Olen lueskellut noita keskustelupalstan aborttikeskusteluja, ja hämmästyttää ne kommentit, jotka väittävät, ettei abortin tekeminen yleensä aiheuta masennusta. Tulin itse raskaaksi muutama vuosi sitten todella yllätyksellisesti. Tuntui, ettei kukaan halunnut minun synnyttävän vauvaa. Olin nuori ja mietin miten tulisin pärjäämään vauvan kanssa. Kaikki sukulaiseni pitivät minua mustana lampaana, koska tulin raskaaksi. Ja minulle ei ehdottanut kukaan, kuin lähinnä uskovainen mummoni, että minun tulisi pitää lapsi. Kaikki muut läheiseni suorastaan komensivat minua tekemään abortin, poikaystäväni mukaan lukien.
Asian puiminen oli vaikeinta mitä olen koskaan joutunut kokemaan. Poikaystäväni, joka oli aina aiemmin tukenut minua, alkoi käyttäytyä todella vihamielisesti minua kohtaan, koska en ollut varma siitä, että pystynkö tekemään abortin. Eräs lähisukulaiseni repi minua, kuultuaan raskaudestani, kädestä ovelle ja huusi että minun on mentävä tekemään abortti. Sairastuin lopulta kaiken paineen alla pahaan masennukseen. Kävin psykiatrilla selvittämässä ajatuksiani, ja hän kertoi, että minun tunteellisella luonteellani ja epäröivällä ratkaisulla abortin tekeminen voisi johtaa vuosia kestävään syvään masennukseen.
Olin jo päättänyt ennen psykiatrille menoa, etten aborttia tee. Kävin kerran sairaalassa, mutta juoksin pois itkien. Olin masentunut koko raskauteni ajan. En pystynyt nukkumaan, syöminen oli vaikeaa, itkin jatkuvasti, koulu meni aivan perseelleen ja olin erittäin ahdistunut. En jaksanut esim.istua autossa puolta tuntia pidempään, koska menin ahdistuksesta täyteen paniikkiin. Olin totaalisesti aivan zombiena. Sain loppujen lopuksi masennukseen parin kk:n kestävän masennuslääkekuurin, mikä auttoi minua toipumaan masennuksesta erittäin hyvin. Toisena suurena ponnisteena oli se, että kun vauva syntyi, niin kaikki ympärillä olevat ihmiset tajusivat kuinka oikean ratkaisun olin tehnyt kun päätin pitää lapsen. Tunsin myös suurta onnellisuutta siitä, että olin kaiken jälkeen saanut lapsen synnytettyä.
Masennukseni alkoi helpottaa kun vauva oli parin viikon ikäinen. Aloin jaksamaan hoitaa vauvaa todella hyvin, ja saimme poikaystäväni kanssa asiat kuntoon. Myöhemmin mieheni on sanonut, että onneksi pidin pääni, enkä tehnyt aborttia. Miehille onkin usein vaikeaa tajuta naisen raskaana ollessa mitä oikeasti on tulossa.
Ajattelin silloin, etten koskaan tule selviämään. Olen käynyt kuitenkin koulut loppuun, mieheni kanssa menee paremmin kuin koskaan, ja olen nyt suunnitellusti ja erittäin odotetusti uudelleen raskaana. Ja kuulutan onnellisuuttani hyvällä omalla tunnolla, koska olen sen mielestäni ansainnut kaiken kokemani jälkeen. Ajattelin masentuneena ja raskaana ollessani, että onneksi edes sen verran elämässäni on positiivista, etten tappanut vauvaa, ja jaksan kantaa vauvaa mahassani sen 9 kk:tta. Se auttoi minua selviytymään edes jotenkin järjissäni masennuksen aikana.
Annankin neuvoksi, että usein vaikka kuinka tuntuisi, ettei raskauden jatkaminen ole mikään vaihtoehto ja masentaa. Niin uskon, että vaikka raskauden jatkamisen seurauksena masennus voi kestää sen yhdeksän kuukautta, mutta abortin tekemisen jälkeen, ainakin minulla, masennus olisi tullut vielä rankempana ja kestänyt vielä pidempään. Tiedän nyt, että abortti olisi johtanut minun kohdallani syvään masennukseen, enkä olisi todennäköisesti koskaan olisi voinut antaa asiaa itselleni anteeksi. Siitä syvästä masennuksestakin olen oppinut sen verran, etten pidä enää asioita itsestään selvinä, arvostan pieniä asioita enemmän ja olen todella pakahtuneen onnnellinen nykyisesta elämäntilanteesta.
Raskauden jatkaminen
hmmmm
3464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
vaan läheistesi suhtautumisesta siihan. Abortin laillistaminen on muuttanut ihmisten suhtautumisen tuollaiseksi. Varsinkin teini-ikäisten raskauksia kauhistellaan ja raskaaksi tulleen tytön omaiset ja usein myös lapsen isä vaativat aborttia. Ihmiset eivät ymmärrä, mikä abortti on, eivätkä ymmärrä, kuinka julmaa abortin vaatiminen on. Itse tulin 21 vuotiaana raskaaksi, seurusteltuani vasta vähän aikaa nykyisen mieheni kanssa. Mieleenikään ei olisi tullut tehdä aborttia. Siihen aikaan nuoret patistettiin sellaisessa tilanteessa naimisiin, jos suinkin mahdollista. Mekin menimme naimisiin ja vietämme pian 40- vuotishääpäivää. Olisimme varmaan muutenkin avioituneet, mutta vasta vähän myöhemmin. Miehelläni oli ammattiopinnot kesken. Avioliittomme on ollut hyvä, vaikka mieheni olikin alussa vähän avioitumista vastaan, -ehdotti aluksi avoliittoa-, mutta en suostunut siihen. Hän ei kuitenkaan koskaan vaatinut aborttia. Uusi aborttilaki oli tullut voimaan saman vuoden alussa.
et ilmeisesti ole ymmärtänyt, että suurin osa aborttiin menevistä HALUAVAT sen abortin, haluavat sen enemmän kuin mitään muuta vaihtoehtoa. Masentuisivat jos joutuisivat jatkamaan raskautta. Monet esim. inhoavat lapsia ja vauvoja yli kaiken eivätkä ikinä halua moisia elämäänsä, saati kantaa sellaisia. Ja toinen juttu, et tiedä MITÄÄN, et yhtään mitään aborteista tai niiden jälkeisistä tunteista kun et sellaista ole tehnyt. Mutta onneksi et ole, se olisi ollut sinulle väärä vaihtoehto.
Ja sitten kerrot pitkän tarinan siitä kuinka masennuit raskaudestasi ja olit masentunut raskauden aikana... Aiheuttiko sinulle siis juuri abortin tekeminen masennuksen jonka koit raskausaikana? Minä kun ymmärsin ettet kokenut edes aborttia... Jotenkuten sitten olisi ymmärtänyt, että koska itse masennuit abortista, voisit tehdä hassun yleistyksen, että yleensä, eli siis henkilökohtainen kokemuksesi olisi jotenkin yleisempi... Mutta et siis edes tehnyt aborttia, vai? Muutenhan se on yhtä pätevä todistus aiheeseesi kuin olisi, että minä sanon, että jos olisin tehnyt lapsen olisin melko varmasti tähän mennessä jo turvautunut psykiatriseen apuun, niin pahasti lapsen teko olisi minua korvennut. Mutta minäpä teinkin abortin, mutta olen ihan varma, että mielenterveys olisi mennyt, jos en olisi tehnyt...