että voin luottaa häneen, ja luottamus on välttämätöntä kun purjehditaan avomerta.
Robert Pirsingin hieno kirja "Zen ja moottoripyörän kunnossapito" kertoo analogisesta suhteesta jossa esine personoituu ihmisen toiminnan osana. Oikea purjehtija on sinut veneensä kanssa, silmät kiinnikin perslihaksilla tuntien löytyy oikea nousukulma ja optimaalinen trimmi.
Minulle vene ei ole sijoituskohde, ei todellakaan, rahaahan harrastukseen menee ja venetarvikeliike on meikäläiselle samanlainen kurimus kuin viinakauppa alkoholistille. Voisi sanoa, että purtemme on meille lähinnä perheenjäsen, kuten lemmikkielukkammekin.
Kun hän on tuonut porukan turvallisesti kotipoijuun viikkojen lomapurjehduksen jälkeen, taputan erotessa kylkeä ja sanon: "Kiitos!"
Vastaukset 30
Vanhimmat
mutta totta toinen puoli, kyllä veneeseen kiintyy.
Liittyyhän siihen niin paljon hyvänolon tunnetta, muistoja, (enkä tarkoita nyt pelkästään naapurin rouvaa).
Kolmen vuoden jälkeen alkaa olla Sinut jahdin kanssa, ja "kuherruskuukausi" takana.
Kymmeniätuhansia yhteisiä maileja edessä.
Sielusta puhuminen voi todellakin olla liioittelua, mutta kyllä purrella jonkinlainen olemus tai henki on. Itse en voi tässä suhteessa edes verrata venettä autoon: auto on pelkkä kulkuväline mutta vene paljon enemmän. Tuo talovertaus on paljon osuvampi.
Purren olemus ei kuitenkaan muodostu siitä materiasta, josta se on valmistettu. Olen Vikin kanssa samaa mieltä siitä, että veneen olemus syntyy vuorovaikutuksessa sen käyttäjien kanssa. Yhteiset purjehdusreissut, elämykset, tuulet ja tyvenet synnyttävät tuon hengen. Parhaimmillaan veneily on ihmisiä voimakkaasti yhdistävä tekijä, tietenkin päinvastaisiakin esimerkkejä on. Kaikki em. veneessä eletty elämä luo sen hengen.
Tämän lisäksi veneellä, ainakin eräillä veneillä on jonkinlaista omaa, itsenäistä henkeään. Mielestäni käsityönä tehty vene on jollakin tapaa sielukkaampi kuin täysin automatisoidun prosessin tuotos. Kun ammattimies tekee veneen omin käsin, parhaalla taidollaan, on itu veneen olemukselle ja hengelle luotu. Valitettavasti nykyaikainen teollinen venetuotanto on vienyt veneen henkeä yhä ohuemmaksi.
Olen kateellisena lueskellut purjehtijoista, jotka pystyvät teettämään yksilöllisen veneen ja seuraamaan sen valmistusta alusta loppuun. Tällöin omistajan ja veneen välille syntyy vahva side jo alusta pitäen. Pekka Parikan kirja Myrskylintu-purtensa rakentamisesta ja ensimmäisistä reissuista on paikoittaisesta naiiviudestaan huolimatta loistava kertomus tällaisen siteen syntymisestä. Myrskylintu on epäilemättä vene jolla on oma olemus ja henki, jopa sielu.
"Tämän lisäksi veneellä, ainakin eräillä veneillä on jonkinlaista omaa, itsenäistä henkeään. Mielestäni käsityönä tehty vene on jollakin tapaa sielukkaampi kuin täysin automatisoidun prosessin tuotos."
Ei nyt taas aleta haukkua Bavariaa, mutta tässä kai se on kiteytettynä, miksi monet pitävät niitä vanhempia (skandi)veneitä parempina kuin vain vähän kalliimpia uudempia sarjatuotantoveneitä. Lisäksi veneily avaa uudenlaisen maailman verrattuna autolla liikkumiseen. Jos autolla lähtee täältä etelästä pohjoiseen, niin saa ajella 7-800 km ennenkuin maisemat ja luonto muuttuu ratkaisevasti erilaiseksi kuin kehäkolmosen sisällä. Sen sijaan (purje)veneellä ei tarvitse kuin saada köydet irti niin luonto näyttää eri kasvonsa kuin Espoon kotipusikossa ja heti tuntuu, että on lomalla. Tämä mukava tunne sitten kohdistuu siihen vene-nimiseen esineeseen, joka kaiken tekee mahdolliseksi. Voihan sitä sitten kehua ja kiillotella vastineeksi:)
Väität elottomalla materialla olevan sielun?
Mene sinäkin lääkäriin, niin kuin tämän jutun aloittaneenkin pitäisi mennä. Tai ole edes hieman järkevä, ennen kuin alat sielullistaa elotonta materiaa. Lapsillahan on sellainen tapa, että he sielullistavat kaiken. Kasva siis aikuiseksi, jos aiot merellä kulkea.
Jos viittaat minuun, niin pyydän lukemaan viestini uudelleen. Kerron, ettei tuo "olemus" tai "sielu" kytkeydy veneen materiaan, vaan niihin kokemuksiin jotka syntyvät veneellä liikkuvan mielessä. Kyseessä on siis veneeomistajan/ veneellä liikkuvan oma KOKEMUS asiasta. Se että sanon käsintehtyjen veneiden olevan jotenkin "sielukkaampia" viittaa samalla lailla inhimilliseen kokemukseen, kyse ei ole sen kummemmasta.
Totta kai tuollainen veneen personoiminen on viime kädessä romantisointia, lapsekastakin. Mielestäni veneilyn voi nähdä ja kokea kuitenkin muustakin kuin pelkästä teknisestä ja materialistisesta näkökulmasta, siksi viestini kirjoitin. Mistään mielenhäiriöstä se kuitenkaan tuskin kertoo, joten taidan jättää sen lääkärikäynnin väliin.
Olen purjehtinut usealle eri veneellä ja kaikissa on omat "viritykset". Veneeseen ja normaali miehistöön muodostuu myös traditioita. Jos purjehtii uudella veneellä ilman opastusta saattaa rutiinit olla hankalia ja jopa vaarallisia.
Mutta homman sielu on kuitenkin itse meressä ja tavassa liikkua, minun osaltani. Lasikuituinen esine on täysin ymmärrettävissä, mutta luonnossa on aina oppimista ja uutta. En tarkoita että laiminlyön omaa esinettä( ainakaan kovin paljoa) ja että en itse olisi kiintynyt häneen ja tapaan toimia.
Kyllä veneen "sielu", jos sellaista on, syntyy miehistöstä ja muistoista. Saattaapi siirtyä mukana myös venettä vaihtaessa. Oma intohimo suuntautuu mereen, ei veneeseen. Vene(et) ovat vain välineitä. Omat unohtumattomat kokemukset liittyvät laajaan skaalaan erilaisia veneitä, optareita, vikla, matkaveneitä...osa omia osa ei.
Hölmöintä on tapa arvioida miestä veneen mukaan, johon usein satamista törmää. Aikanaan, kun liikuin pienemmällä veneellä, harva tuli kysymään neuvoja tms., nykyään useampi. Kuitenkin mies on sama.
Veneissä en arvosta paljoakaan hienoa sisustusta, kokoa tai uutuutta. En erikseen mitään vene tyyppiä tai materiaalia. Toisaalta arvostan veneitä (ja kippareita) joista näkee, että homma on hallussa.
Joo, kyllä Viki kirjoittaa asiaa. Purjevenettä ei voi verrata käyttöautoon tai sitä vastaavaan kulutustavaraan. Ajan kuluessa ja mailien kertyessä veneeseen muodostuu hyvin erikoislaatuinen suhde. Toinen asia, mikä tekee veneestä lähinnä taloon verrattavan asian saattaa olla ikä ja veneiden yleensä hyvin pitkä elinkaari. Kuten vanhalla hirsihuvilalla, on myös vanhalla veneellä "monta tarinaa kerrottavanaan". Vanha puuvene kertoo edellisistä omistajistaan ensinnäkin lukuisilla jäljillä aikaisemmista muutostöistä, kun vene on modifioitu aikaisempien käyttäjiensä tarpeiden mukaiseksi. Niin ja toiseksi nämä tarinat tietysti näkyvät arvokkaan näköisenä patinoitumisena, jota hyvinhoidetussakin veneessä kuuluu olla jäljellä:-).
Voi kuinka liikuttavaa...antaa myös taustaa muille kirjoituksillesi. ´Vanhoina hyvinä aikoina, ennen pullamössösukupolvea, h-veneessä 4-henkinen perhe vietti kaikki viikonloput ja kesälomat jäiden lähdöstä lokakuun loppuun. Juu niinhän se oli ja siihen aikaan paskannettiinkin kettinkiä ja oltiin kovia jätkiä. Ootko ajatellut, että veneilijöiden tarpeet ja veneen käyttö on myös muuttunut? Nykyisin veneitä käytetään paljon enemmän kuin aikaisemmin juuri sen takia, että veneiden koon kasvaessa ja mukavuuksien lisääntyessä se on tullut mahdolliseksi. Veneestä on voinut näin tulla vapaa-ajanviettomuotona myös substituutti kesämökille. Vene on myös tavara muiden tavaroiden joukossa.
Likistele sinä sitä holkkiasi vaan niin paljon kun lystäät ja juttele sille mukavia. Me pullamössöt olemme sen aikaa merellä isoine ja asuttavine veneinemme.
Jaakolle "Veneestä on voinut näin tulla vapaa-ajanviettomuotona myös substituutti kesämökille"
Niinpä niin... kelluva mökki, jees. Mutta purjevene voi olla paljon enemmän, vaikka se on paljon vähemmän kuin mökki tai asuntovaunu. Veneen käyttökelpoisuuden ratkaisee jonkun mielestä se, onko siinä sauna - tai edes lämminvesisuihku. Tai se, miten kristallilasit pysyvät järjestyksessä. Suosittelisin mökkisubstituutiksi kuitenkin suurehkoa moottorivenettä jolla liikuskeltaisiin saaristo-olosuhteissa.
Itämerelläkään ei tarvitse olla kuin near gale, 15-17 m/s vanhan mainingin kanssa poikkisuuntaan niin on ihan sama onko paatilla kolkytä vai nelkytä jalkaa. Aalto heittää sitä nelisen metriä ylös alas jatkuvasti, ja sen mukana olevaa ihmistä kanssa. Silloin tykkää kovasti pehmeästä vähemmän lattanasta pohjamuodosta etenkin jos ei ole kotlant runtti kisassa jossa pitää surffata spinulla vaan perhemiehistöllä kryssikurssilla menossa vaikkapa Suomesta Saksaan.
Isoine asuttavine veneinenne tekin olette samalla merellä kuin millä minäkin seilaan. Minulla ei vielä ole ollut veneestä kiinni purjehduskauden pituus tai mailimäärät - purjehdukseen käytettävissä oleva aika on ollut suurin rajoittava tekijä. Yli kahden ja puolen tuhannen ei ole tullut kaudessa - alle tuhannenkaan toisaalta harvoin jäänyt.
Kahdehdin tieteskin teitä jotka seilaatte purjehduskauden alusta loppuun, en isojen ja asuttavien veneidenne vuoksi vaan runsaan vapaa-aikanne ja kiireettömän elämänne vuoksi!
Olisiko sitten parasta, jos unohdettaisiin kryssimiset ja muut turhuudet ja stikataan himavaunu veteen ja asutaan siellä. Siinä sulle substituutti kesämökille ja komplementti Bavarialle:-) No nyt tuli provottua oikein olan takaa
Anteeksi vaan Jaakko ja muut... Ihan turha ja typerä oli tuo sukupolveen liittyvä letkautus, miten lie lähtenyt näppikseltä a-viruksen sumentamien aivojen valvomatta.
Ei tosiaankaan ole kyse sukupolvien välisestä ikuisuuskysymyksestä - yhtä laillahan me olimme nössöjä verrattuna isiimme jotka lapiopelillä raivasivat siirtolaistilansa umpimettään. Ja niin tullee aina olemaan. Kyse lie enemmän luonne- tai maailmankatsomuserosta, iästä riippumatta.
Ei kaikkien merellä tarvitse olla "tosi"purjehtijoita. Eikä kenenkään tarvitse merellä päteä tai kisata muuten kuin siihen tarkoitukseen varatuissa tilaisuuksissa. Itse asiassa ns."tosi"merenkävijän luonteeseen pitäisi kuulua kunnioitus, suvaitsevaisuus ja huomioon ottaminen muita merellä liikkujia kohtaan, riippumatta heidän aluksensa tyypistä tai matkan tarkoituksesta (saati sitten rotu, uskonto, päihtymysaste, isänmaa,...).
Ennen kaikkea merenkävijä kunnioittaa merta, se on täysin ylivoimainen elementti, joka ei paskan vertaa välitä meidän toiveistamme. Meidän on tultava sen kanssa toimeen.
Purjehduksen viehätys varmaan osittain piilee siinä, että kapteenina pystyn kerrankin melko kokonaisvaltaisesti hallitsemaan sen mitä pitääkin. Yhteiskunnassa, työelämässä ja jopa ihmissuhteissa tilanteet ovat niin monimutkaisia, muuttujia liian paljon, jotta ns. elämänhallinta olisi muuta kuin sananhelinää. Toisin on veneessä, omalla toiminnallani sopeutan purteni meren kulloinkin asettamiin vaatimuksiin. Tämä pätee erityisesti avomeripurjehdukseen, kun vähintään yön yli tai muutamia vuorokausia seilataan ilman havaintoa maasta.
Tiedä sitten onkos tämä ylidramatisointia, ennemmikin romantisointia. Purjehdus on harrastus, mutta minulle se on vähän enemmän - ei työn mutta ehkä uskonnon eiku filosofian suuntaan.
Navigare necesse est!
yhtäläisyyttä karavaanarien ja kelluvien kesämökkeilijöiden välillä? Suurin merkitys veneen ja asuntovaunun valinnassa on vain ja ainoastaan sisä- ja säilytystilat. Mitä isompi vaunu, sen parempi.
Ei heitä kiinnosta purjepinta-alat, maston trimmattavuudet, tuuleen nousukyvyt, kölin materiaalit ja muotoilut tai mikään muukaan veneen suorituskykyyn vaikuttava tekijä. Pääkriteeri on vain ja ainoastaan sisä- ja säilytystilan määrä. Tarkoitushan on pääosin olla paikallaan kunhan mökki on saatu väyliä pitkin siirrettyä sopivaan paikkaan. Vauhdilla ei ole mitään väliä, menkööt muut ohi jos haluavat. Pilssiä ei tarvita kun asuntovaunuissakaan ei semmoista ole tarvittu, tasaiseen pohjaan kiinnitetty köli on hyvä koska väylillä ei ole kiviä.
aika vähän oon nähnyt itämeren ympäristössä esim mumm 30:siä kruisin käytössä.
sisätilat ei oo kovin häävit, mutta hiilikuitustonga takaa jäykkyyden ja varmasti piisaa trimmattavuutta. jos barduunojen puute kiusaa, niin ainahan ne saa siihen ruuvattua, vauhtia pitäisi riittä ja ei oo liian suuri sisätiloitaan teille isoja veneitä kammoaville.
jos haluatta hyvin kryssivän 36 jalkaisen, niin tässä teille kova kilpailija avance 36:lle, uusi farr36 OD! polaarit voi kuikkia täältä: http://www.farr36.org/boatinfo/polars.pdf . valitettavasti tämäkin vene on suunniteltu pitkälti hulppean avotuulilegin kiilto silmissä.
kyllähän näitä vaihtoehtoja riittää...
ps. alkaa ..tuttaa tää keppiviisastelijoiden suunsoitto trimmattavuudesta yms.
suurella osalla näistä tosi purjehtijoista on kepit miten sattuu...
ainahan piritan laiturissa voi viisastella maston oikeasta rakesta ja sitten täräyttää kone käyntiin kun ei kevyessä tuulessa kerkeä kryssiin takaisin olarin perukoille hiplaan ..naansa.
sivullisille: olen pahoillani pitkälti painokelvotonta tekstiäni, mutta välillä menee hermot
Ei noi ole kuin rantaleluja. Käy katsomassa tätä
http://www.amel.fr
Vaikka voisihan tolasen Farr 36:n lapsille mökin rantaan ostaa, ei tarttis käydä kokeilemassa kulkeeko, voi suoran tusta prujusta lukea.
mitä sitä tollasta ameliakaan ostamaan, voihan sitä pelailla virtual skipperiä ja katella postikortista "kuvan kauniita" maisimia!
"hiilikuitustonga takaa jäykkyyden ja varmasti piisaa trimmattavuutta. "
Siis mitä jäykempi sen trimmattavampi?
"ps. alkaa ..tuttaa tää keppiviisastelijoiden suunsoitto trimmattavuudesta yms. "
Ei ihme!
valitettavasti en näemmä kykene ilmaisemaan itseäni ymmärrettävästi.
tarkennuksena keskeltä virkettä noukittuun lainaukseen:
en tarkoittanut, että maston jäykkyys tekee siitä trimmattavan.
koska ilmeisestikin olet ylivertainen purjehtija, joka ennen kaikkea venettään valitessa kiinnittää huomiota:
-maston trimmattavuuteen
-purje pinta-alaan
-tuuleen nousukykyyn
-köliin niin kokonaisuudessaankin
eli veneen suorituskykyyn (tarkoitat lineen nopeuteen), niin voisitko täsmentää noviisille:
-onko vauhti itsestään itsetarkoitus vai pitääkö veneen olla optimoitu johonkin mittasääntöön? Jos pitää, niin mihin?
-pitääko purjepintalalaa olla kuinkapaljon ja missä niiden tulee olla? kuinkamonelle miehistönjäsenelle niiden tulee olla optimoitu kolmehenkisessä perheessä?
-tuleeko kölin olla optimoitu pelkkään kryssiin vai otetaanko muutkin "suunnat" huomioon? pitääkö kölin olla kallistettavissa? pitääkö olla painolastitankit? pitääkö olla pitääkö olla foileja?
-pitääkö maston olla kallistettavissa ORMA trimaraanien tyyliin, vai riittääkö että käytetään käännettävää (vrt rotaiting)? pitääkö seisovan rikin olla PBO:ta vai kelpaako teräs rod?
jos oikein ymmärsin, niin jokaisen perhepurjehtijan tulisi ajaa open 40 luokan veneestä 36 jalkaiseksi puristetulla CKTF veneellä, joka on optimoitu kryssiin suomenlahdella.
kukin saa tietysti mennä minkälaisella vehkeellä haluaa ja parhaimmaksi itselleen näkee. Itsehän sen ostotilanteessa päättää mitä ominaisuuksia haluaa painottaa (hinta, laatu, purjehdusominaisuudet, sisätilat, trimmattavuus, heloitus jne.); uudelta veneeltä odottaisin kuitenkin joka tapauksessa kaikilla osa-alueilla kehittyneempiä ominaisuuksia kuin kaksi-kolmekymmentä vuotta vanhassa.
Se vähän riippuu siitä, mitä veneeltään hakee. Kyllähän sitä saa plätää uppoamaan veneeseen niin että hirvittää. Vähän hiilikuitua sinne ja dyneemaa tänne, niin saat pussata rahoillesi lähtöpusun. Omistan kohta 26 vuotta vanhan veneen, joka on tehty vahvaksi, huolella, tyylillä ja varustettu silloisilla parhailla mahdollisilla varusteilla (olkoonkin, että mm. kone ja masto on uusittu). Kaikki toimii edelleen kuin uudet vastaavat.
Itselleni purjehdus on nautinto ja rentoutumiskeino. Kilpaillakin voisi; sisarvene kepittää edelleen osaavissa käsissä uudempia. Mutta kun en viitsi. Pirsingin kirjan lukeneena yhdyn Vikiin, joka kirjoittaa varsin viisaasti. Uusi ei aina välttämättä ole joka suhteessa vanhaa parempi.
pitää funtsia, jos skiglaa 25 vanhalla purrella.
Maailmalla "ammattimainen cruisaaja" ajelee keskimärin n. 45 jalkaisella keskiohjaamoveneellä. Ilmeisesti ovat sitä mieltä, että se on sopiva pitkäaikaiseen kruisailuun.
Itse en keskiohjaamoista välitä ja venekin ylittää nippa nappa 30 jalan rajan. Tämä ei kuitenkaan estä minua myöntämästä, että mieluummin ajaisin toisenlaisella purrella, purrella jossa olisi tilaa, mukavuuksia ja ominaisuuksia. Tällaisen veneen kyytipojaksi huolisin riittävän varallisuustason sen ylläpitämiseen ja käyttämiseen, sekä sopivasti vapaa-aikaa.
Perheen kanssa purjehtiessa pistän veneen ominaisuuksissa etusijalle fasiliteetit, jotka takaavat perheelle mukavat oltavat. Tämä ei meidän perheessä tarkoita "near gale" mainingeissa kryssimistä.
Pahoittelen, että uskaltauduin kertomaan mielipiteeni tänne todellisten merten sankarien joukkon. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tämänkin keskustelun taustalta löytyy alitajunnassa jyskyttävä kateus. Tietysti jos viettää kolme yötä kesässä veneessä, niin H-vene voi olla oivakin perhepursi.
Kaikesta huolimatta, HYVÄÄ JOULUA - tai "happy holidays" teille ei kristityille.
Enpä ole aikaisemmin tällä palstalla vieraillutkaan, mutta näin ensi silmäyksellä näyttää täälläkin olevan nykyisin muuallakin vallalla oleva asenne. Nimittäin se, että jos joku ajattelee taikka tekee toisella tavalla kuin itse, niin se on de facto aina jotakin huonompaa taikkä vähintäänkin typerää.
Anteeksi vain "pullasukupolvelle", mutta tämä on paljon yleisempää nykyään kuin ns. "vanhoina hyvinä aikoina".
Kuka on "tosi purjehtija". Sekö, joka hampaatirvessä yrittää jonkilaisella venettä muistuttavalla härvelillä päästä mahdollisimman nopeasti ja ja tietenkin mahdollisimman märkänä päästä lipulta lipulle. Ja vielä nopeammin kuin kukaan muu ja keinola millä hyvänsä. Vaiko se, joka kelluu moottoriajelehtijalla viikkotolkulla Hangosta vaikka vain Turkuun. Taikka jos joku haluaa esiintyä suurena purjehtijana liikkuessaan 50 jalkaisella kaikillamahdollisilla apuvälineillä ja automatiikalla varustetulla laitteella satamasta toiseen tajuamatta mahdollisetsi koko purjehtimesesta juuri mitään.
Sanokaapa se?
Sama juttu veneiden kanssa.
Onko esimerkiksi Americas Cup-veneet tosi veneitä?
Nopeita ja trimmattavia jne. Mutta esimerkiksi Australian kisan aikaiset veneet olivat suunnniteltu niin, että maksimi tuulet olivat noin 7 m/s? Vastakohtana sitten pitkäkölinen, 10 tonnia painava 32.nen jolla ei paljon kryssitä, eikä ehdi viikonloppuna Helsingista Porkkalaan, mutta tuuli sitten vaikka pystystä, niin meno on turvallista ja jotakuinkin siedettävää.
Asiasta voi olla hyvinkin eri mieltä, mutta se ei tarkoita sitä, että asiat olisivat eri arvoisia.
Veneilyn syvin olemus on aina henkilökohtainen, mutta sen pitäisi olla myös vailla turhaa itsetehostusta.
Olemus kertoi että: "Veneilyn syvin olemus on aina henkilökohtainen"
Olen täysin samaa mieltä! On erilaisia veneilijöitä ja heille erilaisia veneitä. Kunnioittakaamme sitä ja kunnioittakaamme merta!
Kohtapuoleen pursiseurassamme on joulurauhan julistamistilaisuus - siis talvitelakointilaanilla julistamme joulurauhan sekä seuramme veneille että kaikille merenkulkijoille. Sitä samaa teillekin.
Noinhan se menee ainakin minun päässäni,
asiasta sivuten: on R.Pirtzig kirjoittanut
myös vene kirjan. Nimi on muistaakseni Helen,
kertoo syksyisestä veneen siirrosta suurilta
järviltä merelle, olikoha Hudson jokea pitkin.
Loistava kirja kuten tuo Zen .....
Väität elotonta massaa elolliseksi sanomalla sillä olevan sielun! Kaikki ne asiat, joita oletat veneesi tekevän sinulle (oletetut keskustelut) tapahtuvat omassa pikkupäässäsi.
Jos oireesi tuosta vielä pahenevat, niin suosittelen lämpimästi käyntiä lääkärin tai ainakin psykologin vastaanotolla.
Taidat olla insinööri tai muuten vain täysi tosikko.
Onko muuten todistettu, että ihmisellä on sielu???
Heh, heh... Hieman kipeähän pitää olla jotta olisi normaali. Sinun kaltaisesi tosi terveesti ja järkevästi joka tilanteessa ajatteleva persoona on vähemmän normaali.
En muuten ole käynyt olettamiasi keskusteluja purteni kanssa, meidän kanssakäymisemme on syvällisempää, sellaista metafyysistä elikkä telepaattista laatua.
Zen ja moottoripyörän kunnossapito on kyllä mahtava johdatus aiheeseen, mutta pelkään että rationaalinen asenteesi ja henkinen jäykkyys estää sen omaksumisen...
Mutta jokainen taaplaa tyylillään, ole sinä onnellinen valmiissa maailmassa, eikä se sinua haitanne, jos minä suhtaudun lämmöllä veneeseeni. Ei edes homoksi tartte haukkua, vesikulkuneuvot olivat nääs "she"
;-)
Homoksi en ole missään vaiheessa sinua nimitellyt, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että suhtaudut lämmöllä veneeseesi.
Hyvää kesän odotusta.